Herkku-puhelin
Ekaa kertaa peppuun
Marjut24

En ollut koskaan ollut kiinnostunut anaaliseksistä, päinvastoin pidin sitä vähän ällöttävänä ja turhana, mutta eräänä päivänä kaikki muuttui...

Olimme ystäväni Niinan kanssa baarissa, ja muutaman siiderin jälkeen puhe kääntyi seksiin. Yllätyksekseni Niina tunnusti, että peppuseksi oli hänestä hyvin kiihottavaa. Ensin olin hämmentynyt ja hieman moralisoiva, mutta mitä enemmän Niina kertoi peppuleikeistään poikaystävänsä Samin kanssa, sitä kiihottuneemmaksi tulin. En kuitenkaan myöntänyt sitä Niinalle. Sinä yönä näin unta Niinasta ja Samista, ja aamulla heräsin todella kiimaisena.

Päivällä koulussa en kyennyt keskittymään mihinkään, sillä toinen toistaan riettaammat mielikuvat täyttivät mieleni ja vain vaivoin pystyin olemaan koskettelematta itseäni tunneilla. Jokainen liikahdus sai pikkuhousuni ihanasti hipaisemaan jalkoväliäni. En voinut enää jäädä viimeiselle luennolle, vaan minun oli pakko päästä kotiin runkkaamaan.

Kävellessäni kotiin en nähnyt lainkaan ympärilleni, vaan mielessäni olin keskellä mitä riettainta kohtausta, jossa nuolin Niinan peppureikää samalla kun Niinan poikaystävä pani minua omaani. Olin niin kiimassa, että minun oli pakko pysähtyä baarin vessaan vähän hieromaan itseäni. En kuitenkaan halunnut saada vielä orgasmia, vaan pitkittää nautintoa. Kun en keksinyt mitään muutakaan, laitoin pyyhekumin peppuaukkoani vasten pikkuhousujeni alle, jotta se kävellessäni hieroisi siellä ja lisäisi kiimaani.

Poikkesin vielä lähikauppaan, sillä minulla ei ollut kotona mitään, mikä kelpaisi peppuneitsyyteni viemiseen. Kun en koskaan ollut laittanut mitään takapuoleeni, en osannut oikein arvioida, minkä kokoinen munan korvike olisi paras. Ostin kurkun, paketin grillimakkaroita ja pussillisen porkkanoita. Hieman pelkäsin, että aikeeni näkyvät naamastani ja ostoksistani, mutta olin liian kiimassa edes välittääkseni. Jos sillä hetkellä olisin nähnyt itseni ulkopuolelta, en olisi uskonut silmiäni. Olen aina ollut aika kiltti tyttö, ja nyt läpeensä kiimaisena lähikaupassa ostamassa jotain, jota työntää peppuuni. Huh!

Kun vihdoin pääsin kotiin, olin jo aivan villinä. Otin pyyhekumin pikkareistani ja aloin haistella ja nuolla sitä samalla, kun revin vaatteitta päältäni. Otin keittiöstä pullon ruokaöljyä, ja voitelin sillä kurkun ja porkkanan ja kortsun sisään laitetun makkaran. Kaadoin öljyä reippaasti kädelleni, ja aloin rasvata pakaroitani pyörivin liikkein niin, että jokainen pyöräytys veti kankkuja erilleen toisistaan ja raotti peppuani. Se tuntui ihanalta. Kauan en enää malttanut, vaan otin lisää öljyä ja aloin sivellä sitä peppureiälleni. Työnsin yhden sormen sisään, enkä voinut enää estää laukeamista. Edes koskematta pilluuni sain aivan mahtavan orgasmin. Se ei kuitenkaan lainkaan hillinnyt himoani, päinvastoin tunsin oloni entistäkin kiimaisemmaksi ja riettaammaksi. Laitoin toisenkin sormen sisään, ja samalla aloin hieroa klitoristani. Olin taivaassa. Peppuni antoi pikku hiljaa enemmän ja enemmän periksi, ja asetin rasvatun porkkanan reiälleni. Se soljahti sisään helposti, ja työnsin sen tyveä myöten yhdellä työnnöllä. Se tuntui ihanalta, mutta ei levittänyt pyllyäni tarpeeksi.

Vedin porkkanan pois ja vaihdoin makkaran tilalle. Se oli paljon “luonnollisemman” kokoinen, ja tuntui mahtavalta takapuolessani. Työntelin sitä edestakaisin sisälläni ja hieroin samalla pilluani. Olin aivan villinä, ja halusin aina vaan lisää. Fantasiassani ajattelin, että Niinan poikakaveri nussii minua perseeseen, ja Niina hieroo pilluani. Sitten poikakaveri vetäytyy minusta pois, ja tunnen kuinka Niina asettaa jättimäisen kurkun pepulleni ja alkaa työntää sitä sisään. Katson sängyn jalkopäässä olevasta peilistä, kuinka peppuni venyy aivan äärimmilleen. Näky on mielettömän kiihottava. Samaan aikaan poikakaveri asettaa äsken perseessäni olleen kullin huulilleni. Nuolen sitä ensin kiusoittelevasti ja sitten otan koko kullin suuhuni. Maistan peppuni maun, ja sekoan lopullisesti. Rukoilen Niinaa työntämään kurkkua aina vain syvemmälle anukseeni. Välillä Sami työntää pari työntöä munaansa perseeseeni. Se tuntuu kurkun jälkeen pieneltä.

Katson peilistä, miten peppuni jää ammolleen, kun Niina ottaa kurkun pois Samin tieltä. Sami upottaa munansa yhdellä työnnöllä pohjaan saakka, ja vetää sen kokonaan taas ulos. Sami tuo mulkkunsa taas huulilleni, ja nuolen sen puhtaaksi mauistani. Niina runkkaa minua kurkulla syvälle perseeseeni, enkä enää kestä kauempaa, vaan tunnen orgasmin aallon tulevan. Huudan kuin eläin, ja perseeni sykkii kurkun ympärillä hurjasti. Vedän kurkun ulos kankkujeni välistä, ja katselen peilistä kuinka peppuaukko jää ammottamaan aukinaisena. Mietin, uskaltaisinko kertoa tästä Niinalle.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute