Herkku-puhelin
Iso kalu, varmempi saanti (OSA IX)
Kari

Hieno muisto hekuman hetkistä ulkomailla on romanialainen 23-vuotias Cornelia.

--

Ollessani kouluavustajana muutama vuosi sitten teimme leirikoulumatkan Romaniaan. Bukarestilaisella ystävyyskoululla lapset olivat oppilaina reilun viikon ajan. Iltaisin oli urheilua ja diskoja. Olin iloinen päästessäni tuulettumaan keskisen Itä-Euroopan lämpimään kevääseen ja illat olivat välillä suht vapaita, kun lapsia ei tarvinnut valvoa.

Romania ei enää ole se kommunistinen kehitysmaa, jona suomalaiset sen muistavat. Nykyaikaiset palvelut ja liikekeskukset sekä sosiaaliturva kuuluvat asiaan. Tottakain muistoina vanhasta maailmasta on köyhälistö ja muut sukupolvisidonnaiset rasitteet.

Majapaikkani oli Bosnéacin perhe esikaupunkialueella. Perhe eli tavallisessa romanialaisessa virkamies-porvarillisessa kodissa, olivat ilmeisesti paikallisittain parempaa keskiluokkaa. Isä oli kansainvälisen suuryrityksen koneistossa hyvässä asemassa, äiti opettajana. Perheen iltatähti kuului siihen ystävyyskoululuokkaan, jota olimme tulleet tapaamaan. Perheen vanhempi tytär Cornelia oli katolista opettajakoulua käyvä nuori nainen, joka kohteliaasti antoi minulle huoneensa käyttöön yöpyen itse viikon aikana välillä ystävillä ja olohuoneessa. Cornelia oli melko kaunis, hieman muodokas tummahiuksinen nuori nainen. Paksut hiukset olivat usein kahdella palmikolla selässä.

Olimme isännän kanssa eräänä iltana talon romanialaisittain höyryisessä kylpyhuoneessa, jossa oltiin pellavaiset saunahameet yllä. Vaihtaessani vaatteita ylle Cornelia sitten sattui ovesta pyykkikorinsa kanssa sisään, peruutti saman tien kömmähdyksensä huomattuaan takaisin ja pyyteli englanniksi anteeksi. Olin sopivasti lähes alasti näkösektorilla. Tyttö nolosteli loppuillasta. Minua Cornelia kiinnosti, ihan juttukaverina, mutta toisaalta... Eräänä aamuna himoni häneen syttyi, kun lähdimme sen päivän haasteita kohti. Cornelia meikkasi eteisessä ja toivotti hyvät huomenet hymyillen. Yllään hänellä oli tiukka poolopaita kuin muotojen paljastamista varten. Alla pullottivat melkoiset hinkit.. mitään muuta en koko päivänä pystynyt ajattelemaan kuin niitä.

Kului viikko. Lähtöä edeltävänä iltana koululla oli läksiäisjuhla, jossa esitettiin suomalaisia ja romanialaisia kansantansseja ynnä muuta. Jossain tajunnassani olin alkanut elätellä vielä toivetta Cornelian kaatamisesta. Jotenkin tuntui, että se viuhahdus ja sitä seurannut jo useana päivänä toistunut ulokkeiden esittely stemmasivat.

"Kuule Cornelia, mulla jäi yksi juttu sinne teille. Voisitko lähteä mun kanssa hakemaan?.." Kyselin nöyränä Cornelialta, joka juhliin oli pukeutunut vähän konservatiivisesti valkoiseen kauluspaitaan ja tummaan hameeseen. Hiukset olivat palmikolla. Tyttö katsoi minua kuin ilahtuen. "Joo, toki, kyllä se onnistuu!".

Autossa suutani kuivasi. Ei tämä tainnut olla toimiva idea. Äsken olin ollut varma asiastani, nyt Cornelia ei tuntunut kovin potentiaaliselta pantavalta. Saapuessamme pihaan ja avatessamme oven, Cornelia kysyi, mitä olimme tulleet hakemaan. "Emme mitään, Cornelia...", sanoin ja tiesin pelaavani hirvittävää uhkapeliä, kun menin hänen lähelleen, katsoin suloisiin tummiin silmiin, ja suutelin ensin kevyesti otsaa silittäen niskaa ja kaulaa. Sitten suudelma huulille, ja totuuden hetkellä tunsin, kuinka Cornelia vastasi suudelmaani. "Vai niin!.." hän huokaisi ja jatkoi suutelemista käsien jo kietoutuessa kaulaani. Askeleemme suuntautuivat kohti huonettani. Olin tietysti ihan taivaassa...kävisikö niin hyvin, että kohta saisin Cornelialta pillua...

Suudellessamme Cornelia sulki oven takanaan. "Nyt on rauhallista", hän sanoi, eikä vastustellut lainkaan kun sormeni jo napittivat valkoista paitaa auki. Alla odottivat kutsuvina suuret rinnat. Pyöräytin paidan pois tieltä paljastaen samalla kauniit olkapäät, joita vielä hetken säestivät olkaimet. Cornelia hihitteli kiihottuvana, kun suutelin kaulaa ja räpelsin rintaliivejä auki. Eteeni pullahtivat jännällä tavalla suipot utareet jotka heiluivat puolelta toiselle, kun tyttö alkoi touhuta hametta ja sukkahousujaan pois. Menin Cornelian taakse ja tartuin jo lanteilta kiinni kuin pannen takaapäin. "Hih...rauhoitu...kohta saat!.."

Ilta alkoi jo laskeutua hämärästi. Ikkuna oli auki kuumuuden takia, ja laskeva aurinko loisti sisälle hämyisää valoa. Seuraavaksi tuli tutuksi Cornelian pillu. Tyttö makasi sängyllä jalat vähän irstaasti levällään, minä hoitelin kielellä lämmintä ja jo kiihottuneena turvonnutta lihaa. Sormilla pyöritin samalla nännejä. "Uumh...voi...nuolet ihanasti...sinä...oooh!" Cornelia värähteli jo mukavasti. Pitkitin omaakin nautintoa antaen kyrvän paisua äärimmilleen housuissa kuunnellessani kun tyttö voihki orgasmin kourissa. Romanian tytöt eivät ole mitään sheivaajia, sain hoidettavaksi kunnon mättään, joka kyllä oli ihanan puhdas ja ilmeisesti Cornelia oli suihkauttanut alavatsalle hajuvettä, kuin ennakoiden, että illan mittaan siellä päin olisi joku tomppa touhuamassa. Hyvin ennakoitu...

Otin kyrpäni esille ja asettelin valmistamani pillun suulle. Seisokki oli melkoinen, ja aluksi vain koskettelin lekan kärjellä silitellen kosteaa pimppiä. Cornelia huohotteli jo, ja syytti kiusaamisesta. Työnsin sitten sisälle lähetyssaarnaajassa seisten itse lattialla nojaten käsiini sängyllä, jossa allani Cornelia levitti jalkansa äärimmilleen. Sitten tuli mutkia matkaan. "Ei se mahdu, Kari...se on liian iso..", Corneliaa selvästi sattui. Piukka pillu oli oleva haaste, jos aioimme panna.

Hiljalleen pimpin kostuessa ja rentoutuessa sain mailani uppoamaan siten, että vähän matkaa terskan jälkeen olin sisällä. Varovasti työntelin sisään ja ulos. Cornelian toinen jalka oli olkapäätäni vasten, toinen retkotti sivulla. Keskityin joka liikkeellä siihen, että pysyin sisällä. Pikkuhiljaa aloin päästä syvemmälle, tavara kostui ja meno helpottui. Kohta jo nussin täysillä. Cornelia uhki ja parahteli allani. "uh...aah...amh!.." Itsekin pidin tasaista voihketta, sen verran tiukkana pillu kaluni ympärillä puristi. Ihanaa!

Sänkyni vieressä oleva nojatuoli sai sekin kyytiä. Cornelia sanoi pitävänsä asennosta, jossa hän on miehen sylissä kasvokkain. Yritimme sylikkäin sähläten aikamme Cornelian jalkoja käsinojien lomasta lattialle. Sitten sovittelimme taas kalua pilluun, nyt mahtuikin jo paremmin. Cornelia ratsasteli ihanan hitaasti. Isot rinnat siinä heiluivat edessäni... suutelin nännejä, leikittelin, nautiskelin. Ja nainen nussi... kohahteli ja ulvahti aina välillä, kun kyrpä painautui sisälle tavallista syvemmin. Selässänsä tumma palmikko, kaunis, vaalea ja pehmeä iho tummilla piirteillä. Selkä kaartui kauniisti kun nuori nainen pani pyllyään somasti pyörittäen, niska retkahti taaksepäin nautinnon räjähtäessä läpi Cornelian kehon.

Tahdoin vielä takaapäin samalla tavalla. Sujui helpommin. Tyttö nousi, kääntyi selin ja sovitteli meisselin penaaliin. Edessäni huudahdellen, pomppien hän pani nyt kuin viimeistä päivää. Puristelin ja paijailin panotyöntöjen kiihkeässä tempossa hyllyviä DD-kokoisia rintoja. En kohta enää kestänyt, ja kävi se mitä vain harvoin: samalla kun tunsin Cornelian laukeavan täristen, oma lastini lähti liikkeelle huutoni keralla.

Makasimme hetken sängyllä tietäen, että meidän retkemme oli kestänyt jo epäilyttävän kauan. Cornelia kertoi, että oli halunnut kanssani sänkyyn nähtyään aisani. Cornelia oli vapaamielinen taiteellinen romanialainen nykynuori. Siveellisen perhetytön salainen seksielämä oli melko hurjaa. Cornelia kertoi olleensa sängyssä parin kymmenen miehen kanssa. Hetken seurusteluja, yhden illan juttuja, vakavampia suhteita, syrjähyppyjä... nuoria ja myös vanhempia, kokeneita ukkomiehiä, jotka luonnollisesti auliisti tilaisuuden tullen panivat Cornelian tapaista nuorta daisaripakkausta. Tytön vanhemmat eivät tienneet hänen elämästään paljoakaan. "Kari... sinulla on kyllä ollut ylivoimaisesti isoin kalu mitä kenelläkään tähän asti...se tuntui todella hyvältä!" Myöntelin tyytyväisenä mutta olin samalla iloinen, että tuli käytettyä kondomia...

Lähdimme kotiin seuraavana iltapäivänä. Cornelia hali hyvästiksi. Toivotin onnea ja hyvää jatkoa.

Myöhemmin tuli sähköposti, jossa Cornelia kertoi kuulumisia. Oli menossa kihloihin ja naimisiin. Onnittelin ja mailailimme kohteliaasti niitä näitä muutaman viestin, mutta sitten rohkaistuin muistuttamaan ihanasta illasta. Vastauksessa myönneltiin sama tunne aika mukavalla tavalla: "P.S. Sinulla on edelleen suurin ja vahvin...uneksin jopa, että ennen kihlajaisia vielä tulisit käymään...saisit kyllä tehdä mitä ikinä haluat...ja niin monta kertaa kuin vain haluat! Love, Cornelia".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute