Herkku-puhelin
Naapurin Namu 10
Viola

Joulu, se alkoi olla lähellä. Joulussa itse valmistautuminen isoon juhlaan oli musta ihaninta. Leipomisella, lahjojen ostamisilla, siivoilemisella … niistä joulu jo alkoi. Ja Ville oli soittanut mulle. Se oli tulossa anoppilaan joulun viettoon, kuin myös Liisi. Enkä mä hallinnut enää tunteitani. Mä halusin Villen, itelleni, kokonaan. Ja tää olis taas itseni kiusaamista ja pettämistä. Moraalinen krapula pikkujoulujen jälkeen oli rankka. Jenna sai taas tehdä kaikkensa, että sai tsempattua mut elävien kirjoihin.

- Jos mua Villen kaltainen pakkaus haluis, antaisin mennä. Hitto nainen, nautit siitä, kerran täällä eletään. Se on antanut sulle elämäs panot, anna sen antaa edelleen! Jenna hehkutti ja antoi käsillään vielä lisäpontta puheilleen, huitoen kuin orkesterin johtaja tahtipuikkonsa kanssa.

Aatonaattona se punainen Audi oli sitten naapurin pihassa. Naapurin namu oli saapunut. Mahanpohjaani kouraisi. Oli kuukausi kun olin nähnyt Villen viimeksi siellä pikkujouluissa. Paloin halusta nähdä sen. Sinä aatonaatoniltana meilläkin paketoitiin lahjoja iltamyöhään. Mä olin paketoimassa omiani huoneessani. Villellekin oli ostanut. Uudet bokserit joissa luki edessä “kiss my Balls”. Ne oli nätisti paketoituina punaiseen paperiin. Paketti oli kirjoituspöydän laatikossa. Villelle en vois antaa sitä. Täysin hyödytön lahja. Antaa nyt rakastajalle lahjaksi uudet bokserit. Eihän se vois pitää niitä koskaan!! Puhelimeeni pärähti viesti kesken pakettinarun kihartamisen. Sydän pomppas pari ylimääräistä, se oli Villeltä. “Lähden kävelylle, tuu mukaan, nähdään lasinkeräyspisteen luona” Vastasin oitis “ok” ja olin jo laittamassa saapikkaita jalkaani.

Yllätyinkin kun näin kohtaamispaikalla punaisen Audin. Vai kävelylle, naurahdin itsekseni ja jatkoin matkaa auton luokse. Vatsanpohjaa kutitti sadat perhoset. Apukuskin puoleinen ovi avautui. sulkeuduin sisään lämpimään, Villelle tuoksuvaan autoon. Ville istui kuskin paikalla, katseli hymyillen. Audi karahti heti liikkeelle.

- Mitäs lenkkeilyä tää on… naurahdin.

- Ehditään tekeen pitkä lenkki, se vastas naurahtaen.

Se pieni tila oli heti täynnä sähköä. Mä en saanut silmiäni irti Villestä, eikä se musta.

- Sä näytät upeelta… se sanoi ja kosketti kireiden farkkujen peittämää reittäni.

- etpä oo itekään hullumpi…sun hiukset on kasvanu … sanoin heti perään ja kosketin sivuhiuksia, joita se oli yrittänyt kammata taaksepäin. Ne näytti seksikkäiltä. Ja tunsin kuuman olon leviävän vartalooni.

Ville katsoi mua virnistäen.

- Sähän sanoit tykkääväs pitkistä… Ville sanoi.

- Ai sanoin vai. No kyllä tykkäänkin, vastasin. Ja tykkäsin koko paketista. Musta kulunut nahkarotsi sopi sille kuin piste i:n päälle. Ja se himottava syli. Pitkät, lihaksikkaat jalat levällään se ajeli autoaan. Sivummalle ja sivummalle kaupungin valoista. Parkkeerasi auton pimeyden keskelle. Ei näkynyt katuvaloja ei taloja.

- Nytkö me ollaan lenkillä? mä tirskahdin ja painauduin syvemmälle nahkapenkin syleilyyn.

Ville katseli mua. Kumartui eteeni ja sanoi pitkän märän kiihottavan suudelman. Sellaisen joka sai jalkovälini oitis heräämään.

- Mä sulle lenkin vielä näytän… se supisi korvaani ja puraisi korvanlehteäni.

Samassa se painoi jotain nappuloita ja penkkien selkänojat alkoivat kaatua makuuasentoon. Siinä me oltiin. Onnettomat. Kateltiin toisiamme, hämärien valojen syleilyssä.

- emmä voinu jäädä nukkumaan kun tiesin sun makaavan seinän toisella puolella…. Ville supisi.

Varmoin ottein sen käsi vaelsi lantiollani ja nousi ylöspäin, sukeltaen paljaalle iholleni takin alle.

- Niinpä, huokasin. Mitä siihen olis voinut lisätä. Sitähän tää oli. Halua ja himoa olla toisen luona ja lähellä, mutta se oli sitä kiellettyä hedelmää. Helvetin raastavaa. Mutta kun mä olin siinä, Villen lähellä, oli kaikki muu samantekevää. Ville ryömi penkin yli takapenkille, hilasin itsenikin sinne. Himottavana, pantavan näköisenä, se istui siinä jalat levällään. Hieroi käsillään syliään.

- tuo se persees tähän… nyt ei oo taksikuskit kurkkimassa, Ville naurahti.

Kapusin hajareisin siihen syliin. Koskettelin sormillani, tällä kertaa, aivan sileää leukaa. Kumarruin sille isolle herkulliselle suulle. Se antoi mulle märän, kiihottavan, lempeän suudelman.

- Ei meitä silloin nähty… kuiskasin vasten Villen suuta.

- No kyllä kuski virnuili kun päästiin perille ja sanoi, että “eihän penkki sotkeentunut” , ViIlle sanoi ja matki kuskia.

- ei voi olla totta… mä ulvahdin kauhusta, häpeästä ja ties mistä. Upotin kasvoni vasten leveää olkaa ja hytkyin Villen sylissä sen naurun mukana.

- Älä välitä, Ville lohdutti, - oli onneks pimeetä ja näitähän varmaan niille sattuu …

- Joo, mutta mulle ei oo sattunu… nolottaa ihan sikana…

- Mitä sitä harmittelee. Saipahan äijä kerrankin ,ehkä kuulla tai nähdä, kunnon rakastelua… Ville kuiski.

Siinä olimme, toisiimme uppoutuneina. Sydän alkoi rinnassa takoa lujemmin ja hengitys alkoi muuttua raskaammaksi, kun vain muistelinkin sitä taksimatkaa. se oli kuuma 50 kilometrinen.

Tummat silmät katseli mua. Kiihottava käsi, sormi tuli ja hyväili huuliani. Nuolaisin sormea ja imin sen suuhuni. Annoin kielen leikkiä sormella, kuin kullia nuollen. Ville seurasi suutani, mä sen suuta. Miten se suu tihkui seksiä. Ylähuuli oli vähän alahuulta suurempi. Ne oli kauniit, täyteläiset huulet. Joita aina ennen oli koristanut ympäriltä se sänki. Nyt se oli jotain muuta, sileä ja kiihottava.

- Ihana kiihottava Vinkku… Ville huokaisi ja ahmaisi suun taas suulleen.

Kädet puristautuivat perseelleni. Hyväilivät kireiden farkkujen peittämää himokasta persettäni. Omat käteni sukelsivat nahkarotsin sisälle, vasten lämmintä paitapuseroo ja sormet alkoivat hanakasti avaamaan paidan nappeja. Upotin suuni seuraavaks sille paljaalle rinnalle. Sieltä tulvahti nenääni Villen tuoksu. Himottava, kiihottava tuoksu. Se oli seurannut mukana joka paikassa. Ei mun tarvinnut kurkkia mitä suutelin. Mä tiesin sen olevan Villen lihaksikas rinta , jota koristi niin saakelin seksikkäästi ne rintakarvat.

- Viola… voihki Ville allani, upotti kätensä hiuksiini ja puristi mua lujemmin itseään vasten.

- Anna mun rakastella sua… Ville jatkoi ja lantio allani kiemurteli halusta. Työnsi kuumaa lantiota omaani, odottavaa lantioo vasten.

Hyväilin kädellä farkkujen pullottavaa etumusta. Siellä se oli, iso himokas kulli. Kulli, joka tunsi mun jalkovälin paremmin kuin kukaan muu. Puristin paksua kullin vartta farkkujen läpi. Nostin katseeni Villeen.

- Anna se mulle… kuiskasin ja vapisin jo himosta.

- varmasti… Ville kähisi ja avasi jo housujaan. Leväytti esille koko sen komeuden. Kosketin paksua kullinvartta. se oli kuuma, silkkisen pehmeä, mutta kova. Kulli seisoi allaan isot pallit. se koko peli näytti niin isolta taas vasten kapeaa lantioo, että ihmettelin miten se muhun voi kokonaan upota. Kumarruin, vedin esinhakaa taaksepäin ja suutelin kullinpäätä. Annoin kieleni leikkiä kullinpäällä ja lopulta ahmaisin koko paksun kullin niin syvälle suuhuni kuin sain.

- Vo ristus nainen… Ville korisi allani kiihkoissaan ja työnsi himokasta lantioonsa muhun päin. Rynkytti lantiollaan sitä seisovaa kulliaan kurkkuuni saakka. Ja mä imin ja runkkasin.

- Nyt lopeta, mä haluan laueta sun sisään…. se kuiskasi, nosti mut ylös sieltä sylistään ja suuteli märkää suutani. - Riisu vaattees… se käski.

Mä tein työtä käskettyä. Kädet vapisten riisuin saapikkaat ja farkut. Päälleni jäi vain pienet mustat pikkuhousut. Nousin takaisin Villen syliin. Olin jo ottamassa sitä sisääni.

- ei vielä… Ville kähisi. - Nouse vähän … se jatkoi.

Villen sormet avasivat paitapuseroni napit. Sai esille mustien liivien peittämät rintani. Sulavasti sormet avasivat liivien hakaset ja rintani pääsivät vapauteen. Ryöpsähtivät Villen kasvojen eteen. Nännit jo sojottivat suoraa tietä Villen suuta kohti. Ja sinne ne upposivat. Isot kädet hyväili rintojani koko laajuudeltaan, kiihkeä suu imi, nuoli ja suuteli nännejä. Toinen Villen käsistä upposi jalkoväliini.

- Sä oot aina niin valmis… tää on niin märkä ja turvoksissa…

- No kun se himoaa sua ja sun kullia… voihkin ja perseeni pyöri jo niiden sormien liikkeiden mukana.

- Uskon… Ville sanoi ja nosti katseensa muhun. - Mut ei se voi haluta niin paljon kuin mun kyrpä sua haluaa… Ville jatkoi ja veti mut tajuttomaan suudelmaan.

- Tuu jo… mä voihkin kiimoissani kun Ville alkoi taas keskittymään rintoihini ja klittani hyväilyyn.

Otin kiinni siitä paksusta kullin varresta ja ohjasin sen sisääni. Se paksuus täytti mut siinä asennossa totaalisesti. Aluks liikuin varovasti, että totuin sen elimen kokoon.

Eikä se koko rakastelu ollut helppoa autossa, kahdelle pitkälle ihmiselle. Siellä olivat sekaisin Villen lihaksikkaat, karvaiset jalat ja mun hoikat pitkät sääret. Villen sylissä pääni hakkasi välillä kattoon kun se runnoi sitä kaluaan sisälläni. Lopulta paras asento löytyi Villen mentyä kyljelleen ja mä sen eteen samaan asentoon. Se tuli kullinsa kanssa muhun takaapäin. Nostin jalkaani niin, että ne kuumat sormet saivat hieroa turvonnutta klittaani. Ulisin nautinnosta sen miehen pannessa mua sillä herkullisella kullillaan. Muhkeat rintani saivat Villen toisella kädellä käsittelyään, saaden mut tajuttomaan kiimaan. Kuuma aalto alkoi lähestyä. Orkku riepotteli mua ja Ville tuli samaan rytäkkään. Nytkähtelin oman orkkuni mukana, nirvastisessa olotilassa.

- Sä oot niin tiukka… Ville ulisi takanani ja runnoi vielä pari kertaa oikein syvälle. Työnsi sen mäihää sylkevän paksun kullinpään syvälle muhun.

Hiljalleen pillun supistukset rauhoittuivat. Olo oli mahtava. Makasin edelleen vasten Villen kuumaa, lämmintä vartaloa vasten. Sen kädet vaelsivat vatsallani ja rinnoillani, lempeästi hyväillen . Löystyvä kulli soljahti ulos märkyydestäni. Auton ikkunat olivat huurussa.

- Mitähän autos on tykänny tästä… kuiskasin ja kosketin sormin märkää ikkunaa.

- Ai p-kele…Ville manas ääneen - moottori käy varmaan jo kuumana, se jatkoi ja takanani alkoi kiivas liikehdintä. Ville nousi istumaan. Katselin kun se asetteli elimensä takaisin farkkujen suojaan.

Mulla oli kyllä tullut mieleen penkit, niiden likaantuminen, eikä mikään hiton moottori. Ville kapusi ketterästi etupenkille, nosti etupenkkinsä selkänojan ylös.

- Joo, nyt lähdetään… tää kiehuu kohta! Ville huudahti ja kampes jo autoa liikkeelle.

Mäkin kipusin etupenkille. Jalkoväli tuntui tahmealta. Kaikki eritteet tuntui olevan tulleen ulos musta. Vetäsin farkkuja jalkaan ja auto viiletti jo lujaa kohti kaupunkia. Jäin pois kyydistä siinä missä olin tullutkin autoon.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute