Herkku-puhelin
Syntymäpäivä
N

Olen 20-vuotias opiskelija ja asun tällä hetkellä kämppäkaverini kanssa solussa. Muodoiltani olen aivan tavallinen nuori brunetti neito. Pienet, mutta terhakat rinnat seuranaan kiinteä pikku perse. Tapahtuma ei ole tosi, mutta tällaisen tilaisuuden kyllä käyttäisin jos se eteeni tulisi....

Oli perjantai ilta päivä ja olin kävelemässä koulusta kotiin. En odottanut tulevaa viikonloppua hirveän positiivisissa tunnelmissa. Kaikki ystäväni olivat lähdössä pois kaupungista ja kämppäkaverini uusi poikaystävä olisi tulossa koko viikonlopuksi meille. Se tarkoittaisi kahta päivää ällöttävää hempeilyä ja suukottelua ja kahta pitkää yötä huohotusta ja tukahdutettuja huutoja. Seinä huoneidemme välillä ei ole kovin paksu.

Ennen kotiin menoa kävin kaupassa. Suklaata, sipsejä, limua ja pakaste pizzaa. Olin vuokrannut elokuvia ja päättänyt sulkeutua huoneeseeni koko viikonlopuksi.

Kotiin päästyäni kävin suihkussa ja paistoin itselleni pizzan ja katosin huoneeseeni. Kämppikseni, Marin poikaystävä ei ollut vielä saapunut, mutta olin nyt jo saanut tarpeekseni tästä pariskunnasta. Olin eilen joutunut kuuntelemaan ensin tunnin Marin hermoilua Lassen tulosta ja toisen puoli tuntia autoin Mari valitsemaan vaatteita. Alusvaatteita myöten. Marilla oli hyvä vartalo. Mari harrasti tanssia ja sen kyllä huomasi, koko vartalo oli kiinteä ja notkea, pitkät sääret, omenan muotoinen pylly, litteä vatsa ja entäs Marin rinnat... Niistä olen ollut hänelle aina katteellinen. Runsaat, c-kupin rinnat, täydellisen pyöreät aina niin terhakat.

Kesken ensimmäisen leffan kuulin ulko-ovemme käyvän. Lasse oli tullut. En kuitenkaan viitsinyt vaivautua ulos huoneestani tervehtimään Lassea. Kuuntelin kuinka Mari esitteli taloa ja kuinka he sitten jäivät keittiöön juttelemaan. Hiljaisia kuiskauksia, huokauksia ja hyväilyä. Minua tympi jo nyt.

Elokuvani päätyttyä päätin uskaltautua käymään keittiössä hakemassa lisää juotavaa enne seuraavaa elokuvaani. Luulin etteivät Lasse ja Mari olisi enää keittiössä, mutta sinne päästessäni huomasin heidän istuvan yhä siellä. Tai tarkemmin sanottuna Marin istumassa Lassen sylissä uppoutuneena kiihkeään suudelmaan.

Tilanteen kiihkeydestä huumaantuneena jäin vain katsomaan heitä. En tiedä kauanko heitä olin katsonut, mutta tuona aikana olin jo ehtinyt kiihottua itsekin. En ollut ollenkaan huomannut kuinka Lasse oli sivusilmällä huomannut minut. Hän suuteli Maria vielä hetken kunnes irtautui hänestä.

- Hei. Sä taidat olla Marin kämppis? Lasse kysyi minulta pehmeästi hymyillen.

Vasta nyt havahduin omasta maailmastani ja huomasin heidän kummankin katsovan minua. Lasse oli pitkän ja urheilullisen näköinen, ehkä noin viisi vuotta minua vanhempi. Yhdessä Mari ja Lasse olivat oikea unelma pari. Heidät olisi helppo kuvitella Hollywoodiin punaiselle matolle.

- Joo. Oon Satu. Moi . Kiva tavata. Sössötin takaisin nolostuneena ja naama varmasti punaisena.
- Hei! Tuu juomaan ja juhlimaan meidän kanssa. Ei sun tartte siel huoneessa piilotella! Mari innostui pyytämään minua.
- Emmä oikeen tiedä...Olkaa te vaan ihan kahdestaan. Ette oo kuitenkaan nähny toisianne pitkään aikaan. Yritin estellä.
- Tulisit nyt vaan. Mulla on tänään syntymäpäiväkin. Sen kunniaks. Sä et voi sanoo ei syntymäpäivä sankarille. Houkutteli Lasse
- Ai. No sitten. Kai mä voin yhden ottaa. Sanoin ja istuin pöytään.

Aivan yhteen se ei jäänyt. Joimme Lassen syntymäpäivän kunniaksi aika monta lasillista. Kerroimme hauskoja juttuja ja nauroimme. Ja parin tunnin päästä olin jo aika hiprakassa. Me kaikki olimme.

- Te ette oo laulanu mulle vielä!! Teidän täytyy laulaa mulle! Tulkaas istuu tänne mun polvelle ja laulakaa mulle! Lasse vaati hilpeästi.

Mari hyppähti tuoliltaan ja kipitti Lassen polvelle istumaan. Mari katsoi minuun varmasti huomaten epäröintini kasvoillani. Mari ojentautui pöydän yli ja tarttui käteeni. Mari kiskoi minut ylös ja veti minua kohti Lassen syliä. Pyllähdin hieman hämilläni Lassen toiselle polvelle. Lasse kietoi toisen kätensä selkäni taakse ja toisen kätensä Marin selän taakse, suoristi selkänsä ja sulki silmänsä aivan kuin olisi valmistumassa suuren konsertin alkuun.

- Olkaa hyvät arvon leidit. Voitte aloittaa. Lasse lausui arvokkaasti

Niinpä me lauloimme sydämemme kyllyydestä, naurua pidätellen Lasselle onnittelu laulun. Laulun päätyttyä Lasse avasi silmänsä ja taputti.

- Hyvä! Nyt syntymäpäivä suukon vuoro! Lasse ilmoitti ja kääntyi Marin puoleen.

He suutelivat toisiaan pitkään ja kiihkeästi. Katsoin lumoutuneena heitä. Se kiihotti minua suuresti. Tunsin jopa hieman kostuvani. Sitten he irttautuivat toisistaan.

- Sun vuoro Satu. Lasse sanoi hilpeän huolettomasti.

Säikähdin ja vetäydyin kauemmaksi Lassesta. Yrittäessäni nousta Lassen polvelta tunsin Lassen otteen tiukkenevan ympärilläni. Katsahdin Mariin hakien tukea hänestä. Mari vain katsoi minuun nauraen.

- Satu! Sä et voi olla noin epäkohtelias. Totta kai sun täytyy antaa Lasselle pusu. Mari torui minua muka vihaisena.

Rauhoituin hieman sillä kuvittelin kyseessä tietenkin olevan pienen pusun poskelle. Ymmärsin kuitenkin olevani pahasti väärässä Lassen huulien koskettaessani omiani. Hänen huulet olivat pehmeät. Suudelma oli yhtä kiihkeä kuin Marin ja Lassenkin oli ollut. Tiesin Marin katselevan meitä mutta en voinut itselleni mitään. Olisin halunnut repiä paidan Lassen päältä.

Suudelmamme loputtua pelkäsin katsoa Maria. Olin varma että hän olisi raivoissaan. Mutta Mari katsoikin meitä yhä hymyillen . Olin hämilläni ja vielä yllättyneempi olin kun Mari tarttui kasvoihini ja suuteli minua. Aluksi vastustelin kunnes tunsin äskeisen kiihkon nousevan taas sisälläni. Pian huomasin suutelevani sekä Marin että Lassen kanssa. Tunnelma kuumeni kuumenemistaan.

- Nyt rupee suuta jo kuivaan. Keskeytti Mari suutelemisemme.

Hän nousi ylös ja ojensi meille lasimme. Mari kaatoi lasimme aivan täytteen.

- Juodaan vielä yhet Lasselle!! Mari kailotti.

Hän nosti lasinsa ylös ja me muut seurasimme hänen esimerkkiään. Kilisyttelimme täysinäisiä lasejamme ehkä hieman liian innokkaasti, sillä puolet Marin lasin sisällöstä kaatui päälleni. Punainen neste valui pitkin kaulaani, paidalleni ja rinnoilleni.

- Hups! Kikatti Mari.
- Mä autan sua. Hän jatkoi ja kurottautui kohti minua.

Suudellen ja nuollen Mari puhdisti juoman kaulaltani ja rinnaltani. Tämä tuntui hyvältä ja Lassekin näytti nauttivan siitä.

- Mennääks jatkamaan tätä Mari sun huoneeseen?
- Joo! Vastasi Mari Lassen ehdotukseen ja lähti kohti huonettaan minun ja Lassen seuratessa perässä.
- Mä käyn vaan eka vessassa ja tuun sit perässä. Huikkasin muille kadotessani vessaan.

Tullessani Marin huoneeseen näin Marin makaavan sängyllään selällään. Hänellä ei ollut housuja jalassa ja paitansa helmankin hän oli nostanut rintoihin asti. Näin Marin punaiset pitsi alushousut, jotka olin auttanut aikaisemmin valitsemaan. Olin tyytyväinen valintaa. Hän näytti tyrmäävältä niissä.

- Satu tuu mukaan. Kutsui Lasse, joka oli polvillaan lattialla sängyn vierellä kumartuneena Marin vatsan ylle.
- Napa shotteja!!! Huusi Mari sängyltä kaataen lisää juomaa vatsalleen.

Polvistuin Lassen viereen lattialle. Katsoin kuinka Lasse imaisi Marin navalta punaista juomaa. Mari kaatoi lisää juomaa vatsalleen ja kehotti minua maistamaan. Marin iho tuoksui ihanalta. Juoma maistui mahtavalta. Siihen sekottui juoman kirpeys ja Marin ihon hieman suolainen maku.

- Sun vuoros Satu. Mari sanoi ja nousi sängyn toiseen päähän polvilleen istumaan.

Nousin sängylle ja menin selälleni makaamaan. Mari levitti jalkojani ja meni istumaan niiden väliin pullo kädessään.

- Sun kyllä kannattaa ottaa toi paita kokonaan pois, kun se on jo ihan märkä. Mari sanoi hetken mua katseltuaan.

Mua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. En epäröinyt hetkeäkään riisua paitaani. Paitani alla minulla oli mustat rintaliivit, jotka kohottivat rintojani hyvin seksikkäällä tavalla. Lasse oli siirtynyt huoneen toisella puollella olevalle sohvalle istumaan. Hänellä oli kädessään pieni video kamera.

- Mä kuvaan tästä itselleni kunnon synttäri video. Hymyilkää kameralle! Lasse sanoi suunnaten kameransa meitä kohti.

Vilautin kameran suuntaan seksikkäimmän hymyni ja sipaisin kädelläni hieman vasenta rintaani ennen kuin kävin taas makuulleni.

Mari kaatoi juomaa mahalleni ja osa siitä valui pitkin mahaani farkuilleni ja kylkiäni pitkin sängylle. Mari kikatti ja nojautui juomaan mahaltani. Marin kieli ja kuumat huulet saivat minut huokaamaan syvään. Mari suuteli ympäri vatsaani ja jatkoi matkaansa kohti rintojani. Hengitykseni kiihtyi entisestään.

- Te voisitte hieman poseerata kameralle. Ehdotti Lasse sohvalta

Katsoin Lassea murhaavasti sillä Mari oli juuri pääsemässä rintojeni kimppuun. Mari nousi ylös polvilleen. Kun sain itseni ylös Mari tarttu kiinni minuun ja veti lähemmäs itseään. Olimme kummatkin polvillamme marin kädet perseelläni. Marin kiihkeät kädet saivat minuunkin eloa. Suutelin Maria suulle ja kaulalle. Välillä aina pysähdyimme ja katsoimme kameraan poseeraten Lassen kameralle. Ujutin käteni Marin paidan alle ja nostin sen hänen päänsä yli. Marin rinnat olivat mahtavat. Upotin pääni niiden väliin suutelin niitä kiihkeästi.

Olin aivan märkänä ja saman huomasin Marista kun työnsi sormeni hänen housuihinsa. Mari tarttui alushousuissaan olevaan käteeni ja nosti sen huulilleni. Imaisin sormeni suuhuni ja maistoin Marin kuumaa lemmen nestettä. Otin sormet suustani ja asetin ne Marin huulille. Aluksi Mari nuoli niitä hellästi kunnes otti ne suuhunsa ja imutti oikein kunnolla. Sormieni jälkeen Mari antoi täyden huomionsa rinnoilleni. Avattuaan rintaliivini, Mari otti vasemman rintansa suuhun ja imi niin että en meinannut henkeä saada. Tunsin hänen lämpimän kielen tekevän ympyröitä nännini ympärillä, yhä kiihtyvään tahtiin.

- Mitäs jos annettais Lasselle viel yks lahja?? Kuiskas Mari korvaani noustuaan suutelemaan niskaani
- Mikä? Huohotin takaisin marille.
- Sylitanssia. Mari kuiskasi ja katsoi minuun ilkikurisesti.
- Mitäs te tytöt oikeen kuiskitte? Lasse kyseli sohvalta.

Mari nousi sängyltä ja lähti kävelemään keimaillen kohti Lassea. Katsoin sängyltä Marin keinuvia lanteita ja tunsin sellaista kiimaa että en uskonut pysyväni farkuissani kovin kauaa. Lassen ilmeestä pystyi päättelemään saman.

Mari istui Lassen syliin nostaen kätensä Lassen hartioille. Mari keinutteli lantioitaan edestakaisin.

- Tuu tänne Satu. Pidetään hauskaa. Mari huikkasi minulle olkansa yli. Lassen hymyillessä huumaantuneen oloisena.

Kävin istumaan Marin taakse Lassen syliin. Suutelin Marin niskaa. Käteni vaeltelivat pitkin Marin vartaloa. Reisillä, vatsalla, rinnoilla. Pyöritin lantioitani samassa tahdissa Marin kanssa. Avasin Marin rintaliivit jotta saisin hänen rintansa kunnolliseen käsittelyyn. Rintaliivien lähdettyä otin yhden rinnan kumpaakin käteen hieroen ja puristellen niitä. Nännit olivat jo aivan kovat, mutta nipistelin niitä kuitenkin vielä hieman härnäten.

Marin lantioiden liike samoin kuin huohotus olivat kiihtyneet.

- Laita kätes mun housuihin. Mari huohotti.

Tein kuten Mari pyysi. Työnsin käteni Marin alushousuihin. Mari oli märempi kuin olin osannut kuvitella.

- Mmmm... Sä oot ihanan märkä. Sanoin Marille samalla ottaen kiinni Lassen kamera kädestä ohjaten Lassen kuvaamaan Marin sykkivää pimppiä. Raotin häpyhuulia sormillani varmistaen parhaan kuvakulman. Pyörittelin sormeani Mari klitalla ja kuuntelin hänen huohotustaan.

- Nussi mua...aahh....nussi mua...aaah... kunnolla....

Työnsin etusormeni sisälle Mariin. Työntelin sitä rauhalliseen tahtiin sisään ja ulos...sisään ja ulos.

- Lisää...mmm...Mä haluan lisää. Mari huohotti

Työnsi toisenkin sormen Mariin. Mari hieroi omia rintojaan jo melkein täydelliseen transsiin vaipuneena. Vaapaan käteni vein myös Marin vittuun. Upotin sormeni Marin märkyyteen ja sitten ojensin märät sormeni kohti Lassea.

- Vähän maistiasia herra kuvaajallekin.

Lasse imi sormiani kiitollinen katse kasvoillaan.

- Nussi mua kovempaa Satu!!

Työnsin kolmannen sormen Mariin ja nyt vittu rupesi tuntumaan tiukalta. Lisäsin hieman vauhtia, mutta se ei nähtävästi riittänyt Marille.

- Aaah.... Mä tuun kohta! ....Nussi nyt...aahh Vittu ....kovempaaaah..

Sormetin Mari niin kovaa kuin pystyin. Marin lantio työntyi sormiani vasten voimalla. Hänen selkänsä oli jo jännittynyt kaarelle. Tunsin kuinka hänen vittunsa alkoi supistella, mutta en lopettanut. Laitoin toisen käteni hänen klitalleen ja hieroin sitä yhä nopeampaa tahtia. Tätä Mari ei enää kestänyt vaan laukesi huimasti supistellen ja täristen. Marin vittu puristui tiukasti sormieni ympärille, mutta en lopettanut Marin sormettamista ennen kuin viimeinenkin supistus oli ohi.

Lopulta Mari sai hengityksensä tasaantumaan ja otti sormeni vitustaan, nosti ne huulilleen ja nuoli puhtaaksi.

- Tästä tuli mahtava lopetus sun leffalle. Sanoin tyytyväisenä Lasselle, joka oli kuvannut koko tapahtuman
- Et kai sä kuvittele, että tää tähän päättyis.Lasse virnisti mulle.
- Nyt tehään jatko-osa. Lasse kuiskasi ja kumartui kohti mua.......

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute