Herkku-puhelin
Avioparin leluna
Sannuli

Koko seuraava tarina on fiktiota, mutta ainahan tyttönen saa unelmoida. :)



Olin opiskelija ja rahani olivat aina tiukoilla. Asuin vuokralla Töölössä, ja kaikkien kulujen jälkeen vuokrani ylitti budjettini joka kuussa. Olin käynyt osa-aikaisesti töissä jo parin vuoden ajan, mutta opiskelijalle maksettavat palkat olivat mitä olivat, eikä parin päivän työnteolla saanut kovin paljon ylimääräistä rahaa.

Onneksi kaltaisellani nuorella naisella oli myös muita mahdollisuuksia pieniin lisätienesteihin. Ikää minulla oli 25 vuotta, ja olin aina kääntänyt ohikulkijoiden päitä sen kummemmin yrittämättä. Eräs kaverini oli kertonut tutustaan, joka oli rahoittanut opintojaan itseään vanhemman miehen sponsoroimana. En ollut kysellyt asiasta sen tarkemmin, mutta mies oli maksanut hänelle varsin mukavasti siitä, että tyttö oli silloin tällöin käväissyt miehen asunnolla häntä viihdyttämässä. Se oli sopinut heille molemmille hyvin. Tyttö oli saanut lisätuloja, ja mieskin oli luultavasti ollut tyytyväinen. En ollut kysynyt, oliko mies ollut naimisissa...

Kokeiluna laitoin itsekin ilmoituksen deittipalstalle. "Kaunis 25-vuotias vaalea nainen Helsingin keskustasta etsii sponsoria vanhemmasta miehestä tai parista...", aloitin ilmoituksen. Lisäsin viestiin vielä muutamia toivomuksia vastaajille. Miehen pitäisi olla noin 30-50 vuotias siististi pukeutuva määrätietoinen liikemiestyyppinen herrasmies. Tarkoitukseni oli löytää joku johon voisin luottaa, ja joka haluaisi sponssata minua ainakin seuraavan parin vuoden ajan. Parhaassa tapauksessa pari tai mies olisi sellainen, jonka seurassa viihtyisin aidosti. Lisäksi pieni sisäinen kinky-henkinen minäni piti ajatusta rahan saamista seksistä ainakin ihan vähän kiihottavana...

Parissa päivässä olin saanut melkoisen määrän vastauksia. Suurin osa niistä oli silkkaa roskaa, jonka poistin välittömästi. Joukossa oli silti pari kiinnostavaakin viestiä. Yksi oli 42-vuotiaalta mieheltä ja hänen vaimoltaan. Valitsin joukosta myös muutaman muun viestin jos niitä tarvitsisin, mutta tämä vastaus vaikutti eniten siltä mitä olin etsimässä. Hän oli kertonut itsestään ja vaimostaan enemmän kuin muut, ja jo parin edestakaisen viestin jälkeen olimme sopineet tapaamisen jo seuraavalle päivälle Lasipalatsissa olevaan kahvilaan.

Seuraavana päivänä olin saapunut paikalle hyvissä ajoin ja istunut pöytään, jotta en joutuisi olemaan se joka etsii toista muiden joukosta. Pian paikalle sapuikin mies, joka vastasi kuvausta jonka olin saanut mailissa. Pitkä, pukuun pukeutunut businessmiehen näköinen mies näytti etsivän jotain. Hänellä ei ollut vaimoaan mukanaan, mutta huomattuaan minut hän lähti kävelemään pöytääni kohti ja istuutui alas.

Joimme kupit kahvia, ja lähdimme kävelemään keskustassa. Näin pystyimme puhumaan asioista vapaammin kun ei tarvinnut miettiä mitä naapuripöydän asiakkaat kuulisivat. Mies oli varsin hyvännäköinen ja kaikesta päätellen hyvässä kunnossa. Hän olisi ollut mieleeni, vaikka olisin tavannut hänet yökerhossa. Tosin olinkin aina ollut kiinnostunut hieman itseäni vanhemmista miehistä. Alle 30-vuotiaat olivat yleensä turhan nyhveröitä, ja minä olen aina pitänyt miehistä jotka osaavat ottaa minut, eikä minun tarvitse opettaa heille miten naista käsitellään.

Pian olimmekin sopineet säännöistä. Mies maksaisi minulle kerran kuukaudessa vuokrani suuruisen summan. Vastineeksi hän sai soittaa minulle muutaman kerran kuukaudessa ja sopia tapaamisen haluamaansa paikkaan pariksi tunniksi tai vaikka koko yöksi. Kumpi tahansa meistä saisi päättää sopimuksemme milloin tahansa, ja kummankaan ei vaadittaisi tekemään mitään sellaista mitä hän ei halua. Mielessäni oli hetken aikaa käynyt ajatus, että olinko sittenkin tekemässä jotain typerää, mutta päätin kuitenkin kokeilla mitä tapahtuu. Emme tekisi tänään vielä mitään. Mies oli vielä samana iltana lähdössä matkoille pariksi päiväksi, ja hän soittaisi palattuaan matkalta.

Seuraavana päivänä huomasin huomasin saaneeni tililleni ylimääräiset 600 euroa. Mies siis todellakin oli tosissaan sopimuksestamme. Jos en pystyisi pitämään omaa osaani diilistämme, palauttaisin toki hänelle kaikki hänen rahansa. Todellisuus tuntuikin yllättäen kouraisuna vatsassani, mutta toisaalta tunsin myös kiihottuvani ajatuksesta. Kokeilisin viettää hänen seurassaan ainakin yhden kerran, minkä jälkeen tietäisin paremmin mitä haluaisin.

Seuraavana päivänä sain mieheltä tekstarin. "Illalla yhdeksältä luonani? Laita päällesi jotain seksikästä!", kuului viesti. "Sopii", kirjoitin puhelimeeni ja lähetin vastauksen.

Illalla saavuin hänen asunnolleen valmiina koitokseeni. Tunsin oloni jännittyneeksi. Olinhan lupautunut ryhtyä myymään itseäni parille jota en ollut tuntenutkaan vielä pari päivää sitten. En oikein tiennyt miten asiaan pitäisi suhtautua. Toki tämä olisi helppoa rahaa. Lisäksi pidin miehestä jo ensi vaikutelman perusteella, vaikka vaimosta en ollut nähnyt kuin kuvan. Soitin ovikelloa, ja pian mies tulikin avaamaan oven.

Vaimokin oli varsin näyttävä tapaus. Hän oli hoikka ehkä hieman alle 40-vuotias ruskeahiuksinen varsin hyvännäköinen nainen. Jostain syystä hän muistutti minua eräästä lukioajan opettajastani. Hänen nimensä oli Katri. Mies avasti viinipullon ja pyysi minua istumaan olohuoneen sohvalle sillä aikaa kun hän kaataisi meille lasilliset. Miehen vaimo istui viereeni sohvalla. Mies itse puolestaan istuutui sohvan vierellä olevaan nojatuoliin, hieman kuin ihailemaan meitä molempia.

Juttelimme olohuoneessa hetken niitä näitä, kunnes puheenaihe pikkuhiljaa siirtyi kohti seksiä. Mies kysyi olenko koskaan harrastastanut seksiä toisen naisen kanssa. Totuus oli, että olen aina seurustellut pelkästään miesten kanssa, ja toisen naisen kanssa en ollut koskaan mennyt suudelmaa pidemmälle. Ajatus seksistä naisen kanssa oli kuitenkin jotain mikä kiihotti minua paljonkin, ainakin jos uniani ja fantasioitani oli uskominen. Heilläkin nainen oli jo pidempään haaveillut toisesta naisesta, muttei koskaan ollut sitä tullut kokeilleeksi ennenkuin he olivat nähneet ilmoitukseni. Syynä oli kai aina ollut ujous, ja nyt tarkoituksena olisikin myös naisen kiinnostuksen tyydyttäminen. Nyt ymmärsinkin miksi mies oli istuutunut hieman kauemmaksi, kun taas Katri oli istunut aivan vierelleni.

Kuin lupaa pyytäen Katri katsoi minua ujosti silmiin ja siirsi kätensä varovaisesti reidelleni. Käsi alkoi varovaisesti liikkumaan ylös jalkaani pitkin. Tunsin kosketuksen farkkujeni läpi, ja tuo aivan pienikin kosketus tuntui vatsani pohjassa. "Anna mennä vaan", sanoi mies vaimolleen joka edelleen näytti epäröivän uskaltamatta edetä.

Mies itse asettui tuolilleen odottamaan mitä tapahtuisi. Olin jo huomaavinani kuinka hänen housujensa etumus oli alkanut pullistua, mutta juuri nyt halusin huomiota Katrilta. Vaimo rohkaistuikin miehensä sanoista. Hän alkoi hyväillä reisiäni, ensin ulkopuolelta, mutta vähitellen siirtyen kohti jalkojeni väliä. Hänen täytyi jo huomata kuinka kiihottunut tilanteesta olin, sillä minun oli jo suorastaan vaikeaa hengittää tasaisesti. Kiihotusta lisäsi mies, joka seurasi tapahtumia sohvalta. Heillä oli selvästi työnjako selvillä jo etukäteen. Katri saisi hoitaa riisumisen ja maistaa ensimmäisenä heidän uutta ystävätärtään. Tämä sopi myös minulle. Olinhan jo aivan märkänä Katrin kosketuksesta, eikä kumpikaan meistä ollut vielä edes riisunut ainuttakaan vaatekappaletta.

"Riisu hänen farkkunsa, ja maista häntä", sanoi mies hieman neuvovalla äänellä vaimolleen. Mieskin oli jo huomannut miten kiihottunut olin. Katri vilkaisi minua hetken ajan silmiin, ja hän alkoi avaamaan farkkujeni nappeja yksi kerrallaan. Niiden alta paljastui mustat pitsiset pikkuhousuni, jotka olin käynyt ostamassa juuri tätä iltaa varten. Napit aukaistuaan hän alkoi vetämään farkkujani pois jalasta. Lopulta farkkuni olivan myttynä olohuoneen lattialla.

Katri kumartui eteeni ja alkoi kielellään maistella ihoa reisieni välissä edelleen hieman epäröiden. Hetken kuluttua mies puuttui peliin. "Vaimo näyttää olevan vielä vähän ujo", sanoi mies. "Jospa sinä vähän näyttäisit hänelle miten sinua pitää koskettaa?"

Kostutin sormiani suussani, ja aloin hyväilemään itseäni pariskunnan katsoessa vieressä. Vasen käteni hyväili rintojani samalla kuin oikea oli pillullani ja hieroi sitä ihanasti pikkuhousujen läpi. Katsoin Katria silmiin samalla kuin hieroin itseäni, ja pian hänkin näytti rohkaistuneen ja asettui lattialle jalkojeni väliin. Hänen sormensa kiipesivät ylös reisiäni, ja siirsivät pikkuhousujani sen verran, että hän ja miehensä saivat ensimmäisen silmäyksensä kostuneeseen pilluuni. Katrin kielikin lähestyi jalkoväliäni, kunnes hän taas hetkeksi siirtyi suutelemaan reisiäni. Olisin vain halunnut tuntea tuon lämpimän ja märän kielen pillullani, mutta tämä nainen kiusasi minua edelleen. Seuraavaksi pois lähtivät pikkuhousuni. Istuin nyt alaosattomana vieraan pariskunnan sohvalla, toisen naisen pää jalkoijeni välissä, samalla kun naisen aviomies katseli meitä vieressä.

Riisuin paidan päältäni samalla kun Katri jatkoi työtään. Puristelin ja hyväilin rintojani samalla toivoen, että saisin pian tuntea kielen kosketuksen. Hän lipoi kielellään häpyhuulien reunoja ja klitoriksen ympärystä tavalla joka sai minut uskomaan että hän olisi tehnyt tätä ennenkin. Miehetkään eivät olleet osanneet nuolla minua näin, ja pian kiemurtelin sohvalla kiimaisena toivoen yhä lisää. Lopulta hänen kielensä koski klitorikseeni ensimmäisen kerran, ja säpsähdin kuin sähköiskun saaneena vaikka se olikin tuntunut vain aivan ihanalta. Pian tunsin orgasmin olevan lähestymässä kun vartaloni alkoi täristä niinkuin se tekee kiihotukseni noustessa kohti huippuaan. Enää muutama sekunti tätä niin tulisin. Kieli liikkui edestakaisin klitoriksellani, ja jokainen lipaisu sai minut aina vain hieman lähemmäksi orgasmia. Katri ei kuitenkaan jatkanut loppuun asti, vaan nousi ylös jalkojeni välistä. Nyt puolestaan hän laski housunsa alas ja istui vierelleni sohvalle.

"Nuole minua", hän sanoi minulle levittäessään jalkojaan edessäni. Katrikin oli näköjään päässyt käskemisen makuun. Nousin sohvalta ja asettauduin hänen jalkojensa väliin. Mies istui edelleen sohvalla, ja katsoi meitä hyvin kiinnostuneen näköisenä. Ihmettelin aikoiko hän lainkaan liittyä seuraamme, vain tyytyisikö hän vain katselemaan naisiaan. Katri asettui rennosti sohvalle lähes makuuasentoon siten että hänen pillunsa tuli hyvin ulottuvilleni. Hän levitti kätensä päänsä taakse ja katsoi minua hieman malttamattoman näköisenä.

Olin polvillani lattialla, ja katselin ensi kertaa toisen naisen paljaaseen jalkoväliin näin läheltä. Katri oli jo selvästi märkänä, ja ensimmäinen halusinkin kokeilla sormellani toisen naisen kosteaa pillua. Kastelin sormeni suussani, ja hyväilin niillä tuota ihanan märkää vakoa. Hänen pillunsa tuntui märältä ja liukkaalta, aivan kuten omanikin sitä koskettaessani. SIlti Katri tuntui jollakin tavalla erilaiselta. Hän oli aivan alapäästään paljaaksi ajeltu, ja se tuntui ikäänkuin pehmeämmältä ja liukkaammalta kuin omani.

Vein suuni kohti Katria, ja aloin nuolemaan häntä ensikertalaisen taidoillani. Hänen mehunsa maistui hieman suolaiselta, aivan kuten omanikin jota joskus olin maistanut sormistani. Kiedoin käteni hänen jalkojensa ympärille ja aloin nuolemaan. Pian Katri näyttikin lähestyvän orgasmia. Hänen kätensä puristivat hiuksiani, ja hän painoi päätäni yhä lujemmin kohti itseään. Hänen lantionsa kiemureli sohvalla niin, että välillä en melkein kyennyt pitämään suutani hänen pillullaan. Hänen suustaan pääsi tukahdutettuja huokauksia, jotka hän vain suurella työllä pystyi hiljentämään niin etteivät naapurit sitä kuulisi.

Katri oli jo aivan orgasmin partaalla kun mies tuli keskeyttämään leikkimme. Näytti siltä että pari oli sopinut sen jo etukäteen, sillä Katri ei näyttänyt lainkaan yllättyneeltä. Hän jäi istumaan sohvalle pillu märkänä kun mies haki minut omaan käyttöönsä. "Ime minut juhlakuntoon. Haluan päästä panemaan sinua. Olet niin helvetin kiihottavan näköinen että haluan sinut nyt heti", hän sanoi minulle asettuessaan eteeni. Avasin hänen housunsa joista paljastuikin varsin hyvän kokoinen kalu, joka olikin jo lähes valmiina miehen katseltua touhujamme Katrin kanssa.

Upotin tämän ihanan kullin suuhuni ja aloin imeä. Sen pää tuntui ihanan liukkaalta ja märältä, ja tunsin kuinka se kovettui nopeasti suussani. Runkkasin kalua samalla kuin imin, ja pian se olikin kasvanut täyteen mittaansa. Mies ohjasi minut istumaan sohvan takana olevan ruokapöydän reunalle, kokeili pilluani sormillaan ja huomasi sen minkä minä jo tiesin. Haluaisin hänen kullinsa sisääni juuri nyt ilman mitään ylimääräisiä lämmittelyjä.

Mies ohjasi kovan ja paksun kalunsa sisääni. Se muljahti sisälle märkyyteeni, ja muutaman hitaan edestakaisen liikkeen jälkeen tunsin kuinka hän oli päässyt pohjaan asti. Mies aloitti hitaan naimisen, ja souti edestakaisin sisälläni. Hänen kalunsa tuntui uskomattoman hyvältä kun se puristui ja liukui pilluni seiniä vasten. Näin kuinka Katri seurasi touhuamme istuen edelleen sohvalla. Hän katsoi meitä sormeillen samalla itseään. Näytti siltä, että hän odotti yhä jotain. Pääsisin varmaankin vielä jatkamaan touhujani hänenkin kanssaan. Nyt kuitenkin vain kiedoin käteni miehen ympärille ja suljin silmäni hänen jatkaessaan sisälläni liikkumistaan.

Muutaman minuutin päästä mies lähestyi jo huippuaan. Hidas naiminen oli muuttunut yhä enemmän suoraksi panemiseksi. Hänen hengityksensä muuttui katkonaiseksi ja hän huohotti kunnes hän lopulta hän laukesi pilluni sisälle. Hän puristi minua itseään vasten ollessaan yhä sisälläni. Hänen lantionsa liikkui yhä hieman vasten minua ja kädellään hän hieroi ihanasti klitoristani. Lopulta hän vetäytyi minusta silminnähden uupuneena. Katri puolestaan odotti yhä sohvalla, ja kutsui minut luokseen.

"Mene selällesi tuohon matolle, niin minä tulen päällesi", hän sanoi. Tein niinkuin käskettiin, ja Katri asettui nelinkontin päälleni 69:iin siten että pystyi laskemaan pillunsa suuni ulottuville. Hänen ei tarvinnut käskeä, vaan aloitin heti hänen nuolemisensa siitä mihin olimme aiemmin jääneet. Itsekin sain taas tauon jäkeen tuntea hänen kielensä jalkojeni välissä. Olimme molemmat niin viimeisillämme, että nuolimme toisiamme ilman pienimpiäkään estoja. Pian alkoi orgasmini lähestymään, ja Katrikin huomasi sen. Otin hänen klitoriksensa huulieni väliin ja aloin imemään sitä. Vaikutus oli suurempi kuin olin odotanutkaan. Hän ynähti pidätetyn huokauksen ja toisenkin, ja pian tunsin kuinka hänen vartalonsa alkoi nykimään orgasmin voimasta. Samalla laukesin itsekin. Imimme ja nuolimme yhä toisiamme, kunnes lopulta orgasmiemme laannuttua Katri kierähti pois päältäni ja jäi makaamaan vierelleni matolla. Hän oli aivan yhtä uupuneen näköinen kuin miltä minusta tuntui.

Jäimme makaamaan hetkesi matolle toisiamme yhä hyväillen. Sohvalla mies katseli yhä meitä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute