Helmut

Annika heräsi aamulla kellon pirinään ja pomppasi saman tien ylös vuoteesta. Tänä aamuna jos koskaan Annikan olisi pitänyt nousta vähän aikaisemmin, mutta tietenkin hän oli unohtanut illalla muuttaa herätyksensä. Pahus vieköön, hänelle tulisi nyt kiire. Annika oli jo muutaman päivän ajan tuntenut peräaukossaan epämiellyttävää aristusta tai oikeammin jopa kipua, mutta oli sinnikkäästi ajatellut sen vain olevan ohimenevää välittämättä siitä sen enempää. Eilen aristus oli kuitenkin tuntunut poikkeuksellisen pahalta, minkä vuoksi Annika oli päättänyt käydä seuraavana aamuna terveyskeskuksessa kaiken varalta.

Annika kävi nopeasti suihkussa, söi vähän jogurttia ja joi mukillisen kaakaota. Hän pukeutui nopeasti ollen valmiina lähtöön jo pian kahdeksan jälkeen. Terveysasema ei onneksi ollut kaukana eikä Annikalta mennyt matkaan kuin runsaat kymmenisen minuuttia. Hän ilmoittautui vastaanottotiskillä ja kertoi lyhyesti, minkä vuoksi hän oli tullut. Annikasta tuntui kiusalliselta kertoa intiimistä vaivastaan tiskin takana olevalle keski-ikäiselle naishenkilölle, vaikka tämä oli todennäköisesti uransa varrella kuullut aivan samanlaista tarinaa monelta muultakin. Nainen kirjasi Annikan sisään ja pyysi tätä istuutumaan vastaanottoaulan toiselle puolelle odottamaan vuoroaan. Annika kiitti naista ja siirtyi aulan toiselle puolelle.

Annika pani helpottuneena merkille, ettei aulassa onneksi ollut hänen lisäkseen kun kolme muuta henkilöä mitä todennäköisimmin kukin odottamassa omaa vuoroaan. Ehkei täällä tällä kertaa menisi koko päivää. Yleensä terveyskeskuksessa sai odottaa vuoroaan tuskallisen kauan. Annika muisti tämän varsin hyvin edelliseltä kerralta muutama vuosi sitten.

Annika istuutui odottamaan ja poimi viereiseltä tuolilta ryppyisen aikakauslehden. Hän selaili lehteä lukematta sitä sen tarkemmin ja keskittyi lähinnä vain siinä oleviin kuviin miettien samalla, mistä tämä hänen ihmeellinen vaivansa saattoi olla peräisin. Koskaan aiemmin hänellä ei ole ollut sellaista.

Kolme muuta aulassa odottavaa kutsuttiin tutkimushuoneisiin ennen kuin tuli Annikan vuoro. Hän nousi ylös, jätti lehden tuolilleen ja suuntasi tutkimushuoneeseen, jonka ovelta hänen nimensä oli hetkeä aiemmin huudettu. Annika astui huoneeseen ja sulki oven perässään. Nuorehko mieslääkäri tervehti häntä ystävällisesti kädestä pitäen ja pyysi Annikaa istuutumaan tuolille lääkärin pöydän viereen. Annika liikkui hitaasti, jopa ujosti ja vaikutti olevan jollakin tapaa hieman hämillään. Hän oli ajatellut lääkärin olevan paljon vanhempi kuin mitä tämä hänen kohtaamansa henkilö todellisuudessa oli. Lääkäri vaikutti kuitenkin heti alkuun oikein ystävälliseltä ja tämän liikkeistä paistoi esiin kiireettömyys, mikä yleensä oli hyvin epätavallista terveyskeskuslääkäreille. Lääkärin sporttinen vartalo viestitti kuvaa urheilullisesta miehestä, joka halusi pitää itsensä kunnossa. Siistiksi leikatut, vaaleat hiukset olivat vähän pystyssä ja miehen olemuksesta huokui itsevarmuutta jopa enemmän kuin mitä tämän kokemus olisi ehkä mahdollistanut.

Annikan vatsanpohjaa kutkutti nyt enemmän kuin odotushuoneessa. Hän istuutui tuolille, risti jalkansa ja laski käsilaukkunsa tuolin viereen.

”Mikäpäs sinulla…?” lääkäri aloitti ja tutki näyttöpäätteeltään ilmeisesti vastaanottovirkailijan lähettämää sähköpostiviestiä tästä 23-vuotiaasta naispotilaasta.

Annika selvitteli kurkkuaan ja sipaisi kädellään vaaleita hiuksiaan.

”No tuota, mä olen tuntenut tässä pari päivää sellaista inhottavaa pistelyä tai oikeastaan ehkä pientä kipuakin tuolla takapuolen alueella”, vastasi Annika erittäin kiusaantuneena kertomaan asiasta.

”Se on sellaista ajoittaista, välillä tuntuu ärtymystä enemmän ja välillä taas vähemmän”.

”Voitko kuvailla sitä yhtään tarkemmin: onko se jotenkin terävää kipua tai aristusta ja missä kohtaa se tarkalleen ottaen tuntuu?”

”Ei se oikeastaan mitään terävää kipua ole, pikemmin ehkä turruttavaa ja tasaista. Toki se vähän vaihtelee. Se tuntuu siinä peräaukon suulla ja vähän sisemmällä, jos niin voi sanoa”, Annika tarkensi hymähtäen vähän valitessaan oikeita sanoja kuvaamaan vaivaa ja sen sijaintia.

”Onko sinulla joskus aiemmin ollut tällaista vai onko tämä nyt jotain aivan uutta?”

”Ei ole ollut koskaan aiemmin. Ihan täysin yllättäen se on tullut”.

”Mitään käsitystä, mistä se voi olla peräisin?”

”Ei oikeastaan”, vastasi Annika pudistellen hitaasti päätään.

”Miten vatsasi on toiminut? Onko sinulla ollut ehkä ummetusta ja onko ulosteesi ollut poikkeuksellisen kovaa?”

”Ihan normaalisti kai. Ehkä nyt kuitenkin vähän on ollut niitä vaikeuksia”, myönsi Annika lopulta.

Lääkäri nyökkäsi ja vilkaisi aina välillä näyttöpäätettään ikään kuin etsien kysymyksiä ja niille vastauksia sieltä.

”Anteeksi, mutta minun täytyy kysyä, että oletko ollut seksuaalisesti aktiivinen sillä puolella?”

Annika nielaisi ja tunsi punan poskillaan.

”Olen harrastanut kylläkin seksiä, mutta en varsinaisesti anaalin puolella.”

”Et varsinaisesti?” toisti lääkäri Annikan sanoja.

”Niin, en varsinaisesti. Kumppanini on siis vain hyväillyt siitä ihan suulta. Ei syvemmältä. En sitten tiedä, voisiko se olla tullut siitä.”

”Oletko joskus harrastanut anaaliseksiä?”

”En ole”, vastasi Annika rehellisesti ja painoi katseensa lattiaan.

Miksi hän ylipäätään häpesi sitä? Ei siinä ollut mitään hävettävää, jos ei ollut anaaliseksiä kokeillut. Annika tiesi itsekin sen. Toisaalta nykyisin kun käsitykset seksuaalisuudesta ja seksistä ovat vapautuneet, on anaaliseksistäkin tullut yleisempää kuin ennen. Kaikkihan sitä harrastavat. Tai ainakin melkein kaikki.

Lääkäri nyökytteli aivan kuin tietäisi, mistä tässä olisi kysymys. Totuus oli kuitenkin aivan toinen.

”Syitä voi tietysti olla monia, mistä se kipu tai aristus on peräisin. Peräaukon seutu on hyvin herkkää aluetta ja kipu tuntuu sen vuoksi usein siellä hyvinkin ikävältä”.

”Niinpä. Tämä tuntuu kyllä todella kiusalliselta ja olenkin ihmeissäni, mitä se voi olla”.

”Onko sieltä tullut verta?”

”Ei ole tullut verta, onneksi.”

”Se on tietysti hyvä asia. Silloin tuskin kysymys on mistään vakavammasta”.

”Tuntuuko sinusta siltä, että sieltä työntyisi jotain ulos? Ajattelen vaan, että kyse voi tietysti olla myös peräpukamista. Ne eivät ole tavattomia nuorilla naisillakaan”, lääkäri esitti yhden vaihtoehdon vaivalle.

”Luulisin ettei niistä ole kysymys. Vaikea kuvata tarkemmin, mutta kipu tuntuu jotenkin laajemmalla alueella eikä sillä lailla tunnu siltä, että siellä olisi jotain ylimääräistä”.

”Ymmärrän. Kuten ehkä arvaat, minun täytyy tietenkin katsoa sinne. Muuten diagnoosin tekeminen on mahdotonta”.

”Niin kai sitten”, myönsi Annika ujostellen arvellen jo mitä ehkä seuraavaksi.

”Näissä tapauksissa tehdään yleensä lyhyt tutkimus, jossa diagnosoidaan peräaukon seutua ja mahdollisesti tehdään proktoskopia, jos siihen on aihetta”.

”Proktoskopia? Mikä se on?” kysyi Annika huolestuneena.

”Peräaukon tähystys suomeksi. Siinä viedään lyhyt tähystin sisään ja sen jälkeen katsotaan. Se voidaan tehdä tässä poliklinikkakäynnin yhteydessä”.

”Voi ei. Sattuuko se?” kauhisteli Annika ja tunsi itsensä varsin haluttomaksi moiseen toimenpiteeseen.

”Ei se satu, mutta voi tuntua vähän epämiellyttävältä, jos seutu aristaa paljon. Katsotaan sitten lähempänä, onko siihen aihetta”.

Nyt oli puolestaan Annikan vuoro nyökytellä. Anaalialueen tutkimustoimenpiteet eivät kuitenkaan kuulostaneet kovinkaan miellyttäviltä. Toisaalta hän ei ollut myöskään mitenkään innostunut edes näyttämään paljasta takapuoltaan saati peräaukkoaan lääkärille. Pelkkä ajatus tuntui hyvin kiusalliselta.

”Minun täytyy pyytää sinua nyt riisumaan housut pois ja sen jälkeen käymään tuohon tutkimuspöydälle”, kertoi lääkäri seuraavista vaiheista.

Annika huokaisi syvään ja vältteli katsekontaktia lääkärin kanssa. Niinpä tietenkin.

Huoneessa ei ollut mitään sermiä, minkä takana olisi voinut riisuutua. Tämän Annika oli pannut merkille jo vähän aikaisemmin. Pitäisiköhän se tehdä siis tässä? Ilman mitään yksityisyyttä.

”Riisunko tähän vai…?” Annika kysyi toivoen lääkäriltä jotain muuta kuin myöntävää vastausta. Toisin kävi.

”Joo vain, voit riisua siinä ja laskea vaatteesi siihen tuolille”, lääkäri vastasi.

Annika nousi ylös. Miksi tämä tuntui hänestä joka kerta kiusalliselta ja epämiellyttävältä? Tämä ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun Annikaa pyydettiin riisuutumaan lääkärin edessä eikä siinä ole sinänsä mitään ihmeellistä, mutta tällä kerta se tuntui kiusallisemmalta kuin yleensä. Annika oli kylläkin aiemmin käynyt muutamaan otteeseen gynekologilla, missä niin ikään housut ja pöksyt tuli ottaa pois ennen tutkimusta. Tietenkin.

Tätä ajatellessaan hän oli jo ehtinyt riisumaan kengät ja ryhtynyt jo laskemaan housujensa vetoketjua alas. Annika työnsi sormensa housujensa kauluksen alle ja laski ne takapuolensa yli, kumartui ja veti vuoron perään kummankin jalkansa ulos lahkeista. Hän asetti housut tuolille, vilkaisi pikaisesti lääkäriä, joka oli noussut ylös ja valmiina tekemään pian tarkempaa diagnoosia, Annikan peräaukon seudulla, mitä termiä lääkäri itse oli käyttänyt. Annika hymyili tälle kainosti osin peittääkseen hermostuneisuuttaan.

Annika laski mustat pitsikuvioidut pikkuhousunsa nilkkoihin ja poimi ne lattialta asettaen lopuksi ne mustien farkkujensa päälle. Lääkäri odotti jo tutkimuspöydän vieressä, kun Annika viimein asteli ilman housuja tämän viereen. Annika siveli käsillään paljaita reisiään.

”Nousehan sitten tuohon pöydälle ja käy makuulle vasemmalle kyljellesi”, opasti lääkäri tarkkaillen samalla päästä varpaisiin tätä varsin viehkeää nuorta potilastaan, joka näytti hieman ujostelevan tilannetta esiintyä peppu paljaana lääkärin edessä.

Annika nousi pöydälle ja asettautui ohjeiden mukaiseen asentoon samalla kun lääkäri asetteli tutkimushansikkaita käsiinsä. Niiden asettaminen piti sellaisen jännän napsahduksen, mikä ääni oli varsin tuttu Annikan aiemmilta vierailuilta gynekologilla. Ääni tarkoitti sitä, että pian se alkaisi.

”Hyvä on. Koukista polviasi ja vedä ne kohti rintaasi ikään kuin olisit sikiöasennossa”, jatkoi lääkäri.

Annika asettautui sikiöasentoon vasemmalle kyljelleen. Tutkimuspöydän pintaa peittävä suojapaperi rahisi hänen allaan. Lääkäri siirsi tutkimuspöydän vieressä olevan jalallisen tutkimusvalaisimen lähemmäksi ja sytytti siihen valon suunnaten valokeilan kohden Annikan takamusta.

”Tämä tulee tehdä hyvässä valaistuksessa”, valaisi lääkäri tekemiään valmisteluja ennen varsinaisen tarkastelun aloittamista.

”Juu vain”, kuiskasi Annika hiljaa.

Asento oli varsin paljastava, vaikkei Annikan mielestä onneksi läheskään yhtä paljastava kuin mitä gynekologilla, jolloin jalkojen tuli olla levitettyinä jalkatuissa ja näkymä täysin esteetön kaikkein yksityisimpään osaan naisen vartalossa.

”No niin, eiköhän aloiteta. Katson ensin ihan vaan visuaalisesti, miltä näyttää. Tunnustelen varovasti tuosta peräaukon suulta. Kerro heti, jos tuntuu kivuliaalta ja tunnet jotain, mikä aristaa”.

”Okei”, vastasi Annika.

”Olethan sitten varovainen. Se on aika arka”, Annika lisäsi melkein samaan hengenvetoon.

”Olen kyllä”, vakuutteli lääkäri. ”Rentouduhan nyt aluksi oikein hyvin. Kerron sinulle aina etukäteen, mitä seuraavaksi teen”.

Annikaa ärsytti, miten lääkärit aina saattoivat kuvitella, että nainen pystyy gynekologilla tai muuten intiimejä alueita tarkasteltaessa noin vaan yhtäkkiä rentoutumaan. Annika ei ollut koskaan pystynyt siihen kovin hyvin. Kaikkiin kiusallisiin tilanteisiin sitä elämässään joutuukin. Paljon mieluummin Annika olisi nyt valittanut esimerkiksi kipeää kurkkua tälle lääkärille kuin kipua peräaukossa.

”Katsotaanpas nyt”, sanoi lääkäri ja kyyristyi lähemmäksi.

Hän kosketti Annikan pakaroita ja raotti tämän pakaravakoa. Annika makasi hiljaa ja puri huultaan. Tämä ei onneksi sattunut.

Lääkäri raotti pakaravakoa koko ajan yhä enemmän ja silmäili sen reunoja ja peräaukon suuta etsien mahdollista syytä potilaan valittamaan aristukseen. Mitään erityistä, normaalista poikkeavaa hän ei havainnut. Peräaukon suu punoitti hieman, mutta se oli ihan normaalia punoitusta.

”Näyttää ihan normaalilta. Ehkä hiukkasen on pientä punoitusta tuossa aukon ympärillä, mutta sekin aika vähäistä. Kosketan nyt siitä ympäriltä, ihan rauhallisesti vaan”.

Annika ynähti hiljaa kun lääkäri kosketti peräaukon suuta ja sen reunoja.

”Aristaako tämä?”

”Vähän”.

”Eihän liikaa?”

”Ei”, vastasi Annika.

Lääkäri poimi takintaskustaan pienen, halkaisijaltaan sormen ympärysmitan kokoisen taskulampun ja sytytti valon päälle. Hän halusi saada lisää valoa ja suuntasi valokeilan kohden potilaan anusta.

Annika makasi edelleen hiljaa, mutta tunsi hengityksensä rytmin nyt jo hieman tihenevän. Kukaan mies ei ollut aiemmin katsonut taskulampun valaistuksessa hänen peräaukkoonsa. Annikaa melkein vapisutti.

”Miltä se näyttää?” Annika kysyi.

”Siltä, että pelkästään tämä punoitus ei voi olla syynä. Osasyy se voi olla, mutta minun pitää valitettavasti tutkia myös tuolta sisäpuolelta.”

”Onko se ihan pakko?” vastusteli Annika silminnähden jännittyneenä.

”Pelkäänpä pahoin, että on”, kuului lääkärin melkein anteeksipyytävä vastaus.

Lääkäri puristi tuubista liukastavaa geeliä etusormeensa.

”Laitan liukastetta sormeni ympärille, jotta se liukuu paremmin. Tämä voi tuntua vähän epämiellyttävältä, mutta sen ei pitäisi kuitenkaan tuntua erityisen kivuliaalta. Menen sisään oikein hitaasti, kerro heti jos sattuu, ok? Tiedän kyllä, etteivät nuoret naiset rakasta tätä toimenpidettä”.

Annika ei voinut olla siitä eri mieltä.

”Yritähän rentouttaa itsesi nyt niin hyvin kuin vaan pystyt. Älä yritä vastustaa sulkijallasi”, neuvoi lääkäri.

Lääkäri odotti hetken ja asetti sitten geelillä liukastamansa sormenpään Annikan peräaukon suulle. Hän huomasi, että tämä jännitti kosketuksesta heti vastaan. Hän odotti, että Annika vähän rentoutui ja työnsi sen jälkeen sormensa sisään potilaan peräaukkoon.

Annika voihkaisi ja liikahti pöydällä välittömästi. Hän vetäytyi melkein kuin karkuun pöydältä.

”Anteeksi. Sattuuko tämä näin paljon?” kysyi lääkäri.

”Ai, se on tosi arka”, Annika sai sanotuksi ja puristi huuliaan yhä tiiviimmin yhteen.

”Minun täytyy mennä vähän syvemmälle, valitan. Yritä vaan pysyä paikoillasi ihan hiljaa ja rentouttaa näitä lihaksiasi täällä. Tiedän kyllä, ettei se ole helppoa”.

”Yritän”, vaikeroi Annika ja henkäisi syvään.

Annika tunsi paikoin polttavaa kipua, kun lääkärin sormi työntyi syvemmälle. Se tunnusteli häntä sisältä ja operoi määrätietoisesti. Annika yritti hengittää mahdollisimman tasaisesti ja puhalteli ilmaa ulos huuliensa välistä pitkinä puhalluksina. Hän ponnisteli vastaan tietäen, ettei siitä ollut varmastikaan mitään hyötyä, päinvastoin. Jonkin ajan kuluttua hän ajatteli varmaan turtuneensa tähän kipuun, sillä se ei tuntunut enää niin pahalta kuin ihan alussa ensisenteillä, jolloin lääkärin sormi oli työntynyt hänen sisäänsä.

”Onko se täältä kipeä? kysyi lääkäri liikutellen sormeaan.

”On, mutta en oikein pysty sanomaan onko se jostain erityisestä kohtaa”, Annika vastasi.

Kun lääkäri työnsi sormeaan vielä syvemmälle, Annika parahti jälleen. Olipa se miten noloa hyvänsä, mutta Annika ei voinut sille mitään.

Pahin aristus helpotti kuitenkin pian ja tapa, mikä siihen johti, yllätti Annikan. Lääkäri liikutti sormeaan edestakaisin liikkein hitaasti Annikan peräaukossa. Kumma kyllä se rauhoitti ihanasti. Annikan mieleen juolahti ajatus, oliko geelissä kenties jotain puuduttavaa vai mitä oikein oli tapahtunut. Kokemus ja tuntemukset olivat tietyllä tapaa Annikalle aivan uusia, sillä koskaan aiemmin, kukaan ei ollut työntänyt sormeaan hänen peräaukkoonsa. Eivät edes hänen poikaystävänsä. Annika ei tosin ehkä olisi ollut siihen aiemmin kovin halukaskaan. Joskus hän oli miettinyt, oliko jotenkin niuhottaja tai pihtaaja, kun ei ollut antanut sille puolelle, mutta jostain syystä ajatus ei aiemmin ollut tuntunut Annikasta ollenkaan kiihottavalta. Hän sulki silmänsä tajutessaan, miten herkkä hän olikaan peräaukkonsa puolelta. Hän ei voinut vastustaa ajatusta, tuntuisiko miehen penis ehkä samalta. Hyi olkoon, millaiset ajatukset täyttivät hänen mielensä. Mutta ne ajatukset rentouttivat häntä. Kaiken tämän keskellä hän oli melkein unohtanut, minkä vuoksi hän alun perin oli täällä. Tietenkin sen pahuksen kivun, mutta miksi sitä ei enää juurikaan tuntunut.

Annika uneksi tai ainakin melkein. Hän oli niin syvällä ajatuksissaan, ettei hän sitä edes oikein käsittänyt. Hän kiihottui sormesta ja tunsi kostuvansa myös vaginan puolelta. Hän olisi salaa mielessään mieluusti halunnut tämän jatkuvan, mutta valitettavasti lääkäri oli toista mieltä.

”Vaikka tämä aristaakin sinua täältä aika lailla, minun täytyy katsoa skoopilla”, valitteli lääkäri samalla kun veti sormensa ulos Annikan peräaukosta.

Annika vavahti pöydällä ja palasi takaisin sieltä, missä ikinä oli ollutkin. Lääkäri oli puhunut jostain skoopista jo aiemmin, mutta sen Annika oli jo ehtinyt unohtamaan. Mitä hän sillä tarkoitti? Annika katsoi parhaimmaksi vastustaa ajatusta.

”En tiedä, kestänkö sitä. Tämä on jo nyt aika kiusallista ja vähän tuo äskeinen sattuikin”, vastasi Annika, mutta tällä kertaa ei ihan rehellisesti.

Annikan silmät laajenivat, kun lääkäri näytti hänelle seuraavaa tutkimusvälinettä, skooppia.

”Aiotko työntää sen tuonne…?” kysyi Annika pelokkaana ja näytti aidosti siltä, ettei uskonut lääkärin olevan tosissaan.

”Kyllä minun vaan täytyy. Tämä on proktoskooppi, jonka avulla voidaan tutkia tuota peräsuolen etuosaa”, sanoi lääkäri pyörittäen metallista ja putkimaista tutkimusvälinettä kädessään.

”Voi hyvänen aika! Onko sinun todella ihan pakko käyttää tuota?” Annika aneli.

”Se tuntuu vain vähän epämukavalta ja yleensä vain aluksi. Sinä kestät sen kyllä. Etenen oikein hitaasti, jos sinulla ei ole kokemuksia tältä puolen”, vakuutteli lääkäri.

”Oletko koskaan tyydyttänyt itseäsi täältä?”, kysyi lääkäri täysin yllättäen.

Annikan ei tehnyt aluksi mieli vastata kysymykseen ollenkaan.

”Joskus olen sormella”, Annika vastasi viimein.

”Miltä se sinusta tuntui?”

”Jännittävältä, tiedän olevani aika herkkä sieltä”.

”Tämä on nyt vähän paksumpi kuin sormesi, mutta kyllä naiset kestävät sen.”

Annika ei sanonut mitään, vaan painoi päänsä alas ja yritti rentoutua. Vaikka sormi oli äsken tuntunutkin kiihottavan hyvältä hänen sisällään, hän ei uskonut, että proktoskooppi saisi hänessä aikaan samanlaisia tuntemuksia. Annika muisti taas todellisen syyn, miksi oli täällä tänään.

Lääkäri puristi jälleen tuubista liukastetta ja siveli sitä huolellisesti metallisen tähystimen ympärille.

”Sinun pitää olla nyt mahdollisimman rentona. Asetan tämän ensin tuohon suulle ja työnnän sitä sen jälkeen hitaasti sisään”, ohjeisti lääkäri päättäväisesti.

Hän levitti sormillaan Annikan pakaravaon taas näkyviin ja asetti tähystimen pään peräaukon suulle.

”Hengitähän nyt syvään suun kautta ja rentouta lihaksesi. Tämä menee ihan hyvin. Luulen, ettet tunne paljonkaan eroa äskeiseen”, sanoi lääkäri vakuutellen.

Annika oli hieman kauhuissaan, mutta totteli lääkäriä ja veti henkeä.

Hänen silmänsä laajenivat tuntiessaan jonkin kylmän ja paksun, monta kertaa sormea paksumman, tunkeutuvan sisälle peräaukkoonsa. Saattoiko mikään olla enää epämiellyttävämpää?

”OOOHH…”, vinkaisi Annika, kun tähystin painui yhä syvemmälle. Hän kiemurteli nopein liikkein pöydällä.

”Tämä sujuu hyvin, olet vaan rentona. Alku on pahin, mutta siitä se helpottuu. Olet vaan ihan rauhassa ja rentona”, rauhoitteli lääkäri.

Lääkäri työnsi skooppia vielä muutaman millin syvemmälle, kunnes se oli paikoillaan.

”UUUH, ei voi olla totta!” voihkaisi Annika jälleen.

”Pahin on jo ohi, hengitä rauhallisesti”, lääkäri sanoi rauhoittavalla äänellä.

Annika pidätteli hengitystään, mutta nyt hänen oli pakko puhaltaa ilmaa ulos. Hän henkäisi syvään. Vaikka proktoskoopin asettaminen oli vähän sattunut, kipu ei ollut nyt sen ollessa paikoillaan onneksi mitään sietämätöntä. Kylmä tutkimusväline lievitti aristavaa kipua Annikan peräsuolessa, vaikka peräpuoli tuntuikin todella täydeltä. Jos joku olisi kysynyt, ei Annika olisi kylläkään voinut vastata sen tuntuvan hyvältä, päinvastoin. Epämiellyttävältä se tuntui, mutta kipu ei ollut niin voimakasta, mitä hän oli etukäteen aavistellut ja pelännyt. Annika ei voinut vastustaa ajatusta siitä, tuntuisiko penis työntyessään anaaliin samalta kuin tämä nyt? Niin täydeltä. Ehkä se tuntuisi ainakin vähän lämpimämmältä. Annika muisteli samalla, kun ensimmäisen kerran oli ollut miehen kanssa yhdynnässä. Silloinkin hänestä oli tuntunut täydeltä. Kun penis oli kuitenkin hitaasti liikkunut hänen emättimessään, se oli vähitellen tuntunut aivan sopivankokoiselta. Peniksen liike oli stimuloinut herkkiä alueita ja Annikan oli tehnyt mieli imeä sitä sisäänsä. Kun siihen yhdistyi vielä klitoriksen hyväily, kokemus oli sanoinkuvaamaton.

Kun proktoskooppi oli paikoillaan, lääkäri poisti skoopin putken sisältä obturaattorin ja suuntasi minitaskulamppunsa valokeilan osoittamaan putken sisään. Näin hän saattoi havainnoida visuaalisesti sisälle Annikan peräaukkoon.

”En näe täällä nytkään mitään erityisen hälyttävää. Ei verta, ei pukamia, mutta seinämät ovat kyllä normaalia punaisemmat. Oletko varma, ettei täältä tosiaan ole ärsytetty millään?” lääkäri heitti ilmaan vihjaavan kysymyksen.

”Ei ole, ei todellakaan”, vastasi Annika heti.

”Hyvä on”.

Lääkäri katseli Annikan peräaukkoon vielä hetken hieman eri kulmista. Hän tiesi kyllä, että tämänkaltainen, kiusallinen toimenpide tuli suorittaa potilaalle mahdollisimman nopeasti ilman aiheetonta viivytystä, mutta toisaalta hän halusi olla huolellinen.

”Sanoit aiemmin, ettei sinulla ole ollut ummetusta. Oletko siitä ihan varma?”

”En nyt oikein tiedä. Ehkä kyllä vähän sitä on ollut. Toisaalta se on minulle aika tavallista. Ei tosin aina”, vastasi Annika.

”Se voisi selittää, miksi tämä on täältä hiukan ärtynyt. Onneksi mitään haavaumia tai vuotoa ei ole näkyvissä.”

”No hyvä”, huokaisi Annika. Onneksi ei ollut mitään vakavampaa.

”Hengitähän taas syvään. Vedän tämän skoopin ulos”, ilmoitti lääkäri.

Hän työnsi obturaattorin sisälle putkeen ja ryhtyi sen jälkeen vetämään tähystintä ulos. Annika vaikeroi tuntiessaan kuin pieniä neulanpistoja peräaukossaan. Viimein se luiskahti ulos. Luojan kiitos. Ja kiitos sille, että tämä oli toivottavasti viimeinen kerta kun tämä toimenpide tuli hänelle suorittaa. Sen verran epämiellyttävä se oli.

”Se meni hienosti. Kaikki hyvin?” kysyi lääkäri.

”Kyllä kai”, vastasi Annika selvästi uupuneella äänellä. Hän oli joutunut ponnistelemaan melko lailla viimeisen viiden minuutin aikana. Hänen teki mieli levätä hetki tutkimuspöydällä, vaikka toisaalta olisikin halunnut nousta siitä saman tien ylös ja pukeutua. Annika kääntyi selälleen ja lepäsi hetken. Juuri nyt hänestä tuntui, että kipu peräaukossa oli vaan pahentunut. Tutkimuksen aikana kipua ei niin ollut tuntunut, mutta nyt tuntui. Lääkärin kosketus ja peräaukon hermopisteiden stimulointi oli itse asiassa tuntunut Annikasta jossain määrin jopa hyvältä. Ja tämä vielä lievästi ilmaisten. Hän oli yllättynyt siitä, miten herkkä hän peräaukon alueelta todellisuudessa olikaan. Annika kosketti kädellään häpyhuuliaan ja havaitsi niiden kostuneen. Hän veti keskisormeaan lähemmäs klitoristaan ja painoi sitä kevyesti. Sitä olisi ollut ihana sormettaa nyt vähän enemmänkin, mutta paikka tutkimuspöydällä oli siihen täysin sopimaton. Lääkärin ääni havahdutti Annikan tajuamaan, missä hän tällä hetkellä oikein oli.

”Voit jo nousta ylös ja pukeutua”, sanoi lääkäri melkein käskevään sävyyn.

Annika nousi ylös pöydältä ja siirtyi horjuvin askelin tuolin viereen, jolla hänen vaatteensa olivat. Hän sujautti verrattain nopeasti pikkuhousut jalkaansa ja nosti ne ylös. Hän poimi farkut ja puki ne ylleen. Kun Annika oli valmis ja täysin pukeissa, lääkäri pyysi häntä istuutumaan.

”En löytänyt sieltä mitään sellaista, mistä pitäisi huolestua. Sanoisin, että peräaukkosi on vain ärtynyt, mikä on johtunut todennäköisesti siitä, että vatsasi on ollut kovalla. Siihen voisi auttaa se, että söisit nyt muutaman seuraavan päivän aikana enemmän kuitupitoista ruokaa. Jos oireesi eivät hellitä, niin katsotaan sitten uudestaan, mitä tehdään. Annan myös erään voiteen nimen, jota saat apteekista. Levitä sitä kevyesti peräaukon alkuosaan, mutta varo työntämästä sormea liian syvälle”, selosti lääkäri ohjeita ja antoi Annikalle voiteen nimen paperilapulla.

”Hyvä on. Kiitos paljon. Toivottavasti tämä tästä paranee. Aika inhottavalta se on tässä viime päivinä tuntunut. Toivottavasti voidekin auttaa”.

”Uskoisin niin ja muista syödä tosiaan enemmän kuituja, niin eiköhän se siitä. Ruokavaliolla voi olla tässä ratkaiseva merkitys”, neuvoi lääkäri ja hymyili rohkaisevan näköisenä.

Annika nousi tuolista ja poimi käsilaukkunsa lattialta. Hän hyvästeli lääkärin ja kiitti tätä neuvoista vielä kerran ennen kuin poistui tutkimushuoneesta suunnaten suoraa päätä hakemaan voidetta terveysaseman vieressä olevasta apteekista. Kävellessään apteekkia kohti Annika tunsi, miten kosteat hänen pikkuhousunsa olivatkaan. Olikohan hän ollut näin kostunut tutkimuspöydälläkin? Toivottavasti lääkäri ei sitä kuitenkaan ollut huomannut. Pieni hymy loisti nyt Annikan kasvoilla. Voisiko voidetta kenties käyttää liukuvoiteen tapaan? Hänen teki nyt mieli kokeilla sitä ja heti.

***

Asiallinen palaute ja kommentit ovat tervetulleita.

Helmut