Herkku-puhelin
Arkiston Anne
MacDaddy

Työpäivät ne vaan tuntuu käyvän pidemmiksi ja loppua kohden tylsemmiksi iän myötä. Istuin tappamassa vuoron viimeisiä tunteja pois, ja aika ei tuntunut kuluvan sitten millään. Ei taida olla toista yhtä tylsää kuin sairaalan ATK-toimisto neljän jälkeen Perjantaina. Hevonpaska-bingokin oli jo pelattu viikkotiedotetta lukemalla, ja muut olivat jo lähteneet, kun allekirjoittanut sai jäädä vielä istuksimaan jottei kellokortti näyttäisi liikaa heittoa viikkotyötunneista. Tietty se hyvä puoli siinä oli että sai istuksia yksin ”konttorissa”, että kukaan ei taatusti tarvinnut konetta mihinkään, ja sai surffata kaikessa rauhassa.

Juttelin siinä sivussa pyörivässä chatissa, jääköön tässä nimeämättä, erään Annen kanssa, jonka silloin tällöin aika kipakasti sivaltava sanan säilä sekä lakoninen, hiukan kyyninen huumori oli omiaan piristämään kitutunteja. Ehdittiin siinä käydä läpi yleispoliittinen tilanne sekä iltasuunnitelmat, joita kummallakaan ei kotiinmenon lisäksi ollut. Kuin vahingossa sitten satuin kysymään mitä hän teki työkseen, ja vastaus löi kuin metrinen koivuhalko otsaan: Anne oli töissä samassa sairaalassa, muutaman kerroksen alempana arkistossa. Heti ensimmäiseksi alkoi päässä kelautua arkiston henkilökuntaa. Tiesin kyllä sieltä yhden Annen, ja jos olin oikeassa henkilöstä, niin tämähän menisi vallan mielenkiintoiseksi. Olin jo aikeissa ilmoittaa että menisin katsomaan, kun Anne sanoi menevänsä tupakalle ja pyysi tulemaan mukaan. Mikäpäs siinä, ajattelin, ja könysin ulos, tökäten vielä varmuuden vuoksi ”kahvitauko” lapun sinitarralla toimiston oveen. Ei kai sinne kukaan enää tähän aikaan eksyisi, mutta pistinpä kuitenkin.

Ehdin seisoskella takasisäänkäynnin pielessä hyvän tovin, ennenkuin kukaan ilmestyi paikalle. Ehdin jo tulla johtopäätökseen että nyt oli meikäläistä kustu silmään oikein kunnolla, mutta sitten näin porraskäytävän ikkunoista alaspäin harppovan hahmon. Seurasin lähestyvää naista, ja tunnistinkin kyllä. Ei hän nyt niinkään tuttu ollut, mutta olin kyllä aiemminkin nähnyt käytävillä ja pistänyt merkille. Työtakin liepeet lepattaen, mappipinkkaa kainalossa puristaen Anne loikki viimeiset portaat alas, enkä voinut olla tuijottamatta mustan pooloneuleen alla portaiden hyppimisen tahdissa hytkyviä isoja rintoja. Ja mitä olin kuullut, aika moni muukin katseli niitä käytävillä ihan mielellään. Rohkeimmat olivat kertoneet pääseensä koittamaankin. Anne työntyi ulos, ja kaiveli taskujaan tupakkaa kalastellen. ”Sori kun kesti, tuli viime hetken haku ettei nää paperit jää osastolle, niitten pitäs olla Maanantaina menossa jo.”

Nyökkäsin. ”On se vaan ihme. Kaikki on koneella, mutta silti paperit on aina hukassa.”

Anne nauroi. Heitettiin huulta, ja ihan mukavalta tytöltä Anne tuntui. Ikää arvioin olevan siinä kolmisenkymmentä, hiukan nuorempi kuin minä, mutta mitäpä tuosta. Nauru hänellä tuntui olevan ainakin herkässä, ja huumorintajuakin tuntui löytyvän enemmän kuin tarpeeksi. Vaaleiksi värjätyt olkapituiset hiukset huolimattomalla poninhännällä, ja punertava juurikasvu tunki esiin täyttä päätä. Ehostusta ei raskaan silmämeikin lisäksi ollut, tai sitten en vaan sellaista huomannut. Anne oli kokoisekseen melko rotevanoloinen, leveäharteinen ja lanteinen, niistä valtavista rinnoista puhumattakaan. Mustat farkut ja pooloneule loivat melkoisen kontrastin valkoisen työtakin kanssa, mutta oikeastaan se näytti aika hyvältä. Toista tupakkaa edettyäni jonkin verran siinä Annea kuunnellessa ja katsellessa, päätin ryhtyä niin sanotusti suoraan hyökkäykseen: ”Lähdetkö kahville töitten jälkeen? Tai kaljalle?”

Anne seisoi hetken ja saatoin tuntea arvioivan katseen poraavan jonnekin pääni sisään. Hetken hiljaisuus oli lyhyt, mutta sen aikana ehdin jo tunnustaa tappioni. Ei naisseuraa tälle illalle.

”Mielelläni lähtisin, mutta nyt ei pysty. Rahat on sen verran heikolla että täytyy koittaa joku toinen kerta.”

Olin jo avata suuni ja lupautua kustantamaan, mutta kuitenkin älysin olla sanomatta. Samassa Annen taskussa hakulaite heräsi eloon. ”No ei voi olla näiden kans niin kova kiire! Perkele, kun ei edes saa röökillä rauhassa käydä edes ylityötunneilla.” Anne imaisi loput tupakastaan posket lommolla ja puhalsi sieraimistaan savupilven.

”No joku toinen ilta sitten. Mut mun pitää kans mennä, jos joku vaikka vielä kaipailee mua. Kiva tutustua, vaikka näin pikaseksi jäikin.”

Työnnyin ovesta kun Anne heitti röökinsä maahan ja talloi sen kuoliaaksi. ”Hei!” hän huusi perääni. Käännyin katsomaan kysyvästi, ja Anne hymyili. ”Mut voithan sä tulla mun luo. On sielläkin kahvia. Tai kaljaa. Mä soitan sulle toimistoon kun saan nää hommat pinoon.”

* * *

Loppuaika kului hitaasti, mutta kului kuitenkin. Lopulta Anne soitti ja tiedusteli vieläkö naisseura kelpasi herralle. Sovittiin että tavataan tutulla takaovella, ja siitä siirryttiin Annen opastuksella parkkipaikalle ja autoon. Matka sujui nopeasti, vaikkei kovin lyhyt ollutkaan. Kovin virkeätä keskustelua ei matkan aikana saanut aikaan, sillä autosetero päästeli Rammsteinia melkoisella volyymillä. Ihan huutaa ei kuitenkaan tarvinnut. Sain myös taas todistaa että Anne oli tosiaankin räväkämpi tyttö kuin mitä voisi olettaa, kyyti olisi kelvannut Kankkusellekin. Kun vihdoin Anne kääntyi pihatielle ja saatuaan autonsa taiteiltua luiskaa pitkin autotalliin sammutti moottorin, oli pakko avata suu. ”Siis et sä kyllä tässä asu.”

Iso puolitoistakerroksinen punatiilinen omakotitalo, siistin oloinen jossa pihaakin oli ihan riittämiin. Ikkunoista paistoi heikko valo verhojen läpi. Koko asumus oli rakennettu loivaan rinteeseen, niin että osa alakerroksesta jäi ikäänkuin maan alle.

”No en nyt varsinaisesti. Tää on mun isän kämppä, mut se on reissussa viikonlopun, joten mä loisin täällä sen aikaa. Aattelin et tää olis sunkin mielestä kivampi kuin yksiö jossa ei mahdu edes pyörimään ympyrää tupakka suussa.”

Katselin ympärilleni Annen johdattaessa autotallin perällä olevasta ovesta peremmälle. Okei, tosiaan tämä oli houkuttelevampi kuin kerrostaloyksiö. Portaita ylös, ja päästiin melkein suoraan keittiöön. Hätkähdin kun eteisestä ilmestyi pitkähkö, parikymppinen ja laiha pitkätukkainen liuhuparta, saappaat jalassa ja poplari käsissä. Tämän perässä kurkisti noin samanikäinen tyttö jolla oli asusteina pelkkää mustaa, ja naamassa sen verran rautaa että heikompaa hirvitti. Annen ilme oli selvästi hapan.

”Eiks me sovittu et te ootte häipyneet siks kun mä tuun?”

”Älä keuhkoo. Me ollaan just menossa. Aattelin vaan sanoa et jätin saunan päälle siltä varalta et haluut mennä.”

”Jaa.”

Anne ei kiinnittänyt sen kummemmin huomiota pariin, vaan katosi keittiöön. Poika katsoi minua päästä varpaisiin, ja veti sitten takin päälleen ja poistui tyttö käsipuolessaan.

Liityin Annen seuraksi keittiöön, missä selvisi äskeisen olleen, kuten arvelinkin, Annen pikkuveli tyttöystävineen. Anne valitteli tarjoomuksiaan, mutta vakuutin että spagetti ja lämmitetty pastakastike kelpasi kyllä paremmin kuin hyvin. Kun ruokailuvälinnet oli saatu tungetuksi tiskikoneeseen, Anne kaivoi jääkaapista kaksi oluttölkkiä ja heitti toisen minulle. ”Haluisitko sä käydä saunassa?”

Päässäni pyörä pyöri ankarasti. Nyt piti pelata kortit tarkkaan, niin voisi vaikka lohjeta vielä illan päätteeksi. ”No, jos se ei haittaa.”

”Se mitään haittaa. Ja mä menisin joka tapauksessa.”

”No, haluutko sä mennä ensin? Vai meenkö mä?”

”Kyllä ne lauteet kakskin kestää yhtäaikaa”, Anne tuhahti, ”paitsi jos sä oot niin ujo ettet sauno tyttöjen kanssa. Kyllä mä meinaan oon jo tähän ikään mulkun nähnyt”

Mielessäni tuuletin jo täysillä, mutta pakotin itseni pysymään ulospäin rauhallisena. Uskaltauduin kuitenkin lohkaisemaan: ”No sitten mennään. Jo nyt on perkele jos minä naista pelkään. Neiti on hyvä ja johtaa.” Anne naurahti ja lähti edellä alakertaan.

* * *

Sauna oli yhtä tilava ja mukava kuin muukin talo. Lojuin lauteilla ja katselin lasioven läpi Annea joka seisoi suihkun alla. Pää taaksepäin taivutettuna, kädet huuhtomassa shampoota hiuksista, tarjoten erittäin miellyttävät näkymät. Rinnat tosiaan olivat valtavat, ainakin D-kuppi ellei isompikin, ja suuret nännit jotka olivat aavistuksen koholla. Hiukan ne roikkuivat, mutta tosiaan hyvin vähän, ottaen huomioon niiden koko. Saippuainen vesi sai nuo pallot näyttämään vielä kiihottavammilta valuen niiden yli pitkin vatsaa. Jalkovälissä näkyi häpykummulla siisti kiitorata punertavaa tuuheaa karvaa. Pesutapahtumaa katsellessani tajusin miten jossain keskivartaloni tienoilla jotakin oli tapahtumassa, ja oli pakko keskittyä johonkin muuhun ja kääntää katse ettei vehje ensimmäiseksi tökkäisi Annea silmään lauteille kiivetessä. Olisiko pitänyt käydä salaa runkkaamassa pahimmat paineet pois ennen kuin astui saunaan? Epäilyttävää sekin olisi ollut.

Tana asettui vastahakoisesti, mutta varmuuden vuoksi yritin parhaani mukaan peitellä sitä. Anne kiipesi viereni lauteille, ja katsoi merkitsevästi minuun, ja sitten haaroihini. ”Onks siinä jotain vikaa vai?” Pieni virne leikki hänen kasvoillaan.

”Ei ...”

”No, näytä nyt vähän ...”

Vetäisin alistuneesti henkeä ja lakkasin yrittämästä. Hiukan kyllä silti nolotti kun kiusallaan Anne nojautui eteenpäin nähdäkseen paremmin haaroihini. ”No onpas miehellä mittaa ... eiks tollanen oo hankala housuissa?” Anne kikatti. Päätin heittäytyä leikkiin mukaan, ja annoin takaisin: ”Ei se sen hankalampi ole kuin noi sun keuhkot ... onko noi edes aidot?”

Anne suoristi selkäänsä ja työnsi rintakehäänsä ulospäin. ”On ne. Koita vaikka.” Kahta kehotusta en tarvinnut, vaan otin toisen hikisen pallon käteeni ja punnitsin. Pehmeä mutta kimmoisa liha antoi kivasti periksi sormien puristaessa, ja Anne äännähti heikosti. Ei ainakaan kumiselta tuntunut. Raskaalta kylläkin. Tunsin kovan nännin vasten kämmentäni. Huomasin Annen sulkeneen silmänsä, mutta kun päästin rinnan otteestani, hän avasi ne. Sitten hän kumartui ja varoittamatta puhalsi lyhyesti suoraan päin vaivoin asettumaan saatua perhekalleuttani. Vasten tahtoani paksu kalu nytkähti ja asettui uhmakkaasti puolitankoon. Anne nauroi, ja nojautui takaisin selkä seinää vasten. ”Sillä taitaa olla mulle asiaa ...”

”Niinkö? Pitäiskö sun sitten hieroa hiukan tuttavuutta sen kanssa?”

Anne käänsi katseensa varpaisiinsa ja puri alahuultaan. Sitten hän nousi, ja tarttui minua käsivarresta. ”Tuu. Ei täällä. Mennään sänkyyn.”

En muista että olisin koskaan suoriutunut pesullakäynnistä yhtä nopeasti, ja eipä aikaakaan, kun seurasin pyyhe vyötäisillä edelläni keinuvia pyöreitä pakaroita yläkerran makuuhuoneeseen.

* * *

Anne asettui selälleen leveään parisänkyyn. Asetuin hänen viereensä ja tunsin hänen kätensä ympärilläni. ”Entäs ehkäisy? Onks sulla kumeja?”

”Ei me tarvita ... mä syön pillereitä ... ja mä haluun et sä tulet mun sisään ... jooko?”

Kumarruin suutelemaan häntä, ja Anne vastasi himokkaasti, työntäen kieltään suuhuni. Hitaasti etenin alemmas pitkin kaulaa, ja rinnan yli. Anne henkäisi rajusti kun pyöritin kielellä kovettuneen nännin ympäri muutaman kerran. Hän hengitti raskaammin, ja tunsin hänen kätensä hartioillani, työntämässä minua alaspäin. En antanut hänen kiirehtiä, vaan etenin hitaasti vatsaa alas navan yli. Anne huokasi raskaasti, ja levitti reisiään jotta pääsisin paremmin perille. Lopetin. Nostin hänen jalkansa pystyyn vasten rintaani ja aloitin uudestaan, tällä kertaa nilkasta alaspäin. Anne äännähti, ja kiemurteli allani. Kieleni päästyä nivustaipeeseen Anne värähti rajusti, ja ynähti. Toistin saman käsittelyn toiselle jalalle, ja lähdin nivustaipeesta takaisin ylöspäin kohti rintoja ja kaulaa. Anne kiemurteli rajummin ja yritti puskea minua hartioista alaspäin. Puristin nuo valtavat rinnat yhteen, ja vuorotellen keskitin huomioni hänen nänneihinsä. Imin kumpaakin kovaa nappulaa, ja välillä lipaisin kielelläni sen yli, välillä taas pyöritin kieltä koko nännipihan ympäri. Anne puski lujemmin hartioihini, ja hengitti jo niin raskaasti että sitä saattoi sanoa huohottamiseksi. Hitaasti palasin alas vatsan yli, ja Anne kuiskasi käheästi: ”Älä kiusaa enää ... oo kiltti ...”

Tartuin häntä reisistä ja painoin ne levälleen. Anne köyristi selkäänsä ja tarjosi itseään paremmin esille. Edessäni oli ajeltu, paljas pillu, joka oli jo turvonnut ja liukas. Pieni noro nestettä valui alas pakaraa, ja Anne puski lanteitaan ylöspäin samalla haroen minua hiuksista alaspäin.

”Nuole mua ...”

Viimein lopetin kiusaamisen, ja painoin kieleni tuohon liukkaaseen vakoon. Anne kiljaisi kun etsin hänen kivikovana odottavan, sykkivän klitoriksensa suuhuni, ja aloitin työskentelyn. Tyttö oli aivan märkä, suorastaan valui. Keskityin kielelläni hänen klitorikseensa, ja varovasti työnsin keskisormeni sisään, sitten etusormen sen kaveriksi. Anne jännittyi, ja kurkusta pääsi murahdus. Liukkaudesta huolimatta pillu puristi sormiani tiukasti, ja Annen lantio alkoi pian liikkua tahdissa sormieni kanssa. Huohotus koveni, ja siihen sekoittui lyhyitä haukahduksia. Välillä Anne puristi rintojaan yhteen tai nipisti nänniään, mutta palasi taas pitelemään hiuksistani kiinni. Kiihdytin tahtia, ja tovin kuluttua Anne alkoi kiemurrella rajummin otteessani, ja suusta purkautui katkonaista valitusta: ”Jatka ... voi Luoja, älä lopeta, mä saan pian ...”

Jatkoin, ja näykin hellästi klitorista, samalla kun hidastin sormieni tahtia. Vedin sormiani ulos, ja työnsin vain etusormeni takaisin tuohon kuumaan vakoon. Limaisella keskisormella hieroin tytön kireämpää aukkoa, ja painoin varovasti Annen uikuttaessa ja purressa alahuultaan. Kireä reikä vastusti sisäänpääsyä, mutta kun sormi viimein painui sisään, Anne otteessani räjähti orgasmiin. Tyttö taipui kaarelle, ja tärisi, samalla kun sormeni olivat edelleen syvällä hänen pillunsa ja suolensa puristuksessa. Annen reidet pusertuivat pääni ympärille, ja hänen kätensä tarrasivat kipeästi hiuksiini.

”Multa tulee ....!”

Anne vapisi vielä tovin, ja hengitti raskaasti, mutta päässäni oli tilaa vain yhdelle ajatukselle: oli pakko päästä nussimaan tuota kiimaista pillua, ja heti. Pyöräytin Annen ensin vatsalleen ja siitä kontilleen, ja työnsin jo jonkin aikaa täydessä taistelutanassa pakottaneen kullini sisään tytön orgasmin jäljiltä hellään pilluun. Puristin lujasti Annea vyötäisiltä, ja painoin koko mitaltani. Anne ulvahti kun tunsin päässeeni pohjaan asti, ja aloitin hitaat mutta lujat työnnöt.

”Aih ... pane ... nussi mua!”

”Näinkö?”

”Joo ... aih ... syvemmälle ...”

Vaihdoin otetta ja kourin vapaana hyllyviä rintoja käsiini. Anne puski vastaan, ja haukahteli taas pyytäen lisää. Hetken kuluttua irrottauduin ja pyöräytin hänet takaisin selälleen.

”Älä lopeta ...jatka ....lisää!”

”Mä haluun nähdä sut samalla.”

Anne levitti reitensä riettaasti ja ohjasi eritteistä kiiltelevän kaluni sisäänsä. Saatuani terskan hänen sisäänsä tartuin häntä jaloista ja painoin niitä kohti hänen olkapäitään. Anne tajusi heti mitä oli mielessäni, ja tarttui itse sääriinsä ja veti itsensä kerälle, jolloin hänen pyöreä perseensä nousi hiukan ilmaan. Yhdellä lujalla työnnöllä painoin taas pohjaan asti, ja tunsin miten sekä asento että kai Anne itsekin jännitti lihaksia niin, että pillu suorastaan ruhjoi kaluani. Anne puri alahuultaan hengitys sähisten. Pari sylkikuplaa pakeni huulille, ja teki hänestä todella riettaan näköisen.

”Nussi mua kovempaa ...anna mulle ...”

Aloitin vahvat työnnöt koko kaluni pituudelta, ja yritin varoa etten luiskahtaisi ulos. Annen asento sai hänet keinumaan liiikettäni vasten, ja pian hän alkoi myös nostella itseään työntöjäni vastaan. Ajatukseni oli alunperin jatkaa tuota hidasta keinumista kunnes Annelta taas tulisi ja vaihtaa sitten asentoa, mutta syvät työnnöt ja kyrpääni rutistava tiukka pillu alkoivat olla liikaa. Painoin menemään kuin kani, ja Anne tarrasi minuun kiinni painaen terävät kyntenä hartioihini. Hiki alkoi valua otsaltani, ja Anne allani vaikersi ja heitteli päätään puolelta toiselle. ”Katso mua!” käskin samalla kun painoin itseni syvälle pohjaan. Anne avasi silmänsä ja katsoi minua rävähtämättä silmiin. ”Vittu ... kohta tulee ... jatka ... JATKA!”

”Anne, mä en jaksa enää kauaa.”

”ÄLÄ LOPETA!”

Hammasta purren jatkoin, vaikka paine alkoi olla jo sietämätön.

”Ihan tosi Anne, multa tulee ihan just!”

”Kestä vielä ... jatka, älä lopeta ... mäkin ... ihan ... nyt .... anna tulla säkin ... nyt ... nyt ... tulee ... ANNA TULLA!”

Sitten Anne vavahti, ja upotti kyntensä taas hartiaani vetäen itsensä minua vasten tiukemmin. Suusta pääsi käheä huuto, joka katkesi kun Anne upotti pienet hampaansa olkapäähäni ja puristi silmiään tiukasti kiinni. Pillu tarrautui kullinvarteen kuin olisi halunnut repiä sen irti, ja painaessani vielä viimeisen kerran sen juurta myöten vapisevan Annen sykkivään, liukkaaseen vittuun, laukesin itsekin, ja alkukantaisesti ölähtäen siemensin arkiston Annen.

Makasimme siinä sylikkäin herraties kuinka kauan. Huohotin ja yritin pyyhkiä hikeä kun edelleen vapiseva Anne tarrautui minuun. Tovin toinnuttuamme kellahdimme sängylle, ja könysin kyljelleni katsomaan Anneen. Hän hymyili voipuneesti, ja painoi suukon poskelleni. ”Kiitos.”

”Neiti on hyvä vaan.”

Anne rojahti selälleen, ja veti muutaman kerran syvään henkeä. Hetken maattuamme silmät kiinni Anne nousi, ja meni keittiöön, palaten kohta uusien oluiden ja tupakka-askinsa kanssa. ”Tuutsä?”

Nousin, ja menin Annen perässä ovelle josta pääsi ”parvekkeelle” joka oli pikemminkin terassintapainen. Anne veti ylleen kylpytakin makuuhuoneen vaatekaapista, ja tarjosi toista minulle. Ilma oli vielä ihan mukava, vaikkei nyt ihan lämpimäksi oikein voinutkaan sanoa, mutta ei kylmäkään. Anne seisoi tupakkaansa tupruttaen kaiteen ääressä, ja mennessäni lähemmäs veti käteni ympärilleen. Siinä sitten seisottiin sylikkäin koko kessutauon ajan, kunnes alkoi tulla vilu, ja piti mennä takaisin sisälle. Anne heitti kylpytakkinsa lattialle, ja kääntyi minuun päin.

”Olisko toinen kierros mitään?”

”Kuule, ei olis mieluisampaa, mutta Herra Tohtori taitaa olla nyt vähän väsynyt.” Levitin omaa takkiani esitellen velttoa ja eritteistä vielä sotkeentunutta kaluani, ja Anne kumartui lähemmäs.

”Voi raukkaa. Jos se vaikka tarvii hiukan suusta-suuhun elvytystä?”

Hän polvistui eteeni ja upotti vieläkin hiukan tahmean kyrpäni suuhunsa. Vaan ei auttanut, parempi pääni oli kaikkensa antanut eikä jaksanut enää ainakaan ihan pieneen hetkeen jatkaa, vaikka Annen kielihoito oli kyllä melko osaavaa.

”Annetaan sille hiukan aikaa, eiköhän se siitä tokene. On tässä vielä tätä päivää jäljellä.”

Anne luovutti, ja nousi, mutta hymyili kuitenkin. ”Ei se mitään. Eikä sun pakko ole. Aattelin vaan että jos säkin haluisit.”

Katsoin hetken Annea päästä varpaisiin, ja silmiini osui miten sperma valui hänen pillustaan reisiä pitkin alas. Tunsin heikon värähdyksen alakerrassa. Virnistin.

”Haluunhan mä. Vaan katotaan myöhemmin. Nyt sun olis ehkä syytä tehdä itelles jotain tai pääset mattopyykille.”

Anne katsoi salamana jalkoihinsa, ja pyyhkäisi nopeasti reisiään käsiinsä. ”Voi perkele!”

Anne livahti kylpyhuoneeseen pesulle, ja minä paneuduin sängylle loikomaan. Ja kun seuraavaksi havahduin, oli aamu, ja Anne tuhisi tyydytetyn näköisenä kainalossani.

* * *

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute