Herkku-puhelin
Auttamisen halu
ansku67

Olen ns. tavallinen 40v täyttänyt suhtkoht "näköinen" rehevä, mutta kiinteä, rinnakas nainen. Vuoden päivät olin miettinyt, että mitä tekisin vapaa-ajallani. Lapset oli lähtenyt omilleen, aikaakin olisi töiden jälkeen. Kiinnostuin, kun lehdessä haettiin vapaaehtoistyötä vanhuksille/yksinäisille. Jonkin verran myös epäilevä kanta oli, mutta rohkeasti otin härkää sarvista.

Piiriini kuului 2 vanhaa mummoa, joita autoin pari tuntia viikossa. Siivoilua ja seurustelua. Oli myös eräs herrasmies, jäänyt leskeksi puoli vuotta aiemmin. Tunsi olonsa yksinäiseksi ja ehkä avuttomaksi, koska vaimo oli hoitanut kaiket kotiaskareet. Hän oli noin 60v. Oikein nuorekas ikäisekseen. Kulettiin lenkillä ja jutusteltiin niitä näitä. Tein kotohommat, kateltiin valokuvia jne.

Oli eräs perjantai-ilta. Olin sopinut kyseisen herran kanssa piipahtavani kahvilla. Kauniisti kun pyysi. Laittauduin iltaa varten. Tarkoitus oli lähteä kahvikupposen jälkeen vähä hummaamaan, katsomaan tietty miestä itselle. Oli sellainen "kutina"...

Laitoin avaran topin joka ehkä paljasti vähä liikaa, kun ajattelin herran luona käyntiä. Samapa tuo, saapa hänkin vähä katseltavaa ja piristystä arkeen! Polvien yläpuolelle ulottuva hame sai kelvata, olihan ilma mitä mainioin.

Herra avasi oven, katsoi vähä arkaillen. Punastuneena sanoin jatkavani iltaa kylillä. Hän nyökkäsi.

Joimme kupit kahvia. Hän pyysi hetkeä vielä, jäisinkö? Enkä raskinut kieltäytyä.

Olohuoneessa herra toi valokuva-albumin ja istui viereeni. Kysyi, haluaisinko juomista. Epäröin ja sanoin olevani ns. töissä hänen luona. Siihen herra vastasi, että olen NYT VAPAA-AJALLA.

Otin valkkaria, joka oli hyvää. Albumia ja viiniä juoden istuimme vierekkäin. Tunsin pientä kiintoa herraa kohtaan. Poistin sen mielestä periaatteen vuoksi.

Tunsin kuinka herran silmät polttivat rinnoillani. Laskeuduin istuma-asennosta vähä alemma ja levitin hiukan jalkoja. Hiki tuntui tulevan pintaan.

Tunsin pian herran käden reidelläni, kuin kysyen saako jatkaa. Tuijotin hämilläni albumia. Hän painoi suudelman rinnoille, ummistin silmäni. Käsi vaelti hameen alle. Kosketus karvoitusta. Ja olin mennyttä naista. Pois kaikki eettisyydet ja muut...

Herra otti ohjat käsiinsä. Nosti D-kupin rinnat esille, jotka näyttivät pelottavan isoilta hänen käsissään. Hän suuteli nännejä, jotka paisui mittaansa. Kiiman tunsin tulevan jalkoväliini. (Rintojen imeminen tekee sen.) Levitin yhä jalkojani, kädelläni levitin pillunhuuleni ja hain pillun joka oli litisevän märkä.

Hän tuli eteeni ja siirti pikkarit pois edestä. Aloitti nautinnollisen kielileikin. Tunsin orgasmin tulevan. Annanko enemmän sinulle? Anna vaan. Pian lähti hame pikkarit mukanaan. Herra laski housunsa. Ihana kyrpä sojotti edessäni.

Otin käsiini sen ja imin, nuolin runkkasin sitä. Älä! Mies huusi. Hän vetäisi kyrvän suustani, runkkasi spermat rinnoilleni. Hieroin rintojani spermalla, ihanan liukkaat. Käden vei pillulle ja aloin hieroa tuota kiimaista pilluani.

Herra nosti minut ylös, keskeyttäen nautinnon. Käänny selin kontalleen sohvan reunalle, komennettiin. Tein niin. Odotin pillu ja perse pystyssä kiimasta kiemurrellen, mitä tuleman pitää.

Kevyesti kyrvällä perseposkille lyöden kalullaan, kysyi, Haluttaako?

Ennen kuin vastasin, survaisi tuo kyrpänsä minuun. Auhh.. tuntui ja hyvältä. Rintani heilui silmieni edessä nainnin tahtiin. Herra otti ne käsiinsä ja painoi pohjia myöten kyrpäänsä minuun. Nautinnosta parkuen, tunsin jotain ennen kokematonta. Supistin pilluni tiukasti kyrvän ympärille. Ihana pillu ja rinnat, hän kuiski. Hän tiivisti nainnin tahtia ja tunsin kuumaa tulevan sisälleni. Hän lyhistyi päälleni, olet ihana vapaaehtoistyöläinen. Kyrpänsä ulosvetäen, lopuksi painoi suudelman pakaralleni. Ja kosketti spermaista pilluani.

Menin siistiytymään. Olin sekaisin ihanasta panosta tuon herran kanssa. Toisaalta häpeissäni.

Lähtiessä suudeltiin ja herra toivotti minut taas maanantaina tervetulleeksi luokseen.

Jatkoin matkaa kapakkaan kaljalle, kun janotti. Saapas nähdä miten siellä käy...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute