Herkku-puhelin
Jälleennäkeminen
L-mies

Jälleennäkeminen on iloinen kun tulet ovella vastaani. Halaamme ja suutelemme pitkään. Enkä voi mitään sille, että välittömästi myös alapäässäni alkaa tuntua miellyttävää pakotusta. Huomaat sen nopeasti ja puristat sitä innoissasi: ”mmmm… tänään se saa pimppiä”. Enkä ole edes yllättynyt. Emme ole nähneet viikkokausiin. Olemme jälleen kiusoitelleet toisiamme viikkotolkulla mm viesteillä, joissa olemme kertoneet mitä ja miten toisillemme teemme. Siinä töissä palaverissa istuessa on sitten mukava lukea miten oma rakas alkaisi käsitellä minua, runkaten ja imien aina kunnes spermani lentäisivät siinä kaikkien edessä. Mutta lopulta kirjoitukset on kirjoituksia, ja mikään ei ole sama kuin oikea kosketus. Mutta näin ne himot kasvavat.

Olet tehnyt meille iltapalaa. Kerrot että vielä hetkinen menee. Lähdet kohden olohuonetta. ”Alkupalat ensin”, sanon ja tulen sinuun kiinni takaapäin ja pysäytän matkasi. Painaudun samalla sinuun lujemmin. Farkuissani pullottava elin painuu peppuasi vasten, ja kertoo mitä tahdon. Peppusi vastaa minulle liikkeellään kertoen että kysymys on samasta tahdosta. Suutelen sinua kaulalle, ja voin suorastaan maistaa kiimasi. Käännät päätäsi taakse ja voihkaisujen keskellä kannustat minua jatkamaan. Suutelen sinua yhä alempaa liikkuessani pitkin kaulaasi yhä alemmas ja niskaan. Huohotat korvaani, olet selvästi kiihottunut. Käteni siirtyvät lanteitasi T-paitasi alle. Kosketan rintojasi ja tunnen kovettuneet nännisi..

Käännän sinut kohden minua. Ensin riisun t-paitasi. Sitten polvistun eteesi ja alan vetämään housujasi alas, samoin pikkuhoususi. Yrität kumartua suutelemaan minua, mutta päättäväisesti vaadin ja asetan sinut seisomaan siihen. Haluan nauttia vartalostasi. Seisot uljaana edessäni ilman housuja, pelkissä rintsikoissa. Vien kättäni pitkin reisiäsi hitaasti ja ihailen vartalosi kaaria. Katsot minuun selvästi odottaen. Kuljettelen sormenpäitäni ylös ja alas pitkin lanteitasi ja kylkiäsi. Haluan sinua, ja tiedän että sinä haluat minua.

Otan vasemman rintasi esiin liivien alta. Nännisi on kova ja odottaa selkeästi huuliani. Vienkin huuleni siihen ja nuolaisen sitä ensin kielenpäälläni. Sitten suutelen vaativammin, ja kohta imeydyn siihen jo kuin olisin nääntyvä aavikolla. Avaan myös rintsikkasi. Nyt olet jo kokonaan alasti edessäni. Olen ollut perillä tuskin kahta minuuttia. Nyt vartalosi on siinä paljaana: minun tutkailtavanani, minun koeteltavani.

Pyydän sinua asettumaan lattialle matolle makuulle. Pyydät saada jo koettaa munaani, mutta pidän sen vielä piilossa. Sen aika tulee vielä, mutta nyt haluan nautiskella vartalostasi käsilläni ja huulillani. Suutelen sinua kaulalta, rinnoilta, vatsalta, reisiltä. Pyydät minua koskettamaan kosteuttasi. Olen itsekin niin kiimainen etten malttaisikaan enää kiusoitella lisää, ja vien jo käteni haarojesi väliin. Olet ihan kosteimmillasi. Runkkaan sinua hetken ja imen rintojasi samalla. Pyydät jo munaa, mutta siirryn vain alaspäin. Huomatessasi huulteni siirtyvän kohti alapäätäsi sanot: ”ei, älä nyt, ei…et voi”. Mutta totta kai minä voin! Kieltosi vaihtuukin nopeasti voimakkaaseen voihkaisuun kun levitän sinut eteeni, ja alan nuolemaan klitoristasi. Olet todella kiimainen, se näkyy liikkeissäsi ja kuuluu hengityksessäsi. Nyt sanot jo ”ei voi olla”, ja sillä tarkoitat miten ihanalta tuntuu olla siinä nuoltavana.

Olet siinä, olohuoneesi lattialla alastomana. Minä taas olen farkuissa ja t-paidassa ja

lipitän kielelläni klitoristasi ja näykin sitä. Koetan sitä samalla sormellani. Käytän käsiäni ja kieltäni ja tunnen miten kiimasi kasvaa nopeasti. Välillä lopetan nuolemisen ja keskityn kokonaan runkkaamaan. Nousen ylemmäs ja otan rintasi suuhuni. Puristat käteni ympärilleni ja kuulen kiivaan hengityksesi. Otteeni ovat rajut, mutta vartalostasi näen, että tehokkaat. Etusormeni on syvällä sisässäsi, peukalollani hieron vähän ylempää. Siirryn takaisin nuolemaan sinua. Hengityksesi käy yhä kiivaammin. Tuntisinpa mitä tunnet. Tavallaan tunnenkin: vartalosi liikkeistä ja hengityksestäsi totean kuinka nautit ja kiihotut koko ajan lisää. Kohta sanot jo ”apua!”, ja tiedän mitä se tarkoittaa. Autan minkä voin. Autan sinut huipulle käsilläni, kielelläni ja huulillani. Nuolen sinua voimakkaammin ja alat jo saavuttaa orgasmia. Nostan päätäni ja katson nauttivia kasvojasi samalla kun runkkaan sinua. Katson sinua kun tulet siinä, olohuoneesi lattialla. Silmäsi ovat kiinni, hengityksesi ensin melkein pysähtyy, sitten alat voihkimaan äänekkäästi sykkiessäsi nautinnosta. Sormeni on yhä pimpissäsi. Reitesi painuvat yhteen käteni ympärille. Täriset ja sykit siinä käsissäni, ja se tuntuu mahtavalta. Kohta puristat ja vedät kättäni pois ja hengität niin raukeana.

”Mitä sä oikein teit?”, kysyt. Vastaan jotain kehumalla laitettuja alkupaloja. ”Ja nyt se pala esiin – nopeasti!”, sanot ja alat avaamaan housujani kiivaasti. Saman tien kun kullini pomppaa avatuista housuistani eteesi, otat sen suuhusi. Miten upealta se taas tuntuikaan! Ahmit minua kiivaasti ja kullini on kuin vangittuna siihen imuusi. Ei auta pyristellä, mutta enpä tahtoisikaan.

Imet minua hetken, mutta kohta jo laitat minut allesi ja asetut päälle ratsaille, istuma-asentoon. Tartut kulliini ja laitat sen päättäväisesti sisääsi. Pimppisi jälleenkokeminen tuntuu uskomattoman odotetulta tunteelta. Ratsastat minulla kiivaana. Katson kauniita rintojasi, jotka heiluvat ihan siinä käsieni kosketeltavana. Puristelen niitä. Tahdon ne suuhuni. Asetut päälleni makaavampaan asentoon ja painan pääni rintojesi väliin. Vien käsiäni pitkin vartaloasi ja hivelen pyörivää pyllyäsi. Painaudut minuun tiukemmin ja kiihdytät vauhtia. Sinä viet nyt ja minä voin vain vikistä. Tiedät että tuolla menolla teet minut hulluksi. Se on tarkoituksesi. En kestäisi tuota vauhtia kauaa, ja tiedät senkin.

Käännän sinut ympäri ja tulen vuorostani päällesi. Kullini ja pimppisi ovat yhtä koko ajan. Olemme kaksi kiimaista olentoa toisiimme kietoutuneina ja kukaan ei voisi meitä pysäyttää. Sinä olet lattialla alasti, minä panen sinua farkut puolinilkoissa. Paitani saan kuitenkin otettua pois. ”ihanaa munaa, ihanaa munaa, paa mua paa mua” vaadit, enkä voisikaan lopettaa sitä. Levitän haarojasi enemmän ja työntelen sinua voimalla. Työnnän itseni oikein syvälle, samalla puristaen kullillani sen viimeisenkin kovuuden esiin. Se saa sinut voihkimaan ja nauttimaan ihanasti.

Laitan jalkojasi yhteen ja käännän itseäni kyljellesi viereesi. Aavistat mitä haluan ja käännyt selin minuun. Olemme nyt ns. lusikka-asennossa. Upea asento panna ja upea näky. Tästä asennosta saan katsoa upeaa selkääsi, ihanaa lantiotasi ja kauniin pyöreää peppuasi. Kehun sinun peppuasi uskomattomaksi. ”Se on sun, ota se”, pyydät minulta. Ja minä tartun siihen, vaadin sitä itseäni kohden ja panen sitä. Hivelen selkääsi ja haron hiuksiasi ja ihailen sinun vartaloasi. Tartun lanteisiisi ja vien molemmat kädet pepullesi. Olet kyljelläsi ja pyllistät minulle vielä lisää. Peppusi on uskomaton. Se on juuri sopivan pyöreä ja ihana. Minä haluan sen juuri tuollaisena, ja minä aion panna sitä. Panen sinua rajummin ja koko ajan kiivaammin.

Jatkamme liikkumista yhä kiivaammin ja nautinnollisemmin. Kohta alan olla lähellä tulemistani. Sinäkin huomaat sen ja voihkit minulle ”tule kulta sinne, tule sinne sisään joohan”. Minä vastaan työntelemällä kiivaammin. Kohta tunnen miten en voi enää vastustaa sitä. Nyt en voi enää lopettaa. Tartun rintoihisi kiinni ja keskityn työntöihin. Sanon sinulle, että tulen ja sinä huudat ”niin tulet, tule tule tule! ooh”. Panen sinua rajusti ja kohta tunnen miten kullini alkaa sykkiä spermaa sisääsi. Jokainen syke tuntuu uskomattoman voimakkaana. Sinä voihkit ja minä huudahtelen nautinnosta. Spermaa tulee paljon ja tuleminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Upean ikuisuuden.

Makaamme siinä toisiimme kietoutuneena huohottaen. Kerrassaan maukas alkupala. Tänä iltana nautitaan vielä jälkiruokia ja herkuttelua on taas tiedossa… Tästä ja muista ehkä joskus myöhemmin. Antakaa palautetta halutaanko tästä kuulla? :-)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute