Herkku-puhelin
Baaarissa
Carita

Menin baariin tavoitteenani pitää hauskaa. Ulkona kylmässä sipsuttelin mustassa topissa ja hulvattomassa, lyhyessä hameessani. Miehet viheltelivät minulle. Tiesin näyttäväni hyvältä. Oloni oli todella seksikäs. Menin baariin ja portsari katsoi minuun ja kohotti kulmakarvojaan hyväksyvästi. Olin riemuissani. Annoin takin narikkaan ja menin kohti baaritiskiä. Ihmisiä oli sadoittain ahtautuneena baariin. Menin nojailemaan baaritiskiin ja odottelin baarimikon huomaavan minut. Musiikki pauhasi ja ihmisillä oli todella kova meininki päällä.

Tunsin kaiken sen ihmismassan liikehdinnän keskellä, kuinka joku hiveli peppuani. Aloin kiihottumaan. Käännyin katsomaan, että kuka se on, mutta ketään ei näkynyt. Ajattelin, että miehen himoni on tehnyt temppunsa. Käännyin takaisin tiskille päin.

Tällä kertaa tunsin kalun, seisokissa olevan kalun, hierovan minua takaa päin. En kääntynyt katsomaan taakseni, koska en halunnut sen loppuvan. Se jatkoi ja jatkoi, kunnes tunsin hameenhelmani kohoavan ylöspäin. Valuin kiimaista mahlaani.

Levitin jalkojani, jotta mies pystyisi tunkeutumaan paremmin minuun. Se oli mahtavan kokoinen minun tiukalle pimpulalleni. En ollut saanut miestä pitkään aikaan ja niimpä paikkani olivat kerenneet kutistua. Haukoin henkeäni ja kieputin lanteitani musiikin tahdissa. Mies laittoi kätensä edestä päin clitorikselleni ja se alkoi olla menoa. Tunsin ihanan kalun hinkkaavan ja jyystävän minua aivan pohjalta saakka. Ihanan viiltävä orgasmi alkoi lähestyä ja tunsin oloni estottomaksi.

Huusin laukeamisen hetkellä, kovien kouristeluiden seuraamuksena, ja baarimikko huomasi minut ja tuli ottamaan tilaustani. Sain henkäiltyä juomani nimen ja sitten mies sisälläni alkoi paisua ja laukesi karjahtaen korvaani. Annoin hänelle aikaa mennä pois ennekuin huterilla jaloillani juoma kädessäni käännyin. En nähnyt ketään tuttuani.

Päätin mennä naisten huoneeseen hiukan siistiytymään. Sinne oli kamala jono, joten ajattelin meneväni sen sijaan miesten vessaan. Siellä ei ollut ketään. Olin huojentunut ja menin koppiin. Olin siellä kun kuulin kuinka vessaan tuli jotain ihmisiä. He puhuivat niistä kaikista naisista, jotka aikoivat tänään iskeä. Kuulin oman nimeni mainittavan ja päätin rohkeasti mennä esittäytymään, kun kerran minua kaipasivat. Muutin mieltäni, kun he molemmat sulkeutuivat viereiseen koppiin ja sieltä alkoi kuulua vetoketjun aukeamista.

Vilkas mieleni loihti esiin kaikkia mahdollisuuksia siitä, mitä viereisessä kopissa tehtiin. Toinen miehistä sanoi: "Jari, anna mä imen sua seuraavaksi". Olin todella kiihottunut. Työnsin käteni hameeni alle ja aloin hyväilemään itseäni. Väristykset kiirivät pitkin selkääni, kun seuraavat sanat sanottiin: "Käänny tännepäin, mä tuun sisälle." Ja sen jälkeen voihkaisuja. Minun oli pakko päästä mukaan, joten avasin todella hiljaa kopin oven ja raotin viereisen ovea. Voihkaisin, kun näin, miten mies tunki kaluaan toisen miehen perseeseen.

He huomasivat minut ja olin sanaton. Sen sijaan, että mitään pahaa olisi tapahtunut, toinen mies kysyi, että haluaisinko mukaan. Olin heti aivan valmis. He väistivät sen verran, että pääsin pöntön selkänojalle istumaan, kunnes Jari tuli minua kohti kalu valmiina ja työnsi sen lämmittelemättä sisääni. Hän henkäisi, koska olin niin märkä ja tiukka. Saman tien voihkaisi Jari kun Joonas työntyi hänen peppuunsa. Jarin kalu paisui sillä hetkellä kaksinkertaiseksi, kun Joonas meni takaluukkuun. Olin haljeta. Pimpulani oli jo edellisen nainnin jälkeen herkillä, joten sain megaorgasmin, kun Joonas ja Jari liikkuivat kumpikin. Tämä aiheutti ketjureaktion, kun minä laukesin hurjasti supistellen, Jari ei kestänyt minun supistuksiani, vaan työnsi vielä kerran kunnolla pohjaan asti ja laukesi, josta aiheutui se, että Joonas ei kestänyt Jarin supistuksia, joten laukesimme kaikki. Olimme yhtä tyydyttynyttä massaa.

Purimme pakkauksemme ja siistiydyimme. Sen jälkeen menimme baarin puolelle ja tutustuin näiden miehien estottomiin kavereihin.. Siitä lisää joskus

Otan edelleen kommentteja vastaan, jotta osaisin parantaa tarinoiden laatua yms. osoitteeseesn: mp3_18ja1@luukku.com

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute