Herkku-puhelin
Vaimoni monen kanssa
Nähnyt

Edellisen vuoden kesätapahtuma sovittiin taas uusia juhannuksena tänäkin vuonna. Bussi tuli taas hakemaan työporukat ovelta, ja autossa oli meno taas aika railakasta. Firman kaksi naista, joista toinen oli vaimoni, ja taas kymmenisen miestä ja poikaa (pojat n.19v - 25v.). En työskennellyt itse tuossa firmassa, mutta minut oli kutsuttu niin kuin kaikki muutkin mukaan seuralaisen kanssa.

Bussi parkkeerasi talon edustalle, ja porukat alkoivat purkautua bussista ulos kenellä mitäkin juomista laseissaan. Puheenaiheet olivat jo silloin aika selvästi seksiin liittyviä, ja naiset olivat olevinaan hieman muka hämillään vaikka osallistuivatkin jutusteluun melkoisen kiinnostuneesti. Kuvio oli sama kuin edellisenäkin vuonna. Ensin otettiin tervetuliaisryyppyjä, ja sopivaa naposteltavaa. Sitten taas talon isäntä kehotti meitä valitsemaan yöpaikat, joita löytyi kahdeksan huonetta, ja joissa oli tosi isot sängyt niin kuin herraskartanossa yleensä olikin.

Valitsimme vaimoni kanssa, ei ensimmäistä yläkerran huonetta, vaan toisen siinä käytävässä. ja alakerrasta kuului komento: ”saunaan ne ketkä haluaa!”.

Tällä kertaa ei edes yritettykään sopia saunavuoroista, koska edellisenä vuonna kaikki kävivät saunomassa miten kukin halusi. Ensin meni ainakin pari miestä, ja kolme noita poikia. Naiset hieman vielä miettivät menisivätkö tuollaiseen miesporukkaan samalla kertaa.

Sanoin vaimolleni, että kunhan nuo aikaisemmat porukat ovat jonkin aikaa kylpeneet, niin voitaisiin yhdessä lähteä saunaan. Saataisiin ehkä tilaa olla lauteilla kun muut olisivat jo pois lähdössä. Vaimoni naisystävä kysyi: ”voisiks minä tulla samaan aikaan, ettei tarvitsisi olla ainoana miesporukan kanssa. Ties mitä ne keksisi”. Olin nähnyt tuon naisen aiemminkin alasti edellisenä kesänä samassa paikassa yhdessä saunomassa: 45v, suhteellisen hoikka, ja C-kupin rinnat. Tosi seksikkään näköinen nainen.

Lähdettiin saunomaan, ja osa miehistä tuli jo saunapolulla vastaan ja puheet kuuluivat: Eiköhän pojat lähetä vielä uudestaan saunomaan, kun tuolla yhdellä miehellä on kaksi naista selänpesuun! He eivät kuitenkaan kääntyneet takaisin saunalle. Saunalla oli vielä yksi nuoremmista pojista pesulla, kun menimme pesuhuoneen läpi löylyyn, ja vaimoni ystävätär huomautti, että hän oli huomaavinaan, että tuo poika oli kyllä ollut runkkaamassa kun tulimme pesuhuoneen läpi.

Minua ei asia häirinnyt ja vaimonikin sanoi, että kai tuollainen parikymppinen poika runkkaa jos ei ole saanut ja tietää, että naisia on tulossa samaan aikaan saunomaan. Tänä vuonna miesporukat eivät yrittäneetkään juottaa minua sammuksiin, vaan ottivat itse melkoisesti juomista. Edellisenä vuonna minut juotettiin sammuksiin, kun vasta aamulla olin löytänyt vaimoni vieraasta huoneesta aamulla kolmen miehen kanssa tosi kiihkeässä menossa.

Poika aukaisi löylyhuoneen oven yllättäen ja kysyi jotta voisiko hän tulla vielä vähän lämmittelemään. "Sori, oon aika humalassa, mutta tekis mieli tulla kahen naisen väliin lämmittelemään" Juu. Sai luvan tulla. Jopa minäkin sanoin, että ”tuohon naisten väliin vaan. Siihen vaimoni ja sen toisen väliin lauteille”.

Poika kävi istumaan ja (tästä lähtien käytän vaimoni ystävättärestä nimikettä nainen) nainen heitti vettä kiukaalle. Näin kuinka vaimoni ja naisen kädet olivat pojan haaroissa, joten lähdin uimaan. Palasin saunalle ja tuo poika makasi alasti pukuhuoneessa vaimoni imiessä häntä. Nainen työnteli sormeaan näköjään pojan anuksessa.

En ollut sellaisessa humalassa kuin edellisenä vuonna, ja kiihotuin helkkaristi näystä. Varmasti he kaikki huomasivat, että olin tullut taas paikalle, mutta eivät keskeyttäneet sessiota, koska poika ynisi ja haukkoi henkeään kun rävähti! Poika päästeli suustaan pitkää yninää ja vapisi, kun näin nestettä valuvan vaimoni suupielestä. Minulla seisoi kun menin takaisin löylyyn…

En tosiaankaan ollut edellisenvuoden takaisessa tilassa, jolloin olin sammunut, mutta "kämpille" tultuani haukkasin jotain haukkapalaa pöydästä kun muitakin oli vielä hereillä, ja tietysti tuli otettua myös juomisia joita oli tarjolla vaikka koko komppanialle. Alkoi väsy käydä käpälään ja sanoin hyvät yöt porukoille ja suuntasin yläkertaan. Siis ei eka huone vaan se numero kaksi. OK. Siis sinne.

Kuitenkin eksyin ja... Kesken yön harmauden havahduin siihen, että joku tai jotkut tulivat samaan sänkyyn! Voi ..kele… Olinko nyt väärässä huoneessa, mutta ei siinä mitään; nyt nukutaan ja aamulla sitten uudet juomat ja saunaan. Pian vierestä alkoi kuulua nussimisen ääniä!? Siinä kuulemma oli sovittu, että pari miestä jää pitelemään kiinni, ja sitten toisista huoneista haetaan seuraavia, ketkä vain olisivat siinä kunnossa, että pystyisivät laskemaan velliä lisää tähän naiseen.

Laskemaan vellit naiseen! Eihän täällä ollut kuin vaimoni, ja nainen! Kiihotuin kun seuraava mies, tai oliko se poika, joka tuli vaatien ottaa sitä naista takaapäin. Ketä tässä nyt naitiin, naista vai vaimoani?!? Olin aika ulkona koko sovitusta hommasta, mutta kun seuraava vuoronvaihto tuli, niin menin väkisin väliin, ja kuiskaavalla äänellä sanoin, että nyt on minunkin vuoro.

Valmiiksi märkä ja liukas haaraväli avautui minulle. Tämä nainen valui spermaa jo pitkin pyllyä. Kesti vain hetken kun tunsin naisen supistelua, ja en enää voinut minäkään pidätellä. Poistuin sopimaamme huoneeseen.

Aamusella vaimoni tuli viereeni, ja nukahti. Oli varmasti ollut niiden miesten naitavana, ja ehkä minunkin kanssa, koska hänet oli juotettu täysin humalaan. En varmasti tiennyt keiden kanssa, mutta joku, tai jotkut olivat ajaneet vaimoni posliiniksi sinä yönä. En minä ainakaan. Saman karvojen ajelun oli kuulemma kokenut se toinenkin nainen.

Kuulin myöhemmin siltä toiselta naiselta, etten ollutkaan käynyt naimassa vaimoani vaan häntä. Hänellä oli ollut sinä yönä monta miestä, ja yksi poika, ja minä. Lupasin hänelle salaista nuolemista, jos hän haluaisi. Hän toivoisi salaista nuolemista, mutta kuulemma haluaisi paljon muutakin. Sanoin: ”soitellaan!”.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute