Herkku-puhelin
"Appiukon" synttäreillä
Piia

Olin alle kaksikymppinen ja varsin kokematon miesten suhteen, kun aloin seurustella Peten kanssa. Itse asiassa Pete, joka oli minua huomattavasti vanhempi, oli vasta toinen mies, jonka kanssa olin harrastanut seksiä.

Peten isä täytti 60 vuotta ja Pete houkutteli minut mukaansa esitelläkseen minut isälleen. Pete oli naureskellut isänsä olleen aikoinaan niin kova panomies, että nainen kuin nainen oli levittänyt mielellään jalkansa tälle. Pete kertoi, että hänellä oli sisaruksia ympäri pitäjää, rouvien kanssa kun ei ollut tarvinnut olla varovaisia ehkäisyn kanssa. Eivät olleet tulleet kyselemään elatusmaksuja, vaan olivat nielleet häpeänsä hiljaa, ettei totuus syrjähypystä olisi tullut julki.

Muu juhlaväki oli jo lähtenyt, kun saavuimme ”appiukon” luo syntymäpäivän iltana. Olin utelias näkemään, millainen oli tämä siitossonni, josta Pete oli paljon kertonut. Masa, Peten isä, oli mahakas, kaljuuntunut, keskimittainen äijänköriläs, joka oli eronnut Peten äidistä jo vuosia sitten. Tai oikeastaan se oli Peten äiti, joka oli ottanut eron. En voinut olla hymyilemättä, ajatellessani, että tässäkö nyt oli se kuuluisa panomies, tuo läskikasa, taisi Pete keksiä juttunsa itse.

Availimme tuliaisviinat ja rupesimme nauttimaan niiden lämmittävästä vaikutuksesta mahanpohjassa. Huomasin pian Masan mittailevan katseellaan minua päästä varpaisiin täysin häpeilemättä ja punastuin hiukan. Olin pukeutunut melko lyhyeen punaiseen hameeseen ja valkoiseen toppiin, joka jätti rintojen kaaret selvästi näkyviin. Vaaleat pitkät hiukseni olin jättänyt vapaiksi. Tunsin oudon kutinan valtaavan jalkovälini ja nännini kovettuivat topin alla näkyen selvinä kohoumina. Masa tapitti topin alla näkyviin kohonneita nännejäni lasittunein katsein selvästi kiihottuneena ja minä olin häpeissäni, kun tunsin jalkovälini kostuvan. Eihän tämä voinut olla mahdollista, saiko tuo paskiainen minut kiihottuneeksi pelkästään katselemalla minua. Yritin olla välittämättä Masan katseista, mutta en voinut mitään sille, että pikkuhousuni olivat jo ihan märät.

Yllättäen Pete pienessä kännissä rupesi kehumaan, kuinka hyvä minä olin sänkypuuhissa, ihan laatutapaus. Tunsin punastuvani lisää ja jos olin yllättynyt Peten puheista, niin olin suorastaan järkyttynyt, kun hän tarrasi kiinni toiseen rintaani ja rupesi esittelemään sitä isälleen. ”Näitä kun puristelee niin tietää leiponeensa tissejä” hän kehui. Masa tuijotti Peten kourassa olevaa topin peittämää rintaa silmät kiiluen ja huuliaan lipoen. ”Täytyy myöntää, että ovat hyvän näköiset, mutta ovat sen verran isot, että ovat varmasti aika löysät” hän sanoi. ”Kokeile s…tana ite jos et usko, että on kiinteetä lihaa” Pete vastasi ja kauhukseni tunsin kuinka Masa kouraisi toisen rintani käteensä ja alkoi puristella sitä voimakkaasti. ”Perhana, olit poika oikeassa, näähän on tosi kiinteet” Masa murahti ja jatkoi kourimistaan siirtäen toisen kätensä reidelleni. Olin niin järkyttynyt, etten osannut pienessä viinahuurussa tehdä muuta kun istua sohvalla ja ihmetellä, mitä oikein tapahtui.

Masa siirsi huomaamattani toisen kätensä hameeni alle ja tajusin, mitä oli tapahtumassa vasta, kun tunsin sormien siirtävän pikkuhousuja syrjään pilluni edestä ja paksun sormen uppoavan muitta mutkitta märkään rakooni. Masa naurahti” Tyttöhän alkaa käydä kuumana, taitaa tykätä, kun vieraat miehet vähän puristelee tisseistä. Masa sormi alkoi liikkua pillussani pumpaten sitä enkä voinut välttää ihanan kiihkon tunteen leviämistä koko kehooni. Aloin työnnellä lantiotani Masan sormea vastaan sulkien silmäni ja nojautuen taaksepäin sohvassa. ”Siirrypäs poika syrjään, tällaista kosteutta ei saa heittää hukkaan” kuulin Masan sanovan samalla kun hän nosti hameeni ylös vyötärölleni paljastaen märät, sivuun levitetyt, pikkuhousut ja oman kätensä pumppaamassa pilluani. Hän työnsi toisen sormen auenneeseen pilluuni ja en voinut olla voihkaisematta kiihkosta, kun tunsin paksujen sormien täyttävän ja levittävän sitä lisää. Masa repäisi toisella kädellään pikkuhousuni kokonaan pois, jotta saisi levitettyä jalkojani paremmin. ”Ota kuule Piia tuo toppisi ite pois niin säilyy ehjänä” hän sanoi ja tajusin että oli parasta tehdä niin tai hän repisi sen päätäni. Vedin toppini pääni yli ja paljastin isot rintani tälle lihavalle miehelle, jonka oli tavannut pari tuntia sitten ensimmäisen kerran. Masa upotti päänsä rintoihini ja alkoi imeä nännejäni pumpaten samalla koko ajan sormillaan tulessa olevaa pilluani. Voihkin nyt jo täysin kiimaisena, kun tuo vanha äijä leipoi ja imi rintojani. Olin jo täysin unohtanut, että poikaystävänikin oli paikalla, kunnes kuulin Masan sanovat Petelle ”Tää lutka alkaa kuule olla valmis, kohta näät poika miten isäs käsittelee tällaisia kiimaisia pikkuhuoria. Otahan opiksesi”. Muutaman pumppausliikkeen jälkeen näin Masan aukovan housujaan ja kuulin hänen komentavan minua ”levitähän tyttö jalkasi, niin pääsee pappa panemaan nuorta lihaa.” Odottamatta vastausta hän puski jalkojeni väliin nostaen ne olkapäilleen ja yhdellä survaisulla äijä iso kulli upposi märkään pilluuni. Masa piti minua naulittuna allaan siirtäen kätensä rinnoilleni ja ottaen niistä kunnon tiukan otteen. Jalkani olivat hänen olkapäillään osoittaen kohti kattoa. ” No niin pikkuhuora, tästä otteesta et sitten pääsekään ennen kuin olet antanut tarpeekseni pillua” hän sanoi ja alkoi pumpata kaluaan pillussani työntäen sen syvälle ja vetäen sen sitten pois melkein kokonaan.

Hitaasti pitkillä vedoilla poikaystäväni isä nai minua syntymäpäivänään poikansa katsellessa vieressä ja minä ihmettelin, kuinka tässä näin kävi, ja mitä ihmettä minä tein tuon äijän sohvalla jalat kohti kattoa levitettynä ja pillu täynnä vierasta kullia. Niin hyvältä tuo kulli kuitenkin tuntui, etten antanut moisten ajatusten pitkään häiritä, vaan aloin vaikeroida nautinnosta. ”Noin, pikkuhuora taitaa tykätä isosta vanhasta kyrvästä pillussaan. Arvasinhan minä sen heti kun näin sinut, tuollaiset pilkupillut on tehty nussimista varten” äijä huohotti päälläni puristaen minut syvälle sohvan pehmusteisiin. Iso läskimaha paukutti omaa kiinteää vatsaani vastaan joka survaisulla ja pallit paukuttivat takapuoltani, kun äijä nautti minusta. Enkä voinut sille mitään, mutta minäkin nautin tuosta paksusta kullista joka upposi syvälle sisälleni kerta toisensa jälkeen hieroen ihanasti klitoristani ja emättimen seinämiä. Huohotin ja vaikeroin yhä kovemmin Masan käsittelyssä. ”On, on p…kele tiukka pillu, en ookkaan saanut pitkään aikaan näin tiukkaa nuorta pillua, tuntuu kyllä aika vähän käytetyltä” Masa murahteli survoessaan paksua kulliaan pilluni syvyyksiin. Ja oikeassahan hän oli. Mietin että hän oli vasta kolmas mies joka on päässyt uppoutumaan pilluni salaisuuksiin. Ja Masa olikin päättänyt käyttää tilaisuuden kunnolla hyväkseen, sillä paneminen jatkui ja jatkui. Vanha mies näytti väsymättömältä, vaikka minä vaikeroin jo vaikka kuinka monennen orgasmin otteessa. ”Taidat tykätä kun pappa vähän nussii” hän huohotti ja minä kiljuin orgasmissa ”Pane paneeee muaaaa aaaahhhh annnaaaaaa kyrpää syvälleeeee”. ”Annatko toistekin pillua jos panen sua kunnolla” äijä huohotti nyt kovemmin. ”Jooohhhhh annnnan annnnaan uuuhhhhhh nussi vielä vähän tekee niin hyväääääähhh” ulisin Masan pumpatessa teräksen kovaa kulliaan hellään pilluuni. ”Annatko aina kun haluan huora” Masa kysyi tarttuen nyt lanteistani kiinni. Pidin jalkani edelleen ylhäällä Masan olkapäillä. ”Saaaat uuuhhh saaat aina kun haluuuuttttt” kuulin itseni sanovan tuolle vanhalle pukille, jonka olin tavannut ensikerran tänään. Lanteistani tiukasti kiinni pitäen Masa kiihdytti tahtiaan huohottaen kovemmin. Hän survoi kaluaan hullun lailla tiukkaan pilluuni puristaen minua perseestä, jotta pääsisi vielä syvemmälle. ”Toivottavasti pikkulutkan ehkäisy on kunnossa, sillä kohta saat monen viikon spermat pilluusi” äijä murisi painaessaan kullinsa vielä kerran syvälle pilluuni ja pitäen sen siellä tiukasti jääden makaamaan päälleni uupuneena. Tunsin, kuinka iso kulli pumppasi spermaa sisälleni kerta toisensa jälkeen. Vähitellen Masan hengitys tasaantui ja äijä kampesi itsensä päältäni jättäen minut makaamaan sohvalle jalat levällään. Näin poikaystäväni katselevan minua ja tunsin Masan mällien valuvan avonaisesta pillustani pitkin reisiäni. Enkä tuntenut edes häpeä, sillä minua ei oltu koskaan naitu näin ihanasti. ”Taisi saada Piia kerrankin tarpeekseen kullia” Pete naureskeli. ”Oikein laatuhuoran olet poika kengittänyt, olen ylpeä sinusta” Masa vastasi ja minä en voinut olla ajattelematta, milloin olisi seuraava kerta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute