Herkku-puhelin
Kokenutta lihaa
male-xxx

Vietin yksinäistä perjantai-iltaa kotona siemaillen keskaria ja telkkaria katsellen. Kaverit pyytelivät kapakkakierrokselle mutta kieltäydyin. Vain kaksi kuukautta sitten armeijasta päässeenä oli jo tullut juhlittua siviiliin pääsyä kunnolla.

Tylsää, ajattelin. Hörpin olutta ja katselin MTV:ltä musiikkivideoita. Hyvännäköisiä perseitä, alkoi pikkuhiljaa panettamaan. Pitäisiköhän runkata..myöhemmin ajattelin.

Myöhemmin muutaman oluen jälkeen ovikello soi. Kukahan siellä tähän aikaan, ajattelin. Kello oli jo lähes 1.00 yöllä.

Ovella seisoi yläkerran rouva. Olin vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan rappukäytävässä aina kun kohdattiin. Hänen nimensä oli muistaakseni Pirjo ja ikää arviolta 45. "Hei Make, kuule voitko auttaa. Tulin juuri ravintolasta ja en saa oveni lukkoa auki, se on temppuillut ennenkin."

Mikäs siinä, pitäähän naapuria auttaa. "Ok. sanoin, katsotaan josko se aukeaisi"

Pirjo käveli edellä yläkertaan ja minä taktisesti perässä. Pirjo oli tosiaan selvästikkin tulossa ravintolasta. Korkeakorkoiset mustat avokkaat, mustat nailonsukat ja lyhyt minihame.

En ollut ennen tajunnutkaan kuinka hyvännäköinen nainen Pirjo oli. Herranjestas mikä perse pyöri nenäni edessä Pirjon noustessa rappusia, isohko mutta kiinteä. Pystyt pakarat värisivät kiihottavasti Pirjon kävellessä.

Pienen yrittämisen jälkeen sain lukon auki. "Vaatii vaan pientä rasvausta" sanoin. "Niinkuin moni muukin asia tässä huushollissa" sanoi Pirjo vihjailevasti kielellä huuliaan lipaisten.

"Tule peremmälle, voin ainakin kiitokseksi tarjota paukut" sanoi Pirjo. "Eikös teillä mennä nukkumaan jo tähän aikaan?" kysyin. "Mies ja lapset on Ruotsin risteilyllä, tulevat vasta ylihuomenna"

No mikä ettei, ajattelin, ainahan yksi paukku maistuu hyvännäköisen naisen seurassa.

Pirjo sekoitti paukut ja niitä maistellessa jutukin alkoi luistaa. Pirjo kertoi ilkikurisesti hymyillen olleensa tyttökaveriensa kanssa ravintolassa "katsastamassa paikkakunnan uroita". "Niin, ainahan saa katsoa" heitin väliin. "Tekisi mieli vähän muutakin kuin katsoa" leperteli Pirjo selvästikin jo pikku hiprakassa.

" Mitäs sinä nuori mies, saatkos sinä naista tarpeeksi?" kysyi Pirjo huuliaan lipoen.

"No eihän sitä ikinä tarpeeksi..." vastasin hiukan hämilläni Pirjon suorasukaisuudesta.

"No kuinkas sinä sitten paineet purat, nuorilla miehillähän on aina kiima päällä"

"No tuota...joskus tulee....öhöm.." sopertelin hämilläni.

"Ei siinä ole mitään hävettävää jos silloin tällöin runkkailee, sitähän sinä teet vai mitä?"

"No joo..." vastasin pää pyörällä.

"Onko sulla nyt kiimainen olo? Minäpä pistän miehen pornovideon pyörimään. Minäkin tykkään katsella näitä"

"Käyn sekoittamassa vielä yhdet paukut, sinähän voit runkkailla siinä sohvalla sillävälin, kaiva vaan reippaasti se kova kulli esiin..."

Jumalauta kehtaanko, ajattelin mutta Pirjon härskit puheet saivat kullini kovenemaan jo. Potkaisin farkut pois jalastani ja kaivoin jo kivikovan kyrpäni esiin. Filmi alkoi heti ryhmäpanokohtauksella jossa kaikki nussivat toisiaan sikinsokin. kuin huomaamatta aloin runkkaamaan kovaa kyrpääni pitkin vedoin. Lähes 20cm suonikas kullini sykki nyrkissäni tuijottaessani tv ruutua.

"Näyttääpä herkulliselta, jatka vaan" kuulin takaani.

Pirjo tuli eteeni seisomaan. Hän oli riisunut päälivaatteet pois ja jättänyt ylleen pelkät korko kengät ja sukat ja sukkanauhat.

" Miltä näyttää, kiihottaako tällänen vanhempi nainen sua?" kysyi Pirjo tuijottaen samalla runkkailuani.

"Upeaa...mikä herkullinen pillu" sopertelin tuijottaen Pirjon lähes posliinia vittua. Pillun päällä oli vain pieni kaistale karvoja. turvonneet pillunhuulet näkyivät selvästi.

"Jatka vaan sitä nuoren pojan kullin runkkausta" sanoi Pirjo kiimasta paksulla äänellä.

Pirjo kyyristyi eteeni ja tarttui polvitaipeisiini kohottaen niitä lähes kainaloihini. Tunsin kuuman kielen kireillä palleillani Pirjon alkaessa lipoa niitä.

"Runkkaa vaan, anna tulla kuumaa runkku spermaa, runkkaa sitä suonikasta kyrpää kunnolla...runkkaa" soperteli Pirjo lutkuttaessan pallejani.

Tunsin kuinka kieli laskeutui alemmaksi ja alkoi pyöriä persereikäni ympärillä.

Jumalauta, tätä ei kauaa kestä, ajattelin.

Kieli alkoi tehdä kiihtyvällä tahdilla nussivia liikkeitä persereikäni sisään.

"Ihana persereikä...Runkkaa kyrpää... Sä taidat pitää kun Pirjotäti nussii kielellä sun persereikää....Anna sitä runkkuspermaa.. ANNA...RUNKKAA KYRPÄÄ....."

Pirjon kieli syvällä perseessä vatkasin kyrpääni raivokkaasti. Tunsin kuinka palleissa kiristyi. Silmissä musteni. Ammuin kuumia spermasuihkuja huutaen suoraa huutoa. Kyrpä sykki kädessäni ruiskien yhä uusia spermakaaria.

Kun palasin tähän maailmaan katsoin eteeni. Pirjo oli yhä kontillaan edessäni naama ja hiukset valuen spermaa. Pirjo lipoi kielellään poskilta spermaa autuas ilme kasvoillaan.

"Tätä herkkuspermaa pitää saada paljon lisää ja joka reikään vielä tänä yönä. Lepää hetki ja sitten jatketaan..."

Herra jumala, selviänköhän tästä hengissä, ajattelin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute