Herkku-puhelin
Munahaukkana Laivalla
Anne95Dee

Taas oli kuin huomaamatta päässyt käymään niin, että munaa oli saamatta jo melko pitkältä ajalta, eikä omin käsin onneen pyrkiminen oikein tyydyttänyt enää. Johtopäätös oli siis aika yksiselitteinen: munaa oli saatava, tavalla tai toisella. Kaikenlaisia vaihtoehtoja mietittyäni tulin kuitenkin lopputulokseen että sitä voisi lähteä hakemaan sieltä missä sitä ihan varmasti on tarjolla enemmänkin kuin riittävästi. Eli laivalle. Lähtöpäivään asti vaan olisi jollain konstilla sinniteltävä – vaikka sitten pelkällä kiukulla.

Peruutuspaikan kautta pikalähdöllä onnistuin kuitenkin suhteellisen nopeasti pyrkimyksissäni, ja kulutin edellisen illan sekä jonkun verran aamuakin siihen että pakkasin kaiken valmiiksi, jotta töistä tullessa ei tarvitsisi kuin ehkä syödä jotain pientä ja noukkia tavarat mukaan ja suunnistaa satamaan. Ihme kyllä, kaikki sujui juuri niin kuin oli suunniteltu, eikä mitään outoja viimehetken myöhästyksiä ilmennyt. Laivaankin pääsi melko pienellä jonotuksella ja rynnimisellä – olisiko suomalainen viimein oppinut ettei se paatti ketään siihen jätä ja karkuun uiskentele vaan sinne ehtii kyllä ihan vaan kävelemälläkin sen terminaalikäytävän. Tiedä häntä.

Asetuin taloksi hyttiin, eli heitin laukun sisään ja suuntasin ostoksille sekä ruokaa varailemaan. Tax Free oli tuttuun tapaan miltei heti ääriään myöten täynnä, koska kaikki muutkin halusivat ostoksensa heti eikä 15. päivä. Tuli melkein hiki siellä pyöriessä. Tungoksessa löysin pariinkin otteeseen erinäisille vieraille ihmisille kuuluvia ruumiinosia hinkkaamassa minuun, ja voisin vannoa, että ainakin osa teki sitä ihan tahallaan. Luulisi ettei suomalainen mies ole koskaan elämässään tissejä nähnyt saati koskenut. Muutama jopa tuijotti ihan avoimesti rinnuksiini kassajonossa. Kaiken kruunuksi vittumainen kassa kehtasi vielä pakottaa näyttämään henkkareita, ihan kuin enää näyttäisin edes alaikäisen kalpealta haamulta. Kun sitten viimein pääsin siitä ihmismassasta ulos, kiikutin muovikassini hyttiin pikavauhtia.

Poltin kaikessa rauhassa tupakan, ja pakkasin ostokseni laukkuun, paitsi muutaman pikkupullon ja röökiaskin jotka oli ikään kuin eväsmielessä ostettu. Viinaa ei oikeastaan tehnyt edes mieli ostaa kotiin vietäväksi, mutta varmuuden vuoksi ostin viskilekan, jos vaikka isäukko jonkin mutkan kautta saisi tietää että laivalla oli oltu eikä hänelle kerrottu jotta saisi tuliaispulloja tilata. Olisi sitten jotain mitä antaa. Ja jos ei, niin tulisihan se itsekin joskus juotua.

Tupakan jälkeen painelin kaikessa rauhassa suihkuun. Pitkän ja perusteellisen pesutapahtuman jälkeen oli melkoisen raukea olo, ja siinä istuskellessani ja odotellessani että hiukset kuivuisivat ja kylpykaapin ilmankosteus laskisi siedettävälle tasolle aloittelin pikkupullojen tyhjentämistä. Kaiken kuivuttua ei tarvinnut enää muuta kuin meikkiä naamaan ja vaatteet ylle. Eikä meikkiäkään oikeastaan kaksisesti tullut, raskaasti kajalia silmiin ja hyvä oli. Asusteiksi siunaantui pitkävartiset maiharit, mustat stay-up sukat, nahkahame ja valkoinen kauluspaita. Ehkä pitäisi jo pikkuhiljaa keksiä jotain uutta. Vielä viimeinen tarkistus peiliin, ja sitten baariin. Nyt sitä munaa.

Yökerho täyttyi hitaasti mutta varmasti. Sain katsastaa tarjontaa melkolailla rauhassa, ja musiikkikin oli tällä kertaa ihan kiitettävän nykyaikaista. Tanssimaankin tuli mentyä jopa useamman kerran. Siinä sitten ikään kuin vahingossa änkesin baaritiskille lupaavanoloisen äijäporukan viereen. Katseita vaihdettiin. Kundit poistuivat nojailemaan omaan pöytäänsä, ja minä omaani. Kauaa ei tarvinnut siellä yksin seisoskella, kun yksi noista tiskin kundeista ilmestyi lähimaastoon ja kysyi josko haluaisin liittyä heidän seurueeseensa. No, mikäs siinä, joten kimppuun kuin sika limppuun.

Kundeja oli neljä, kaikki siinä kolmenkymmenen paremmalla puolen. Silmään pisti heti kaksi jotenkin komeamman näköistä. Kummallakin oli pitkä, yli puolen selän ulottuva poninhäntä, toisella tumma, lähes musta, ja kaverilla puolestaan se tyypillinen suomalainen maantienharmaanruskea. Tumma kundi oli kivan sänkileukainen ja vaalealla toverilla puolestaan oli siististi rajattu leukaparta. Kummankin paidankauluksesta näkyi sen verran sisään, että molemmilla taisi olla turkista rinnassa kiitettävässä määrin. Koko ajan vaan parani. Heidän kaksi toveriaan olivat kyllä ihan mukavanoloisia ja –näköisiä hekin, mutta jotenkin eivät niin silmään iskeneet kuin toiset. Tummia laihoja kavereita kumpikin, ja sen verran samaa näköä oli että heidät kyllä arvasi veljeksiksi melko pian. Ilta eteni normaaliin tapaansa, ja pojat tarjosivat juotavaa siihen malliin että heilläkin oli selvästi jos jonkinmoisia suunnitelmia koskien minua ja loppuyötä.

Useaan otteeseen tunsin heidän empivän, ja oli selvästi vaikeuksia kaikista kaksimielisyyksistä ja nautitun alkoholin määrästä huolimatta yrittää ensimmäisenä. Kaikki neljä vilkuilivat välillä toisiaan ja yrittivät kaiketi miettiä miten ehdottaisivat että lähtisinkö naimaan ennen kuin joku muu ehtisi. Humaltuneena otin itse ohjat käsiin.

- Mitäs pojat miettii?

Syvä hiljaisuus vastasi.

- No, ei se nyt noin vakava asia ole ... kuka uhrautuu ja pyytää neitiä jatkoille?

Hiljaisuus, rykimistä, röökien kaivelua ja syvä hengenveto. Kuitenkin, ennen kuin he ehtivät vastata, vastasin itse.

- Jos tehdään nyt niin, että te kaikki viette mut jatkoille. Teidän vai mun hyttiin? Juomaa saatte hakea kyllä itse, mulla ei oo. Vai oliko jotain muuta mielessä?

Seurasi sekavaa keskusteluntapaista hälinää jossa kaikki, minä mukaan lukien puhuivat päällekkäin. Sitten päästiin viimein siihen tulokseen että siirryttäisiin heidän hyttiinsä.

- Jos sitten siirrytään sun hyttiin jos tarvitaan yksityisempää tilaa, sai tumma pitkätukka viimein suustaan.

- Tuskin tarvii ainakaan mun takia siirtyä, vastasin. Panetti jo niin että pahaa teki, mutta en malttanut olla kiusaamatta vielä. Kundin naama oli näkemisen arvoinen. Yhtäkkinen käsitys siitä että ilta oli tässä, ja nyt se sanoi ettei se aiokaan antaa veti suupielet alaspäin.

- Jos tehdään niin että mä annan teille kaikille niin ei tuu kellekään paha mieli ...

Sitten kului hetki jos toinenkin vakuutellessani että kyllä, ihan oikeasti voisin nussia kaikkien kanssa jos niikseen tulisi, ja ei, en sanonut vitsinä. Tämän upottua alkoi pikainen ja sekainen siirtyminen hyttiin.

Jo matkalla kävi ilmi että se juomispuoli taitaisi jäädä aika vähälle. Estoton kouriminen ja suuteleminen alkoi jo hississä, ja parhaassa kohtaa matkaa olisi sisääntulija saanut silmilleen minut jolla oli yhden kundin kädet tisseissä kiinni paidan alla, toisen kieli suussa ja käsi kolmannen haaroissa. Onneksi ei kuitenkaan päässyt näin käymään vaan perille päästiin, kikattaen, huohottaen ja naureskellen. Sekä hiukan horjuen. Mutta vain hiukan.

Kun hytin ovi loksahti kiinni takanamme, alkoi raivokas riisuutuminen, jota säesti tuo estoton kouriminen. Pienen hytin lämpötila nousi nopeasti, ja pian keskellä hyttiä seisoin minä, päällä vain maiharit ja sukat, sekä neljä alastonta kundia, joista kahdella sojotti jo mela kohti taivasta niin että varmasti sattui. Minut työnnettiin kontilleni sängylle veljesten syliin samalla kun nuo kaksi pitkätukkaa levittivät osaavin ottein reiteni ja pakarani. Tartuin veljesten kivikovana sojottaviin kyrpiin, ja runkkasin kumpaakin samalla kun toiset aloittivat sormityöskentelyn alapäässäni. Veljesten kädet puolestaan hakeutuivat leipomaan rintojani, ja nipistelemään jo kivikovina sojottavia nännejä. Kauaa ei tarvinnut lämmitellä, olin pian niin märkä kuin ihmisen lapsi voi olla, ja mehua tuntui valuvan reittä alaskin. Sormet avasivat häpyhuulet ja painuivat hitaasti sisään. Myötäilin käden liikettä minkä kykenin, ja vikisin ja huohotin kun tunsin toiset sormet hyväilemässä kireämpää reikääni.

Naukaisin äänekkäästi kun jokin mikä tuntui peukalolta työntyi sisään suoleeni. Vaalea pitkätukka otti tukevan otteen vyötäisiltäni ja piteli minua aloillani samalla kun hänen tumma toverinsa antoi minulle kunnon sormihoidon. Sormet työskentelivät nopeassa vuorotahdissa kummassakin aukossani, ja välillä tämä vaalea kundi kurotti jalkoväliini ja hieroi klitoristani. Vauhti kiihtyi, ja kohta laukesin rajusti haukahtaen tumman kundin sormille. Vedin henkeä samalla kun edelleen puristin veljesten kulleja ja kädet tutkivat vartaloani joka puolelta.

Sitten oli heidän vuoronsa. Minut ohjattiin lattialle, ja kaikki istuivat riviin sängynlaidalle. Konttasin jokaisen eteen vuorollaan, ja imin kalun suuhuni. Minulle sormiaan antanut tumma kaveri oli varustettu sellaisella kalulla, että se oli vasta puolitangossa ja silti jo melkoisen kookas. Tummaa kiharaa karvaa ulottui nivusista kaulaan asti leveän rintakehän yli. Otin tuota kullia suuhun ja imin sekä nuolin niin kuin parhaaksi taisin, ja se alkoikin tuota pikaa jäykistyä koko komeuteensa. Saatuani tuon aisan pystyyn, siirryin seuraavan luo. Vaalean pitkätukan vehkeissäkään ei ollut moitteensijaa, joskaan mikään valtava se ei ollut. Sellainen keskisuuri, mutta suonikas. Hän oli jonkin verran tukevampi kuin toverinsa, mutta hänenkin piene vatsakumpunsa yli kulki tuota ihanaa, kiharaa karvaa, ja sitäkin riitti kuin isompaankin mattoon. Alempana oli kuitenkin mieluisa yllätys, valtavat, sileiksi ajellut kassit jotka odottivat minua raskaana. Imin kivekset suuhuni yhden kerrallaan samalla runkaten tuota herkkutattia, ja viimein armahdin häntäkin ja imin senkin syvälle suuhun. Senkin seisoessa kivikovana kohti kattoa, siirryin veljesten eteen. Hekin olivat sitä keskisuurta kokoa, mutta sehän ei minua haitannut. Vuoron perään imin kumpaakin, kunnes toinen heistä sanoi että hänen oli pakko päästä naimaan.

Hänelle tehtiin tilaa sängylle, ja hän istui sen reunalle. Kundi rullasi kumin kalunsa peitteeksi, ja veti minut satulaan rajusti. Kulli lipsui hetken liukkaassa alapäässäni tietään etsien, mutta pienellä ystävällisellä kädenpuristuksella sain sen ohjattua maaliin. Aloin hitaan ratsastuksen, ja kundi antoi välillä lanteista vauhtia, milloin ei puristellut rintojani.

Kolme muuta asettuivat eteeni, ja vaikka se liikkeen takia olikin hiukan vaivalloista onnistuin kuitenkin ottamaan heistä aina yhden suuhuni ja runkkaamaan kahta muuta edes jotenkin tyydyttävästi. Kovin kauaa ei kestänyt kun veljeksistä toinen voihkaisi kuuluvasti ja jännittyi. Kalu kädessäni nytkähti, ja lämmin ryöppy levisi sormilleni ja käsivarrelleni. Muutama tippa laskeutui poskellenikin. Kundi istahti vastapäiseen sänkyyn melko raskaasti hengittäen. Pitkätukkaiset mieheni pääsivät paremmin asemiin, ja kohta he jo naivatkin vuorotellen minua suuhun samalla kun toisen velipojan kalu teki työtään pillussani. Tumma kundi upotti pari kertaa suuren kullinsa varoittamatta juurta myöten kurkkuuni, ja yökkäsin kuuluvasti kummallakin kerralla, ja isot kuolapaakut ryöpsähtivät kalun mukana ulos suustani. Kiihdytin tahtia minkä kykenin, aloin jo lähestyä omaa huippuani. Kuitenkin, toverin suorittama kurkkupano oli kai ratsulleni liikaa. Kädet tarrasivat kipeän lujasti pakaroihini ja hän työnsi vastaan upottaen kalunsa niin syvälle kuin vain sai ja ähisten siemensi minut. Tai olisi siementänyt, jos tuo kumikaveri ei olisi estänyt. Hän tuntui laukeavan ikuisesti. Kundi painoi minua syliinsä kunnes tunsin miten kyrpä pillussani veltostui ja luiskahti ulos. Limoistani kiiltelevä kortsu oli täynnä spermaa, ja riippui riettaasti kullinvarressa. Veljensä tavoin hänkin istahti takaisin niille sijoilleen, vetämään henkeä. Kaveri punoitti ja huohotti vieläkin melkoisen raskaasti.

Ilman jääneet vetivät minut pystyyn. Kumpikin lupasi minulle sellaisen kyydin että muistaisin. Tumma kundi kaappasi minut syliinsä, ja vaistomaisesti tarrasin käteni hänen kaulaansa. Kannatellen minua polvitaipeista hän käski nopeasti minua tarttumaan ylempien sänkyjen reunarautoihin ja kannattelemaan itseäni siinä. Tein työtä käskettyä, vaikka hiukan pelottikin kun tunsin miten sängynlaidat antoivat hiukan myöten painon alla. Sitten muistutin itseäni että niissä kuitenkin oli tarkoitus nukkua, joten eiköhän se tämänkin kestäisi. Sitten olikin jo aivan muuta ajateltavaa, kun suuri ja kuuma kyrpä painui vasten liukkaita häpyhuuliani ja alkoi hiljalleen aurata niitä levälleen. Sentti kerrallaan suuri kalu työntyi syvemmälle, ja tuossa asennossa se meni todella syvälle. Melkein tunsin sen painuvan vasten kohdunsuuta kun kundi viimein sai tungettua sen pohjaan asti. Saatuaan itsensä syvälle vittuuni, hänen kätensä tarttuivat lujasti pakaroihini ja vetivät niitä erilleen. Yritin katsoa olkani yli nähdäkseni sen mitä varmasti tuleman piti. Vaalea kundi asettui taakseni ja painoi itsensä vasten anustani. Vaikersin hiljaa kun tunsin miten sulkijalihas antoi hitaasti periksi tunkeilijalle. Kundi tiesi mitä teki, ja antoi tapahtumalle oman aikansa. Vain yksi kivulias muljahdus ja parkaisu, ja sitten kulli liukui sisään suoleen.

Puristin sänkyjä kuin hengenhädässä, ja kundit aloittivat kunnon jyystön tarttuen minuun lujasti kiinni. Huohotin ja hirnuin heidän välissään, ja tunsin miten väliliha venyi heidän naimisensa tahdissa. Takanani työstävä kundi otti vielä tissini käsittelyynsä, ja aloin taas pian olla onneni kukkuloilla. Olin niin täynnä munaa kuin olla ja voi. Mieleni teki vain sulkea silmät, käskeä kundeja nussimaan minulta taju pois, huutaa niin paljon kuin kurkusta lähti, mutta sitten kuitenkin muistin missä oltiin. Huutoa se ei kyllä estänyt, joskin äänenvoimakkuus laski kohtalaisesti. En olisi halunnut sen loppuvan koskaan, mutta tunsin miten orgasmi lähti liikkeelle jostain syvältä. Puristin silmät kiinni ja annoin tulla. Vaikka purin hammasta, se ei auttanut, vaan huusin huutamasta päästyäni kun laukesin rajummin kuin ihan pieneen aikaan muistan tehneeni. Tärisin kauttaaltaan, ja jalat sätkivät tumman kundin otteessa holtittomasti. Käsivarsiin sattui, ja otteeni irtosi sängynlaidoista.

Jos vaalea kaveri ei olisi ollut juurta myöten peräsuolessani ja aivan takanani, olisin päätynyt lattialle. Rojahdin kuitenkin hänen syliinsä kun käteni irtosivat sängyistä, ja kiljaisin samalla uudestaan kun painoni pakotti kullin vielä syvemmälle perseeseeni. Suoleni supisteli kalun ympärillä ja se tuntui jo hieman kivuliaalta, samoin kuin pilluni, joka imi sisässään olevaa paksua kyrpää kuin ei haluaisi sitä päästää pois ollenkaan. Vaalea oriini tarttui minuun, ja puhisi korvaani tulevansa, ja samassa kuuma ryöppy täytti suoleni. Kulli sykki sisälläni ja noiden suurten kassien sisältö päätyi jonnekin suoleni syvyyksiin. Lauettuaan hän ei enää jaksanut kannatella minua, ja liu’uin hänen sylistään lattialle tumman miehen vastahakoisesti vetäytyessä pillustani. Haukoin henkeä kontillani, nilkkojeni päällä istuen, kun tumma kaveri halusi vielä naida rintojeni väliin ja roiskia lastinsa siihen.

Voipuneena taivutin selkää taaksepäin, ja annoin hänen painaa kalunsa tisseihini ja puristaa ne sen ympärille. Kauaa ei hänkään enää kestänyt, vaan työnsi kuumana helottavan terskansa ylös tissieni väliin josta se miltei tökkäsi leukaani, ja antoi tulla paineella kaikki mällinsä pitkin tissejäni.

Lämmin sperma ryöppysi päälleni, ja tunsin miten se lähti valumaan tisseiltä kylkiä pitkin ja alas pitkin mahaani. Samassa tunsin miten sperma suolessani lähti liikkeelle, ja valui ulos. Nousin seisomaan vapisevin jaloin. Kaikki huohottivat ja punoittivat. Vaalea pitkätukkani rojahti sängylle ja julisti tarvitsevansa ryypyn. Ääni täristen pyysin minäkin. Tunsin miten sperma valui reittäni pitkin alas, ja vilkaistessani näin että suurin osa suoleeni amutusta lastista oli päätynyt vetisenä ryöppynä pitkin sukkaani ja maihareitani. Toinen lasti kuivui tisseilleni ja kiilteli vielä siinä, samoin kuin muutama vana jotka risteilivät kyljissä ja mahalla. Vasen käteni oli edelleen tahmea vaikka siihen ammutut ensimmäiset mällit olivat jo kuivahtaneet.

- Yksi puuttuu, sanoi tumma kundi ja tarjosi minulle toisen veljeksen käytettyä kumia, joka pullotti lastinsa alla.

Sain drinkkini vaalealta kaverilta, ja katsoin mitään sanomatta kaikkia silmiin. Kaikki tuijottivat minua. Sanaa sanomatta kallistin päätäni taaksepäin, ja kumosin kondomin sisällön suuhuni. Heitin tyhjän kortsun lattialle, ja vetäisin kertakäyttömukista viinat päälle. Nielaisin kuuluvasti. Ja sain golf-aplodit suorituksestani.

Palautumiseen meni pitkän aikaa, ja omaan hyttiini en päässyt ennen kuin seuraavan päivän puolella. Mieli olisi kyllä tehnyt vielä lisääkin yön aikana, mutta kenestäkään ei ollut enää jatkamaan koitosta. Harmin paikka, mutta minkäs teet. Aristavalla kyrvällä on paha naida. Vaan sainpahan sen mitä olin mennyt hakemaankin. Ja kunnolla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute