Herkku-puhelin
Kartanokidutusta 3
Punatukkainen narttu

Päivän käsittelyn jälkeen olin aivan lamaantunut kun vihdoin pääsin suihkuun ja sain olla hetken yksin. Rinnoissani oli hiertymiä, koko alapäätäni pakotti ja pakaroitani kirveli piiskauksen jälkeen. Suihkun jälkeen rasvasin hiertymäni ja puin päälleni miesten pyjaman. Käperryin minulle annettuun sänkyyn ja yritin rauhoittua. Kesti kauan ennen kuin nukahdin, vaikka olinkin kovin väsynyt raskaasta päivästä.

Olin nukkunut jo jonkin aikaa kun heräsin siihen, että peittoni repäistiin pois päältäni. Kirkaisten avasin silmäni ja näin oman Isäntäni sänkyni vieressä. "tulin katsomaan miten voit" hän sanoi ja kumartui suutelemaan minua. Olin uninen, mutta niin onnellinen siitä kun hän oli ajatellut minua. "katsotaan ensin täältä" Isäntäni sanoi ja tarttui lujasti kiinni pyjamani etumukseen. Hän repäisi paidan auki yhdellä vetäisyllä niin, että napit irtosivat. Makasin hiljaa odottaen, mitä hän seuraavaksi tekisi, mutta olin varma etten kestäisi enää yhtään kidutusta. Hän hyväili rintojani ja veti sormeaan pitkin punaisia hiertymiä. Sitten hän tarttui sormillaan nänneihini ja puristi niitä hiljaa ja kysyi "sattuuko tämä?" Nyökkäsin hiljaa ja yritin olla rauhallinen, vaikka pieni puristus rinnoissani sattui aika paljon. "Nännisi ovat aivan punaiset, hyvä" Isäntäni sanoi hymyillen. Hän siirtyi alemmas ja repäisi pyjaman housuni alas. "Nyt nostat jalat ylös ja pidät kiinni polvitaipeistasi!" Hän määräsi. Nostin jalkani ja pidin niistä kiinni. Herrani levitti jalkojani lisää niin, että ne olivat koukussa sivuillani. Pidin jalkojani paikallaan Isäntäni katsellessa pilluani joka avautui hänelle. Hän hieroi hetken mustelmia, jotka erottuivat pakaroissani. "Hyvältähän tämä näyttää, vai mitä? Alat näyttää juuri sellaiselta narttu orjalta kuin haluankin". Makasin edelleen hiljaa, vain katselin rakasta Isäntääni kun hän tutki minua.

Isäntäni työnsi toisen kätensä sormet häpyhuulieni väliin ja levitti niitä. Sitten hän näpäytti toisella kädellään useasti avointa, paljasta ja niin kipeää pilluani. "Pitäisikö tänne työntää jotain?" Hän kysyi hymyillen. Inisin hiljaa ja nyökkäsin, sillä se oli ainut oikea vastaus jos en tahtonut saada piiskaa taas uudelleen. Pitäen häpyhuuliani erillään hän työnsi kaksi sormea pilluuni, nopeasti ja varoittamatta. Koska pilluani oli aiemmin päivällä rääkätty useampaan kertaan , parahdin kivusta. "Ole hiljaa" Isäntäni sanoi ja pyöritti sormia sisälläni. Olin edelleen aika kuiva kun vetäisi sormensa pois ja laski housunsa alas tullen jalkojeni väliin. "Pysy siinä asennossa lutka" hän sanoi ja työnsi kyrpänsä puolikuivaan pilluuni. Tätä olin odottanut jo niin pitkään ja tunsin miten aloin nauttia ja kostua, kun Isäntäni liikkui sisälläni. Hänen kyrpänsä on melko paksu, ei liian pitkä ja suonikas, niin kaunis ja täydellinen. Hän pani minua hitaasti katsellen minua hymyillen kun aloin huohottaa ja yritin nostaa itseäni niin, että saisin hänet vieläkin syvemmälle sisääni.

Samalla kun hän jatkoi, hän työnsi kaksi sormea suuhuni käskien minun imeä ne märiksi. Sitten hän työnsi käden alleni ja työnsi ne hitaasti peppuuni. Vaikka myös peppuani oli käsitelty tänään kovakouraisesti, tuntuivat sormet ihanilta. Hän piti kättään paikallaan ja kiihdytti tahtia. Toisella kädellään hän tarttui rintaani ja puristeli sitä hetken. Sitten hän ravisteli rintaa kädessään ja tarttui kipeään nänniini vetäen siitä lujasti. Tunsin miten huuto purkautui suustani. Kipu ja nautinto sekoittuivat, enkä osannut sanoa, mikä sattui ja mikä tuntui hyvältä. "Tule narttu, saat siihen luvan" Isäntäni sanoi ja pani minua taas hitaasti, niin että joka työnnöllä hänen kyrpänsä hankasi klitoristani. Samalla hän alkoi liikuttaa sormia pyllyssäni hitaasti edes takaisin. Tämä kaikki sen kanssa että hän veteli nänniäni ja väänsi sitä, sai minut laukeamaan huutaen. Pidin silmäni väkisin auki ja katsoin Isäntääni joka hymyili minulle hellästi.

"Noin, hyvä narttu. Nyt on minun vuoroni" hän sanoi ja veti kyrpänsä ulos minusta. Hän tuli hajasäärin päälleni jalat molemmin puolin päätäni ja työnsi tyynyn pääni alle. "Ime huora Isäntäsi kyrpää" hän käski. Avasin huuleni ja sain suuhuni mahlaisen, pillulta maistuvan kyrvän. Aloin imemään kovaa ja nopeasti, samalla kun hieroin kielelläni kyrvän päätä ja vartta. Isäntäni tarttui hiuksistani ja veti päätäni ylemmäs liikuttaen kyrpää suussani koko ajan nopeammin. Tunsin miten hän koveni suussani lisää ja tiesin hänen tulevan kohta. Hän nopeutti vauhtiaan ja repi päätäni ylöspäin painaen kyrvän melkein kurkkuuni asti. Luulin että tukehtuisin, kun kuulin tutun murinan purkautuvan hänen rinnastaan. Suuni täyttyi spermasta, jonka nielin tottelevaisena tyttönä, kaiken, loppuun asti..

Kun Isäntäni oli hetken levännyt minä sylissään, hän käski minun nousta ja hakea pöydältä hänen tuomansa anustappi ja liukuvoide. "Ei nyt, kiltti.." anelin häntä mutta pelkkä katse sai minut tottelemaan. Toin tapin ja voiteen ja kumarruin vuoteen reunalle, kuten kunnon nartun kuuluukin. "Alamme nyt venyttämään sinua, jotta pääsen panemaan sinua kunnolla perseeseen. Sillä muistathan, että sinun kaikki aukkosi ovat käytössäni silloin kun niin tahdon! Ja huomenna jatkamme myös ryhmässä sinun koulutustasi!" Nyökkäsin hiljaa kun Herrani työnsi tapin anukseeni.

Kömmin pylly supistellen takaisin sänkyyn ja Isäntäni kainaloon ja kuiskasin hiljaa :"hyvää yötä rakas". Vastaukseksi sain suudelman otsalleni ja Isäntäni kuiskasi "Nuku hyvin narttu, rakastan sinua.."

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute