Herkku-puhelin
Koe kappale 8
Marmoripoika

Olin opiskelemassa Lontoossa erään professorin apurina. Teimme tai oikeastaan tutkimme kaikenlaisia juttuja esimerkiksi mutaatioita, myöskin erään laisia ns. Sekoituksiakin.

Sekoitukset tarkoittivat meidän kielellämme sitä kun sekoitimme esim. Majavan koiraan, tietenkin nämä kokeilut olivat laillisia ja hyvinkin rajoitettujakin mutta silti tunsin nahoissani että jotain oli tehtävä jotain aivan muuta, jotain jolla saisisin aikaan uuden aikakauden tieteeseen.

Mutta unelmat olivat vain unelmiani. Eräänä päivänä tosin unelmani tulivat tavallaan toteen, nimittäin sain sähköpostiini salaperäisen kirjeen jossa luki seuraavasti;

Lue tämä ja tee kuten tässä kerrotaan. Tänään n. Klo.21.30 professori McLivenstein lähtee laboratoriostaan ja silloin sinä tulet kuvioihin, teet kuten tässä lukee tarkalleen etkä poikkea missään nimessä. Kun professori on lähtenyt menet ja otat pullon jossa lukee, koe kappale 8.

Tämän jälkeen juoket postilaatikolle ja laitat sen siihen päälle niin ettei kukaan näe sinun laittaneen sitä siihen, tämän jälkeen poistut nopeasti paikalta ja menet huoneeseesi kirjottamaan essettäsi valmiiksi huomista.

Tämän jälkeen ajattelin hetken että miksi minä? Olenko minä tosiaankin ainoa joka voisi tehdä tämän? No vaikka olinkin jäänyt kiinni näpistyksistä niin en kuitenkaan tekisi sitä ihan ilmaiseksikaan. Olin jo lähes varma että viestin kirjoittaja seurasi minua joka puolelle minne tahansa meninkin kunnes löysin kirjeen tullessani huoneeseeni.

Kirjeessä oli minusta ja poikakaveristani ja tyttöystävästäni alaston ryhmäseksi sessio kuva. Olin kauhuissani että mikä tämä oikein on? Mutta kun katsoin kuvan taakse oli minulle selvää mitä minun on tehtävä.

Menin laboratorioon, vein pullon ja menin postilaatikolle, mutta postilaatikon vieressä seisoi pari poliisia ja he kysyivät mikä se pullo oli? Vastasin että ystäväni hakee sen piakoin laboratorioonsa tutkittavaksi ja että minun olisi nyt hyvä poistua. Poliisit eivät antaneet minun lähteä ja alkoivat kourimaan minua kiihkeästi.

Mutta en halunnut seksiä tai oikeastaan minut pakotettiin siihen joten en halunnut raiskaustakaan joten otin pullon ja join sen äkkiä ihan ilman mitään järjen leimaustakaan. Tunsin aineen vaikutuksen joka puolella kehoani, se oli aivan mahtavaa mutta samalla aivan kamalaakin.

Tunsin että muutuin joksikin kammottavaksi. En tiennyt miksi mutta se oli kuin olisin muuttunut vahvaksi, isoksi ja pelottavaksi hirviöksi. Katseeni kohdistui homo poliiseihin ja näin heidän kasvoillaan kaamean pelon, he eivät edes kyenneet juoksemaan karkuun kun he pelkäsivät niin kauheasti, sitten kaikki musteni silmissäni.

Aamulla heräsin jossain omituisessa paikassa jossain kadun kulmassa ja oloni oli huikean hyvä. Olin vapautettu kaikesta stressistä ja yli kierroksista mitä olin kokenut viime aikoina aika paljon. Kun katselin ympärilleni niin oli kaksi erittäinkin seksikkään näköistä miestä alastomina vieressäni ja olin itsekkin alasti. Kullini oli hiukan kipeä ja kondomeja ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Olin jo lähes varma että minut olis raiskattu mutta kun anaalini ei ollut kipeä ja heidän reikänsä olivat tuli punaiset ja varmasti kipeätkin niin hippailin tyytyväisenä ulos ja suoraan professorini luo.

Professori ei ihmetellyt ollenkaan pirteyttäni vaan otti sen kohteliaisuutena kun sanoin vielä että olen aina niin iloinen kun pääsen tänne. Mutta sitten kun olin juuri syömässä ruokalassa niin muistin että join illalla poliisien nähden sen koe kappale 8.

Riensin hakemaan kamppeitani ja juoksin täyttä häkää pulloa etsimään. Tosin pulloa ei löytynyt mutta jotain kiiltävää ainetta jonka vein mukanani professorille tutkittavaksi. Minä ja professori olimme erittäin läheisiä, joskus vietimme yheistä aikaa ja joskus jopa monia vapaa päiviäkin huoneessani.

Professori joka oli mies puolinen, niin oli erittäin iso kaluinen ja hyvinkin syvällinen kundi. Nuori hän oli jotain parikymppinen ja minä olin melkein saman verran. Hän oli opiskellut isänsä kanssa ja siksi hän oli niin nuori kun pääsi isänsä firmaan vielä töihinkin.

Kun tutkimme sitä ihmeellistä ainetta niin saimme tietää että joku täällä käyttää sitä luodakseen jotain super ihmisiä. Mutta kun itse olin kokenut sen niin sanoin vain suoralta kädeltä ettei se tee muutakun harmeja. Professori ihmetteli tätä vastausta ja kysyi että miksi olin tuonut tämän tänne ilman mitään varsinaista syytä?

Syytä? Ihmettelin ja huomasin hänen avaavan housujani ja kouraisi kullini esiin imettäväksi. Hän imi kulliani reippaasti ja minä nautin tästä erittäin paljon, hänkin riisui vaatteitaan ja niin oli hän alastomana edessäni ja imi kulliani himokkaasti.

Otin itse vaatteeni pois ja olimme molemmat alastomia ja täynnä kiihkoa. Hetken aikaa annoin hänen kovennuttaa kulliani ja sitten työnsin hänet pois.

Nostin hänet pöydälle ja työnsin sisään, annoin hänen kokea miltä kunnon patukka tuntuu sisällä.

Samalla tunsin ettei minulle riittänyt alaston mies edessäni vaan katselin samalla kauniita alastomia naisia jotka olivat tosin julisteissa mutta Pamela antoi minulle puhtia jatkaa aktiamme. Siinä naidessani opettajaani minulle tuli jälleen se tuttu tunne että jokin sisälläni kupli ja halusi tulla ulos.

Jälleen kerran sama kaamea tunne valtasi minut ja jälleen silmissäni pimeni. Herättyäni olin alasti kolmen miehen kanssa sängyssäni ja professorini oli lattialla alasti, hetken pudistelin päätäni ja kullini oli kipeä ja jälleen kerran ei kortsuja missään. Olin jo hiukan huolestunut tästä mutta sitten katsahdin huoneeni ovesta ulos. Ja huomasin että ovi oli auki joka yleensä oli kiinni.

Menin katsomaan alastomana ja pahoin voivana että mitähän siellä mahtaa olla? Kun avasin oven niin huone oli täynnä tv-ruutuja, hetken mielijohteesta menin sisälle ja säikähdin kun ovi pamahti kiinni ja minä olin yksin alasti tuntemattomassa huoneessa. Mutta kun menin katsomaan lähemmäs niin näin tuolissa istuvan jonkun mutta en tiennyt kuka se oli joten menin katsomaan vieläkin vain lähemmäs, mutta kauhukseni sain todeta että tämä mies joka istui tuolissa oli raadeltu hengiltä.

Pöydällä hohti punainen nappula jonka alapuolella luki play. Painoin nappulasta ja ruuduille ilmestyi professorin ja minun akti, silloin sain tietää että koko ajan minua oli katseltu ja seurattu kameralla minne tahansa menin niin kamerat olivat seuranneet minua ja elämääni Lontoon laboratoriossa.

Nauhalla näin kuinka muuntauduin hirviöksi ja nain opettajaani täydellä hirviömäisellä tahdilla ilman suojausta tai muutakaan. Nain myöskin häntä niin että nostin hänet ja tavallaan runkkasin itseäni hänellä. Sitten kannoin hänet huoneeseeni ja lähdin nopeasti pois. Hetken ajan kuluttua palasin kahden miehen kanssa ja nain heitäkin kiihkeästi mutta silti eläimellisen rajusti.

Nauhalla näkyi kaikki. Miten mahtavat runkkaus tahdit minulla oli ja kuinka paljon olin muuttunut koe kappale 8:san mukana. Kaikki naintini opettajani kanssa oli nauhotettu ja katsellessani nauhoja teki mieleni runkata hiukan kipeää kulliani, nauhalla näin sen ekan kerran kun sain maistaa opettajaani oikein kunnolla.

Se oli kesäilta ja olimme molemmat juhlineet sitä että saimme tieteellisen läpimurron aikaiseksi, joten menimme huoneeseeni ja opettajani lukitsi oven ja suuteli minua ensin pakon omaisesti ja sitten kiihkeästi joka lopulta siirtyi kunnon naimiseen. Olin alla ja opettajani oli päälläni, hänen hartioillaan olivat jalkani ja suolessani hinkkasi hänen kova kullinsa ilman kondomia hän työnteli rauhallisesti ja hitaasti sisääni.

Naimme siinä sängyssä joka natisi mutta se oli aivan mahtavaa, hänellä oli niin kuteva ote minuun etten voinut muuta kuin nauttia menosta ja kuuman kullin tunteesta sisälläni. Ei ollut kuin hetken aikaa tämä ihana tunne kun opettajani siemensi sisääni hänen ihanat siemenensä ja suoleni tai oikeastaan minä sain tuntea kunnon rakkautta ja kunnon seksiä mitä en ollut pitkään aikaan kokenut kenenkään kanssa ja varsinkaan miehen kanssa.

Muistellessani menneitä unohdin kokonaan että minulla oli iso ongelma käsilläni ja sen aktivoi ainoastaan seksuaalinen intohimo. Joten minun oli keksittävä vastalääke tähän mutta miten kysyin yhä uudelleen itseltäni ja sitten keksin.

Jos kerran seksi aktivoi sen niin kai se voisi parantaakkin sen. Joten tuumasta toimeen vaikka olinkin todennäköisesti raadellut miehen kuoliaaksi niin menin huoneeseeni ja laitoin opettajani ja muut miehet joita en tuntenut niin riviin ja aloitin naimisen. Tiesin muuttuvani ennemmin tai myöhemmin joten purin paineitani ja yritin olla kuin minua yritettäisiin naida väkisin, mutta turhaan turhaan.

Se vain tuntui olevan poissa. Ihan kuin se olisi ollut vain korjaamassa virheitäni mitä olin tehnyt joten nyt oli aika lähteä takaisin Suomeen ja miettiä mihin seuraavaksi menisin opiskelemaan ja jätin sen kaiken salaiseksi seksiseikkaulukseni, mutta silti tiesin sisimmissäni että se jokin oli edelleenkin olemassa ja jos jouduin vaikeuksiin niin se jokin tulisi ja korjaisi kaiken ennalleen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute