Herkku-puhelin
Ikäneitojen armoilla_2
nörtti

Lukijoitten pyynnöstä huolimatta, tässä tarinan loppuosa. Varoituksena, että teksti kovenee, joten dissatkaa nimimerkki, mikäli ensimmäinen tarinaosa nosti tapin otsaan.



Onneksi huoneessa oli lämmin, olinhan istunut alasti jo varmasti toista tuntia. Edestäni kuulin edelleen supattelua ja muita erilaisia ääniä. Perhekalleuteni olivat edelleen tuskallisen kiihottavan kohtelun alaisena. Pelkäsin tulevaa näkymää, niin siitä, millaiselta näyttää kyrpäni seutu, kuin se mitä tulen näkemään edessäni.

"-Noniin, mites täällä jaksetaan, aletaankin olemaan valmiita seuraavaan siirtoon." Kuulin Hannan toteavan. "-Nyt aletaan laittamaan sinua kuntoon jatkoa varten." Ei helvetti, siis mitä vielä joutuisin kestämään. Tunsin kuinka tappi alkoi pienentyö suhinan saattelemana, mutta jätettiin kuitenkin paikoilleen. Seuraavaksi silmilläni oleva näköeste oli huomion kohteena, koska tunsin Hannan vieressäni keskittyen niihin. "-Nyt on sitten aika poistaa laput silmiltä ja näyttää mihin sun kyrpäsi on pystynyt." Side poistettiin, ja helvetillisen kirkas valo lävähti vasten kasvoja.

Räpyttelin aikani ja aloin saada kuvaa ympäristöstä. Valo tuli suoraan edestä joten näin ainoastaan oman piinapenkkini läheisyyttä. Katsoin alas, ja jumalauta, ne ei voineet olla omat kalusteet. Kyrpäni oli tungettu läpinäkyvään putkeen josta lähti letku. Letkun päässä oli kahva, jolla imua voitiin pumpata. Kyrpäni oli järkyttävän punainen, ja täytti tuon putken lähes kokonaan. En edes uskaltanut arvioida mittoja, mutta näky oli niin pervessi, että se alkoi nostaa kiihotustani jälleen tilanteesta riippumatta. Hanna siirtyi eteeni, "ei helvetti" räjähti päässäni.

Hannan asu oli kuin suoraan helvetin eteisestä. Tukka tiukasti nutturalla, musta korsetti josta nännit työntyivät ahtaista rei’istä kuin pirun silmät. Nänneissä oli lävistykset, joista oli kuin ruuvit työnnetty läpi. Ruuvin vastakakappaleena pultti, joka oli kiristetty niin että nänni oli litteä ja ainakin 2cm pitkä. Siirsin katseeni alas, jalassaan Hannalla oli varrelliset saappaat korkeine korkoineen, mutta entäs pillun seutu. Mustat tiukat shortsimalliset lateksi housut, joista pitkät häpyhuulet oli vedetty halkiosta ulos. Näky oli kuin synkimmästä unesta, joista herätään juuri kun toiminta olisi alkanut.

"-Selvästi pidät näkemästäsi." Hanna totesi, siirtyen härnäävästi aivan eteeni, hangaten haarojaan polveeni. Samalla hän taivutti kyrpääni yläspäin, ja kuin kiusatakseen, pumppasi muutaman kerran lisää imua. Olin aivan sekaisin, hetken vielä, ja ampuisin lastini tuohon helvetinkoneeseen. Juuri kun olin valmiina purkautumaan, Hanna päästi kaiken imun pois ja veti laitteen kyrpäni päältä. "-Mitäs pidät, pienellä harjoituksellahan tästä tulikin oikea kyrpä isolla K:lla."

Katsoin hämmästellen kuinka kyrpäni retkotti aivan punaisena, kooltaan minulle vieraalta näyttävä vehje nostatti kieltämättä itsetuntoani. Ihmettelin samaan aikaan, mihin Helena on kadonnut, koska koko session aikana oli ainoastaan Hanna ollut toiminnassa mukana. Havahduin ajatuksista, kun Hanna nousi ja siirtyi taakseni. Tullessaan hänellä oli käsissään noi metrin korkea peili. "-Nyt on sitten aika näyttää vähän tätä perseen puolta, jotta pääset käsitykseen, mihin kaikkeen vielä saat sopeutua." Hanna asetti peilin eteeni, ja jälleen olin saada halvauksen. Säkkini, jotka ovat kuten kerroin aika riippa tyyppiset, olivat nyt aivan jotain muuta. Niistä roikkuva pieni vesiämpäri oli tehnyt niistä aivan käsittämättömän pitkät. Yhdessä pumpatun kyrpäni kanssa näky oli aivan sairas. Hanna tarttui ämpäriin ja availi samalla pusseissani olevaa narua.

Aivan sekopäisenä kivusta, nautinnosta ja jännityksestä pystyin vain katsomaan tuota helvetin maisemaa. Hanna tarttui pusseihin ja nosti niitä, jotta pääsin näkemään perseeni. "-Noniin, eiköhän tämäkin puoli oo oppinut läksynsä." Samassa hän alkoi vetää tappia anaalistani. Näin, että se ei ollut aivan pienimmästä päästä, vaan kohtuullisen iso. Kun Hanna oli vetänyt tappia sen paksuimpaan kohtaan, lopetti hän siihen. "Herranjumala, vedä se pois," tuumin. Mutta mitä vielä, Hanna alkoi pumpata painetta tappiin. Saatana että sattui, katsoin kuinka pallo alkoi lähennellä ranteen paksuutta. "-No älähän nyt, pieni loppukiri nyt ja jatkossa on helpompaa." Jälleen paniikki hiipi kivun myötä aisteihini, kunnes odotettu suhina kertoi tämän kurituksen olevan ohi tältä erää.

"-Nyt alkaakin olla kaikki valmista, voidaan siirtyä eteenpäin. Annan kuitenkin tuon pallon olla suussasi, koska en nyt jaksa vastailla enkä muutenkaan jauhaa turhasta." Miten tuo kiltti nainen olikaan muuttunut, ei vain ulkoisesti vaan koko olemus oli täynnä uhmaa ja vaarallista itsekkyyttä. "-Nyt on aika antaa pientä kiihoketta sinunkin silmillesi, siirrän vain sinua hiukan, jotta jatko on paremmin hoidettavissa." Huomasin, että tuolissani oli pienet renkaat, kuin konttorituolissa, ja Hanna työnsi minut tumman verhon eteen, aivan verhoon kiinni. "-Kuten huomasit, Helenaa ei ole näkynyt. Mutta hän onkin seuraavaksi pääosassa." Jäin odottamaan mitä seuraavaksi tulisi. Anaaliani poltti ja muutenkin alkoi paikat olla kohtuullisen rääkätyn tuntuiset.

Ehdin hiukan tarkemmin tutkia istuintani, jossa oli kummallisia osia. Saranoita ja hakasia useammassa kohdassa kyynärnojia. Huomasin myös, että istuinosa, joka jätti jalkojeni välin tyhjäksi, oli säädettävissä eri asentoihin. Heräsin mietteistäni kun Hanna räväytti valot päälle, huone oli sama jonka näin valvontakuvasta. Samassa hän tuli viereeni ja vetäisi verhon sivuun, ja ei saatana. Helena makasi edessäni alasti, sidottuna aivan kuin lääkärituoliin, jollaisen olen nähnyt naisten lääkäreillä. Jalat levitettynä kohollaan, ja reilusti levällään, tarjoten näkymän, josta viesti siirtyi hetkessä aivoista suoraan kyrpääni. "-Niinkuin kerroin, Helena haluaa olla alistettuna. Seuraavaksi saat olla enemmän yleisönä jonkin aikaa, minä näytän mihin kaikkeen Helenaa voi käyttää."

Kyrpäni oli räjähtämispisteessä, jonka Hannakin huomasi. Kuin ärsyttääkseen hän imaisi kyrpäni suuhunsa ja tunne oli aivan jumalainen. Jälleen, kun olisin tarvinnut vain hekten, hän lopetti ja jätti kyrpäni sykkimään. Siirryttyään Helenan piinapenkin viereen, hän tokaisi"-Kuinkas täällä voidaan, pilluhan tuntuu aivan kuivalta. Kyllä nyt on tehtä jotain, että saadaan paikat valmiiksi." Hanna tarttui Helenan rinnoissa oleviin lävistysrenkaisiin ja venytti nännejä tuskallisen voimakkaasti. Yläpuolella roikkui kaksi narua, jotka yhdistyivät ennen katossa olevaa koukkua. Koukusta narun toinen pää roikkui Helenan jalkojen välissä, kannatellen samanlaista ämpäriä jonka näin roikkuvan kiveksissäni. Hanna sitoi narut Helenan nännilävistyksiin "-Nyt narttu, olisi syytä tyhjentää rakko tai joudun rankaisemaan sua, ja sitähän et halua." Hän tuli Helenan jalkopäähän aivan viereeni "-Katsos, Helena tankkasi itsensä ennen tänne tuloa juomalla reilusti. Tämä on minun oma keksintöni, katsohan tarkkaan." Hän asetti Helenan vitun päälle muovisen läpinäkyvän kuvun, josta lähti letku ämpäriin. "-Ja nyt narttu, ala toimia, en tässä pitkään jaksa seisoskella ja odottaa." Täytyy myöntää että aika terävästi Hanna puhutteli sisartaan. Samassa huomasin kuinka pillussa ollut kupu täyttyi, ja virtsa jatkoi matkaa ämpäriin. Sitten tajusin juonen, Helenan tyhjentäessä rakkoaan helpottuneena, naru alkoi ämpärin painosta venyttää Helenan rintoja.

Helena oli todennäköisesti juonut aika reilusti, sen verran ämpäriin nestettä valui. Lopulta virtaus loppui, ja Helena jäi vaikertamaan nännit venyneenä tuoliinsa. "-Eipä sitä paljon tullut, täytyy kai hoitaa itse loppuun." Tämän sanottuaan Hanna tarttui häpyhuuliinsa, ja venytti ne aivan levälleen. Halkiohousujen ansiosta näky oli todella perverssi, koska Hannan häpyhuulissa oli mittaa todella kiitettävästi. Hanna siirtyi ämpärin viereen minua vastapäätä, ja hiukan kyykistyen alkoi kusta ämpäriin. Kyrpäni seisokki oli jatkunut ilman helpotusta sadistisen pitkään "ei helvetti, milloin tää rääkkäys loppuu" mietin kun katsoin tuota rivoa rouvaa joka pillu äärimmilleen levitettynä tyhjensi rakkonsa ämpäriin. Helena vaikersi, rinnat venyivät, ja voin vain aavistella tunnetta ja kipua, sen kyllä kuuli Helenan voihkinnastakin.

Hanna tarttui Helenan pakaroihin ja levitti ne rajusti erilleen. Pilluun muodostui muutaman sentin reikä, josta näkyi, että kiihotuksen tuloksena pillu kiilteli kosteana. Siinä vielä perseenreikä levällään, alkoi kaikki olla liikaa sietokyvylleni. "-No nyt näyttää jo paremmalta." Hanna totesi ja silitti, tai oikeastaan kouri Helenan pillua. Hanna otti pöydältä kumihansikkaat ja veti ne käteensä. "-Katsos, me ei oikein pidetä mistään keinotekoisista välineistä. Tuo tappikin ostettiin vain että saadaan Helena opetettua luonnonvälineitä varten." Tämän todettuaan Hanna työnsi pari sormeaan Helenan pilluun, pyörittäen kättään. Helenalta pääsi ääni, jonka olin tunnistavani enenemän himon kuin kivun tuomaksi. Hanna lisäsi sormia niin että käsi työntyi peukalohankaa myöten pilluun. Näky teki kipeää, kiveksiä poltti ja kyrpä seisoi koin jakoavain.

Sitten se tapahtui, Hanna työnsi koko käden pilluun reilusti rannetta myöten. Helena kiemurteli ja ulisi, kun hanna veti kättään ulos hitaasti. Jumalauta, käsi oli nyrkissä ja venytti pillua niin, etten tajua kuinka sitä jaksaa kukaan kestää. Hanna työnsi käden raa’asti takaisin ja pyöritti nyrkkiään Helenan rääkätyssä vitussa. "-Miltäs näyttää, Helenaa täytyy käsitellä kunnolla." Hanna oli tosiaan päättänyt alistaa meidät aivan sekaviksi asti. Hanna veti kätensä Helenan pillusta, jättäen pillun auki. Näin sen sykkivän ja hiljalleen palaten omiin mittoihin. Juuri kun pillu oli saanut käsittelynsä, siirtyi Hanna hiukan ja työnsi molemmat peukalonsa Helenan anaaliin. "-Nyt katsotaan, onko Helena tehnyt kotiläksynsä. Toivottavasti, sillä nyt on myöhäistä katua." Hanna levitti peukaloilla anaalia käyttäen raakaa voimaa. Reikä venyi ja venyi Helenan uikutuksen säestyksellä. Peukaloiden väliin jäi yli viiden sentin rako, josta näin kuinka Helenan suoli sykki sormia vasten.

"-Noniin, laitetaanpa ukko kokemaan jotain, jota et osannut edes pelätä." Hanna tuumi, kyykistyen eteeni. Hanna tarttui kiveksiini ja venytteli niita sadistinen hymy naamallaan. "-Tämän seuraavan olen nähnyt jossain alan filmissä ja päätin kokeilla, kun kerran tällainen vitjamuna on vieraana." Kauhu nousi pintaan, enkä voinut muuta kuin istua ja odottaa mitä seuraavaksi tapahtui. Hanna otti öljyn ja hieroi sitä kiveksiini, samalla venytteli niitä tuskallisesti pitäen kivekset nyrkissään. Tämän jälkeen Hanna siirtyi taakseni, sipaisi öljyä anaaliini, joka levitettynä oli odottamassa seuraavaa siirtoa. Hanna veti kiveksistä taaksepäin, hieroen niillä persereikääni. Sitten olikin järkytyksen paikka, Hanna nimittäin alkoi tunkea kivestä anaaliini. "-Yritähän rentoutua, sitä enemmän tämä sattuu mitä enemmän yrität vastustella." Vesi valui silmistäni, kiveksiin kohdistui tuskainen paine, kunnes, tunsin kuinka yksi kerrallaan kivekset upposivat anaaliini. Kiristys pusseissa, jonka aiheutti kivesten lukkiutuminen peräsuoleen vei minua hulluuden rajaa kohti. Miten helvetissä tuo nainen voikin keksiä jotain näin tuskallista ja perverssiä.

Jälleen Hanna siirtyi eteeni Helenan jalkojen väliin. "-Et olisi uskonut, vai. Näin jo ennen koko session alkua, että nyt on kyseessä todellinen kivesten riiputtaja. Päätin jo heti siinä vaiheessa, että tätä kokeillaan.." Katsoin silmät kauhusta pyöreinä Hanna, joka muuttui hetki hetkeltä perverssimmän oloiseksi, ja se jos mikä pelotti. Jälleen Hanna kävi imaisemassa kyrpääni, joka seisokin kestosta johtuen oli jo helvetin arka. En kerinnyt kuin ähkäistä, kun Hanna jo nousi ylös ja siirtyi Helenan jalkojen väliin. "-Eiköhän oo aika finaaliin, siinä sinä saat olla apuna, koska tehdään Helenalle jotain jota ei vielä ole kokeiltu."

Hanna irotti ämpärin ja Helenan suusta kuului helpotuksen huokaus. Rinnat olivat jo aivan punaiset ja nännit venytetty reiluun pariin senttiin. Hanna jätti rinnoissa olevat narut paikallee ja siirtyi taakseni. "-Helena on nyt valmis ja ansainnut kivun rinnalle jotain muuta ja sinä saat auttaa siinä. Otan pallon suustasi, mutta jos päästät ääntäkää, laitan sen takaisin ja rangaistus joka siitä seuraa, ei ole miellyttävä." Miellyttävä, tuumin, vähän huono kaiku koko sanalla. Hanna otti pallon suustani, ja vihdoin sain liikuteltua leikaani, en kuitenkaan sanonut sanaakaan, koska aloin olla jo kylliksi peloteltu. Hanna tuli taakseni ja alkoi työntää minua kohti Helenan haaroja, ja avointa pillua. "-Vapautan Heelenan vasta kun olet auttanut hänet huipulle. Sinä aikana minä teen mitä teen, eli katsotaan kumpi voittaa, kipu vai nautinto." Sitten hän työsi tuolini Helenan haarojen välii, niin että kasvoni olivat pillun tasalla. "-Helena tykkää nuolemisesta aivan helvetisti, joten katsotaan miten hyvin siinä lajissa pärjää."

Hän tökkäsi tuolin niin, että nenäni jäi juuri ja juuri vapaaksi hengittää. Aloin nuolla koska ajattelin sen edesauttavan kidutuksen loppua. Tehtävä ei ollut lainkaan vastenmielinen, mutta kivekset muistutti olemassaolollaan, että on parasta saada asiat hoitoon nopeasti. Nuolin ja imin Helenaa, kun tunsin että kaulani alla Hannan sormet tökkivät Helenan anaalia. Helena huohotti käsittelyssä, kunnes Hanna alkoi sormi kerrallaan työntää kättään anaaliin. Selvästi Helenalla oli vaikeuksia hekuman ja kivun sekavassa tilassa. Huohotus koveni ja hänen pakaransa jännittyi. Lantio alkoi vapista ja yhtä äkkiä Helena alkoi huutaa "-Paina, paina saatana. Anna mennä… nyt nyt nyt." Loppulta "-Tuleeeeeeee!" huudon saattelemana hän alkoi täristä ja samassa sain kasvoilleni nesteet sellaisella paineella että olin tukehtu. Helenan kouristellessa orgasmissansa tönäisi Hanna tuoliani taaksepäin, herranperkele, Hannan käsi oli syvällä Helenan perseessä. Käsi oli reilusti yli ranteen peräsuolessa, ja Helena kouristeli edelleen ja uikutti henkensä hädässä. Tärinä alkoi laantua, ja Hanna alkoi vetää kättään ulos. Näkyä ei voi sanoin kuvata, käden tullessa ulos, jäi anaali sykkien avoimeksi. Hitaasti reikä palautui sen oikeaan kokoon, ja ajattelin, että homma on tässä. Hanna alkoi irrottamaan Helenaa piinapenkista, ja odotin että pääsen itse vapaaksi. "Herranjumala, että teki hyvää. Mutta sun kätes takapuolessa oli alussa todella tuskanen." Hanna hymyili sisarensa todella rivoa olemusta siirtyessään taakseni.

Ajattelin että nyt pääsen irti tästä häpeäpaalusta. Yhtä äkkiä tunsin taas tuon saatanan pallon suussani, se kiristettiin jälleen pitämään äänet sisällä. "-Kyllähän sun täytyy saada tää patukka lepotilaan, ennen kuin sut päästetään täältä mihinkään. Helena tulee hiukan auttamaan, että jää sullekkin jotain muisteltavaa." Saatanan saatana, tuumin. Mitä vielä, eikö tää jo riitä noille pervoille. Käsitykseni oli muuttunut totaalisesti noista siskoksista. Helenä virnisti salaperäisesti kävellessään alastomana hiestä märkänä ohitseni. Hanna tuli eteeni ja katsoi kiihottuneena puolivalmista patukkaani, kun tunsi että jälleen persettäni käsitellään. Helena otti pusseistani kiinni ja alkoi vetää, kunnes kives kerrallaan pullahti anaalista ulos.

Seuraavaksi tunsin Helenan sormet anaalissa, ensin yksi, sitten toinen, sormi kerrallaan hän upotti niitä reikään. Se teki oikeastaan hyvää, olinhan saanut *esilääkityksen’ pumpattavalla tapilla. Sitten tajusin, että hänen kaikki neljä sormeaan peukaloa lukuun ottamatta olivat anaalissani, enkä tiennyt tekikö se hyvää vai... Hanna astui lähemmäksi, ja riisui housunsa. Näin todella himottavan paljaan pillun edessäni. Sormet perseessä ja tuo näky edessä, aloin epäröidä, missä se rangaistus piilee. Hanna tuli syliini ja laskeutui kohti seisovaa kaluani, kunnes perska alkoi jo levittää häpyhuulia. "-Helena, nyt aletaan." Tunsin kuinka Helena alkoi työntää peukaloaan muiden sormien rinnalle anaaliin. Yritin huutaa, mutta en saanut kuin muminaa aikaiseksi. Käsi alkoi raivata tietään venyttäen reikää kivuliaasti vähä vähältä, samalla Hanna alkoi lasketua kyrpani vartta alas. Ikäisekseen naiseksi hänellä oli todella tiukka tavara, ja olin aivan sekopäinen kivusta ja nautinnosta.

Sattui aivan helvetisti kun Helena työnsä kättää anaaliin, mutta Hannan valuminen kyrpani juureen teki tilanteesta aivan mielettömän. "-Odota." Sanoi Hanna. Tunsin kuinka käsi perseessäni lopetti kivuliaan etenemisen. Hanna nousi ylös päältäni, voi vittu, taasko tätä, tuumin. Mutta ei, Hanna kääntyi ympäri ja "-Täytyyhän minunkin uhrautua hetken, kun sinua on tässä jo piinattu tovi." Samassa hän alko asetella kyrpääni anustaan vastaan. Kun osoite löytyi, alkoi Hanna painamaan persettään syliini, kunnes reikä antoi myöten ja terskani solahti sisään. "-Noniin, jatketaan." Hanna heitti Helenalle. Taas tuo helvetillinen kipu muistuttu itsestään, kun käsi alkoi jälleen tuskaisesti työntyä perseeseeni. Hanna laskeutui hiukan, ja kyrpäni alkoi tehdä tilaa todella tiukkaan persereikään, kunnes, jumalauta. Tajusin että Helenan käsi oli raivannut tiensä reikään, koska paine helpotti hiukan, ja tunsin ettö jotain oli eturauhastani ärsyttämässä. "-Hyvinhän se onnistui, nyt ota irti kaikki mitä lähtee." Sanoi Helena ja työnsi kättään yhä syvemmälle. Samassa Hanna laskeutui rajusti alas, ja kyrpäni upposi kokonaan anaaliin. Nyt ei voinut mitään, käsi tökki tosi syvällä perseessä ja Hanna vatkasi kyrpä perseessä. Aloin olla valmis, ja niin näytti olevan Helenakin. Räjähdys alkoi olla käsillä, Helena alkoi vetää kättään ulos, mikä lisäsi nautintoa kivun saattelemana. Sitten se tuli, räjähdin ja Helena nykäisi kätensä ulos. Orgasmi kesti pitkään ja Hanna ratsasti hulluna kyrpä perseessään.

Aloin toipua orgasmista ja läähätin kuin ajokoira, samassa Hanna huusi täyttä kurkkua, toinen käsi vitussaa rajusti vatkaten hän sai omansa. Hän jäi istumaan ja tärisemään kyrpäni varteen. Hetki hetkeltä alkoi tärinä hiipua ja Hanna sanoi"-Voi helvetti että teki hyvää, oli julman nautinnollista katsoa Helenan käsittelyä." Silloin tajusin, että Hanna oli asettanut peilin lattialle jotta näkisi kuinka perseeni raiskattin naisen kädellä. Hanna istui tovin sylissäni, kunnes alkoi hengityksemme oli kokolailla tasaantunut. Helena tuli hymyillen eteeni ja iroitti suupallon samalla kun Hanna nousi ja vapautti kyrpäni anaalin puristuksesta.

Jotikkä oli turvoksissa ja ajattelin ettei se seiso vuoteen. "-Mitenhän se on Helena, uskalletaanko me päästää oria ollenkaan irti. Miten tällaisen kiltit heikot tädit puolustautuu jos se on meille vihainen." Sanottuaan tämän, Hanna tuli ja antoi lämpimän suukon suulleni ja samalla kyrvälleni. Helena hymyili ja työnsi rintansa suuhuni ja puristi kyrpääni ja sanoi "-Aivan, eihän me tällaiselle panokoneelle pärjätä millän." Hän sipaisi poskeani hellästi, ja minä vaistomaisesti hymyilin kunnes koko porukka pärähdimme nauramaan aivan hysteerisesti.

Hanna irrotti minut tuolista ja antoi aamutakin samalla itse pukeutuen aamutakkinsa kuten Helenakin. Heitin aamutakin takaisin vihaisena, naisten säikähtäessä reaktiotani: "Pidä takkis, kattokaa nyt sydämeenne kyllyydestä, millaista jälkeä olette saaneet aikaan." Käännyin ja pyllistin neideille levittäen persettäni. "-Onko nyt hyvä olla, tällä perseellä ei Helsinkiin ajeta aivan heti. Niin kattokaa nyt, voi mennä aikaa, että tällaista näette."

Käännyin ympäri vihaisesti mulkoillen. Neidot olivat hämmentyneitä tilanteen saamasta käänteestä. Hannan ja Helenan kasvoista nakyi itkua edeltävä ilme "-Tässä edetään nyt niin." Jatkoin naisten kyykyttämistä "-Minä lähden tuosta ovesta, otan keittiöstä sen mitä tarvitsen ja astelen suihkuun, te pysytte täällä kunnes minä annan luvan." Käännyin ja kävelin ovesta, otin jääkaapista oluen KORKKAMATTOMAN tällä kertaa. Heitin sen huiviin ja toisen otin mukaan pukuhuoneeseen, jättäen oven auki "-NAISET TÄNNE!" Huusin, ja kuulin kuinka Hanna ja Helena nousivat portaita. Kun naiset olivat oven kohdalla sanoin "-Sisään siitä, molemmat ja ovi kiinni täällä on kylmä!" Nyt alkoi itku olla lähellä molemmilla "-Se on nyt niin, että menen makaamaan tohon saunanpenkille ja te pesette mut päästä varpaisiin. Sen jälkeen laitatte mulle purtavaa ja istutte tekin pöytään." Nyt oli jo vaikea olla vakava.

Naiset vilkuilivat toisiaan hämmästyneinä "-Ja kun ollaan syöty, petaatte petin niin että." Nyt jo alkoi hymyilyttää "-Jätätte keskelle atk-huoltomiehelle tilan ja itse tulette molemmin puolin nukkumaan." Räjähdimme jälleen nauruun koko poppoo "-Helkkari sun kanssas, me oltiin aivan varma että nyt ei hyvää seuraa." Halasin molempia ja sanoin "-Te löysitte musta sellaisia puolia joita en tiennyt olevankaan. Enhän mä voi olla vihainen kun kaikki saatiin mitä haluttiin. Kuten huomaatte, olen oppinut, alistamistahan tämä mun teatterinikin oli." Siirryimme pesun jälkeen keittiöön istumaan nauttimaan olutta ja iltapalaa. "-Onkohan mahdollista, että voitas tota meidän tietokonetta jatkossakin hoidattaa sulla." Helena kysyi. Hymyilin ja vastasin "-Olin jo ehdottaa että ostatte uuden, mutta tarkemmin ajatellen, eiköhän tuosta vielä koneen saa, kun siihen vielä käytän jokusen viikonlopun." Vinkkasin silmää ja kaikki tiesimme, ettei nämä salaiset tapaamiset pimeässä kellarissa päättyisi tähän, mutta se onkin toinen tarina.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute