Herkku-puhelin
Kämppikset
ekakerta

Painoin ovikelloa. Kello oli noin kuusi tortai iltana. Olin koko viikon odottanut. Junamatka oli tuntunut kestävän ikuisuuden. Tunsin itseni väsyneeksi, mutta rennoksi. Kohta näkisin Maijun. Painoin soittokelloa uudestaan. Juuri silloin Maijun kämppis Janika työnsi oven auki.

- Terve, käy sisään. Sori, että kesti vähän. Käy peremmälle.

Janika oli hieman hengästynyt ja hymyili aurinkoisesti. Kävelin hänen perässään eteiseen ja aloin riisuutua. Maijua ei näkynyt.

-Miten matka meni?

-Ihan kivasti. Aika tylsää.

Matkaa olin piristänyt muutamalla oluella.

-Eikö kukaan mukava tyttö tarjonnut seuraa. Janika kysyi silmää vinkaten.

-Ei, valitettavasti, Vastasin hymyillen.

-Otatko juotavaa? Olutta? Viiniä?

-Olut vois olla kiva, Sanoin ja istuuduin.

Katselin Janikaa hänen avatessaan olutpulloa. Hän oli todella kivan näköinen 165 senttinen brunette, saman ikäinen Maijun kanssa, kaksikymmentäyksi. Janikalla oli päällään sileäkankainen ohut valkoinen hiaton paita, jossa oli vetoketju edessä sekä musta minihame, joka ei ollut pituudella pilattu.

-Taidan ottaa itselleni viiniä.

-Mmmm, mutisin vastaukseksi.

Katselin nojatuolista kuinka hän kumartui valitsemaan pulloa viinitelineestä. Näky oli mieltäkohottava. Hänen kumartuessaan alemmas minihame nousi kiristyi hänen herkullisen peppunsa päällä ja nousi hieman. Hyvinmuodostuneita jalkoja verhosi ihon väriset saumattomat sukat, joiden pitsireunus tuli näkyviin hameen noustessa. Vedin syvään henkeä. Tämä piristää kummasti mieltä pitkän junamatkan jälkeen. Olin aina ollut sitä mieltä, että stay-up –sukat olivat todella seksikkäät. Tuntemani tytöt käyttivät niitä vain valitettavan harvoin. Tunsin pientä eloa housuissani. Missähän Maiju oli? Kysyin sitä Janikalta.

- Se on yläkerrassa. Puhuu siskonsa kanssa taas maratonpuhelua. Kyllä se sieltä tulee. On odottanut sua koko viikon.

Janika taisteli korkin kanssa ja kysyin voinko auttaa.

- Voi helvetti, joo. Koita sä.

Vedin korkin irti.

- Kiva kun on pystyvä mies talossa, Janika virnisti, vinkkasi silmää ja läpsäytti takapuoltani.

Hymyilin ja vinkkasin takaisin. Olin tottunut hänen pikku flirtteihinsä sinä aikana, kun olin Maijua tapaillut. Molemmat tytöt olivat iloisia, eivätkä turhan sievisteleviä. Tulivat toimeen erinomaisesti. Pidin heidän tyylistään. Otin oluen käteen ja istuin takaisin tuoliin.

- Oletko menossa johonkin tänään, kysyin.

- Emmä tänään, ehkä huomenna.

Tunsin hieman pettymystä. Olisin mielellään ollut Maijun kanssa kahdestaan kämpässä. Olin suunnitellut kaikenlaista junassa. Vieressäni istunut rouva oli hymyillyt häveliäästi oikaistessani turvonnutta kaluani suunnitelmien päätteeksi. Rouva vilkuili sen jälkeen haaruksiani vähäv väliä ja toivotti rentouttavaa viikonloppua jäädessään Seinäjoella junasta.

- Tuu tänne istuun, Janika sanoi baaritason takaa, Näytän sulle yhden jutun. Tää on hyvä.

Siemaisin oluesta ja vääntäydyin ylös. Janika napsautti läpparin päälle ja istui baarituolille. Istuin viereen ja kulautin jälleen olutta. Koneen käynnistyessä katselin tyttöä sivusilmällä. Puseron vetoketju oli hieman auki ja paljasti rintojen vaon. Nännit erottuivat mukavasti ohuen kankaan läpi ja ei tarvinnut olla ydinfyysikko tajutakseen, ettei hänellä ollut rintsikoita. Olin aina tarkkaillut ilolla noiden isojen ja iloisten rintojen heilumista. Estottoman tytön rinnat heiluvat estottomasti. Maijun oli onnekseni myös tässä asiassa samaa maata kämppiksensä kanssa. Tyttöjen kikatuskohtaukset saivat kaksi paria mitä kauneimpia rintoja värähtelemään taivaallisesti. Molemmat tytöt tiesivät olevansa kauniita ja upeakroppaisia. He käyttivät useimmiten vaatteita, joissa vartalot pääsivät oikeuksiinsa. Kotioloissa ei rintaliivejä suosittu. Viihdyin yleensä tässä kämpässä suhteellisen hyvin.

Janika kääntyi katsomaan minua ja nostin nopeasti katseeni. Hän siemaisi viiniä ja hymyili.

- Kohta näät jotakin mielenkiintoista, hän sanoi, pisti viinilasin pois ja suoristi selkänsä niin että rinnat ponnahtivat käsivarsien välistä näytille. Hän alkoi klikkailla hiirellä. Seurasin puolihuolimattomasti, kun Janika klikkaili netin päälle ja etsi suosikeista jonkin linkin. Kulautin loput oluet ja kurkotin jääkaapille ottaakseni uuden. Etsin katseellani korkinavaajaa, kun Janika hihkaisi.

- No niiiin, tuu kattoon.

Vilkaisin näytölle ja olin vähällä pudottaa olutpullon kädestäni. Olin joskus törmännyt sivuun surfaillessani pornosaiteilla. Se oli maksullinen pornosivu, joka sisältää erityisesti suihiottokuvia ja videoita ja facial-kamaa. Janika virnisteli ja kikatteli niin, että rinnat heräsivät eloon. Seisoin sanattomana ja yritin pitää pokkaa. Se oli suosikeissa?!?

- Ootko surffaillu tällä sivulla koskaan, Janika kysyi.

- Ööööö, enpä muista.

- Myönnä pois. Äläkä väitä ettet kattele pornoa netistä.

- Onhan sitä tullu kateltua, kai kaikki jätkät sitä tekee. Totta kai. En tiiä tosta sivusta. Onkse maksullinen, ei noihin viitti rahojaan kyllä pistää.

- Katos tätä, Janika sanoi ja alkoi klikkailla jälleen. Istuin viereiselle tuolille ja seurasin mielenkiinnolla. Ihana pikku pervo, ajattelin itsekseni. Päätin olla leikissä mukana. Janika kirjautui kylmänviileästi sisään sivustolle ja selaili valikoita. En toisaalta ollut kovin yllättynyt, tämä oli juuri Janikan tyylistä. Räväkkää, estotontä ja vähän shokeeraavaa. Huvittavaa, että hän haluaa shokeerata myös minua. Mitähän Maiju tästä puuhasta tykkää.

, Täällon kaikkee jännää, uskomatonta kamaa, Janika huokaili, kokeile.

Janika siirsi hiiren minun ulottuvilleni ja ryhtyi kaatamaan lisää viiniä lasiinsa. Otin hiiren ja scrollailin puolihuolimattomasti hieman. Jänishousu.

- Älä oo nössö, klikkaa jotain.

Naurahdin kireästi ja valitsin nuoren näköisen blondin kasvokuvan ruudulta ja ajattelin, että leikitään mukana. Sivu alkoi latautua ja esiin tuli kuvasarja todella hyvän näköisestä blondista, joka kuori parissa ensimmäisessä kuvassa enimpiä vaatteitaan. Hetkessä leikkiin liittyi tumma karpaasi joka alkoi lääppiä blondia intiimialueilta. Hyvien nettipornosääntöjen mukaan blondi kyykistyi nopeasti kutittelemaan nopeaan tahtiin miehen housun etumusta. Blondin kutittelua seurattiin muutaman kuvan ajan ja pari kuvaa myöhemmin blondilla oli pienessä kätösessään muhkea puolikova kyrpä ja kasvoilla iloisesti yllättynyt ilme. Eli ei mitään uutta auringon alla, jos ei oteta huomioon, että kuvasarjaa katseli myös tapailemani tytön seksikäs kämppis siemaillen viiniä tuon tuosta.

- Hyvä valinta, muistuttaa hieman Maijua. Klikkaa seuraava sivu, Janika kommentoi.

- Maiju voi tykätä paskaa, vastasin.

- No ei varmana tykkää, ei se niin siveyden sipuli oo. On se nähny nää itekki.

- Niinpä tietysti, naurahdin.

Loistava uutinen. Maiju on vilkaissut suihinotto-saitteja. Tiesin jutuista, että kalun imeminen ei ollut Maijullekkaan vierasta. Sen verran kaksimielistä juttua nämä kaksi tyttöä olivat siidereisään suoltaneet, kun ensimmäisen kerran törmättiin. Tämä olisi mainio aasinsilta ehdottaa viatonta suuseksisessiota tänä viikonloppuna. Kaluni alkoi sykähdellä mukavasti reittä vasten tästä ajatuksesta. Kiitin mielessäni Janikan viehättävää sekopäisyyttä.

- Missä se Maiju viipyy. On muuten vitun pitkä puhelu, sanoin

- Annas ku täti näyttää, Janika sanoi ja kurotti hiirtä toislla kädellään ja nojasi toisellaan reiteeni, arveluttavan lähelle kaluani. Pikku pirulainen. Hän klikkasi seuraavan sivun. Blondi oli saanut hetkessä kalun suuhunsa ja imi ja runkkasi posket lommolla. Karpaasi ilmeili nautinnollisesti ja karpaasin kalu kiitti huomiosta venyen uusiin mittoihin. Janika napsautti suurennoksen näytölle ja se ilmestyi hetkessä. Nopea oli yhtydet nykyään.

- Tyttö osaa hommansa, Janika kommentoi kuvaa, jossa blondin kieli tanssi karpaasin kalun alapinnalla.

- Eikähän näiden kuvien tytöt ton homman hallitse, sanoin

Kaluni paisui kuvien mukana ja sykintä tuntui jo korvissa. Alkoi olla kuuma. Siemaisin kylmästä oluesta ja siirsin olut pullon käsissäni huolimattomasti haarusväliini. Ujostelin.

- Aika kivan kokoinen vehje, Janika analysoi häpeilemättömästi.

- Eipä kai se ihan pienimmästäkään päästä ole, kommentoin.

Janika pisti seuraavan ja viimeisen kuvasarjan latautumaan ja heitti toisen stay-upin verhoaman jalkansa toisen päälle. Pitsireunus vilkui jälleen. Vilkaisin hänen kasvojaan, joilla oli pieni hymyn kare. Hänellä oli kyvyt meikki ja Huulipunaa juuri sopivasti ei liikaa. Värikin sopi mielestäni hänen brunettiin olemukseensa. Posket punoittivat hieman. Ehkä viinistä, ehkä jostain muusta. En voinut olla vilkaisematta alemmaksi ohuen kankaan peittämiä kumpuja. Nännit erottivat nyt selvästi kankaan läpi. Ne porasivat nyt estottomasti reikää paitaan. Mielessäni pyörittelin hitaasti kieltäni niiden ympärillä. Tyttö taisi pitää näistä kuvista, ei vaan esittänyt pitävänsä.

- Mun mielestä nää on aika siistejä, kiihottavia. Janika sanoi ja siemaisi viiniä vilkaisten minua lasin reunan yli.

Tiesin kyllä katsomattakin mitä kuvia ruutu tarjosi. Karpaasi hieroi blondin ajeltua pillua. Käytti muutamassa kuvassa kyrpääkin siellä. Loput kymmenkunta kuvaa oli omistettu sille, että blondi imi ja runkkasi aneleva katse kasvoillaan karpaasin kalua. Lähikuvissa blondi sai kasvoileen ja torpedonmallisille tisseileen kunnioitettavan määrän spermaa. Lopuksi blondi hymyili aurinkoisesti ja nuoli enimpiä voiteita suupielistään karpaasin kalun vaappuessa kuvan nurkassa.

- Onks nää susta kiihottavia, Janika kysyi tuijottaen minua kiinnostuneena. Nännitkin tuijottivat minua.

Myönnettäköön, kaluni sytkähteli tuskallisen mukavasti ahtaassa lahkeessa farkkukankaan ja reiden puristuksessa. Olin toki katsellut tällaisia kuvia ennenkin. Ne olivat suosittuja, päätellen siitä, että netti oli niitä pullolaan. Naisten kasvoille ja rinnoille tulemisessa oli ajatuksena jotakin erityisen kiihottavaa. Tuskin naisesta. En ollut ainakaan kuullut tai tavannut ketään tyttöä, joka olisi erityisen innostunut näistä leikeistä.

- Ei ne nyt ainakaan kuvottavia ole, kai ne on jollain tavalla kiihottaviakin, ujostelin jälleen. Harva muija varmaankaan tykkää spermasta ympäri naamaa. En ainakaan tunne. Harva ottaa kai suihinkaan niin, että jätkä tulee suuhun, repäisin.

- Niinpä kai, Janika hymyili ovelasti ja kääntyi taas läppärin ääreen.

Hän surffaili tottuneen oloisesti seuraavaan osastoon, joka sisälsi videoklippejä. Hän valitsi syntisen näköisen bruneten ja video alkoi latautua. Janika venytteli käsiään päänsä päälle, jolloin rintojen ulottuvuus veti paidanhelman hameen kauluksen alta. Nännit tuntuivat edelleen olevan hereillä. Tarrauduin mielessäni takaapäin noihin isoihin rintoihin ja työnsin kaluni hänen selkäänsä vasten. Mitähän mahtaisi tuumata siihen.

- Missähän se Maiju oikeen on. Ethän sä vaan kuseta. Onks se edes täällä. Yritin ilmaista ajattelevani myös Maijua.

- On se täällä, en kuseta. Maijuuu!! Kyllä se tulee kohta.

Samassa video alkoi pyöriä. Sama laulu. Brunette hinkasi miestä. Vaatteiden kuorinta, intiimihieronta ja armoton imutus. Lopuksi brunette asettui istumaan makuulla olevan miehen jalkoväliin ja otti tämän vaappuvan kalun stayuppien verhoamien jalkojensa väliin ja alkoi jaloilla ja kädellä runkata ähkivää miestä. Alle minuutin mies karjaisi ja roiski paksua spermaa ympäri naisen sääriä ja varpaita. Tämä oli todella nautinnollinen näky. Kaluni oli tulla hulluksi. Tunsin kuinka kivekset alkoivat liikahdella levottomasti ja vaativat myös lisää liikkumatilaa. Kyrpäni oli sen verran saanut ajattelemisen aihetta, että ensimmäiset touhutipat alkoivat levitä boksereissa. Onneksi ne eivät olleet ihan ohuinta materiaalia, muuten saisimme kohtapuoleen ihailla märkää länttiä reidessäni. Neuleeni alkoi tuntua todella kuumalta.

- Tää on mahtava pätkä. Tosi seksikäs. Mä kiihotun aina kympillä tästä. Pikkupöksyt on nytki ihan märät, Janika kikatti ja kiemurteli ja väänteli teatraalisesti vartaloaan.

Nyt tulen hulluksi ajattelin. Revin tuolta pikkulutkalta vaatteet päältä ja tungen suloista tuskaa sykkivän kaluni punaisten huulten väliin ja laukean muutamassa hetkessä noille uskomattomille rinnoille samalla, kun Janikan ruskeat kauriinsilmät tarkailevat muljahtelevia kiveksiäni. Helvetin helvetti! Päätin sen sijaan tyhjentää olueni ja kurkottaa uuden. Selin Janikaan. Tuo pikkuriiviö tekee tämän ihan tahallaan ja tietää tarkkaan kärsimysteni määrän.

- Älä oo ny noin järkyttyneen näkönen, Janika sanoi pyöritellen silmiään.

Oot kyllä melkoinen pakkaus, kirahdin jääkaapista.

- Katotaan yks vielä, Janika ilmoitti ja alkoi jälleen klikkailla.

Yritin mielessäni hieman rauhoittua. Avasin olut pullon ja otin pari pitkää kulausta ja yritin rauhoittua. Video alkoi pyöriä ja Janika läpsäisi reittäni niin, että tuntui. Hän kostutti kielenkärjellä huuliaan, imaisi alahuulensa hampaidensa väliin ja tuijotti tiiviisti ruutua. Käsi jäi kevyesti reiteni päälle. Video oli hieman laadultaan heikompaa tasoa kuin edellinen. Sumuinen kuva tarkentui nopeasti.

- Tää on kotivideo, niitä voi laittaa tänne kaikkien nähtäville, jos on jäsenen oikeudet, Janika selvitti.

Siemaisin oluesta ja aloin seurata tarkemmin. Kuvaan ilmestyi nainen mustissa pitsi alusvaatteissa ja mustissa sukissa. Pää oli rajattu kuvasta. Turhia aikailematta tyttö alkoi irrottaa rintsikoiden hakasia ja kuoriutui liiveistä. Esiin heilahtivat harvinaisen upeat isot rinnat, jotka avautuivat aavistuksen sivuille. Tyttö hieraisi ohimennen molempia ja nipisti tummat nännit hereille. Rinnat olivat kokoajan pienessä liikkeessä. Kuvan reunasta ilmestyi mukaan mies ylävartalo paljaana ja iski ensitöikseen kiinni noihin rauhattomiin roturintoihin. Mies kauhaisi rinnat takaapäin kouriinsa ja nosteli ja leipoi kevyesti molempia. Kameran zoomatessa mies nipisteli ja venytti varovasti. Lähikuvissa panin merkille, että nännit olivat kookkaat ja mehukkaat, miehen etusormen paksuiset. Onnekas paskiainen. Nopeasti tyttö pyörähti ympäri ja alkoi ronklata auki miehen housuja. Housujen valahdettua nilkkoihin tyttö ryhtyi siekailematta pitkäkyntisillä sormillaan hieroa ja venyttää miehen tiukkojen bokserien peittämää kalua toisen käden sivellessä vatsalihaksia. Miehen pakaralihakset tanssivat jokaisella nautinnollisella hieraisulla. Mies huolehti samalla, että upeat rinnat eivät jääneet vaille huomiota.

Kamera siirtyi alemmaksi ja tytön päätön olemus asettui polvilleen miehen eteen. Sormet jatkoivat tanssiaan miehen bokserien kohoumalla. Seuraavaksi tyttö alkoi hivuttaa boksereita hitaasti hitaasti alemmaksi, venytti hieman bokserin kaulusta ja taivutteli turvonneen ja puolikovan kalun ahtaasta vankilastaan. Tyttö hivutti bokserit nilkkoihin ja mies astui niistä ulos kalun vaappuessa puolelta toiselle. Seuraavaksi tämä upeakroppainen olento tarttui miehen kaluun ja veti nautinnollisen hitaasti terskan peittävän esinahan taakse. Kalun päästä purskahti kirkasta limaa joka venyi tytön rintojen väliin. Miehen vatsalihakset jännittyivät ja nytkähtelivät nautinnosta. Tyttö jatkoi kätensä liikettä ja veteli hitaasti ja rauhallisesti pitkin vedoin esinahkaa terskan yli. Miehen kivekset olivat jo tiiviisti kalun varressa ja liikahtelivat pitkien vetojen mukana. Vatsalihakset pingottuivat kilpaa pakaroiden kanssa. Parinkymmenen pitkän vedon jälkeen miehen kalu alkoi olla täydessä loistossaan. Terska oli tumman punainen ja suonikas varsi näytti muhkealta tytön pienessä ja sirossa kädessä. Samassa tyttö irrotti otteensa ja katosi kuvasta. Miehen kalu jäi nytkähtelemään näytölle kiimapisaran venyessä kalun kärjestä. Samassa tyttö oli takaisin kuvissa ja piteli käsissään pientä muovipulloa. Hän avasi pullon ja puristi reilusti kirkasta voidetta kämmenelleen ja valutti voidetta myös kalun varteen koko pituudelle. Tyttö hieroi voidetta tasaisesti molempiin käsiinsä ja tarttui molemmin käsin nytkähtelevään kaluun. Hän levitti lypsävin liikkein liukastetta kalun kärjestä tyveen saakka. Käsien liikkeet alkoivat muuttua määrätietoisemmiksi. Hän lypsi toisella kädellään pitkin vedoin kalun vartta toisen käden peukalon hieroessa pienellä liikkeellä terskan alapintaa. Miehen lantio nytkähteli tahattomasti tuskallisesta nautinnosta. Tyttö kiihdytti tahtia ja kädet aloittivat totisen tanssin kalun varressa. Tytön täyteläiset rinnat heilahtelivat kiihtyvässä tahdissa. Hetkessä toinen käsi singahti miehen kiveksille ja alkoi hellästi venytellä pusseja kalun kärkeä kohti. Miehen vatsalihakset alkoivat olla krampissa. Oma kaluni nytkähteli hyväksyvästi mukana.

Samassa kuva alkoi heilua edestakaisin ja kuvasi hetkellisesti kattorappauksia. Nopeasti kuva siirtyi kuitenkin kuvaamaan miehen olkapään tasolta alaviistoon ja tarkentui kalun kimpussa hääriviin käsiin ja ylöspäin tuijottaviin kauriinsilmiin. Samalla sekunnilla olin saada halvauksen ja pudota tuolilta. Noista kauriinsilmistä ei voinut erehtyä. Ne olivat Janikan. Käänsin salamana katseeni Janikaan. Huomatessaan hölmistyneen ilmeeni hän alkoi kikattaa hysteerisesti ja oli tippua tuoliltaan. Tuijotin hölmistyneenä ja sanattomana noita ilkikurisia silmiä ja hytkyviä rintoja, joita olin juuri itsekseni ihaillut näytöltä.

- Mitäs tykkäät, hän sai hönkäistyä

- Uskomatonta, änkytin

Käännyin jälleen nopeasti katsomaan ruutua. Tämä oli nähtävä loppuun. Janikan käsi hivuttautui huomaamattomasti reidelleni ja puristi kevyesti läheltä kivikovan kaluni kärkeä. Videolla oleva Janika lypsi muhkeaa kalun vartta toisen käden hieroessa kiveksiä määrätietoisesti. Terska kiilteli syvän tummanpunaisena. Ruskeat kauriinsilmät tuijottivat ylös kulmat hieman kurtussa. Punainen kielen kärki vilahteli raollaan olevilla kosteilla huulilla. Videon Janika veti miehen lähemmäksi itseään ja nuolaisi kielenkärjellä liukasteesta kiiltelevää terskaa, hymyili tyytyväisesti kameraan ja imaisi muhkean kalunpään huuliensa väliin. Tämä riiviö alkoi imeä posket lommolla ja silmät suurina. Kädet jatkoivat edelleen armotonta työtään varren ja kivesten kimpussa. Mies tarrasi vapisevin käsin Janikan hiuksiin ja alkoi nytkytellä lantiotaan epämääräistä rytmiä. Lyhyen intensiivisen imemisen jälkeen Janika nojasi taaksepäin ja vapautti kalun suustaan. Hän jatkoi armotonta runkkaamistaan ja miehen lantio alkoi nytkähdellä voimakkaasti. Videolla ei ollut ääntä, mutta Janikan huulilta oli helppo lukea sanat. Hän hoki miehelle: anna tulla! Samassa Janika kohensi asentoaan ja taivutti selkäänsä kaarelle niin, rinnat tulivat kiihottavasti esiin. Hän hidasti käsiensä liikettä ja ryhtyi liikuttelemaan kättään pienellä liikkeellä lähempää kalun kärkeä. Samassa videon mies nytkähti voimakkaasti. Ensimmäinen paksu roiskaisu lensi ilmoille ja laskeutui Janikan hiuksille ja otsalle. Toinen yhtä runsas roiskaisu osui suupieleen. Kaksi seuraavaa purskausta Janika ohjasi taitavasti muhkeille rinnoilleen. Hän jatkoi rauhallista kalua lypsävää liikettä ja nosti katseensa ylös mieheen ja hymyili tälle valloittavasti. Suupielestään valuvan spermanoron tämä irstailija pyyhkäisi keskisormellaan ja vikkelällä kielellään suuhunsa. Miehen kalu valutteli hiljalleen loput spermat Janikan kädelle ja sormille. Spermaa oli kaiken kaikkiaan melkoinen määrä. Mies irrotti kalunsa Janikan kädestä ja katosi kalu nytkähdellen kuvasta. Kamera seurasi vielä hetken ilkikurisesti hymyilevää seksikästä pikkupaholaista, joka kameraan tuijottaen hieroi spermaa isoihin rintoihinsa ja terhakoihin nänneihinsä.

Video loppui ja katosi ruudulta. Katsoin Janikaan, joka tuijotti tiiviisti kasvojani ja reaktioitani. En saanut sanaa suustani ja olin tuskallisen tietoinen paisuneesta kalustani. Hänen kätensä hieroi kevyesti reittäni. Tämä pirulainen hymyili valloittavasti ja hipaisi hieman pikkusormellaan farkkujen peittämää kalun kärkeä. Hätkähdin tahattomasti ja yritin keksiä jotain sanottavaa. Poskeni paloivat.

- Pyysin poikaa olemaan viikon runkkaamatta. Siltä tuli ihanan paljon, Janika kähisi.

Istuin kuin suolapatsas. Helvetti. Huomasin huohottavani ja Janika heitti lisää löylyä.

- Sano nyt jotain. Ainakin yks osa susta näytti pitävän videosta, Janika kehräsi ja vilkaisi farkkujeni etumusta. Kivikova kaluni olisi näkynyt puolen kilometrin päähän. Janika kurotti kädellään hieman ja siveli kohoumaa housuissani pitkäkyntisillä sormillaan.

- Sä oot syötävän hyvän näköinen, Janika kehräsi.

- Tuo video oli kyllä uskomattoman seksikäs, änkytin vastaukseksi.

- Tykkäätsä ku sua runkataan ja imetään oikein kunnolla, Janika jatkoi ja puristi kaluani housujen läpi hellästi ruskeat silmät tuikkien. Samassa yläkerrasta kuului askelia ja Maiju käveli reippain askelin portaita alas. Käännähdin tuolilla salamannopeasti ja panin kädet syliini peittämään strategisia alueitani. Maiju oli upea ilmestys. Hänellä oli yllään vaaleansininen ihonmyötäinen trikoopusero ja harmaa villakangashame. Upeat sirot sääret olivat ihonvärisen nailonin peittämät. Hän huuteli ”moita” portaista ja hyppeli reippaasti alimmille portaille. Rinnat pomppivat askelten tahdissa hyvässä järjestyksessä. Hänellä oli selvästikin rintaliivit paidan alla ja ne tarkkaan katsoen erottuivatkin tiukan trikookankaan alta. Maijun kullanvaaleat hiukset olivat palmikkona niskassa. Siniset silmät loistivat, kun hän hymyili valloittavasti kävellessään baaripöytää kohti.

- Ihanaa ku oot täällä, Maiju hihkaisi. Sori ku kesti, ethän ehtiny tylsistyyn kauheesti.

Maiju heitti kädet kaulaani ja loihti pikkutytönilmeen suloisille kasvoilleen.

- Ei se ehtiny tylsistyyn, mä pidin siitä huolen, Janika kikatti ja siemaisi viiniä.

Tunsin punastuvani hieman, kun Maiju vilkaisi läppärin näytölle Janikan nyökkäillessä vihjailevasti sen suuntaan.

- Näyttiks toi sulle sen videonsa, kyllä sä oot sitten pervo Janika, Maiju virnisti.

Molemmat tytöt alkoivat kikattaa hervottamasti. Katselin hölmistyneenä ja yritin viritellä naurua itsekin. Nauru laantui vähitellen tyrskähdyksiksi ja kurotin olutpulloon. Suuta kuivasi.

- Mä jätän nuorenparin hetkeksi kahden, Janika ilmoitti ja nousi jakkaralta, Ja vaihdan kuivat pikkarit, hän lisäsi ja virnisti minulle ilkikurisesti. Janika nousi herkullinen peppu heiluen yläkertaan ja katosi näkyvistä. Seurasin häntä katseellani ja käännyin sitten katsomaan vieressäni seisovaa Maijua. Hän tuijotti silmiini tutkivasti.

- Ei kai paha Janika kiusannut pientä, hän sanoi säälivällä äänellä.

- Taidan jäädä henkiin vastasin ja hymyilin.

- Se on kyllä ihan hävytön, Maiju taivasteli ja jatkoi virnistäen, Siks se onkin niin piristävää seuraa.

Nopealla liikkeellä Maiju tarrasi polveeni ja pyöräytti tuolini. Hän astui jalkojeni väliin ja istahti kevyesti reidelleni. Suoraan puolikovan kaluni päälle. Hän ei sanonut mitään, mutta vilkaisi silmiini ja hymyili viehättävällä tavallaan. Hänen kätensä pörrötti hiuksiani ja hän korjasi asentoaan muutaman kerran hieroen villakankaista peppuaan farkkujeni kohoumaa vasten. Maiju kumartui antamaan minulle märän suudelman. Hänen kielensä tutkiessaan omaani tunsin kaluni kovettuvan jälleen ja tunsin sydämen sykkeen kalussani reiteni ja Maijun pepun puristuksessa. Maiju vetäytyi kauemmaksi ja kehräsi. Hänen peppunsa ei tuntunut pysyvän paikallaan vaan hieroi kaluani taivaallisesti.

- Ootko hirveen väsyny matkasta, hän kysyi.

E- npä oikeistaan. Sun näkeminen piristi kummasti, vastasin.

Vaihtelimme hieman kuulumisia ja jatkoimme suutelua. Maiju kehräsi ja hieroi pepullaan kaluani. Muutaman minuutin kuluttua pidimme tauon ja Maiju katsoi minua tarkasti ja sanoi,

- Mitä pidit siitä videosta.

- Olihan se aika uskomaton, vastasin

- Kiihotuitko?

Olin tukalassa tilanteessa. Mietin mitä vastata.

- Tuskin se inhottavakaan oli, Maiju jatkoi. Janika on hyvännäköinen siinä. Nyökkäilin ja mietin edelleen mitä vastaisin.

- Ei se mitään. Ei se mua haittaa mitenkään. Terveellä miehellä alkaa seisoon tollasista videoista, Maiju kohautteli sieviä olkapäitään. Naurahdin yrittäen näyttää rennolta ja nousin hakemaan uuden oluen...

Mihin suuntaan haluaisit tarinan kehittyvän? Heittäkää toiveita niin tarina jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute