Herkku-puhelin
Mun tarina
hornby

Tämä tapahtui muutama kuukausi sitten ja jatkoa on seurannut.

Olin lähibaarissa juomassa tuoppia, kun pöytääni istahti n 50v nainen. En ihmetellyt, sillä usein minulle tuppaa näin käymään. Ehkä urheilullinen ulkomuotoni ja fiksu käytös herättää naisissa jotain keskusteluhaluja. Ajattelin aikani kuluksi jutustella hänen kanssaan, ja selvisi että hän asuu aivan lähellä minua ja oli tullut vain yhdelle. Olimme monista asioista yhtä mieltä ja viihdyin jopa naisen seurassa, ja hänkin naureskeli ja näytti tykkäävän seurastani.

Jutustelumme lomassa selvisi, että hän oli ollut ilman seksiä jo muutaman vuoden erottuaan miehestään. Hän kysyikin suoraan, että lähtisinkö saattamaan häntä ja tyydyttämään tarpeensa. Suostuin, sillä tykkäänhän seksistä todella paljon. Naisella oli lisäksi haaveilemani isot rinnat ja muotoja mistä pitää kiinni. Hänen ikänsä ei haitannut minua juurikaan. Itse asiassa tykkään juuri vanhemmista naisista. Heitä on aivan ihan a tyydyttää. Tykkään myös nuolla pillua todella paljon.

Nainen oli todella kiimassa, kun perustelin miksi tulen saattamaan häntä kotiin. Saatoin hänet ja jo eteisessä hän tarrasi kyrpääni ja sai minut haltuunsa. Nuolin hänen rintoja samalla. Ne olivat mahtavat. Revimme vaatteet päältämme, ja menimme kuusysiin. Laukesimme molemmat toistemme suuhun ja suutelimme heti perään.

Hetken kuluttua hän alkoi jo herätellä kaluani, ja tällä kertaa tulin hänen sisälle kovaa. Jatkoimme tätä koko yön ja olimme aivan kiimoissa. Nainen sai kerrankin kunnolla kyrpää, oikein sydämensä kyllyydestä. Tykkäsin antaa sitä ja molemmat nauttivat.

Lähdin aamulla kotiin tyytyväisenä. Hetken kuluttua nainen soitti, että tulisinko illalla uudelleen. Se sopi aikatauluihini ja menin. Vietimme taas kiimantäytteisen yön.

Seuraavalla viikolla nainen soitti, että haluaisinko tyydyttää hänen ystävättärensä. Suostuin siihen, ja siitä seuraa jatkoa mikäli runsaampia vanhempia tai nuorempia naisia kiinnostaa... :)

Palautetta saa siis antaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute