Herkku-puhelin
Kampaamon kautta naimisiin
Deittiseuraa

Olin juuri lopettanut tämän päivän toiseksi viimeisen asiakkaan hiusten leikkuun. Kello oli kohta neljä, ja normaalisti olisin ollut tähän aikaan jo kotona, mutta olin lupautunut leikkaamaan tänään vielä yhden asiakkaan neljän jälkeen. Naisasiakkaalla olisi häät illalla ja pääsisin tekemään hänelle hääkampauksen. Muut olivat jo poistuneet, joten odottelin asiakasta yksinäni liikkeessä.

Asiakkaani, eli Anita, saapui hieman neljän jälkeen ja hän pahoitteli myöhästymistään. Ymmärsin asian, koska olihan hääpäivänä varmasti paljon asioita hoidettavana. En voinut olla huomaamatta Anitan ulkomuotoja. Pitkä, melkein kaksimetrinen hoikka ja muodokas n. Kolmekymppinen nainen sai varmasti käännettyä päitä kadulla liikkuessaan.

Juttelimme Anitan kanssa hänen toivomuksistaan hääkampauksen suhteen. Anita osasi kertoa halunsa ymmärrettävästi, joten pyysin Anitan istumaan pesutuoliin.

Anitalla oli paksut tummat hiukset. Otin suihkun ja kastelin ne märäksi, hieman shampoota käsiin ja aloin hieromaan Anitan päätä.

Anita selvästi nautti käsittelystäni, sillä hän huokaili hiljaa ja silmät alkoivat painua kiinni. Päätin antaa Anitan nauttia, ja pesin ja hieroin hänen päätään kauemmin kuin olisi ollut tarvis. Mielessäni kuvittelin Anitan tekevän muutakin, koska huokailut kävivät yhä raskaammiksi. Anitan huokailut alkoivat jo mennä voihkimisen puolelle, joten lopetin pesemisen ja yskäisin vaivaantuneesti. Anita avasi silmänsä, kasvot menivät nolostuksesta punaisiksi ja hän pyysi anteeksi. Anita kuulemma nautti kun joku hieroi hänen päätään. Hymyilin ja kerroin ettei Anita ollut ainut asiakkaani, joka siitä nautti

.

Siirryimme leikkaustuoliin, ja voisin vaikka lyödä vetoa että Anitan valkoisissa housuissa näkyi selvä kosteusläikkä hänen pillunsa kohdalla.

Yritin itse nyt yrittää keskittya työhöni, vaikka pikkuveitikkani alkoi äsköisestä osoittamaan heräämisen merkkejä.

Laitoin Anitalle kaavun päälle. Kaapu peitti Anitan vartalon kokonaan. Aikani siinä leikellessä Anita alkoi katselemaan minua peilin kautta erittäin eroottisesti. Jos en olisi tiennyt Anitan menevän tänään naimisiin, olisin jo itsekkin ottanut askeleen kohti villiä seksiä. Ihmettelin kyllä suuresti Anitan käytöstä.

Olin juuri saanut kampauksen valmiiksi ja kysyin Anitalta miellyttikö kampaus. Anitan mielestä hiukset olivat paremmin kuin hän odotti ja pyysi ottamaan kaavun pois. Tein työtä käskettyä ja nykäisin kaavun Anitan päältä. Ja voi luoja mikä näky sieltä paljastui. Anita oli saanut huomaamattani riisuttua housunsa pois ja minua odotti kaavun alla sievästi parturoitu pillu ja Anitan kaksi sormea siellä sisällä. Menin sanattomaksi, yritin saada jotain järkevää suusta muttei sieltä tullut kuin kysymys; Entäs häät? Anita vastasi että ne ovat vasta illalla ja haluaisi nyt vielä viimeistä kertaa rakastella spontaanisti jonkin tuntemattoman henkilön kanssa. Anita kysyi vielä perään että haluanko minä olla se henkilö. Autoin Anitan ylös tuolilta, suutelin häntä ja kerroin ettei minulla ole mitään sitä vastaan. Anita oli jo aivan kostea, hänen mehunsa valui jo pitkin reisiä, joten Anita ei paljon lämmittelyjä kaivannut. Anita vei minut takahuoneeseen, avasi housuni ja laski ne alas. Anita otti kyrvästäni kiinni, runkkasi sitä muutaman kerran ja polvistui sen eteen. Anitan isot huulet ympäröivät kyrpäni ja tuolla imuteholla olisi voinut imuroida vaikka lattian. Anita imi kyrpääni kuin teinityttö tikkaria, runkkaili samalla esinahkaa edestakaisin. Voi luoja kuinka hyvältä se tuntui. Aloin olla jo lähellä orgasmia, joten nostin Anitan ylös ja työnsin hänet pöydälle istumaan. Hieroin Anitan pillua hetken, ja asettelin kyrpäni pillunsuulle. Työnsin kyrpäni yhdellä työnnöllä pohjaan asti ja Anitalta pääsi voihkaisu. Aloin naimaan Anitaa rajusti, samalla puhuen rivoja. "Nyt saa akka kyrpää niin että tuntuu". Anita hoki kokoajan lisää ja kovempaa. Kyrpäni meni kovaa vauhtia edestakaisin Anitan kosteassa pillussa.

Anita pyysi saada vielä takaapäin, joten käänsin hänet ympäri ja työnsin kyrpäni hänen pilluunsa takaapäin. Anita pyysi vielä etten laukeaisi hänen sisäänsä hän kun ei käytä mitään ehkäisyä. Nain Anitaa rajusti, Anitan perse alkoi punottaa oman lantioni hakatessa sitä. Anita alkoi olla jo lähellä, hän voihki, kiemurteli ja kerjäsi lisää. Ei kestänyt kauaa kun Anita laukesi. Orgasmista kouristeleva pillu puristeli kyrpääni niin, että itsekin jouduin ottamaan kyrvän pois pillusta ja runkkasin oman lastini Anitan perseelle.

Hetken hengähdettymme nousimme ylös. Kävimme yhdessä vielä pesemässä naintimme jäljet pois ja korjasin Anitan kampauksen taas kuntoon. Toivotin Anitalle onnea häihin, ja sanoin ettei tämä kampaamoreissu maksanut hänelle mitään.

Tämä oli kolmas kirjoittamani tarina. Edelleen palaute on tervetullutta.

Aikaisemmat tarinat:

-Vaimoni ei anna

-Jäin kiinni, onneksi

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute