Herkku-puhelin
Sunnuntain viettoa
poika

Sunnuntaipäivänä on mukava käydä baarissa. Siitä puuttuu alkuviikonlopun vilske, kun ihmiset pääsääntöisesti parantelevat krapulaansa tulevaa arkea varten muualla. Monet toki voivat ulkoilla tai muutoin viettää hyvää aikaa.

Minä taas tilasin kaljan ja vietin mukavasti aikaani pienessä kuppilassa. Kiireettä, rauhallisessa paikassa. Mihinkään kaupungin yöelämän sykähdyttävimpiin pintaliitoilmiöihin ei täällä törmää. Viereiseen pöytään tuli pyöreästi jo keski-ikäiseksi luokiteltava nainen itseksensä. Hänelläkin taisi olla samanlainen sunnuntai kuin minulla Jutustelin kevyesti Iltasanomien sisällöstä, jota hän vuorostaan selasi. Hän oli mukava, vastasi jotain vaikka luki lehteä. Seuraavan oluen kohdalla olinkin jo luvalla siirtynyt hänen pöytään. Sananvaihto tuntui mukavalta, kaljakaan ei ollut pahaa.

Hän oli monella tapaa iloinen perusnainen, jos tällainen määritelmä sallitaan. Se pitää sisällään kasvot ja vartalon ryhdin, jossa on aimo aunnos aikuisuutta. Puhdas sulokkuus on siis pääasiallisesti vaihtunut elämää nähneisiin piirteisiin, humalluttavan jännittävät nuoren naisen kaaret reiluun lihaan, jota vaatteet verhoavat. Jännä pieni huomio tällaisista tätiytyneistä naisista on, että näkyvä iho saattaa olla jo auringon haurastama, mutta valolta suojattu vartalo on vielä pehmeä ja sileä. Tämän olen saanut mielikseni kokea kun tällainen nainen on täysin alasti.

Täytyy myöntää, että tästä yksilöstä olen huomioinut mielikseni, että vartalo vaatteiden alla vaikuttaa täyteläiseltä. Vaatteet eivät roiku vaan enemminkin ne puristavat vartalon muotoonsa.

Ikää tällaisesta on hankala päätellä – joskus yllättävän nuoretkin naiset kuuluvat selvästi tähän ryhmään. Tärkeämpää on oikeastaan mielen vastaanottavaisuus, silmät, kypsä kyky kujeellisuuteen. Se pitää sisällään paljon ymmärrystä elämän loppujen lopuksi yksinkertaista rakennetta kohtaan. Tällaisen – tässä vaiheessa ehdottomasti hänen - kanssa on ylivoimaisen hedelmällistä keskustella hyvinkin suoraan kaikesta, mikä liittyy elämään. Ehkä sen voisi nimetä äitimäisyydeksi. Miehenä voin kertoa haparoivistakin asioista liittyen miehuuteen, seksuaalisuuteen. Kolmas kalja, kirkas auringonpaiste ulkona ja muutama miettivä hetki saivat aikaiseksi tunteen, että tämä taitaa olla viimeinen yhteinen juomamme.

Tällaisen naisen kanssa saan olla pikkupoika. Kalja taikka valaistus sai hänet näyttämään entistä paremmalta. Epäröin, haluisin koskettaa häntä, suudella, mykistyä hänen paljastaessaan sulonsa paitansa alta. Kaikkea mitä voin vain kuvitella. Olin siis himon vallassa, mutta pikkupoikamaisen voimaton. Voimaton sanomaan mitään tylsää aloitetta, joka olisi varmasti paras tapa päästä nussimaan häntä tissien väliin. Pikkupoika pystyy keskustelemaan kaikesta avoimesti mutta tarvitaan mies johdattamaan tilanne päämäärän mukaisille raiteille. Hän selvästi huomasi ujouteni ja päättämättömyyteni ajatusteni edessä. Tarkasteli minun heikkoa tilaa, hymyilikin sille.

Onneksi hän ei halunnut rankaista minua pahimmalla mahdollisella tavalla huonosta aloituksentekokyvystäni vain toivottamalla ilkikurisesti hymyillen hyvää yötä ja lähtemällä matkoihinsa. Hänellä oli niin sanotusti omaakin lehmää ojassa. Hän sanoi lähes silmää iskien, että selvästi mietin jotain. En voinut kuin vaivautua. ”niin, mitenköhän ilta tästä jatkuu”, sopersin.

Kävelimme hänen asunnolleen, hän tarjosi punaviiniä. Istuimme nojatuoleissa vastakkain, toisiamme silmiin katsoen. Minä olisin halunnut paljastaa pehmeää ja kimmoisaa ihoa, suudella eläviä huulia, nauravia silmiä. Mutta kunnen tehnyt muuta kuin tuijotin lasittunein silmin, hän kysyi, mikä minun on ja hymyili. ”Vaivaako sinua jokin?” Koitin kiermurrella, laittaa jalkaani hänen jalan viereen – hän hätisti sen pois ja jatkoi kiusaamistani. Sydän pamppaillen mietin kiertotietä, mutta minä olin vain pikkupoika – koska sitä olin. Sanoin häpeästä suu kuivaten, että haluisin nähdä hänet alasti.

Hänen nauroi hyvän tahtoisesti ja päivitteli että sellaistako minulla oli mielessä. Että mistä minun päähäni on sellaista tullut. Ja jos hän riisuisikin, niin en ehkä kuitenkaan pitäisi. ”Pitäisin”, puolustelin varovasti, ”teen mitä vain haluat.” Hän piti minua edelleen otteessaan, hymyili ja käski minun aloittamaan itse. No, ei kai auttanut muu, riisuin vaatteet, enää pullottavat bokserit päällä. ”Näytä tädille vain ihan kaikki rohkeasti”, hän kihersi. Turvonnut siitin ujosteli häpeämätöntä innostustaan. Se heilui raskaana kun ojensin vaatteitani sivummalle ja istuin alas. Hän hymyili minulle, katsoi vaivihkaa haarojen väliä jatkaen: ”Täti haluaa nähdä miten tumputat”. Nielesekelin, katsoin siitintäni. Painoin sitä vähän kyljestä. Sen jäntevä olemus vain tiukkeni ja muutamalla hellälläkin runkkausliikkeellä se oli täydessä valmiudessa. Tunnelmani selvästi vain virittyi, näyttämäni selvästi kiinnosti myös katselijaa. Mervi riisui paidatansa katsellen hidasta runnaukstani, joka tuntui tosi hyvältä. Paidan alta paljastuivat liivit, jotka peittivät himoni kohteen. Rinnat liikkuivat kiihottavasti käden liikkeiden mukana. Kun siirsin katseeni hänen silmistään alas rinnoille, jouduin selkeästi osoittomaan hänelle katseluhaluni. Pyöreät rinnat kohoilivat herkkinä voimakkaan hengityksen rytmiin. Suuret nännit painoivat kangasta, tapitin nännejä kuin ensi kertaa unohtaen runkkauksenikin. Liivit korostivat rintojen niin houkutavaa väliä. Nousin lähemmäs koskeakseni, mutta hän käski pitämään näpit omalla puolella. Hänpä sormeili itse nännejään ja ojensi kiihottavasti rintakehäänsä näyttäen kaiken uhkeutensa minun tuijotuksen alla ja kysyi, tekisikö pikkupojan mieli tissiä. Tuiijotin vain esitystä lumoutuneena. Veikeän ilmeen saattelemana hän avasi vähitelle liivien hakaset, katsoi minua kuin hiirulaista laskiessaan olkaimet ja paljastaessaan vähitellen täyteliset, pyöreät rinnat. Tummien nännipihojen keskeltä minua vastaan tuijottivat turvonneet nännit. Uskaltauduin runkkaamaan kivikovaa kaluani kiihtyvään tahtiin. Hän esitteli mieluusti varustustaan ja antoi luvan vähän kokeilla. Ihailimme kumpikin hänen tissejään. Koitin nännin vierestä, kiersin rinnan kaarta hellästi kämmeneen. Se tuntui sitä vasten lämpimältä, pehmeältä. Nostin kuin tunnustellaakseni painoa, otin toisenkin rinnan. Mervi huokaili hiljaa, hän keskittyneesti seurasi liikkeitäni. ”Niitä saa imeäkin”. Lähestyin suurta nänniä, huulillani. Ensin hyvin kevyesti, nänni turpoi edelleen. En ikinä ollut saanut koskea tällaisia herkkiä rintoja. Hän työnsi rintaansa suuhuni. Imin kuin pikkupoika, nuolin kourin, nipistelin noita ihania uhkeita hinkkejä. Hän hymyllään ja kiihottuneella äänellään kannusti minua jatkamaan. Nousin seisomaan, liukastin syljelläni rintojen väliä. Unelmat olivat liukkaana ja kiiltävinä käsieni puristuksessa. Työnsin siitintäni rinnoille, hän huohotti puristaessaan rintojaan kaluni ympärille. Rinnat tuntuivat hyviltä sykkivän miehuuteni ympärillä. Hän kurotti terskan suuhunsa. Kiihdytin tahtia, liukas ja pehmeä pinta tuntui siitintä vasten hyvältä. Hän yllytti minua edelleen: ”Nai mun herkkutissejä!” ”Työnnä väliin voimalla”, ”laukea poika tisseille, kun kerrankin saat”. Hän oli yhtä innoissaan kuin minäkin, katsoin hänen riemukkaita kasvojaan. Hän oli haluamassaan elementissään, hänen rinnat oli palvonnan kohteena – niiden ylivertaisuutta todistaisi pian kyvyttömyyteni jatkaa nautintoa. Hekuman loppumetreillä puristelin humaantuneena tummia nännejä, työnnyin limaiseen väliin. Siitin syöksi spermaa kaulalle, leualle, rintamukselle kun hän katsoi minua syvälle silmiin – juuri tätä hän minulta janosi. Hän hymyili minulle vapautuneen onnellisesti, kun yhdessä levitimme liukkaat siemeneni. ”Täydellistä, kiitos poika”, hän laverteli jännityksen purkauduttua jo ihan.

Ja hänellä oli vielä farkut jalassa..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute