Herkku-puhelin
Tuula 58v saa nuorempaa
Nuorempi Pukki

Seison pitkästyneenä ja omissa ajatuksissani, kaupan kassa jonossa. Päivä, on mennyt kuumuutta tuskaillessa ja laiskotellen. Äkkiä tunnen kosketuksen olkapäässäni ja kuulen tutun äänen "Moi!". Käännyn ja siinä hän on Tuula, entisen työpaikkani toimiston hoitaja. Upea, tyylikäs nainen, johon olin aina ollut ihastunut, suuresta ikäerostamme 20v huolimatta.

Siinä, odottaessamme kassalle pääsyä, vaihdoimme muutamia tutuksi tulleita lauseita keskenämme, kuten: Eipä olla aikoihin nähty jne. Kassalta selvittyäni läksin astelemaan autolle päin, sen kummemmin mitään ajattelematta, kunnes kuulin nopeaa kenkien kopinaa perässäni. Vilkaistessa taakseni huomasin tutun hahmon seuraavan perässäni autoni luokse, ja alkavan kysellä tarkemmin kuulumisia. Siinä jutellessamme niitä näitä, vasta aloin kiinnittämään huomiota Tuulan pukeutumiseen. Hyvä muotoista vartaloa peitti, ohut kesähame ja tiukka t-paita, jotka eivät jättäneet paljon arvailuille varaa. Totesin omassa mielessäni, vuosien kohdelleen hyvin Tuulaa, edelleen, hyvä muotoinen lantio ja ihana takamus oikein korostuivat hameessa. T-paidan alla pullottivat ihanat muhkeat rinnat, kaiken kruununa kauniit sirot sääret korkeakorkoisissa avokkaissa. Kerrassaan upea ja tyylikäs nainen.

Tuula kertoili, vaihtaneensa työpaikkaa hänkin, ja viihtyvänsä uudessa paikassa mainiosti. Ainoastaan vapaa-aika tahtoi käydä pitkäksi, sillä aina ei jaksanut mennä mihinkään ja varsinkaan yksin. Erostakin oli kulunut jo 16v aikaa ja sopivaa miestä ei ollut sattunut kohdalle. Eikä kai kukaan, tällaista vanhaa 58v akkaa enää huolisikaan, nuorempia ne miehet taitaa etsiä. Vaikka kyllähän, se mies ystävä mukava olisi löytää, ja viettää aikaa sen kanssa. Siihen ihmettelin: Etteikö hänelle miehiä tarjolla? Noin upealle naiselle? Tuula kertoili kyllä olevan, mutta ei kiinnostavia ja sopivia hänelle, ilman miestä ex:n jälkeen ollut. Yleensä hän kertoi viettävänsä aikaansa ystävättäriensä kanssa, mutta miehistä keskustelu seuraakin kuulemma kaipaisi. Siihen vastasin, olevan mukavaa jutella hänen kanssaan, lisäten, jos siltä tuntuu että keskusteluseura kelpaa, tule joku ilta käymään, niin jutellaan. Tuula kysyi: Ihanko totta? Voinko tulla? Olis niin kiva saada miehistä keskusteluseuraa. Sanoin: Tule ihan vaan, kun siltä tuntuu. Olis kiva jutella lisää. Omassa mielessäni ajattelin, että myös katsella noin kaunista naista muutenkin. Sen jälkeen toivottelimme hyvät päivän jatkot ja poistuimme tahoillemme.

Pari päivää, kauppa reissun jälkeen, vietin iltaa tv:tä katsellen, kun ovikello soi. Oven avattuani, siellä seisoi Tuula, upeana vartalon myötäisessä ohuessa kesä mekossa ja korkokengissä. Tulin nyt käymään, kun puhe oli, että voin tulla, kertoili Tuula, lisäten, sopiiko? Vastasin että tietysti sopii. Tuula kertoi arastelleensa tuloaan, mutta rohkaisseensa, sitten mielensä ja päättäneensä lähteä. Ohjasin,, Tuulan istumaan sohvalle ja istuin itse sen toiseen päähän ja aloimme keskustella kaikenlaista. Siinä, jutellessamme en voinut olla, ihailematta katseellani, tuota upeaa naista. Siitä johtuen, aloin tuntea painetta housujen etumuksessa, jotta yritin peitellä. Huonoin tuloksin tosin, sillä huomasin Tuulan vilkuilevan haaroihini välillä ja punan nousevan hänen poskilleen. Samalla kuulin ja huomasin hänen hengityksensä kiihtyvän ja syvenevän. Yllättäen, Tuula katsoi suoraan silmiini ja kertoi tulleensa kylään, koska arvasi minun haluavan häntä. Lisäten olevansa ihastunut minuun. En voinut kuin myöntää, hänen olevan oikeassa.

Seuraavaksi siirtyen kiinni minuun, Tuula pyysi: Älä peitä sitä näytä minulle se. Siirsin käteni edestä pois, jolloin Tuula mitään sanomatta aukaisi housuni, ja kyrpä ponkaisi kovana esiin. Mmmmmmm, iso nuoren miehen kyrpä, totesi Tuula, imaisten sen suuhunsa. Taitavasti kieltään käyttäen ja imuttaen, Tuula hyväili kullia, ja sai hyvän olon aallot kulkemaan, päästä varpaisiin. En kestänyt kauan, kun laukesin syvälle Tuulan kurkkuun. Kehuin saaneeni parasta suuseksiä ikinä. Tuula kertoi pelänneensä, että ei enää osisi pitää miestä hyvänä. Kerroin pelon oleen turhaa, ja hänen olevan aivan mahtava.

Oli aika, tutustu tarkemmin Tuulan vartaloon, jota aloin hellästi tutkia kaulasta alaspäin. Samalla avasin mekkoa ja riisuin Tuulaa, avaten myös liivit. Tuulan uhkeat rinnat, valahtivat esiin D-kupeista, paljastaen isot ja kovat tummat nännit. Imeskelin ja nuolin noita pehmeitä meloneja, saaden Tuulan valittamaan nautinnosta. Jatkoin tutkimusmatkaani alas, kohti Kiimaisena tuoksuvaa Tuulan syliä. Riisuessani mekkoa ja stringejä, näin esiin tulevan tumman ja tuuhea karvaisen litimärän pillun. Pillu kiilteli Tuulan kiima nesteistä ja näytti turpealta ja valmiilta nussittavaksi. Halusin, kuitenkin kiusoitella Tuulaa lisää, joten aloin nuolla hellästi pillun huulia ja kutitella klitoriksen kärkeä. Tämä sai Tuulan villiksi ja kovaa nautinnosta valittaen, Tuula laukesi kiima nesteiden valuessa kasvoilleni.

Ihana pillun tuoksu ja maku, saivat kyrpäni täyteen toiminta kuntoon, ja aloin lähestymään Tuulan pillua, kyrvän sojottaessa tanassa sitä kohti. Tuula otti siitä tiukasti kiinni ja asetti sen huulille. Todeten: Ihana nuoremman miehen kyrpä, nussi kovaa vanhempaa tätiä. Täti tarvitsee kyrpää kunnolla, ollut niin kauan ilman. Jyystä tätiä oikein kunnolla, nuoremman miehen kyrvällä. En toista käskyä kaivannut, vaan otin tiukan otteen Tuulan lantiosta ja runttasin oikein voimalla kyrvän syvälle Tuulan liukkaaseen pilluun. Pillu otti kyrpäni vastaan maiskahtaen ja puristuen tiukasti sen ympärille. Samalla Tuulalta pääsi kova ja nautinnollinen voihkaisu: Oooooohhhhh oiiiiiiiihhhhh...

Totesin Tuulalla olevan hyvä ja liukas tiukka pillu. Tuula voihkaisi: Sun nuorenmiehen kyrpä on iso, mun pillussa ei koskaan ole noin isoa ollut. Aloin nussimaan Tuulaa nopeasti ja voimalla, pillu litisi ja valui kiima nesteitä pitkin sohvaa, tehden hyvää kyrvälle. Tuula valitti ja voihki suureen ääneen: Nussi poika, ihanaa ,nussi vanhaa tätiä, tekee niin hyvää...

Totesin Tuulalle, tädin pillun tekevän hyvää nuorelle kyrvälle. Tämä sai Tuulan pillun sykkimään ja Tuulan huutamaan: Oiiiihhhhh AAAAhhhhhh.. tuleeee...

Runttasin kyrvän, voimalla pohjaan ja annoin tulla paineella kaikki syvälle, tuohon sykkivään tiukkaan tädin pilluun. Loppu yö, kuluikin sitten kaikenlaisen kivan merkeissä, mutta siitä ehkä sitten joskus..

Tuosta nyt kaksi vuotta aikaa, eikä tädin pillun, ole tarvinnut olla enää ilman kyrpää. Vaan täti saa, sitä säännöllisesti 4-5 kertaa viikossa, pitkissä naimissessioissa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute