Herkku-puhelin
Tiina opettaa
tarinoitsija nainen

Tiinan kanssa olimme tunteneet toisemme jo vuosia. Olin ollut vain 18-vuotias tyttönen, kun olin muuttanut tähän kerrostaloon ensiasuntooni. Jossakin vaiheessa olimme törmänneet oven suussa toisiimme, sillä Tiina asui vastapäisessä asunnossa. Pian olimmekin jo kahvitelleet yhdessä ja sainkin häneltä joitakin kullanarvoisia vinkkejä elämisen sujumiseen. Tiina oli hieman kuin opastaja siinä suhteessa, sillä omat vanhempani eivät koskaan sitä olleet katsoneet tarpeelliseksi tehdä.

Nyt 7 vuotta myöhemmin edelleen asuimme vastapäisissä asunnoissa ja meistä oli tullut jopa erittäin hyvät ystävät. Ikäero, joka oli isohko, ei meitä haitannut. Tiina oli ikäisekseen jopa nuoremman näköinen, pian 40 elänyttä vuotta ei juurikaan näkynyt päällepäin. Meitä monesti luultiin jopa siskoiksi, kun olimme yhdessä ulkona. Enkä toisaalta ihmettele. Olimme äkkiä katsottuna hyvinkin saman tyyppisiä ulkonäöiltämme.

Tiina oli noin 170 cm pitkä, ruskeat, pitkät hiukset omaava kaunis ja hoikka nainen, jolla oli selkeästi treenattu kroppa. mittasuhteet olivat juuri oikeanlaiset. usien jäin katselemaankin häntä ihastellen.

Minä olin hieman lyhyempi, ruskeat pitkät hiukset myös, tosin usein kiinni ponnarilla. Kropaltani olin laiskempi kuin rakas naapurini; en vain jaksanut nähdä sitä vaivaa mennä salille hikoilemaan tiukan vatsan vuoksi. Kasvon piirteet olivat kuitenkin molemmilla samanlaiset sydämenmuotoiset.

Sinä huhtikuisena päivänä olin lopen uupunut töistä ja oma mieselämä raivostutti. Mikään suhde ei tuntunut onnistuvan ja tuntui kuin olisin saanut aikaiseksi vain yhden illan juttuja. Tiina tuli käymään ja purin hänelle tuntemuksiani niin kuin aina ennenkin teimme.

"Hei, elä välitä, ei se p. askiainen ollut sun arvoisesi", Tiina totesi ja jatkoi perään:

"Mentäiskö Johanna vaikka saunaan?Jos se rentouttaisi. Tunnut olevan niin kireenä duuniviikon jälkeen. "

Myönnyin ehdotukseen ilomielin. Ihana ja rentouttava sauna. Ah! Jotenkin olin onnellinen, etä Tiina oli tehnyt sen remontin vaatehuoneeseensa ja saanut sinen sen saunan.

Monesti olimme vitsailleet, kuinka vaihatisimme miehet naisiin ihan pysyvästi, mutta ei tosissamme oltu. Minä en koskaan ollut edes kokeillut naisen kanssa seksiä saatika edes uskaltanut ajatella voivani kokea sitä. Naiset olivat kuitenkin kiihotuksena monesti mielessäni masturboidessani yksin.

Katsellessani kuinka Tiina riisuitui ja paljasti kulahtaneiden farkkujensa alta kauniit, pitsiset alusvaatteet, tuli mieleeni miellyttävä kuohahdus. Ajattelin kuinka kaunis nainen minulla olikaan edessäni. Mielessä kävi kuinka ihana olisikaan päästä häntä lähelle ja päästä koskettamaan tuota alusvaatteiden verhoamaa kiinteää kroppaa ja noita täydellisiä b-kupin rintoja. Ehkä jopa maistaa niitä.

"No, ala tulee Jossu!" Tiina huudahti ja laitoinkin vauhtia unelmistani omaan riisuutumiseeni.

Tiina meni edeltä suihkuun ja seurasin itse perässä. Sain tilaa Tiinalta, kun hän väistyi suihkun alta hakemaan pyllyalustoja saunaan.

"Sä olet kaunis nainen, Johanna", kuulin takaani. "Mä olen huomannut kyllä, kuinka olet katsellut mua kun luulet etten näe. Eiks niin?"

Havahduin ja nolostuin jopa. Hän oli huomannut ihailuni ja itseäni kiihottavan katseeni. En uskaltanut edes liikkua.

Tunsin yhtäkkiä Tiinan kädet olkapäilläni, hyväilleni alastonta kroppaani. Painoin pääni alaspäin häveliäisyydestä, jota ennen en ollut tuntenut.

"Äläs nyt.. . shh.. Ole rennosti vaan", kuulin naisen kehottavan.

Tiina painoi huulensa kaulalleni, näykkäsi korvanlehteäni, painautui aivan selkääni kiinni. tunsin kuinka hänen alastomat rinnat painautui kiinni selkääni ja kuinka aloin kostumaan hyvän olon tunteen leihahtaessa ylitseni. Samalla Tiinan kädet löysivät etupuolelleni ja alkoivat hyväillä rintojani. Painoin pääni kihelmöimisestä taaksepäin ja voihkaisin, kun tunsin sormen päät kiusoitellen nänneilläni, puristaen niitä hellästi.

Tiina kääntyi etupuolelleni ja suuteli minua kiihkeästi. Omat käteni hakeutuivat Tiinan rinnoille ja hyväilin niitä kauniita kappaleita mitä olin niin monesti katsellut salaa.

”Tule tänne saunan puolelle, Jossu”, Tiina kehotti minua ja minä tottelin. Olin kuin huumattu tästä tilanteesta ja sydän sykki jännityksen sekaisesta tunteesta villinä.

Tiina istutti minut ylälauteille levittäen jalkani auki ja asetti itsensä jalkojeni väliin. Hän suuteli minua huulille ensin jatkaen sitten alaspäin rinnoilleni. Toinen käsi hyväili hellästi toista rintaani samalla kun suuteli toista. Hän kielellä kiusasi nänniä ja välillä imi sitä rajusti vaihdellen puolia. En voinut kuin huokailla siitä kiihotuksn tunteesta, kun nännitkin koveni.

Tiina valui hiljalleen alaspäin kohti herkintä paikkaani, mutta ei koskenut siihen. Hän suuteli ja silitteli kiusoitellen sisäreittäni ja pakaran ulkopintaa jättäen kaiken muun rauhaan. Tunsin kuinka joka paikassa aloin sykkimään pelkästä halusta. Halusin tuon naisen kosketusta juuri nytt enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa!

”Nuole mua Tiina, ota mut nyt.. mä en jaksa odottaa!”, anelin kiihotuksen vallassa. Mutta ei. Tiina katsahti minuun virnuillen kulmiensa alta ja ei tehnyt elettäkään helpottaakseen oloani siltä saralta.

”Älä ole noin malttamaton. Palkinto odottaa sitä ken jaksaa odottaa”, Tiina hymyili. Hän nousi samoin tein ylös kumartuen minuun niin, että rinnat olivat suoraan edessäni. Otin toisen rinnan suuhuni ja tein niin kuin Tiina oli minulle juuri tehnyt. Sain hyväksyviä huokauksia ja huomasin, kuinka Tiina sulki silmänsä. Pian hän kuitenkin vetäytyi pois. Katsoi minua pitkään ja otti kädestä kiinni. Seurasin häntä takaisin suihkuun ja huuhtelimme seunassa tulleen hien pois päältämme sylikkäin.

”Miksi kiusaat minua?”, kysyin hiljaa.

”En kiusaa. Mä annan sulle sellaisen nautinnon, mitä et koskaan ennen et ole kokenut, seuraa” Tiina sanoi tummalla äänellä ja taas tein työtä käskettyä. Kävelin hänen perässää makuuhuoneeseen, missä Tiina kaatoi minut sängylleen. Hän tuijotti minua, koko alastonta ruumistani ja nuoli huuliaan kiihotuksesta.

”Pyllistä mulle, Johanna. Nyt”, Tiina komentaa ja uskollisetsi minä tottelen. Käännyn häntä kohden ja levitä hieman jalkojani, niin että hän näkee pimppiini paremmin. Tunnen kädet pakaroillani, kuinka hän levittää niitä ja katse suorastaan tuntuu polttavana ja kiihottavana syvällä pimpissäni asti. Minulla ei ole tietoakaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja odotus on piinaava. Tihkun mehua sisästäni, olen jumalattoman kiihottunut.

Tunnen huulet pakaroillani ja käden, joka siirtyy hyväilemään pimppini ulkopintaa. Hellästi raottaa hieman häpyhuuliani sivuun ja tutkailee paisunutta klitoristani etusormellaan. Tunnen, kuinka Tiinan kielikin pikku hiljaa eksyy pimppiäni ja sen mehuja maistelemaan. Huokaisen niin kovasti, kun hän saavuttaa klitorikseni kielellään. Oi, tuntuu aivan kuin taju , meinaisi lähteä. Toinen käsi läiskäisee hellästi toisen pakaran päälle.

Tiina laittaa sormen sisälleni ja pitkin vedoin liu'uttaa sormea kiimaisessa pimpissäni. Hän lisää toisenkin sormen, tunnen kuinka hänen sormensa puristuu sykkivän ja halukkaan vaginani sisään.

Pyydän, että hän tekisi sen nopeammin, anelen jo taas, mutta Tiina on mestari pitkittämään tätä nautintoa. Välillä hän ylättää puristamalla toisen rintani nänniä, ja voi kun se tuntuu uskomattomalta tässä käsittelyssä.

Tiina otti sormet pois pimpistäni ja jatkoi klitoriksen hyväilyä pitkin vedoin kielellään. Imi klitoristani ja taas jatkoi nuolemista. Huokailin kovempaa ja inisin nautinnosta. Olin valmis tulemaan hänen naamalleen minä hetkenä hyvänsä.

”Käänny selällesi”;Tiina määräsi. Olin valmis vaikka syöksymään kuuhun alasti jos hän olisi käskenyt. Olin jumalattoman suuren kiiman vallassa.

Tiina runkkasi minua kädellään ja kumartui samalla suutelemaan minua rinnoille, suulle, kaikkia vuorotellen, kunnes taas kumartui pimppini kimppuun. Hän työnsi kolme sormea sisääni ja nuoli klitoristani, imi sitä kuin hädän vallassa. Kiemurtelin ja revin päiväpeittoa käsilläni. Voi luoja en voinut odottaa enempää, kun huumaava tunne valtasi minut ja sain orgasmin suoraan hänen kasvoilleen. Tärisin ja vapisin kuin en koskaan ennen ja koko kroppa jäykistyi.

Vapisin siinä Tiinan edessä silmät kiinni, kun hän kumartui suutelemaan minua. Maistoin omat mehuni hänen suudelmastaan. Avasin silmät ja hän hymyili.

”Mennäänkö Johanna saunaan. Niin hoidetaan se peseytyminenkin?”

Hymyilin hänelle takaisin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute