Herkku-puhelin
Eka kerta
jortikka

Elettiin kesää 1979 ja olin noin puoli vuotta täyttänyt 18. Olin perheemme kesäpaikassa viettämässä kesää. Kesäpaikalla olivat myös kolme serkkuani vanhempiensa kanssa. Serkkutytöistä vanhin oli Riitta ja kaksoset Tiina ja Anne olivat juuri täyttäneet 18 vuotta. Usein ollessamme läheisellä uimarannalla katselin ihaillen tyttöjen upeita vartaloita kun he ottivat aurinkoa pienissä bikineissään ja joskus aloin tuntea ahdistusta uikkareideni sisällä ja minun piti kääntyä mahalleni ettei seisokkini olisi paljastunut ja usein mökille päästyäni minä tyttöjen upeita vartaloita ajatellessa vedin käteen.

Tytöillä oli myös tapana ollessaan keskenään rannalla ottaa aurinkoa ylä- ja joskus myös alaosattomissa ja minä useasti tumputtamassa pusikossa heidän vartaloitaan ihaillen.

Sitten eräänä aamuna Riitta oli lähdössä käymään vanhempiensa kanssa ostoksilla kaupungissa ja kaksos-tytöt jäisivät kansani mökille polttopuutalkoisiin. Olimme tehneet polttopuita pari tuntia kun tytöt alkoivat kyllästyä puiden pinoamiseen ja sanoivat että nyt mennään uimaan ja ottamaan aurinkoa ja minä voisin lähteä heidän mukaansa rannalle jos puutyöt eivät enää kiinnosta. Rannalla oli myös muuta väkeä uimassa ja ottamassa aurinkoa ja kun väki alkoi vähetä sanoin tytöille että he voisivat jäädä rannalle ja minä menisin pinoamaan loput puut liiteriin.

Rannalta poistuttuani menin taas tuttuun paikkaan pusikossa josta oli hyvä näkyvyys rannalle. Hetken kuluttua Tiina ja Anne alkoivat vähentää asujaan ja pian rannalla oli kaksi unelmieni neitoa ilman rihman kiertämää. Upean kiinteät nuoren neidon rinnat nännit nöpöttäen he asettuivat rantapyyhkeiden selälleen ja jalat jonkin verran levälleen jolloin näin myös heidän kauniit pillunsa. Kaivoin kovettuvan kyrpäni housuista esille ja aloin liikutella hitaasti esinahkaa terskan yli edestakaisin ja kuvittelin miltä tuntuisi päästä nussimaan Tiinaa ja Annea. Yllätykseni oli suuri kun Anne alkoi yhtäkkiä suutelemaan Tiinan rintoja ja hieromaan sormillaan omaa pilluaan. En ollut koskaan nähnyt kun nainen alkaa runkkaamaan itseään ja se alkoi näyttää tosi kiihottavalta ja kyrpäni alkoi seistä kovempana kuin koskaan ja muutaman minuutin kiihkeän runkkaamisen jälkeen tunsin spermat lähtivät pusseista liikkeelle ja sperma roiskui terskani päästä läheisen pensaan oksille. Jatkoin tyttöjen kisailun katselua näkösuojasta rannalla kyrpäni alkoi taas kovettua ja silloin se tapahtui, kuulin kun oksa rasahti takanani ja kääntyessäni näin Riitan seisovan uimapuvussaan takanani.

Riitta huomasi myös kovana seisovan kyrpäni ja sanoi:

- Vai tälläistä peliä täällä pidetään ja että hän ja tytöt olivat joskus rannalla ollessaan kuulleet jonkun seuraavan heidän liikkeitään rannalla mutta eivät sentään uskoneet että se olisin ollut minä. He olivat rannalta poistuttuaan käyneet runkkipaikallani ja huomanneet usein kuinka spermat olivat roikkuneet pensaan oksilla.

Nolostuin ja tunsin kuinka seisokkini alkoi asettua. Aioin poistua paikalta muina miehinä kun Riitta sanoi:

- Älä lähde, katselin sinua kun runkkasit ja minua alkoi panettaa tosi kovasti ja tahdon sinut sisääni. Samassa Riitta asettui eteeni polvilleen ja imaisi kullini suuhunsa ja alkoi nuolla terskaani.

Pian myös Tiina ja Anne saapuivat luoksemme ja Anne kumartui myös eteeni ja alkoi hyväillä pallejani. Pienen hetken kuluttua tunsin mälli lähtisi taas kohta liikkeelle ja tämän havaittuaan Riitta lopetti imuttamisen, riisui itsensä alastomaksi ja asettui maahan selälleen sanoen:

- Peke, nyt on sinun vuorosi tehdä minulle vähän hyvää ja alkaa nuolla pilluani.

Asetuin Riitan levitettyjen reisien väliin polvilleni ja katselin tuota ihanaa pillua muutaman sentin päästä ja aloitin varovaisen pillun tutkimisen. Hetken kuluttua Tiina totesi ettei tuosta taida tulla oikeen mitään ja katso tänne niin saat malliesityksen pillun nuolemisesta. Tiina levitti Annen turvonneita häpyhuulia ja alkoi kielen kärjellään nuolla Annen pillua ja Anne alkoi hetken kuluttua voihkia nautinnosta. Tästä innostuneena levitin sormillani Riitan pilluhuulia ja aloin nuolla pillua innokkaasti. Kohta Riitta alkoi huohottaa ja voihkia ja alkoi huutaa:

- Älä lopeta, älä lopeta, tekee gutaa, multa tulee kohta.

Syrjäsilmällä näin myös kaksosten olevan aika kiimassa ja kohta Riitta alkoi vapista ja täristä kuin horkassa saaden orkun jollaista ei kuulemma ollut ihan äsken saanut.

Tämän jälkeen minut komennettiin makaamaan ja Riitta sanoi:

- Kohta saat pillua ettei tarvitse aina tulla runkkaamaan tänne pensaaseen kun tuntuu siltä.

Riitta otti kyrpäni taas hetkeksi suuhunsa ja asettui sen jälkeen ratsastus-asentoon kyrpäni päälle ja ohjasi kyrvän pilluunsa. Teki todella gutaa kun kyrpäni alkoi tunkeutua tuohon ahtaaseen pilluun ja tunsin ettei menisi kauaa kun mällit lähtisivät liikkeelle ja kohta spermat jo roiskuivat pillun uumeniin. Tunsin kuinka kullini alkoi veltostua Riitan pillussa ja Riitta nousi päältäni pois ja totesi:

- Taisi olla Pekalla ensi kerta kun ei tuon pitempään kestänyt mutta ei se herkku vielä siihen loppunut ja alkoi taas hieromaan kulliani panokuntoon. olihan vielä kaksi pillua korkkaamatta mutta niitä en saisi panna ilman kumia koska tytöillä ei ollut ehkäisyä käytössä.

Varttitunnin runkkaamisen ja imemisen jälkeen kullini alkoi taas osoittaa elonmerkkejä ja kohta se taas seisoi kovana. Anne oli kaivanut jostain kortsun ja pujotti sen kullini päälle sanoen:

- Ota minut varovasti koska en ole ollut vielä kenenkään pojan kanssa sillai

Asetuin Annen levitettyjen reisien väliin ja ohjasin kullini kosteiden häpyhuulien välistä tähän tosi tiukkaan pilluun, kohta tunsin kun jokin painui vasten terskaani ja antoi pian periksi Annen voihkaistessa hiljaa. Tästä ymmärsin että olin korkannut elämäni ensimmäisen pillun ja aloitin varovaisen liikkeen Annen pillussa pikkuhiljaa tahtia kiihdyttäen. Noin 10 minuutin panemisen jälkeen vetäydyin Anne pillusta jolloin havaitsin pillusta vuotavan vähän verta ja asetuin kontillaan olevan Tiinan taakse ohjaten kyrpäni taas uuteen pilluun. Aloin nussia Tiinaa takaapäin kiihtyvällä nopeudella Tiinan voihkiessa nautinnosta ja kohta Tiina alkoi kiemurrella hengitys kiihtyen ja pian orgasmin aallot pyyhkivät läpi Tiinan vartalon ja itsekään en voinut pidätellä enää pitempään vaan runttasin kullini niin syvälle kuin mahdollista ja lauoin siemenet kohti kortsua. Vetäydyin Tiinan vielä sykkivästä pillusta ja Riitta vetäisi kumin kyrpäni päältä pois ja otti kullini vielä suuhunsa imien viimeiset spermatipat vielä kurkkuunsa.

Ihmettelin miksi Tiinan pillussa ei ollut enää immenkalvoa ja sain vastaukseksi että Tiina oli harrastanut jo kynttiläleikkejä vähän aikaa. No ei tämä meillekään viimeiseksi kerraksi jäänyt vaan aina nussittiin kun siihen sinä kesänä oli tilaisuus ja pääsin loppukesästä laukomaan jo kaksostenkin pilluihin mällit kun he rupesivat popsimaan pillereitä, mutta ne ovat joskus toisen tarinan paikka.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute