Herkku-puhelin
Sukkahousupyllyt Vaasassa
Sukkahousupyllyt

Palaan tässä tosikertomuksessa opiskeluaikoihini Vaasan kauppakorkeakoulussa (nyk. Vaasan yliopisto) ja vuoteen 1989. Olin tuolloin nuori viriili ekonomiopiskelija ja luonnollisesti aina ns. puutteessa. Kauppiksen naiset ovat tunnetusti rotuluokkaa ja taustaltaan ja pukeutumiseltaan ladylikejä. En ole koskaan pitänyt tuulipuku/urheilusukkaihmisistä ja tässä suhteessa kauppatieteellinen ala oli minulle todellinen paratiisi. Jotenkin tuo '80s aikakausikin oli naisten pukeutumisessa "paljastavampi". TV:ssä oli pyörinyt Anne Sällylän Iltajumppaa tiukoissa lycratrikoissa, Jane Fonda ojenteli sääriään aerobic-videoilla ym.

Opiskelijat pukeutuvat kauniisti ja naisellisesti - ja miehet ovat miehiä. Naiset ovat usein varakkaiden perheiden elintasoneitejä ja ei ole harvinaista, että isi on ostanut yo-lahjaksi urheilumersun. Nämä kaunottaret käyttävät jakkupukuja ja hameita, meikit ovat kaliita, koruina on klassisia helmiä ja mikä tärkeintä - nämä naiset pukeutuvat nailonsukkiin. Omalla kurssillani oli pari mekkoa, jotka olisivat hyvin voineet kilpailla vaikkapa Grace Kellyn tai Ingrid Bergmanin kanssa klassisella kauneudellaan ja tyylillään. Eli he edustavat himottavaa vastakohtaa humanistien punaiseksi värjätylle tukalle, jeesussandaaleille, rumille kirpparikoltuille ja hapankaalille haisevalle hengitykselle...

Olen aina kiihottunut naisten nailoneista - olivatpa ne sukkanauhallisia, stay up'eja tai sukkahousuja. Asiasta on tullut minulle varsin voimakaskin fetissi. Tärkeintä on kuitenkin sukkien laatu - mitkään halpissukkiset eivät luonnollisestikaan kiihota. Toisin sanoen halpahallin makkarankuorenväriset yhdenkoon sukkahousut eivät kelpaa kiihokkeeksi (paitsi kerran, kun sain upealla säkällä puutteessa olevaa kotirouvaa kauppareisuun päätteeksi. Molemmat laukesimme, mutta uusinta ei kiinnostanut naisen harmaavarpusolemuksen takia).

Fetissini puitteissa olen luonnollisesti perehtynyt nailoneihin varsin syvällisesti. Denierit, housuosat, saumat, pyöreät haarakiilat, kärki-, pohja- ja kantavahvikkeet, lycrat, semi-opaquet, muotoonneulonnat ja tuotemerkit ovat paremmin hallussa kuin keskivertonaisella. Tässä tarinassa kerron sukkahousukokemuksesta, jota voin visuaalisesti hieman valottaa nettilinkillä http://www.sunpoint.net/~legs/nostalgiaa/nostalgiaa2004.htm

Tämä kotimainen linkki on hyvä lähde omalle fetissilleni ja kuvagalleriasta voisin nostaa kertomukseni visualisoijaksi erityisesti Amarin, Ergeen ja Ellin mainoskuvat. Niissä olevat naissääret vastaavat aika tarkkaan eteeni avautuneita näkymiä.

Asuin opintojeni alkuvaiheessa Palosaaren kaupunginosassa opiskelija-asuntolassa ja alakerran naapureina solukämpässään asuivat Elina ja Päivi. Molemmat ovat hyvin naisellisia, Elina oli/on(?) polkkatukkainen blondi kansantaloustieteilijä ja Johanna puolestaan oli/on(?) upean pitkätukkainen brunette laskentatoimelainen. Tytöt olivat hyvin sosiaalisia ja niinpä vierailinkin usein heidän luonaan juttusille tupapöydän ääreen. Usein tämä tapahtui käytyäni Ky-Klubilla poikien kanssa viettämässä iltaa. Tuolloin muuten juotiin vielä teräviä - rommikolaa ja vodkaspriteä. Loppuillan "harrastukseni" pidin visusti omana tietonani - tulijoita olisi varmasti riittänyt jonoksi asti!

Palatessani asuntolaan oli aina jännityksen paikka tarkistaa, palaako neitojen keittiössä vielä valo. Suunnistin ovelle ja jompikumpi kaunokaisista tuli iloisen "hein" kanssa ovelle. Olin aina tervetullut. Tästä alkoikin sitten satojen masturbointieni katalysaattori. Tytöt liikkuivat kotioloissa pelkästään puseroon ja pikku-ja sukkahousuihin pukeutuneina. He kyllä tiesivät muotonsa ja käyttivät asia hyväksi kiusoitellessaan minua. Molempien naisten lantio on silmäämiellyttävän pyöreä - Elinan pylly ehkä hieman liikaakin. Johtunee faktasta, että hänen äidillään oli konditoria. Makukysymyshän tuo on ja pidän itse naisellisista kurveista. Pylly/lantiorakenne on molemmilla ihana päärynä. Molempien rinnat ovat nätit, mutta tällä saralla puolestaan Päivi on hieman muodokkaampi. Elina suosi paljon mustia sukkahousuja ja Päivi hienosti tukkansa väriä mukaillen kahvinruskeita tai ns. suntaneja. Ai niin, mielenkiintoni suuntautui enemmän Elinaan, koska hän oli sinkku. Päivillä oli Helsingin ruotsinkielisesä oikeustieteellisessä "äidille näytettävä" poikaystävä Klaus. Välillä heillä tuntui kuitenkin olevan välirikkoja.



Päivi oli kuitenkin tytöistä se, joka tietämättään sai tilanteen suorastaan ylikiihoittumaan. Hänen isänsä oli Tunturipyörän vientijohdossa ja niinpä tyttöjen tupakeittiössä oli vieretysten kaksi tuliterää kuntopyörää. Neidit olivat varsin urheilullisia ja lajeina olivat mm. aerobic ja silloin kauppiksessa kovassa huudossa ollut ultimate (ts. kilpailumuotoinen frisbee). Tenttiinlukuiltoina naiset iskivät kaksi kärpästä samalla iskulla. Kirja oli nostettu pyörän "ohjaustangolle" ja sitten ei muuta kuin pylly pyörimään!

Puuuuuuh, tässähän homman juju sitten olikin! Herranjumala mikä näky sopivan nousuhumalaiseen mieleni avautui. Kaksi sukkahousuihin puettua ihanuutta pyörittämässä päärynöitään silmieni edessä. Silmäni skannasivat tyttöjä vahvikkeellisista kantaosista sorjia sääriä myötäillen housuosan tummenevan vahvennuksen kautta aina ylös kohoavalle resorille. Pyllyn keskeltä meni keskisauma, jonka välistä pilkahteli haarakiila tyttöjen korjatessa asentoaan. Resori kaartui kivasti lantion muodon mukana U-kirjaimeksi. Päivin pitkä ruskea tukka yleittyi pyllylle resorin yli. Jotkut miehet eivät pidä sukkahousuista (vs. nauhasukat), mutta näky oli kyllä tyrmäävä näinkin. Haaveilin vielä siitä, että likat olisivat jättäneet pikkuhousutkin pois, mutta liikahan olisikin ollut jo liikaa...

Kerran taas humalapäissäni kerroin hieman vihjaillen nailonkiinnostuksestani. Tytöt kuuntelivat hieman tirskuen - ja pyllyä vieläkin enemmän pyörittäen. Kerroin lapsuuteni pianonsoitonopettajasta, joka ilmeisesti piti minua niin viattoman lapsellisena, että oli usein pelkissä sukkahousuissa vastaanottoyksiössään. Pudottelin usein tahallani tavaroitani saadakseni hänet pyllistäen nostamaan ne. Leveä aikuisen "synnyttäjänaisen" lantio muokkautui upeaksi päärynäksi nuorten silmieni eteen. Vastaavasti hänen noustessaan vilahtivat muhkeat rinnat varsin avonaisesta kauöa-aukosta. Jo tuolloin mietin, että tuonne kun pääsisi...Ja jälkeenpäin olen miettinyt pukeutuiko hän teinipoikiakin varten samalla tavoin - siinä olisi sydän läpättänyt.

Saman viikon perjantaina tulin taas Ky-klubilta varsin myöhään ja ilokseni huomasin valon palavan tytöillä. Ainoastaan Päivi oli kotona ja mikä parasta hän oli pukeutunut pelkkiin kahvinruskesiiin sukkahousuihin ja jonkilaiseen toppiin. Elina oli lähtenyt käymään vanhempiensa luona ja Päivi oli jäänyt lukemaan uusintatenttiin. Neiti oli juonut joitakin siidereitä ja ostanut pari perjantaivalkkaria pakkaseen jäähtymään (kauppiksen likat ovat toden totta aika kovia ottamaan!). Hän pyysi polkiessaan avaamaan sen meille. En meinannut saada katsettani pulloon lainkaan tuijottaessani Päivin takamusta. Hän nojasi etuvartalollaan tankoon ja pylly nousi entistäkin ylemmäksi. Nylonit olivat kalliinnäköiset ja pinta oli upean kiiltävä. Sydämeni pamppaili voimakkaasti ja ilmassa oli jännitystä.

Sain pullon auki ja pyysin Päivin viereeni pirtinpöytään kynttilänvaloon. Parin lasillisen aikana tuijotin "salaa" tiiviisti Päivin nailoneita. Kauniisti lakatut kynnet kuulsivat kärkivahvikkeen läpi. Hän oli nostanut rotusäärensä toisen päälle. Kauniit polvet kiilsivät nailonpeitteisinä kynttilänvalossa. Nainen heilutti toista jalkateräänsä raukeasti elokuvatyyliin ylösalas. Kiiltävä nailon kahisi kivasti. Juttelimme niitä näitä ja äkkiä Päivi sanoi: "Älä nyt Harri kuolaa!". Hätkähdin ja tein once in a lifetime-reaktion: laskin käteni Päivin polvelle.

Päivi värähti, mutta ei ottanut kättäni pois. Liuttelin kättäni edestakaisin reidellä ja vein sen sitten liiankin ylös. Päivi käänsi päätäni ja suuteli minua kiihkeästi. "Et sitten kerro Elinalle...se vasikoi Klausille...". Ihmettelin, mistä tyttö oli mafiatyylin termin napannut, mutta hämmästelyt jäivät siihen, kun Päivi kiipesi hajareisin syliini istumaan. Minulla seisoi jo rajusti nuoren miehen innolla ja Päivi hieroi nailonpeitteistä pyllyään kaluani vasten. Nostin toppia ja rinnat pulpahtivat esiin kuin korkit. Nännipihat olivat isot ja kiihoitus näkyi sinertävien suonien näkymisenä. Aloin imeä toista ja hyväilin toista kädelläni. Vein käteni haarakiilalle ja tunsin kosteuden tunkevan nailonin läpi. Päivin hengitys kiihtyi. "Odota, minun täytyy käydä...", Elina kuiskasi ja nousi sylistäni.



Hän lähti lantio ihanasti keinuen kylpyhuoneeseen. Hetken kuluttua alkoi kuulua alapesusuihkun ääntä ja sitten Päivi tuli ulos ilkialastomana ulos käsissään liivit ja sukkahousut pikkareineen. Näky oli mykistävä: kuin Ursula andress nousemassa merestä Bond-leffassa -huh huh...



"Tule, mennään sänkyyn" hän sanoi ja otti minua kädestä. Päivin huone oli romanttisesti sisustettu paremman perheen merkkitavaroilla. Hän veti Marja Kurjen päiväpeiton pois ja istuuntui sängylle. En saanut katsettani eroon edessäni keinuvista rinnoista. Kuppi lienee ollut noin C-kokoa. Päivi kumartui ja avasi farkkujeni vetoketjun vapauttaen kankena seisovan kaluni huojumaan hänen eteensä. Hän otti sen suuhunsa ja alkoi arasti hyväilemään terskaani. Olin tulla siihen paikkaan ja pyysin häntä lopettamaan. "Etkö pidä siitä", hän kysyi aidon viattomasti. "Haluan sinut", vastasin käheällä äänellä.



Riuhdoin vaatteeni pois päältä ja kaadoin tytön sängylle hengitys kiihtyneenä. Suutelin häntä työntäen kieleni hänen suuhunsa. Päivi vastasi yhtä kiihkeästi ja hän vei käteni vaolleen. Se oli litimärkä ja turvonnut. Tässä vaiheessa hän onnekseni avasi pelin: "Kuule Harri, mä syön pillereitä ja mä tiedän, että sä olet puhdas. Me tytöt tiedetään, että sä et ole täällä Vaasassa ollut kuin Ninan kanssa ja Nina on kihloissa. Ja ootkohan sä oikein kenenkään muun kanssa ollutkaan...Saat ottaa mut paljaalla ja laskea sisään - se tuntuu ihanalta...". Kirosin millisekunnin mielessäni. Mistä tyttöjen tiedustelutoimistosta tiedot olivat peräisin. Nina oli ruotsinopettajamme, jolla oli kivan pyöreä vartalo - pikkujoulujuhlien kaatoni.



Yllätin äkkiä Päivin riuhtaisemalla hänen säärensä olkapäilleni ja alkaen nuolla hänen vakoaan. Kolmio oli siististi huoliteltu, mutta kiihoittavan tuuhea. Pillu maistui puhtaalta ja myskiltä. Päivi alkoi huohottaa ja nyyhkiä nuolemiseni mukana. "Älä, ääälä....ei enää, äläää...", Päivi voihki ja hänen kiinteä vatsansa värähteli nautinnon tahdissa. "Mä haluan laueta sut sisässä....". Minä tottelin neuvoa ja laskeuduin hänen päälleen. Raotin turvonneet häpyhuulet ja ohjasin kaluni vakoon. "Uuuuuuuh", ähkäisin työnnyttyäni häneen ja jäin vähäksi aikaa paikoilleni. Suutelin Päiviä, mutta hän työnsi minut leikkimielisesti pois pyyhkien suutani. "Yök, sä maistut mulle...". "Sehän se paras maku onkin" vastasin nauraen ja aloitin työnnöt. Päivi oli haluamaani naistyyppiä: hän voihki ja huusi kovalla äänellä. Tyttö kietoi jalkansa ympärilleni ja voihki "työnnä!, työnnä!". Opiskelijakämpissä tuo varmasti kuului naapureihin. Minähän tein työtä käskettyä imien ja purren rintoja vuoronperin työnnellessäni koko ajan voimakkaammin. "Ei saa jättää jälkiä, älä, Klaus....". Päivi oli niin kiihoittunut, että tunsin hänen lähestyvän matkansa päätä. Jalat puristuivat yhä tiukemmin ympärilleni ja hänen ilmeensä alkoi olla tuskallinen. Yhdynnän litinä kuului voimakkaana ja haju tuntui ilmassa. Lopulta Päivin lantio kohosi kaareksi ja koko vagina alkoi sykähdellä valtavalla pumppaavalla voimalla ympärilläni. Tunsin saaneeni ikäänkuin luvan laueta itsekin ja tunsin penikseni sykähdykset syöstessäni siemeneni Päivin sisälle. Lysähdin kasaan hänen päälleen ja jäin hänen sisäänsä molempien sykintään. Olin täydellisen tyhjä ja tyydytetty. Suutelimme kiihkeästi ja Päivi sanoi:"Ensimmäinen kerta vieraan miehen kanssa ja sain yhdyntäorgasmin. Ihanaa...". Kokeilin spermaa valuvaa vakoa ja sanoin: "Jaha, sitä tulikin aika paljon...". Päivi vastasi hymähtäen: "Niin, menee puhtaat lakanat vaihtoon..."



Vihdoin penikseni veltostui ja plupsahti ulos tytöstä. Makasimme vierekkäin ja suukottelimme hellästi. Kokeilin jälleen turvonnutta vakoa. Hyväilin Päivin selkää ja hän piireli sormenpäillä selkääni. Äkkiä hän käänsi selkänsä minulle ja alkoi nyyhkyttää. "Mikä nyt tuli, kulta...?", kysyin ihmeissäni.



"On varmaan parempi, että lähdet nyt heti pois...!" "Mitä ihmettä, olenko loukannut sua jotenkin?", kysyin ihmeissäni. "Et ole, mutta nyt LÄHDET POIS!!!", hän huusi itkuisella äänellä. "Tämä ei ollut oikein...Elina ja klaus ja kaikki...haluan olla rauhassa. Päivi käänsi selkänsä ja veti peiton päälleen. No, enpä muuta voinut, vedin vielä peiton hänen päältään ja annoin suukon kaunnisti kaartuvalle pyllylle. Keittiössä siemaisin vielä lasin viiniä ja kirjoitin tyttöjen muistitaululle "Kiitos, Päivi". Enempää en uskaltanut, koska ajattelin Elinan voivan nähdä viestin ja ihmettelevän sitä. Sitten poistuin "unelmieni boxista".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute