Herkku-puhelin
Dominaoppia
Pave

Dominan koulutusta

Olemme jo lähes 20 vuotta aviossa ollut nelikymppinen aviopari. Minä olen ristiverinen, vain hieman yli ihannepainon normaalivarusteinen kaljuuntuva herrasmies. Vaimoni on kurvikas brunette B kupeilla ja hyvällä huumorintajulla varustettu. Seksielämä on ollut ihan kohtuullista, nousuineen ja laskuineen. Nyt jo useamman vuoden on seksielämässämme ollut hieman aktiivisempaa ja uutta kokeileva vaihe.

Yksi uusista aluevaltauksista on ollut bondage. ja tämä on kertomus Bondagesta ja miten koulutetaan Domina.

Vaimoni passiivisemmasta ja mielikuvituksettomasta otteesta johtuen olen yleensä alistava osapuoli. Itse toivoisin olevani useammin alistettu ja jopa rajummassa käsittelyssä kuin mihin vaimoni on tohtinut.

Ja sitten varsinaiseen asiaan.

Suomessa on muutama dominapalveluita tarjoavaa yrittäjä, näistä valitsin mielenkiintoisimman. Ryhdyimme Dominan kanssa suunnittelemaan sähköpostin välityksellä vaimolleni dominaksi koulutusta. Koulutuksen suunnittelu onnistui varsin vaivattomasti, dominalle tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun pariskunta tuli hakemaan dominan oppia. Dominalla oli oma studio tai kammio, jossa kouluttaminen oli helppoa järjestää. Vaimoni kanssa oli etukäteen sovittu vain siitä, että tällainen koulutus järjestetään, sisällöstä ei puhuttu etukäteen.

Tällainen siitä sessiosta tuli.

Vaimoni oli mennyt jo aiemmin ilmoittamaani osoitteeseen, oli sovittu, että vaimoni menee ensin yksin tutustumaan kouluttajadominaan ja varsinaiseen koulutusluokkaan. Oli sovittu myös että vaimollani on mahdollisuus perua koko juttu tämän kahdenkeskisen esittelyn perusteella, jos homma tuntui liian rankalta tai vastenmieliseltä.

Itse saavuin paikalle täsmällisesti, kuten orjan tuleekin saapua. Saavuin ensin mustaksi maalattuun eteiseen jossa oli vain musta puinen penkki ja naulakko. Eteisen yhdellä seinällä oli taulu, joka esitti dominaa asiaan kuuluvassa nahka-asussa ja hänen neljää palvelijaansa frakeissa, joiden housuista puuttuivat isot palat vyötärön ja reisien välistä jättäen kyrvät ja perseet paljaiksi. Tuo taulu kääntyi saranoillaan sivuun ja takaa paljastui peili, jonka oletin olevan yksisuuntainen lasi eteisen tarkkailua varten.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, odottelin ainakin vartin ja mielessä kävi että vaimo on jänistänyt ja koko juttu on mennyt puihin. Hiljaisuuden rikkoi seinässä olevan luukun aukeaminen, siellä oli silmälaput, viisi pantaa ja talutushihna. Kaiuttimen kautta sain komennon riisuutua alasti ja kiinnittämään kahleet ranteisiin, nilkkoihin ja kaulaani. Kun olin riisunut ja laittanut kahleet päälleni, avautui ovi ja sieltä tuli talon emäntä Domina isolla D:llä. Domina oli pukeutunut piikkikorkoisiin polven yli ulottuviin nahkasaappaisiin, nahkaisiin vain hädin tuskin herkkurasian peittäviin stringeihin, nahkaiseen rinnat koholle ja paljaaksi jättävään korsettiin ja pitkään nahkatakkiin. Visuaalinen nautintoni jäi varsin lyhyeksi, sillä Domina peitti silmäni silmälapuilla ja varmisti että ne peittivät näköni täydellisesti. Kaulapantaani kiinnitettiin talutushihna ja domina komensi minut polvilleen. Tunsin vetoa kaulallani ja ymmärsin että minua vedettiin talutushihnasta, ryhdyin konttaamaan vedon suuntaan. Tilanne oli varsin kiihottava, tiesin että kaksi dominaa seurasivat kuinka konttasin lattialla. Tunsin kuinka kaluuni pakkautui verta ja se saavutti pulikovan olemuksensa.

Ensimmäinen oppi vaimolleni oli oikeaoppinen orjan talutus, sen piti tapahtua vain hieman talutushihnasta ohjaten ja orjan piti seurata valtiatarta samassa tahdissa. En saanut päästää suustani pihahdustakaan. Jokaisesta virheestä, inahduksesta, kiirehtimisestä tai hidastelusta, sain napakan iskun pakaroilleni ja korjaavan komennon "nopeammin" tai "hitaammin". Muutaman kierroksen jälkeen ja kuumottavalla pakaralla opin aistimaan oikean nopeuden ja pitämään suuni kiinni.

"Nyt kun kävelyttäminen onnistuu, lisäämme orjan painetta", kuulin Dominaopettajan sanovan. Tunsin kuinka nahkalla verhottu käsi runkkasi kyrpääni laiskan oloisesti. Olin tilanteesta niin kuumissani että laukeaminen oli lähellä, en edes tiennyt oliko tämä opettajan vai oppilaan käsi. "Saat valita orjallesi jonkun seuraavista käsittelyistä; suolihuuhtelu, muumiointi tai kohtuullinen kipu". Seurasi piinaavan pitkä hiljaisuus, jonka aikana itse arvoin vaihtoehtoja, mikään ei tuntunut erityisen vastenmieliseltä. Kaikki vaihtoehdot olivat vaimolleni vieraita ja ennen kokemattomia, joten en voinut mitenkään arvata mitä olisi tulossa. "Valitsen kivun", kuulin vaimoni vihdoin päättävän.

Nahkakäden ote kyrvälläni oli vuoroin uneliaan laiska ja vuoroin voimakkaasti puristava, vain vaivoin sain pidettyä inahdukseni. Kuulin opettajan opastavan oppilastaan, he puhuivat kuitenkin niin hiljaa etten erottanut kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Muutamia sanoja erotin kuten "nipistin", "painot" ja "irvistys". Kuiskuttelu loppui ja kuulin metallin ja puun kalahduksia, päättelin että orjan kidutuspenkkiä valmisteltiin.

"Nouse orja seisomaan", kuulin sanottavan. "Seis", huudahti opettaja. "Orjat ovat tyhmiä, joten niitä pitää komentaa kuuluvalla äänellä ja selkeästi, komenna uudestaan". "Ylös!", kuului terävä komento, ymmärsin nousta pystyyn. Pitkään kontallaan olemisesta, ja melkein kivuliaasti seisovasta kyrvästäni seurasi se, että seisomaan nousemiseni ei ollut kovin sulavaa. "Ei tainnut mennä vaadittavalla ripeydellä?", kysyi opettaja oppilaaltaan. "No, ei mennyt", vastasi oppilas. "Maahan!", komentoa tehosti kyrvälleni suuntautunut ratsupiiskan napakka isku, painuin takaisin polvilleni. "Ylös!", kuului komento uudestaan. Hammasta purren nousin ylös niin ripeästi kuin pystyin, tällä kertaa suoritukseni hyväksyttiin. "Tältä orjasi pitää näyttää kun olet saanut kaiken tehtyä, seuraan toimintaasi ja keskeytän jos et toimi oikein".

Tunsin jälleen vetoa kaulapannassani ja lähdin kävelemään vedon suuntaan kyrpä piiskan iskusta huolimatta, tai siitä johtuen, pystyssä. Matka ei ollut pitkä, vain muutaman askeleen, kuului seuraava komento "Seis". Pysähdyin paikoilleni "käänny!" oli seuraava komento ja ryhdyin kääntymään paikoillani vasempaan. "Toiseen suuntaan!", komentoa tehosti jälleen piiskan isku kyrvälle, lähdin kääntymään oikealle ja jatkoin kunnes olin kääntynyt arviolta puoli kierrosta. "Seis!". Kuulin ja tunsin kuinka jalka- ja käsikahleisiini kiinnitettiin jotain, tunsin vetoa käsissäni ylöspäin. Kun käteni olivat lähes suorana ylös, muuttui veto taaksepäin suuntautuvaksi, otin vaistomaisesti askeleen taaksepäin, jotten horjahtaisi. "Takaisin paikallesi!", komentoa alleviivasi piiskan isku reidelle, taaksepäin veto käsissäni hellitti ja siirsin jalkani takaisin. Käsien taaksepäin veto alkoi taas, tällä kertaa sinnittelin paikoillani, kunnes piti päättää kaatuako taaksepäin vai ottaako taas piiskan sivallus. Tilanne oli todella tukala kun tunsin että kohta en enää pysy pystyssä. Päätin rohkaista mieleni ja kaatua taaksepäin, pieni helpotuksen huokaus pääsi suustani kun huomasin että hartioiden kohdalla oli tuki, joka oli vain 30 sentin päässä, joten kaatumisesta ei tullut totaalinen. Käteni kahleet kiristyivät edelleen ja tunsin käsivarsienkin takana tukevaa puuta, tuli mieleeni kuvat X kehyksestä. Asentoni ei ollut mitenkään mukava, tukea oli vain käsivarsilla ja hartioilla, loppu kehoni oli ilman tukea. Seisoma asentokin oli hieman luonnoton, takakeno, jossa jouduin pinnistämää pitääkseni selän paikoillaan. Asento oli niin huono että tunsi veren pakenevan kyrvästäni ja sen pään osoittavan kohti lattiaa.

Seuraavaksi olin taas kaatua, kun molemmat jalat riuhtaistiin ilman ennakkovaroitusta noin 30 senttiä sivulle ja taaksepäin, samalla tosin asentoni korjautui niin että sain panoa paremmin jaloille. Taas tunsin käden kyrvälläni, tällä kertaa runkkausliikettä ei ollut tarjolla vaan pelkästään paikoin kivuliasta puristamista aivan kyrvän juuresta. "Valitse näistä" kuulin opettajan sanovan. "Kuinka paljon?" kysyi puolestaan oppilas, "30" oli vastaus. Minulla ei ollut aavistustakaan mistä oli puhetta ennen kuin kuulin viuhahduksen ja läsähdyksen sekä tunsin kivun reidelläni, "viuh-smash" toiseen kertaan. "Seis!" kuului taas jo niin tutuksi käynyt opettajan komento. "Ei tämä mene oikein, kun orja saa iskuja niin orjan tehtävänä on laskea ne ka kiittää jälkeenpäin". "viuh-smash", "1", "viuh-smash", "2", sain iskuja tasaisesti molemmille reisille. Ääni oli pahaenteinen mutta kipu ei ollut kohtuuton, enemmänkin kihelmöintiä ja kuumotusta "viuh-smash", "29" "viuh-smash", "30", "kiitos valtiattareni", ymmärsin kiittää laskurin täyttyessä.

"Hyvä, sitten valitse näistä", taas piinaava epätietoisuus mistä valinnasta oli kyse. "Jos käytät noita niin laita nämä ensin", en edes yrittänyt miettiä mistä voisi olla kysymys. Tunsin käsien hääräävän nännini kimpussa, jokin pyöreä oli nänni ympärillä, yllättäen tunsin kipua ikään kuin nänniäni olisi imetty. Kuului risahtava ääni ja imu lakkasi mutta kipu jäi, sama käsittely toiselle nännille. "Nyt kun kumilenkit ovat paikoillaan voit laittaa nämä", taasen hääräilyä nänni ympärillä. Tunsin kuinka nännin päähän tuli puristava paine, nänneihini oli kiinnitetty puristimet. "Lisää näitä yksi kerrallaan, mutta ei liian montaa", pieni kilahdus kuului aina kun nänneissäni oleviin puristimiin lisättiin painoja. Muutama meni ihan mukavasti mutta neljännen jälkeen kipu alkoi olla sietämätön ja jouduin irvistämään. Viidennen painon jälkeen tuli tauko ja toivoin että se tarkoitti sitä, että lisäpainoa ei enää tule.

"Painot ovat varmaankin oikeat, nyt sinun pitää saada vielä tuo orjasi kyrpä naisseuraa kunnioittavaan juhla-asentoon, käytä tätä ja kättäsi tai suutasi", en ehtynyt arvailemaan mitään kun tunsin kaksi nahkahansikkain verhottua kättä kivusta lerpahtaneen ja pippeliksi muuttuneen kyrpäni kimpussa. Sekä kyrpää että palleja venytettiin ja nyittiin, enkä oikein ymmärtänyt mistä oli kyse, kunnes tunsin vähitellen puristavaa painetta aivan kyrvän juuresta. Olin saanut kyrvän juureen jonkinlaisen kiristysrenkaan, jota kiristettiin. "Älä kiristä liikaa", ohje lopetti kiristymisen. Tunsin kuinka veri pakkautui taas kyrpääni, tällä kertaa ilman kosketustakin. Muutamilla rivakoilla runkkausliikkeillä vaimoni sai aikaiseksi kivikovan, melkein kivuliaan seisokin, kun vielä kiristysrengas esti veren palautumisen niin kivikova ei ole yhtään liioittelua. "Hyvä, tuossa asennossa orjan pitää olla kun on valtiattaria läsnä".

"Nyt on orgasmin vuoro, mahdollisuus on vain yhteen orgasmiin. Kummalleko se suodaan orjalle vai Dominalle?", kuului opettajan seuraava kysymys. Valitse minut! huusin hiljaa mielessäni, olinhan jo muutenkin ihan orgasmin partaalla ja täysin valmis laukeamaan. "Dominalle" oli vaimoni vastaus. Enpä muista olleeni pitkään aikaan yhtä pettynyt kuin nyt. Ympäriltä kuului nahkan kahinaa ja tunsin kuinka suuhuni laitettiin hammassuojan kaltainen kappale ja suutani peitti suojan vastakappale. Hihnat kiristyivät niskani taakse kun tämä outo suukapula kiinnitettiin suulleni. Jossain napsahti virtakytkin ja sähkömoottori käynnistyi surisemaan. Taaskaan en ymmärtänyt mistä oli kyse, kunnes tunsin että minua kallistettiin taaksepäin kunnes olin makuuasennossa. "Saako orjasi katsella?" oppilaalta kysyttiin, "ei!" tuli napakka vaimoni vastaus ja niin minun pimentoni jatkui edelleen. Miten tuo suukapula tai asentoni vaihto liittyi vaimoni orgasmiin? Oma oloni ei ollut enää nänneissä tukala, kiitos makuuasennon, jossa nännipainot olivat nyt rintakehäni päällä. Paine kyrvässä oli vielä voimakas, eikä se osoittanut minkäänlaisia helpotuksen merkkejä.

Kuulin että pääni molemmilla puolilla rahisi jokin, mutta en ymmärtänyt mitä se oli. Seuraavaksi tunsin painetta suukapulassani, ensin alaspäin ja sitten ylöspäin. Kun tähän yhdistyi vielä vaimoni tuttu kiimanhaju ja kevyt litsahtelu, ymmärsin että suussani oli yhdistetty suukapuja ja dildo. Korvieni tasalla täytyi olla vaimoni jalat kun hän laskeutui ratsastamaan suussani olevalla dildolla. Vaimoni aloitti ensin rauhallisen ja sitten pikkuhiljaa kiihtyvän ratsastuksen dildolla. Kovin kauan ei kestänyt kun rytmi meni ajoittain sekaisin ja lätinän sekaan kuuluin myös vaimoni niin tuttuja orgasmi murahduksia. Orgasmin tullessa takaraivoni oli aika kovalla koetuksella kun päätäni tempoiltiin puolelta toiselle orgasmin kourissa. Vaimoni orgasmissa mukana eläminen lisäsi entisestään painetta kyrvässäni ja oli itsekin laueta, ja olisin sen tehnyt pienimmästäkin kosketuksesta kyrpääni.

Orgasmin laannuttua ja vaimoni siirryttyä pois suussani olevalta suukapuladildolta, seurasi hiljaisuus, ja pientä rupattelua taas opettajan ja oppilaan kesken. Pinnistelyistä huolimatta en saanut mitään selkoa mistä oli puhe. Taas rapsahti sähkökytkin jossain ja perään toinenkin. Erotin kaksi sähkömoottorin ääntä ja tunsin kuinka nousin vaaka-asennossa ilmaan. Nostoa kesti jonkin aikaa kunnes moottorit pysäytettiin. Minä olin edelleen X asennossa, kyrpä korkeapaineisena ja naiset tulivat minun molemmin puolin. Aina välillä nahkaan verhottu käsi kävi varmistamassa että kyrvässäni oli jatkuva paine ja kivulias erektio. Paine nänneissäni kasvoi jälleen kun niitä yhdistävä ketju pingotettiin ylöspäin. Paine kyrvässä ja nänneissä aiheutti minulle keskittymisvaikeuksia, tilannetta ei helpottanut ajoittain kyrvälleni tulleet luunapit. kuulun oppilaan ja opettajan välisestä keskustelusta vain pätkiä, kuten: "Tässä on sinulle video tästä oppitunnista ja muutamia kotiläksyjä" kuulin opettajan sanovan vaimolleni samalla kun tunsin jotain kylmää laskettavan vatsalleni, varmaankin se videonauha. "Näissä kuvissa on niitä sessioita, joista keskusteltiin, mutta joita ei toteutettu". "Voit käydä pesulla, niin minä laitan tämän orjan takaisin koppiinsa, josta voit hänet noutaa", tähän päättyi "palautekeskustelu" jonka pöytänä oli ollut.

Kuulin kuinka vaimoni poistui huoneesta ja jäin Dominan kanssa kahden. Minulla oli suukapuladildo edelleen suussani kun kuulin sähkömoottorien taas käynnistyvän ja laskevan minut lattiatasolle. "Saat tyydyttää vielä minutkin tuolla dildolla ennen kuin päästän sinut pois". "Tällä kertaa dildosi työstää anaalia, koska pidän siitä enemmän". Tunsin kuinka dildolle tehtiin runkkausliikkeitä, samalla kun nenääni tuli liukasteen tuoksu. Taas kuulin rahinaa korvieni juuresta ja ymmärsin että jo toisen kerran suukapuladildolleni ollaan istahtamassa, tällä kertaa anaalipuolella. Samalla kun ratsastus muuttui rajummaksi ja rajummaksi tunsin keveitä iskuja kivenä seisovassa kyrvässäni. Huutojen saattelemana Domina sai oman orgasminsa ja minun kyrvän käsittely loppui. Turha kai mainita että minun orgasmini oli vielä saavuttamatta.

"Vapautan sinut nyt, ja kun olet saanut luvan, poistut eteiseen pukemaan ja odottamaan omaa valtiatartasi". Dildo ja kahleet irtosivat yksi kerrallaan, vain silmälaput jäivät päälle. Kiristysrengas kyrpäni juuresta irrotettiin ja olin taas saada orgasmin, mutta dominan ammattitaidolla niin ei päässyt käymään. Kuulin oven käyvän ja ymmärsin olevani kammiossa yksin. Kovaäänisestä kuului "Orja, ota silmälaput pois ja mene pukeutumaan ja odottamaan valtiatartasi".

Paikat kankeina kampesin ylös ja poistin silmälaput ja menin mustaan eteiseen pukeutumaan. Taas jouduin odottamaan ainakin 15 minuuttia ennen kuin ovi aukeni ja kohtasin suihkunraikkaan virnuilevan vaimoni, "tulehan orjaseni, niin mennään kotiin viimeistelemään" oli aikaisempia komentoja lempeämpi komento. Mitä viimeistely tarkoitti onkin toisen jutun väärti...



Jos tästä tarinasta saamani palaute on voittopuolisesti positiivista, olen valmis kertomaan muistakin uusista seksin aluevaltauksistamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute