Herkku-puhelin
Hiljaa yössä
w i l l e m

Olin käymässä koulutoverini Annin luona pitkästä aikaa. 60 vuotta sitten olimme istuneet keskikoulun samalla luokalla ja pitäneet yhteyttä tapailemalla silloin tälloin. Olimme asuneet samassa kaupungissa mutta nyt olin muuttanut kauas toiselle paikkakunnalle. Niinpä Anni tarjosi yösijaa ettei minun tarvitse mennä hotelliin. Koskaan ei meillä ollut ollut seksisuhdetta vain leikkimielisiä keskusteluja aiheesta. Kun Anni sijasi minulle tilan kaksoisvuoteensa toiselle puoliskolle en osannut ajatella mitään ihmeellistä tapahtuvan. Lämminhenkisen iltakeskustelun jälkeen menimme vuoteeseen ja muutaman hiljaisen vuorosanan jälkeen vaivuin uneen.

En tiedä kauanko olin nukkunut kun heräsin ja tunsin lämpimän käden hyväilevän kulliani. Olin nukkuvinani ja tunsin Annin taitavasti käsittelevän pikkuveikkaani. En jaksanut kauan odotella kun käännyin häneen päin ja aloin hyväillä hänen hiuksiaan ja niskaansa. Kun suutelin huomasin huulet kuumiksi ja paisuneiksi - taivaallisen ihanat! Hetken kuluttua ne muuttuivat himokkaan liukkaiksi ja voimakkaiksi. Avasin Annin pyjamaa niin paljon että sain nöpöttävät ja kuumottavat namikat huulieni väliin. Anni voihkaisi nautinnosta ja painoi päätäni lujemmin rintansa vasten. Kullini oli jo paisunut äärimmilleen ja siirsin Annin käden pois sen ympäriltä. Hän liikehti jo rajusti ja levitti reitensä. -Tule hän kuiskasi. Se oli ainoa sana jonka kumpikaan sanoi yön aikana. Riisuin molemmilta housut ja siirryin reisien väliin. Anni tarttui kulliini ja ohjasi minut kostuneeseen ja kuumaan pilluunsa.

Riemullani ei ollut rajaa - että vielä nyt - kahden vuoden leskeyden jälkeen yli 70-vuotiaana pystyin kokemaan tallaista! Syvällä Annissa pysähdyin ja keskityin tuntemukseeni. Aivan tiukka ja kuuma oli hänen pillunsa. Hiljalleen aloin liikkua ja tunsin Annin ottavan osaa liikkeisiin. Hänen jalkansa kiertyivät selkäni ympärille ihmeteltävän notkeasti ja kätensä pääni ympärille vaatien kuumia suudelmia. Vaikka olin aloittanut rakastelumme maltillisesti liikkeeni saivat lisää nopeutta. Samalla Annin ääntely alkoi kiihtyä ja koventua. Taitavasti hän osasi supistella pilluaan kovan kaluni ympärillä. Pitkän pidättäytymisen takia tunsin, etten enää kauan jaksaisi pitkittää yhdyntäämme. Samoin taisi olla Anninkin kanssa, sillä hänen liikkeensä tulivat rajummiksi ja hänen äänensä lähenteli huutoa. Niinpä laukesimme yhtaikaa rutistaen toisiamme lujasti. Keskeytin liikkumisen ja tunsin kuinka siemeneni syöksyi voimakkaana Annin ihanaan syvyyteen. Anni vavahteli voimakkaasti vielä pitkään sykkimiseni jälkeenkin.

Nukuimme kohta kun olin ottanut Annin syliini hänen selkänsä minun vatsaani vasten. Samassa asennossa heräsimme yhtaikaa ja tunsin pitkästä pitkästä aikaa aamujäykkyyden kullissani. Annikin tunsi sen ja kääntyi minuun päin. Hän oli heti valmis uuteen rakasteluun joka jos mahdollista oli vielä kuumempi mutta hellempi kuin yöllä. Anni sai rajun orgasmin mutta minä en enää. Tiesin että tämän ikäisillä miehillä niiden saanti vähenee mutta silti hyvänolon tunne on voimakas.

Eihän minulla sellaisen kokemuksen jälkeen ollutkaan enää kiirettä kauas yksinäiseen mökkiini. Aloimme tapailla toisiamme usein ja aina vain paremmalta tuntui rakastelumme. Pitkiä iltoja kestävät keskustelumme tuntuvat niin hyviltä ja lämpimiltä että saattaa tapahtua niinkin että muutamme asumaan yhteen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute