Herkku-puhelin
Kadotettu Seireeni
Memmu

Kuljen kohti sovittua paikkaamme, tiesin sinusta vain sen verran että olet pukeutunut punaiseen mekkoon. Astuin baariin sisälle ja samassa silmäni kiinnittyivät kirkkaan punaiseen mekkoon, joka kirjaimellisesti myötäili hänen vartaloansa, halkiokin oli sivussa melkein lantiolle asti, hän istui aivan rennosti, poltteli savuketta ja joi sinisen väristä drinkkiä, jalkansa hän oli nostanut toisen jalan yli, ja kirjaimellisesti hänen halkionsa paljasti enemmän kuin olisi koskaan voinut kuvitellakaan, hänen rintansa olivat ihan täyteläiset, ainenkin kun katsoi puvun etumusta. Rohkaisin mieleni, vaikka tekikin mieli kääntyä takasin ja kadota, menin hänen kanssaan juttelemaan. -Hei -Hei -Oletko Sanna? -Siksi mua haukutaan, samalla sain aivan mahtavan hymyn hänen tulenpunaisien huulien välistä näkyi hohtavan valkoiset hampaat. -Tahdotko jotain juotavaa? -Kiitos ei, ota itse vain -Menee hetki Hän nyökkäsi minulle, vain yksi katse häneltä ja olin hänen vankinsa, tahdoin häntä seurata maailmaan ääriin, ainenkin tänä iltana, toivottavasti myös yönä.

Sanna se päättikin nostaa panoksia kun saavuin takasin istumaan hänen pöytänsä ääreen, nosti säärensä reisieni päälle ja kysyi oliko pehmoiset, myönsin niiden olevan. En uskaltanut koskea ylempää, mutta Sanna kehoitti minua tekemään sen, jos vain minussa olisi miestä siihen. Sehän oli suoranainen vaatimus näyttämään, tiesinkö naisista mitään. Päätinkin alkaa kiusoittelemaan häntä, tosin en tiennyt vielä tässä vaiheessa miten ns. kehnosti minulle lopulta kävisi. Juttelimme niitä näitä, kunnes alkoi soimaan hänen lempikappaleensa; Pohjois-Karjala. Hänen oli aivan pakko nousta tanssimaan sitä ja nappasi minut mukaansa, koitin saada hänestä kunnon otteen mutta hän olikin kuin saalistaja yössä, hänen kiemurtelunsa nostatti vereni kiehumispisteeseen, kun sain hänet kiinni, myötäilen hänen kaariansa, aivan mahtavat, tunsin housunpuntissa pientä liikettä, tahdoin kirjaimellisesti riisua tuon puvun ja ottaa naisen kunnolla tässä ja heti.

Sannapa päätti kääntyä juuri samassa ja alkoi liikkua vasten minua ja tunsin kuinka rytmi sai otteen molemmista meistä, varsinkin hänen liikkeensä aiheutti sellaista mielihyvää etten tiennyt miten päin olisin ollut, mutta kun näin hänen silmänsä, niissä loisti lupauksia, kiihkoa, viettelevyyttä, hänen katseeseensa pystyi uppoutua lopullisestikkin, samassa hän käänsi katseensa, painoi pyöreän takamuksensa suoraan vasten lantiotani ja keinutteli vartaloansa vasten lantiotani, tunsin kuinka olisi pakko pian saada hänet, Sannakin tunsi samoin, hän otti kädestäni kiinni ja johdatti minut naisten vessaan jossa hän nousi itse lavuaaritasolle, nosti mekkoansa kunnolla, onneksi oli tuo halkio, kun hän paljasti pillunsa huomasin sen olevan aivan posliini ja tihkui oikein kunnolla nesteitä, tiesin siitä hänen olevan täysin kiimainen, menin hänen eteensä, levitin hänen haaransa, aukaisin housujeni vetskarin, ottaen kaluni ulos ja survaisin sen hänen sisäänsä, hän voihkaisi kuin kiimainen narttu jolla oli juoksu, tuntui kuin olisi kaluni ympärillä ollut tiukka lenkki joka vain nostatti painetta päässäni ja tähtiä alkoi vilisemään, en tahtonut vielä tulla vaan pyörittelin kaluani hänen sisällänsä samalla kiihottaen häntä sormillani klitoriksesta, se oli kuin atomiohjus kun hän räjähti edessäni, hänen imunsa kirjaimellisesti vetäisi kaluni ihan syvälle jossa tunsin niin kuuman pesän että oli pakko vapauttaa itseni paineista ja annoin tulla, en välittänyt kuka kuulisi saati näkisi, oli vain hän ja minä.

Hengityksemme laannuttua saimme vihdoinkin itsemme toisista irti, tahdoin lisää vain, niin Sannakin, hänellä oli niin kiimainen olo ettei ollut rajaakaan, en tiennytkään että olin tekemisissä seksipedon kanssa. Aloimme lähteä, kello oli vasta vähän, mutta seurasin häntä, en välittänyt alkoholista, huomasin hänen menevän istumaan eräälle penkille ja viittoi minua luoksensa, istuin hänen viereensä ja tunsin kuinka alkoi jälleen tunteet kuumenee, hän otti käteni ja laittoi sen mekkonsa sisään, tunsin kuumaisen pillun ja sieltä valuvat siemennesteeni, se jostain kumman syystä kiihotti minua ja häntäkin, hän yhtäkkiä suuteli minua niin kuumasti ja villisti etten tiennyt muuta kuin että kohta pimenisi jos en saisi häntä uudestaan, hän osasi tehdä kaikki temput miehelle, kirjaimellisesti, hän kiihotti minua vain suudelmalla, ulkonäöllänsä, puheellansa, katseellansa... Hän tuli istumaan syliini, aukaisi vetskarini ja otti jo nouseen kaluni ulos, hän otti sen saman tien sisäänsä ja alkoi liikkumaan erittäin keinuvasti, viettelevästi, nuolaisi huuliani ja ne paloivat.

Koko yön olimme lähekkäin, mitä milloinkin tehden, aina räjähdykseen päättyvä, kunnes kuntoni kirjaimellisesti lopahti, hän ilmoitti palaavansa kotiin lapsensa luokse, oli sen verran kello jo että lapsensa alkoi heräämään jo ja kaipaamaan äitiänsä. Sanoimme hyvästit, hän kääntyi lähteäkseen, katsoi vielä kerran taaksensa sanoen kiitos ja lähti kävelemään poispäin. Ihmettelen miten tuollainen kaunokainen voisi olla kenenkään äiti varsinkin tuollaisella ulkomuodolla, hän oli kuin seireeni jota ei koskaan löydetty, ei koskaan vangittu. Se hän oli, vangitsematon seireeni, hänet kyllä tahtoisin vielä omakseni joku kerta, sen näkee mitä aika tuo tullessaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute