Herkku-puhelin
Keittiössä ja vähän muuallakin
Pasi

Työpäivämme olivat päättyneet ja olimme tulleet Helenan luo hänen työsuhdeasunnolleen., jossa hän laittoi meille iltapalaa. Helena on hiukan yli viisikymppinen virkanainen. Hänen lyhyehköt tummat hiukset ja huoliteltu ulkonäkö oli osittain hänen työstään johtuvaa, hänen täytyi olla kaikissa tilanteissa uskottava ja tiukka. Yksi hänen pakkomielteensä olivat korkokengät, joita hän käytti aina töissään ja myös vapaa-aikanaan aina kun oli vaan mahdollista. Ne pukivatkin häntä hyvin, sillä hän oli intohimoinen rullaluistelija ja hänen vartalonsa muodot olivatkin ihailtavat iästään ja kolmesta lapsesta huolimatta. Luistelua hän sanoikin leikkisästi seksin korvikkeeksi…Hänen avioliitto oli osittain vain kulissien takia pystyssä, jotta hän ei aiheuttaisi pahennusta eronneena naisena pienellä paikkakunnalla, jossa hän oli työskennellyt ja asunut kymmeniä vuosia. Rakastajan kanssa hän halusi elää täyttä seksin täytteistä ja intohimoista elämää, jota hän ei kuulemma kotona enää voinut saada. Olimme tapailleetkin jo jonkin aikaa ja tämä oli yksi kuuman illan alku…

Olimme syöneet ja juoneet punaviiniä pari lasillista ja Helena korjaili astioita tiskipöydälle. Olimme suudelleet ja silitelleet toisiamme jo ruokapöydässä ja Helena keimaili tarkoituksellisesti astioita korjatessaan. Kun hän sai viimeiset astiat hellan viereen pöydälle seurasin häntä ja painauduin hänen selkäänsä vasten ja painoin häntä päin hellaa. Suutelin Helenan niskaa, kaulaa ja korvia ja kuiskasin haluavani häntä nyt täällä keittiössä. Tehostaakseni sanojani vedin toisella kädellä Helenaa lantiotani vasten ja toinen käteni vaelteli hänen rinnoillaan. Helena tunsi varmaan ohuiden puuvillaisten housujensa läpi minun kovettuneen. Helena kumartui hiukan ja pyöritti takamustaan minua vasten. Halusin Helenaa ja avasin hänen housujensa napin ja vetoketjun. Työnsin käteni Helenan alushousuihin. Tunsin häpykarvat sormissani ja sitten tunsinkin kuumat ja kosteat häpyhuulet sormillani. Helena huokasi kun painoin keskisormeni kosteiden huulten väliin. Helena valui mahlaansa kuin keväinen koivu. Otin käteni pois ja painoin Helenan päällyshousut ja alushousut polviin ja avasin omia hosujani hänen takanaan. Katsoin Helenaa, joka pyllisti takamustaan minulle housut puolitangossa. Helena ei ollut hellan ja nyrkin välissä, vaan hellan ja kovan kyrvän välissä… Asetin kaluni Helenan pakaroiden väliin ja hän notkisti selkäänsä lisää. Helenan kesäiset rusketusrajat näkyivät vielä selvästi pyöreillä pakaroilla. Katsoin kuinka terskani oli kosteilla huulilla ja sitten annoimme intohimolle vallan.

Työnnyin syvälle Helenaan takaapäin ja hän työsi lantiotaan vastaan ja huusi haluavansa nuorta miestä ja syvälle. Minä tein työtä käskettyä ja kiihdytin vauhtia. Halusin laueta nopeasti sillä tämä oli minusta jotenkin niin absurdi tilanne. Helena huusi hellaa vasten ja minä painoin niin nopeasti kuin ehdin häntä ja keittö täyttyi rakastelun äänistä. Pian tunsinkin laukeamiseni olevan lähellä ja sanoin Helenalle tulevani pian. Hän vastasi huohottaen: Pasi, anna sitä nuorta kuumaa spermaa, anna tulla kaikki vaan sisään! Kaluni alkoi sykähdellä Helenan pillussa ja otin tukea hellasta etten olisi kaatunut lauetessani. Vetäydyin hetken kuluttua Helenasta ja käännyimme vastakkain suutelemaan. Olimme kumpikin jo aivan hikisiä. Näin kuinka sperma alkoi valua pitkin Helenan reisiä. Menimme hiukan siistiytymään ja jatkoimme illan istumista sohvalla viiniä nauttien.

Viinipullon tyhjennyttyä tulikin jo aika käydä yöpuulle sillä meillä kummallakin oli työpäivä aamulla. Tosin liukumien avulla aamulla ei kummallakaan olisi hirveä kiire toimistolle. Kävin Helenan jälkeen hampaiden pesulla ja tulin sängylle, jossa Helena oli jo alasti odottamassa minua. Hän oli asettanut kaksi tyynyä pakaroidensa alle, jolloin hän omien sanojensa mukaan nautti siitä, kun sai oikein olla tarjolla. Hän sanoikin minulle: Nyt olisi tarjolla pitkät yöunet tai tällaista tummaa rouvaa… Tehostaakseen sanojaan hän levitti reisiään leveämmälle ja veteli sormiaan häpynsä yli. Hänen karvansa oli leikattu siistiksi kolmioksi. Katseeni keskittyi lakattuihin kynsiin ja sormiin, jotka hieroivat häpyhuulia ja välillä upposivat niiden väliin. Ehdimme nukkua myöhemmin, sanoin hänelle. Näytä kuinka sinä laukeat omin sormin, jatkoin ja samalla siirryin lähemmäs sängyn jalkopäähän. Helena jatkoi sormeiluaan. Hän pyöritti hellästi ja kevyesti häpyhuuliaan etu- ja keskisormillaan. Sitten hän upotti sormensa sisäänsä ja nosti lantiotaan tyynyiltä ylösalas. Hänen hengityksensä kiihtyi ja hän vaihtoi kättään ja maisteli omia mahlojaan ja hieroi rintojaan. Minun seisokkini vaan kasvoi siinä katsellessani Helenan näytelmää.

Parissa minuutissa hän alkoi olla jo huipulla voihkinnasta ja hengityksen kiihtymisestä päätellen. Äkkiä Helena voihkaisi äänekkäästi ja nosti selkänsä kaarelle ja lysähti henkeään haukkoen sängylle selälleen. Katsoin Helenan märkänä sykähtelevää syliä ja siirryin hänen reisiensä väliin. Suutelin Helenan märkää häpyä ja imaisin häpyhuulet huulien väliin. Nuolin ja suutelin juuri lauennutta Helenaa ja hän voihki kieleni liikkuessa hänen pillussan. Ihanaa Pasi, minä en kestä kohta tätä…aah hän huusi ja vavahteli sängyllä. Naapurit varmaan kuulivat, että tänään Helena rouva ei tainnut olla yksin… Nousin ylemmäs ja asettelin kovaa kalua Helenan huulille ja painuin rajusti märkään pilluun. Olimme jälleen lähellä huippua. Nostin Helenan polvet olkapäilleni ja painoin häntä rajusti. Hän heilahteli työntöjeni tahdissa ja vaati lisää nuorta miestä. Olin laukeamispisteessä ja irrottauduin Helenasta ja nousin hänen rintojensa päälle istumaan. Silmät himosta kiiluen Helena otti kaluni suuhunsa. Hän oli todella taitava ja halukas suihinottaja. Sitä hän jaksoi aina tehdä. Helena imi minua nopein liikkein. Kalu mahtui välillä kokonaan hänen suuhunsa ja sitten hän taas haukkoi henkeä ja lipoi kielellään terskaa. Tartuin Helenan hiuksiin ja vetelin hänen päätään edestakaisin. Hän oli uskomattoman ihana näky ja minulla alkoi olla laukeaminen taas lähellä ja sanoin Helenalle tulevani pian. Hän hidasti ja imi pelkästään terskaani, joka oli hellästi huulten välissä ja käsin hän hieroi minua. En voinut enää pidätellä ja spermani lähtivät Helenan suuhun. Hän imi hellästi ja nieli kaiken. Sitten hän nuoli koko kalun ja irrotti otteensa ja laski päänsä tyynylle. Makasimme siinä raukeina ja nukahdimme sylikkäin uneen.

Heräsimme aamulla raukeina ja hyvin nukkuneina. Minulla alkoi kihelmöidä kun katselin rusketusrajaista Helenaa siinä vierelläni. Helena huomasi aamuseisokkini ja sanoi, että tuollehan täytyy tehdä jotain… Unet olivat jo karisseet molempien silmistä kun Helena kääntyi päälleni 69-asentoon ja työnsi takamustaan kasvoilleni. Minä hiukan puhaltelin Helenan häpyhuulia ennen kuin avasin ne hellästi sormillani ja aloin nuolemaan häntä. Hän tuntui aina olevan märkä ja valmis seksiin. Levitin Helenan pakaroita ja nuolin peppuvakoa ja pillua. Tunsin hänen ihanan makunsa suussani. Samalla Helena otti kaluani suihin. Hän kääntyi ja nousi kaluni päälle istumaan. Hän ohjasi kovan kaluni pilluunsa ja aloitti ratsastuksen. Hänen rintansa heilahtelivat kauniisti kun hän liikkui päälläni.

Aamuratsastus herättää mukavasti tällaisen vanhemman rouvan hän sanoi ja taivutti päätään ja vartaloaan taaksepäin. Helenan liikkeet olivat sulavia osaksi sen takia, että hän harrasti myös itämaista tanssia ja hän osasi hallita lantionsa liikkeet. Ihailuni keskeytyi kun Helenan työpuhelin soi… Äsh, hän sanoi, kai siihen pitää vastata ja hän nousi istumaan sängyn laidalle. Se on Minna töistä, hän sanoi. Minna oli Helenan ystävätär ja kollega. Nyt he eivät puhuneet miehistä kuten yleensä iltaisin, vaan jostain palaverista. Kaluni oli täydessä seisokissa ja huomasin Helenan “Age Perfect”-rasvapurkin yöpöydällä. Otin purkin käteen ja näytin Helenalle sitä ja kaluani… Hän nyökkäsi hymyillen… Otin rasvaa sormilleni ja hieraisin sitä hiukan terskan päähän ja sitten kaadoin Helenan hellästi sängyn reunalta selälleen ja rasvasin hänen peppuaan. Hän puhui vielä kännykkäänsä kun asetin kaluni hänen pepulle ja painoin reidet levälleen. Kalu upposi Helenan peppuun ja kiimainen pillukin oli hiukan raollaan äskeisen ratsastuksen jäljiltä. Kuulin kun Helena sanoi Minnalle: Minun aamiaismunani alkaa olla jo valmis, nähdään kymmeneltä toimistolla. Sitten puhelu loppui ja Helena heitti puhelimen sängylle. Painoin Helenan jalkoja polvitaipeista ja hän oli siinä riettaasti levällään kaluni pepussa. Helena sanoi, Pasi pane se peppu puuduksiin, niin etten pysty istumaan päivällä…

Katselin kuinka rasvattu Helenan peppu venyi työntöjeni mukaan sisään ja ulos. Hellitin otteeni Helenan jaloista ja hän alkoi työnnellä peppuaan minua vasten. Nojauduin eteenpäin Helenan päälle ja painoin kaluni Helenaan niin syvälle kuin suinkin. Suutelimme intohimoisesti ja hän puri rintaani ja olkapäihini jälkiä. Toisella kädellä nostin Helenaa niskasta ja toisella puristin häntä kiinteästä pakarasta minua vasten. Helena lukitsi minut reisillään päälleen ja tunsin kuinka aamulastini lähti Helenan kireään peppuun. Työnsin pari kertaa kulliani pepussa ja lysähdin raukeana Helenan päälle. Katsoin hänen vihreitä loistavia silmiään ja sanoin: kiitos ihanasta herätyksestä kultaseni. Annoimme hengityksemme tasaantua ja nousimme sitten aamutoimille. Vajaan tunnin jälkeen asunnon ovi sulkeutui takanamme ja ulos astui virallinen Helena. Himokas Helena jäi odottamaan seuraavaa kertaa... Heitimme vielä viattomat tervehdykset parkkipaikalla ja lähdimme kumpikin omille työpaikoillemme.

Kommentit ovat tervetulleita sähköpostiin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute