Herkku-puhelin
Ekaa kertaa
annabellina

Erika oli ujo ja hiljainen tyttö. Oppitunneilla hän istui eturivissä, kuunteli aina hiljaa ja keskittyneenä opettajaa ja kumartui tunnollisena tekemään tehtäviä vihkoonsa niin pyydettäessä. Kun opettaja kysyi jotakin, hän tiesi yleensä vastauksen, mutta uskalsi viitata vain harvoin. Silloin hänen kätensä tärisi hieman ja hänen äänensä kohosi vastatessa kurkusta oudon korkeana ja käheänä. Hän toivoi, etteivät muut kiinnittäisi häneen liikaa huomiota ja painoi aina vastauksen jälkeen päänsä alas antaen kullanruskeiden runsaiden hiusten valahtaa punastuneiden kasvojen peitoksi. Hän toivoi vain, että biologianopettaja, vastavalmistunut kolmikymppinen Jori, huomaisi hänet, ajattelisi miten fiksu hän oli, miten kaunis hän oli.

Erika täyttäisi pian kahdeksantoista. Hän piti sitä merkittävänä: hänestä tulisi täysi-ikäinen. Erika tiesi myös erään asian: Hän halusi tulla naiseksi. Hän halusi tulla miehen ottamaksi, hän tahtoi kokea sen paljonpuhutun. Ja hän tiesi myös kenen hän halusi tekevän itsensä naiseksi. Hän halusi tulla Jorin ottamaksi, Jorin merkitsemäksi.

Syntymäpäivänään Erika valmistautui. Hänellä olisi biologiaa päivän viimeisenä kaksoistuntina. Sen jälkeen se koittaisi... Aamulla Erika peseytyi suihkussa huolellisesti: Hän ajeli säärensä ja kainalonsa, epäröi hetken ja vaahdotti sitten geelillä myös kullanruskeiden kiharoiden peittämän jalkovälinsä. Se tuntui oudon hyvältä; hän istui suihkun lattialla ja muotoili keskittyneenä karvoituksensa, poisti miltei kaiken, mutta jätti häpykummulle hieman, pienen karvoituksen jonka huolella taiteili pienen sydämen muotoon: hänen lahjansa Jorille, tyttömäinen tervehdyksensä matkalla naiseuteen. Vaatteikseen Erika valitsi valkoiset läpikuultavat alushousut ja rintaliivit ja valkoiset stay-upit, joiden pitsisiä reunoja kiersivät vaaleanpunaiset silkkinauhat. Sitten hän veti ylleen lyhyen, pinkin vekkihameen ja valkoisen napitettavan paidan, niin ohuen, että rintaliivit kuulsivat hieman läpi. Jalkaansa Erika valitsi kirkkaanpunaiset korolliset sandaalit. Lopuksi hän harjasi huolella pitkän, aaltoilevan tukkansa, rajasi hieman silmiään, piirsi kulmakarvat esiin ja hieroi ruusunnuppuhuuliinsa pinkkiä mansikanmakuista huulikiiltoa. Hän hymyili peilikuvalleen: Hän oli raikas, kaunis, viettelevä ja seksikäskin.

Luokkaan tullessaan Erika jätti kuin ohimennen opettajanpöydälle taitetun lapun. Päällä luki: "Opettajalleni" ja sisällä seuraava viesti: "Tänään on syntymäpäiväni... haluan sinulta jotakin lahjaksi oppituntien jälkeen... Erika" ja alle oli piirrettynä pullea sydän, huolella pinkiksi väritetty. Tuntien ajan Erika näki Jorin katselevan itseään ja antoi kuin vahingossa hameenhelman kohota niin, että say-up-sukkien pinkki nauha ja kaistale vaaleaa paljasta reittä näkyivät sen alta. Jorin silmät söivät näkyä koko kaksoistunnin ajan. Kun kello soi ja oppilaat valuivat luokasta, Erika jäi paikalleen ja odotti hälyn hälvenevän. Hän nousi ja käveli sulkemaan oven. Punaiset korot kopisivat lattiaa vasten, kop, kop, kop. Jori katseli istuen tuolillaan opettajankorokkeella. Erika käveli hänen eteensä ja kallisti päätään. Hiukset valahtivat toiselle puolelle päätä ja suuret vihreät silmät katselivat Joriin pitkinä kaartuvien ripsien alta. "Ope..." Muuta sanottavaa ei löytynyt. Erika käveli lähemmäs, sydän takoi kuin viimeistä päivää ja hän tajusi olevansa todella jännittynyt. Suuta kuivasi ja hänen oli nuolaistava pulleita kiiltäviä huuliaan. Mansikan maku. Erika laski kätensä hitaasti Jorin hartioille, hänen rintansa olivat suoraan tämän kasvojen edessä ja hän näki tämän tuijottavan. Erika laskeutui istumaan Jorin syliin, hitaasti, tunnustellen, ja kun hänen pehmyt haarovälinsä painui Joria vasten, hän tunsi tämän elimen kovana housujen alla, ja hänen pimppinsä sykähti äkisti kuumana ja hän tunsi pikkuhousujensa kostuvan aivan märiksi. "Luoja", Erika ajatteli ja alkoi keinuttaa lantiotaan, hieroa sykkivää pimppiään Joria vasten. Opettaja äännähti, voihkaisi kiihottuneena ja kohotti suuret, vahvat miehenkätensä Erikan kapoiselle vyötärölle. "Erika..." Kädet liukuivat paidan alle ja avasivat liivien hakaset. Jori katseli paidan läpi Erikan pystyjä, kiinteitä rintoja, niiden vaaleanpunertavia pikku nännejä jotka nöpöttivät pystyssä paidan kangasta vasten, miten nuo ihmeelliset nuoren tytön tissit liikkuivat tytön keinuessa rytmikkäästi hänen sylissään. Jorin kulli sykki vaativana, se tunsi Erikan nuoren pillun liikkeet itseään vasten, oli kidutusta ettei se päässyt tytön sisään. Erika huokaili, kiima kasvoi kasvamistaan, ja samalla häntä jännitti enemmän kuin koskaan. Äkkiä Jori tarrasi hänen paitaansa ja repäisi sen auki yhdellä liikkeellä. Pienet helmiäisenhohtoiset napit sinkoilivat irti ja ropisivat luokkahuoneen korokkeelle. "Erika, pieni narttu, pikku narttu kiimassa, niinkö? Tunnen kyllä, miten kuuma pikku vittusi on!" Jori nousi pidellen Erikaa sylissään, tämä huudahti korkealta ja yllättyneenä, hiukan pelästyneenä. "Ope, Jori, minä..."

"Sinä sanot minua opettajaksi, pikku narttu." Jori painoi Erikan selälleen opettajanpöydälle. Pinkki vekkihame valahti vyötäisille ja Jori näki nyt stay-upit ja valkoiset alushousut, ja näki vilauksen tytön pillun muodoista kankaan läpi ennen kuin tyttö painoi jalkojaan äkillisen kainouden vallassa yhteen. Jori tarttui Erikan polviin ja painoi ne erilleen, levitti tytön jalat jotta sai katsella rauhassa. "Tee niin kuin sanon, niin saat kunnon synttärilahjan. Nyt minä haluan katsella pilluasi, Erika." Tyttö värähti ja antoi periksi rentouttaen reisiään. "Ookoo.. ope..." hän henkäisi. Hengitys tärisi. Jori tarttui pikkuhousuihin ja repäisi. Ohut kangas repesi helposti, tyttö vavahti pöydällä tajutessaan että ensimmäistä kertaa joku näkin hänen pimppinsä tällä tavoin. Hengitys kiihtyi kiihtymistään ja syke jalkovälissä muuttui lujemmaksi. Jori laittoi kätensä Erikan pillulle ja tunnusteli huolella, hieroi kiihottuneena murahdellen sileitä pulleita isoja häpyhuulia, raotti niitä sitten kahdella sormella ja katseli märkänä kiiltävää kirkkaanpinkkiä lihaa joka niiden raosta avautui. "Ihana, ihana vittu sulla, Erika", Jori murahti käheällä äänellä. Tyttö värisi ja nytkähteli hänen kätensä liikkeiden alla, voihki pienellä äänellä ja yhtä aikaa nautti ja pelkäsi. Sitten äkkiä Erika voihkaisi, koko ruumis hypähti. Jori työnsi sormeaan hänen pilluunsa, sinne sisälle! "Mahdottoman tiukka pikku pimpero sinulla, Erika... läpeensä liukas ja mehuisa ja silti niin saatanan tiukka että...!" Jori katseli kiimaisena miten sormi upposi tytön pimppiin ja tuli ulos, upposi taas ja tuli ulos. Aivan varoittamatta hän otti käyttöön kolme sormea ja survaisi sisään. Erika kiljaisi kivusta, kyynelet tulvahtivat silmiin ja samalla tuntui niin hyvältä, niin kuumalta ja märältä ja kiihottuneelta että Erika tunsi itsensä todella pikku nartuksi, tiukkapillu nartuksi. Jori vetäisi sormensa ulos yhtä äkisti ja alkoi avata housujaan. Kulli ponnahti esiin turvonneena, kovana ja sykkivänä. Erika näki silmäkulmastaan sen olevan iso, hän värähti jo ajatuksesta, eihän tuo ikinä mahtuisi häneen sisälle! Mutta Jori tarrasi jo hänen vyötäröönsä. Äkkiä Jorin ääneen tuli pehmeyttä. "Nyt on sitten se hetki, Erika... hyvää syntymäpäivää!" ja hän hieraisi terskaansa tunnustellen tytön häpyhuulia vasten.

Erikan selkä jännittyi ja jalat levisivät aivan levälleen, hän odotti, pää roikkui pöydän reunan yli, pitkä tukka hipoi lattiaa ja silmät olivat suljetut. Kivun ja nautinnon kyynelet valuivat Erikan poskia myöten ja pinkit huulet olivat raollaan. Jori katsoi kiihottavaa näkyä, sileä pimppi jota vasten hänen kullinsa hitaasti alkoi painua, pulleat märkänä kiiltävät häpyhuulet. Jori laski toisen kätensä pienen kiharakarvaisen sydämen päälle, ja sitten äkisti painoi kämmenensä lujaa tytön klitorista vasten ja painoi munaansa voimalla tämän sisälle. Erikan huuto, nuoren tytön nasaali kiihottava ääni kohosi mansikanmakuisilta huulilta ja kauniit kasvot vääntyivät kivun syöksyessä tajuntaan. Tähdet sinkoilivat tytön silmissä, pillu sykki lujempaa kuin koskaan, supisteli ja puristeli, kun siihen ensi kertaa työnnyttiin, kun se pakotettiin laajentumaan. "HYVÄ JUMALA!!!" Erika haukkoi henkeään ja kyynelet virtasivat. Tuntui niin hyvältä, niin sietämättömän hyvältä ja samalla sattui enemmän kuin koskaan. Tätä se oli, tätä todella oli naiseksi tuleminen. Jori voihki nautinnosta tuntiessaan miten sietämättömän tiukka pikku pimppi puristui, kiristyi, rusentui hänen kivikovan kullinsa ympärille järkyttyneenä sen koosta ja armottomasta, aukirepivästä kovuudesta. "...O-o-opettaja!!!!" Erika henkäisi kun Jori alkoi survoa eestaas hänen kivusta sykkivässä, aukirevityssä pimpissään. "Tuntuuko hyvältä?" Jori kysyi. Tyttö vikisi ja hytkyi hänen työntöjensä tahdissa, kiinteät pikku rinnat pomppivat ja heiluivat rytmissä. Jori puristi toisen käteensä, kiinteä pehmyt pikku pallo ja aivan kova pikku nänninnipukka. Miten tiukalta tämä pillu tuntuikaan. "T-tuntuu, tuntuu, tosi- tosi hyvältä", Erika voihki, nasaali ääni vavahdellen panemisen rytmissä. Hän tunsi miten muna survoi hänen sisällään, miten kipu sykki ja aaltoili samaan tahtiin nautinnon kanssa, kuuli miten hänen pimppinsä litisi litisemistään ja Jori vain kiihdytti tahtia ja painoi joka työnnöllä yhä syvempään, yhä rajummin, kunnes Erika luuli pyörtyvänsä. Miehen kädet vatvoivat ja puristelivat hänen rintojaan, mikä voima niissä olikaan. Pillun haju leijaili luokkahuoneessa miehisen hien aromin kanssa. Juuri kun Erika ajatteli ettei kestäisi enää, juuri kun aikoi pyytää Joria lopettamaan, tämä saavutti huippunsa ja kiskaisi äkkiä munansa ulos ja laukesi tytön alavatsalle. Pikku sydän tahriintui spermaan ja Erika värisi. Hänen silmissään oli kyyneliä, hänen haaroissaan sykki kipu ja jokin muu, kaikki oli uutta ja omituista ja hän ei tiennyt mitä sanoa. Mutta Jori hengitti hetken raskaasti ja laski sitten kätensä hellästi hänen rinnalleen. "Se taisi tehdä vähän kipeääkin, tämä sinun syntymäpäivälahjasi." Erika nyökkäsi ja hymyili arasti. Silloin Jori aukaisi hänen reitensä uudestaan - tyttö värähti odottaen taas kipua, mutta saikin kokea jotakin aivan muuta kun opettaja kumartui hellästi hänen kivusta uupuneen, neitsyytensä menettäneen pillunsa ääreen ja nuolaisi hellästi. Erika rentoutui ja ojensi toisen kätensä hyväilemään Jorin hiuksia. Hyvä luoja mikä tunne... hän ajatteli huumaantuneena kun Jori aloitti nuolemisen, liikutti kieltään klittaa vasten, pyöritteli ja imi sitä huulillaan, kiusasi ja kutitti ja kidutti kiduttamistaan ihanalla tavalla kunnes Erika laukesi nautinnosta huutaen, pillu sykähdellen ja hiestä kiiltävä kiinteä nuori vartalo vavisten. Sitten hän vaipui taas pöytää vasten täydellisen raukeana. Jori kumartui hänen ylleen ja suuteli häntä hellästi. Jorin silmät olivat syvät ja ystävälliset: "maistuu mansikalta." Erika nauroi äkkiä ja nousi istumaan. Jori kumartui poimimaan lattialta rikkoutuneet pikkuhousut, Erika työnsi ne laukkunsa ja pyyhki hiukan kasvojaan ennen kuin käveli ovelle. Ennen lähtöään hän katsoi vielä kerran tuohon mieheen, Joriin, opettajaan, joka oli juuri tehnyt hänestä naisen. Erika hymyili säteillen, hiki oli liimannut suortuvia kasvoille. "Jori... kiitti."

"Nähdään taas oppitunnilla, Erika," oli hymyilevä vastaus.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute