Herkku-puhelin
Sirpa
Oppilas

Jouduin lähtemään toiselle paikkakunnalle uudelleen koulutukseen ja ajatus, että vielä yli neljäkymmenvuotiaana joudun tällaiseen sai mieleni apeaksi. Heti ensimmäisenä tutustumispäivänä pisti silmääni eräs uhkea opettajatar, olin kovin varma kuitenkin ettei tuo ainakaan minulle tule opettamaan mitään, mutta kuinkas ollakaan olin täysin väärässä, tästä seksikkäästi pukeutuvasta naisesta tuli minun ryhmän ohjaajani ja sain tutustua Sirpaan lähemmin kuin olin kuvitellutkaan. Aina kun tulimme käytävällä vastaan hän hymyili seksikkäästi minulle ja aivan kuin katsein olisi nähnyt lävitseni ja lukenut ajatukseni mitä hänestä uneksin noina pitkinä pimeinä öinä kolkossa asuntolassani. Tunneilla meillä oli todella hauskaa ja hetket jolloin Sirpa tuli minua opastamaan tietokoneen käytössä saavat vieläkin kaluni jäykistymään, se kuinka hän painautui kuin vahingossa pyöreiden rintojen kanssa kiinni minun olkaani, kaulaani oisin voinut jo silloin vain pienellä pään käännöllä hyväillä ja koskettaa vartaloa, mutta pystyin malttamaan mieleni koska emme olleet kahden ja ois ollut tosi noloa jos oisit reakoinut kosketukseeni kielteisesti. Aika kului ja minun oli aina vain vaikeampi olo Sirpan seurassa ja huomasin sen myös Sirpastakin ettei hänelläkään ollut kaikki ajatukset pelkästään opetuksessa vaan pientä kiusoittelua sain osakseni. Sirpan vartalo oli kauniin muotoinen ja rinnat todella pyöreät joidenka nännit paistoivat herkullisesti esiin, vaatetus oli siisti ja joka vaatekerta aivan kuin viesti minulle jotain, tule ja ota minut, rajusti tässä luokassa ja tässä pöydällä.

Meni pari kuukautta ja minulla oli poissa oloni vuoksi rästitehtäviä joita jäin Sirpan tunnin jälkeen tekemään, Sirpa meni omaan pieneen huoneeseensa, en kuitenkaan pystynyt keskittymään opiskeluun ja huikkasin kuin puoli piloillani Sirpalle, että ei tästä mitään tule lähdetään vaikka kaljalle, Sirpa nauroi ja sanoi ettei se kaljasta niinkään välitä mutta pizzan vois käydä syömässä. sovimme ajan ja paikan illaksi. Olin kuin lääkkeissä tuon ajan ennen kuin tapasimme sovitussa paikassa, avasin herrasmiesmäisesti Sirpalle oven, tilasimme ja juttelimme katseemme kohtasivat huomasin Sirpan rintojen nousevan ja laskevan hengityksen tahdissa ja taas oli asuste valinta osunut kohdalleen, kokokudottu villa asu joka oli seksikkäästi juuri ja juuri niin pitkä, että täytyi vain arvailla mitä alla on, nännit pullistivat villakudosta.

Puheemme alkoivat menemään aika intiimeiksi ja leikitimme toisiamme. Sirpa kertoi yllättäen, että hänen miehensä on saksassa töissä ja kotona ois pikkutöitä joita uskoi minun osaavan tehdä sillä olihan hän nähnyt ja lukenut hakupaperini koulutukseen. Kysyin hiukan arastellen koska voisin tulla autteleen kun minulla ei todellakaan ollut iltaisin mitään tehtävää. Yllätyin kun Sirpa ehdotti vaikka heti, kellohan on vasta vaille yhdeksän, niinpä nousimme ja taas autoin herrasmiehen elkein Sirpalle takin päälle, tällä kertaa käteni viipyi hänen vartalollaan pidempään kuin koetellen vastareaktiota ja se tulikin positiivisena. Saavuimme perille ylellisen näköiseen omakotitaloon, sisälle päästyämme huomasin siellä jo ennakkoon tehtyjä valmisteluja, drinkit tulivat kuin suunnitellusti. Istuin sohvalle maistelemaan juomaani yllättäen Sirpa istuin aivan viereeni, laitoin lasin pöydälle ja tartuin hellästi kaulasta kiinni kuin peljäten suudelmaa, Sirpa vastasi suudelmaan tulisesti nousten syliini istumaan, olimme yhtä, hengityksemme oli raskasta sekä kiivasta, siirsin käteni takapuolelle ja nostin mekkoa pääsin hyväilemään paljasta ihoa, Sirpa nousi ja laski kuin merkkinä minulle, ota minut ota rajusti.

Riisuimme pikaisesti Sirpa ohjasi minut makuuhuoneeseen, painaen minut selälleen käyden jo pakottavan kovan kaluni kimppuun, ottaen sen hellästi mutta määrätietoisesti suuhunsa, voi taivas oloni oli aivan muuta mihin olin tähän mennessä päässyt, käänsin Sirpan kuusysiin nuolin sormetin kiusoitellen ärsytin jo ennestään kiimaista vittua, Sirpa painoi vittunsa lujasti suutani vasten vatkaten ja sai ensimmäisen orgasminsa, Sirpa huomasi minunkin laukeamiseni olevan lähellä ja kääntyi kyykkyasentoon painaen rajusti kaluni sisään, voimakkaat jalat nostelivat tuota seksikästä naista päälläni kuin hurmiossa, vedin Sirpan päälleni lähemmäs suutelin, työnsin käteni reisien sisäpuolelta ottaen takapuolesta kiinni ja aloin raivokkaan paukutuksen, suuret pussini sekä 18cm pitkä kaluni vatkasi tuota ihanaista naista josta olin haaveillut ja tyydyttänyt itseni ajatellessani häntä.

Olimme hiestä märkinä ja vihdoin tunsin lastini lähtevän liikkeelle, Sirpa huomasi sen ja pyysi tulemaan syvälle vielä uuuhhh.. vielä lujaa nussi mua lujaa aaah, tulimme yhtä aikaa sätkimme suutelimme toisiamme olimme kauan aivan hiljaa kuin toinen toistaan häpeillen kunnes Sirpa pyysi minua jäämään yöksi luokseen. Suihkun jälkeen asetuimme sänkyyn en saanut pitkään aikaan unta mutta en sitä kaivannutkaan olihan minulla ihana seksikäs nainen vartalossani kiinni. Aamu vihdoin koitti, rakastelimme vielä se tuntui aina vain ihanammalta joka kerta... Olinkin loppukoulu ajan Sirpan oma huoltomies.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute