Herkku-puhelin
Sanna saa ja antaa, osa 3.
Hessu

Kuinka hitaasti aika voikaan kulkea. Kun Sanna oli lähtenyt, istuin jonkin aikaa kuin pökertyneenä sohvalla. Sydän hakkasi, mahassa velloi, tiesin ettei tästä olisi enää paluuta. Olin antanut Sannalle luvan mennä, olin ilmoittanut jopa että haluan sitä enkä olisi mustasukkainen. Vaikka sitähän olin, tietenkin, sitä oli se vatsanpohjassa vellova ja kurkkua kuristava tunne. Mutta samalla olin tavattoman kiihottunut tilanteesta. Oma pikku vaimoni oli menossa viettämään iltaa toisen miehen kanssa. Henrin, josta hän oli kertonut ensi tapaamisen jälkeen. Ja etenkin hän oli kertonut Henrin isosta, joka oli tehnyt Sannalle hyvää hotellihuoneessa messumatkalla.

Aloin siivota niin kuin olin luvannut. Mutta ajatukseni olivat koko ajan Sannassa ja siinä mitä hän juuri sillä hetkellä teki. En tiennyt, mutta kuvittelin. Ajattelin, että nyt hän on ehtinyt hotelliin, he loikoilevat sängyllä, hyväilevät toisiaan, suutelevat. Henrin käsi vaeltelee vaimoni vartalolla vaatteiden päällä, sivelee rintoja, koettelee pyöreitä pakaroita, liukuu reisille ja hameen alla ylemmäs. Sanna huokailee jo selvästi kiihottuneena, hänen kätensä hyväilee Henrin vartaloa ja sitten, lopulta, pysähtyy housujen etumuksen kohdalle ja kuin tunnustellen koettelee kohoumaa. Tai ehkä he ovat menneet ensiksi syömään hotellin ravintolaan tai baariin paukuille ja vasta sitten vetäytyvät huoneeseen.

Epävarmuus ja kuvitelmat kihelmöivät, kaluni seisoi ja kaipasi huomiota. Mutta Sanna ei siitä pitänyt, hän oli jo suhteemme alussa selkeästi ilmoittanut, etten minä saanut tyydyttää itseäni. Se oli hänestä vastenmielistä ja häntä halventavaa. Kaluni kuului hänelle ja sen täytyi laueta vain häneen. Vuosien varrella hän oli kehittynyt taitavaksi tarkistajaksi, esimerkiksi kun olin ollut viikon työmatkalla, Sanna otti kivekseni käteensä ja tunnusteli olivatko ne täynnä. Samalla hän katsoi minua silmiin ja kysyi, olenko ollut kiltti poika ja säästänyt kaiken hänelle. Siinä tilanteessa en pystynyt valehtelemaan. Kerran pitkällä työmatkalla lankesin antamaan itselleni tyydytyksen omin käsin ja kotona Sanna huomasi minun kertovan palturia. Rangaistuksena sain odottaa seuraavaa panoa kolme viikkoa, eikä sen jälkeen ole tehnyt mieli rikkoa yhteistä sopimusta.

Siivosin koko huoneiston, pyyhin pölyt ja imuroin, jynssäsin kylpyhuoneen kiiltäväksi. Ja koko ajan mielessä Sanna ja Henri. Haaroissani tykytti kalu, jota alkoi jo särkeä. Se kaipasi niin huomiota, mutta sai odottaa. Siivouksen jälkeen kävin suihkussa ja pesin kaluni valuvan veden alla. Hivelin sitä pesuaineella ja sain käyttää kaiken itsehillintäni, etten jatkanut loppuun asti. Laukeaminen oli aivan lähellä ja rauhoitin sen kylmällä suihkulla.

Katsoin iltauutisia muistamatta niistä mitään. Kello oli yhdeksän ja Sanna sanoi tulevansa viimeisellä bussilla. Se tulisi yhden jälkeen. Neljä pitkää odotuksen tuntia. Katselin telkkua, välillä kävin ikkunassa katsomassa ulos, vaeltelin hermostuneena asunnossa ja vähän väliä katsoin kelloa.

Kahdeltatoista aloin jo odottaa Sannaa kotiin, vain tunti enää. Viimeiset minuutin vietin ikkunassa odottamassa bussia. Se oli myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Se pysähtyi talomme eteen ja kaasutti liikkeelle. Pysäkiltä lähti kävelemään kolme nuorta, mutta ei Sannaa! Sydänalassa mylläsi, vatsaa velloi. Hän ei tullut, ja se oli viimeinen bussi kaupungista.

Olin sekavassa tilassa, ja odotin hänen soittavan tai laittavan ainakin viestin. Mutta mitään ei kuulunut. Kahden maissa menin sänkyyn odottamaan. Kello raksutti sekunteja yöpöydällä, odotin ja odotin. Jossain vaiheessa olin nukahtanut ja heräsin neljältä. Sänky vieressäni oli edelleen tyhjä. Sanna viipyi. Valvoin ja odotin. Ulkona kuului auto pysähtyvän kadulle. Syöksyin ikkunaan ja näin taksin seisovan talon edessä. Sanna nousi autosta ja samalla painuin takaisin peiton alle. Sydän hakkasi, olin aivan hermona. Ovi kolahti, Sanna kuului tuleva eteiseen. Yritin hengittää tasaisesti. Vessasta kuului ääniä, veden kohinaa. Ja viimein Sanna ilmestyi makuuhuoneen ovelle. Oli hämärää.

Hän seisoi hetken oviaukolla, päällään lyhyt silkkinen yöpaita, joka ulottui juuri reisille. Olin sen ostanut jouluna. Vaihdoin asentoa ja Sanna tuli sänkyyn viereeni.

- Valvotko sinä? hän kysyi hiljaa ja pujahti oman peittonsa alle. – Kulta, minulla meni aika myöhään, hän jatkoi ja silitti hiuksiani. – En vain ehtinyt viimeiseen bussiin. Ethän ole vihainen?

Ynähdin jotain, olin haljeta kaikesta siitä tunteesta, oma vaimo oli juuri tullut vieraan miehen luota. Sanna pujahti peittoni alle, ihan viereen. Katselin häntä hämärässä, hän oli niin tyytyväisen oloinen, tyydytetty nainen, hyvin saanut. Sen tajusin häntä katsellessa. Sanna vei kätensä haaroihini ja tapasi jäykän kaluni.

- Oiih, hän naurahti. – Tämä on ainakin odottanut kiltisti, eikös niin?

Olin pakahtua jännityksestä ja kiihkosta. Puristin Sannan itseäni vasten, suukottelin häntä kiihkeästi, hellin ja hyväilin. Tajusin rakastavani häntä, ehkä enemmän kuin koskaan. Olin odottanut, kaivannut koko pitkän yön. Ja siinä hän oli vieressäni onnellisena, raukeana, saaneena.

En pystynyt puhumaan. Vein käden Sannan yöpäidan hameen alle, sivelin pakaroita ja etsiydyin reisien väliin.

- Voi kulta, Sanna huokaisi ja raotti reisiä hiukan niin että sain käteni sinne väliin, hänen aarteelleen.

Se oli lämmin ja kostea eikä ollut pienintäkään epäilystä mitä yöllä hotellissa oli harrastetu. Sydämeni jyskytti ja tunnustelin Sannan kalleinta varovasti. Sitten jostain tuli ajatus, kuin jokin voima olisi laittanut minut niin tekemään, nostin yöpaidan hametta ylemmäs vyötärölle, vetäydyin alas Sannan reisien väliin ja levitin niitä lisää.

Ja siinä edessäni, hämärässä huoneessa, oli vaimoni pillu, se joka oli minulle ja vain minulle avioliitossa luvattu. Häpyhuulet olivat turvonneet, hiukan raollaan ja kosteina. Sydän hakkasi entistä enemmän ja minun teki mieli suudella sitä ja pitää hyvänä.

- Kulta, varovasti… , Sanna kuiskasi kun huomasi mitä olin tekemässä. – Se on niin arka….

Lipaisin kielelläni hellästi pitkin vakoa klitorikselle asti ja Sanna voihkaisi. – Voi rakas…haluatko todella.. .

Ja minä halusin, vaikka tiesin että vähän aikaisemmin vieras kulli oli tehnyt työtään Sannan kalleimmassa. Olisin halunnut painaa suuni Sannan pillua vasten voimalla, nuolla ja pitää niin hyvänä kuin vain osasin ja olin monesti tehnytkin. Mutta kiihkossani tajusin kuitenkin, että pillu oli arka, ja minun piti olla varovainen etten satuttaisi. Sanna nosti päätään, katsoi mitä olin tekemässä ja otti tiukasti hiuksistani kiinni. Livoin kielelläni pitkiä vetoja vakoa pitkin, alhaalta ylös, maistoin sitä ihanaa makua, joka nyt oli hiukan erilainen kuin aikaisemmin.

- Kulta pieni… ihanaa…, Sanna voihki ja kertoi samalla kuinka hyvin Henri oli rakastellut. Tai hän ei nyt puhunutkaan rakastelusta, kuten yleensä vaan ensi kertaa kuulin hän sanovan jotain rivompaa.

- Henri nai niin ihanasti! Sain vaikka kuinka monta kertaa…

Sanna ei ollut ennen puhunut naimisesta, hänen täytyi olla todella vaikuttunut ja innoissaan.

Kun sain tarpeekseni, nousin ja kullini tykytti kuumana yläviistoon. Sanna ojensi kätensä ja otti siitä kiinni ja ohjasi minut päälleen niin, että sai sen lähelleen. Hän tunnusteli kuumana tykyttävää kaluani.

- Voi kuinka kova ja innokas.. ja niin erilainen. Henrillä on... tiedäthän... tähän verrattuna...

Ja tiesinhän minä, vaikka Sanna ei olisi siitä muistuttanut.

- Sen ympärille ei edes sormet ylety… , Sanna naurahti ja kokeili kuinka helposti ne kiertyivät oman kaluni ympäri.

- Voi kulta jos tietäisit miltä selllainen voikaan naisesta tuntua! Ja Henri on niin hellä, nai hitaasti… kauan. Siksi en millään ehtinyt bussiin. Uskothan?

Uskoin tietysti, mutta kävin myös niin kuumana, että olin laueta Sannan sivellessä kaluani.

- Haluaisitko sinä? hän kysyi hiukan kiusoitellen. Hänenkin täytyi se tietää ja nähdä. Kaluni tykytti kivikovana hänen hellässä otteessaan.

– Haluaisitko laittaa sen sinne…. vaikka siellä on ollut toinen… vieras… niin iso… kyrpä.



Ja taas Sanna yllätti rivoudellaan, kyrvästä hän ei ollut taatusti ennen puhunut.

Asetuin Sannan reisien väliin, hän levitti niitä ja otti polvitaipeista käsillä kiinni. Pillu oli hyvin tarjolla, tummakarvainen, turvonneet huulet, hiukan raollaan oleva vako. Asetin kullini huulille ja tunsin sen liukkauden.

- Voi rakas, varovasti, Sanna kuiskasi ja huokaili.

Painoin hitaasti sisään ja tunsin kuinka erilainen pillu nyt oli, liukkaana, turvonneena, hyvin naituna. Sanna levitti reisiään enemmän, painoi pohkeet selkääni, kantapäät pakaroilleni ja kietoi kädet hellästi ympärilleni. Suukotteli.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute