Herkku-puhelin
Nina, toinen nainti Turkissa
Jsea

Minun kaunis Ninani oli lähtenyt työpaikan tyttöjen kanssa Turkin Antalyaan kahden viikon lomalle. Nina tapasi Turkkilaisen miehen ihan ensimmäisinä päivinä ja ihastui kaverin komeaan lihaksikkaaseen vartaloon ja osittaiseen ujouteen. Tämä “Romeo” ei ollut aivan tavallinen pillunvonkaaja vaan tullut turistikaudeksi töihin ja tekemään tiliä tarjoilijana rahoittaakseen opiskelujaan muualla. Kaksikko kuitenkin löysi toisensa ensin rannalla ja sitten discossa. Seuraavana päivänä olikin sitten jo Nina antautuminen ruumiillisiin iloihin kaverin kämpillä.

Tämä tarina kuitenkin kertoo tuon ensimmäisen nainnin jälkeisestä eräästä kerrasta, joka kiihotti minua aivan saatanasti.

Eräänä iltana katselin telkkaria ja Nina tuli jalkoväliini vähän sillä mielellä. Hän otti ja veti alushousuni pois ja alkoi leikkiä ja kiihotella kaluani. Samalla kertoi seuraavaa :

“Koko naislauma oli mennyt rannalle heti aamusta noin klo. 09 ja nautiskelleet aalloista ja auringosta. Romeo oli ilmaantunut rannalle vähän myöhemmin. Ninalla ja Romeolla oli juttua riittänyt, Romeon huonosta englanninkielestä huolimatta yhteinen sävel oli tuntunut löytyneen helposti.

Aamupäivän aikana pari oli käynyt useasti uimassa, nauttineet toistensa seurasta ja Ninani kaikesta mitä loma voi vaan tuoda tullessaan.

Noin puolenpäivän aikaan he olivat jälleen menneet uimaan ja vedessä välimeren peitossa Romeo alkanut hyväilemään Ninaa. Suudellut ja hyväillyt. Ensin vähän viattomammin mutta sitten kiihoittuen koetellen rintoja ja pillua. Nina kiihottunut kaikesta ja vienyt kätensä kaverin kovana seisovalle kalulle. Hieronut ja runkannut. Nauttinut kaverin sormista, jotka tutkivat jo Ninan nesteistä vuotavaa karvamätästä.

Nina ja Romeonsa lopettivat leikkinsä Välimeren suolaisissa aalloissa siihen mutta kuin yhteisestä sopimuksesta suuntasivat takaisin rantaan. Rantauduttuaan Ninani sanonut hotellihuonetoverilleen, itseään noin 15 vuotta vanhemmalle naiselle, että oli pakko poistua hetkeksi ja kysynyt koska tama olisi palaamassa huoneeseen ? Selma oli sanonut, ettei mitään kiirettä, siinä vaiheessa oli noin tunti puolenpäivän jälkeen, että he ottavat aurinkoa ja käyvät vielä lounaalla, eivätkä palaa ainakaan pariin tuntiin.

Ninan ja Romeon tullessa hotellihuoneeseen Nina meni suoraan suihkuun viitaten, että Romeon tulisi häntä seurata, jotta santa ja suolavesi voitaisiin pestä ennen lähempää tuttavuutta. Suihkussa ensimmäisenä Nina saippuoi itseään kun Romeo astui suihkuun. Nina huuhteli itsensä ja hymyili, otti Romeon puoliseisovasta kalusta kaksin käsin kiinni ja aloitti sen minun niin hyvin tunteman terskan ja kyrvänvarren käsittelyn. Nina oli ihmetellyt kuinka jonkun kyrpä voikin olla niin iso ja varsinkin paksu.

Romeo yritti pestä parhaansa mukaan suolat ja hiekat pois ja käänsi suihkun pois päältä, puolittain kantoi Ninani ulos suihkusta kylpyhuoneen puolelle lavuaaripöydälle istumaan.

Suuteli ja sormillaan Ninaani kiihotti. Löysi Selman kainalokarvojen poistoa varten olevan “partakoneen” ja piti Ninani puolittain istumassa peilipöydällä kaksi vasemman käden sormea kiusaamassa vittua kun oikealla kädellä alkoi ajaa Ninan pillu karvoja.

Ajoi varovaisesti ensin vasemmalta puolelta sormeillen Ninan klitorista ja sitten oikealta puolelta pitäen sormillaan Ninani orgasmin partaalla koko ajan. Ei antanut laueta, lopetti

heti kun merkit voimakkaasta orgasmista olivat juuri siinä. Siihen mennessä kun karvojen harvennus oli suoritettu, Ninani oli kohonnut toimituksen aikana muutamaan kertaan orgasmin rajoille Romeon työntäessä sormiaan syvälle Ninani pilluun sekä hieroen kiusaten klitorista ja kun sitten Nina väristen tullut takaisin tajuntaan Orgasmin rajamailta Romeon sormet olivat uineet Ninan mahloissa. Nina oli katsonut alas pillunsa ja nähnyt karvojen harventuneen parin sentin “kiitoradaksi”.

Romeo oli ohjannut Ninan takaisin suihkuun, pessyt irtokarvat pois ja sen jälkeen suljettuaan suihkun ohjannut Ninan takaisin puoli-istuvaan asentoon pesualtaan vieressä ollevaa pöydänreunaa vasten. Romeon kyrpä oli oli seissyt kivikovana suonet sykkien kiimasta ja terska hieronut Ninan kiitorataa kuin lentoonlähdössä. Nina oli ottanut sykkivän kyrvän käteensä, sormet eivät yltäneet kyrvän paksuuden tähden edes sen ympäri ja hieronut kovaa Romeon kyrpää kiimoissaan klitoristaan vasten. Nina oli aivan kiimainen ja märkä koska Romeo kiihoitellessaan ei ollut antanut hänen laueta karvojenpoiston aikana eikä sitten suihkussa irtokarvoja poistaessaan suihkulla.

Nina hieroi paksua kyrpää klitorikseensa ja sitten varovaisesti ohjasi sen toista kertaa elämässään kohden odottavaa aukkoaan. Romeo antoi Ninan ohjata toimintaa mutta auttoi lantionsa työnnöillä rauhallisesti kun tunsi vihdoin valtavan ja kiimasta punaisen kyrpänsä pään kolkuttelevan Ninan pillun aukkoa toisen kerran elämässään.

Romeo ohjautui hieman eteenpäin kun tunsi terskansa olevan Ninani pillun sisällä ja Ninan huokaistessa kiimoissaan. Romeo työnsi sentti sentiltä enemmän kankensa Ninan kiimamehuista märkänä uivaan pilluun Ninan ähistessä ja uikuttaessa totaalisessa nautinnossaan.

Kun Romeo oli tunkeutunut Ninaani noin kymmenen senttiä, hän vei oikean käden sormensa klitorikselle ja hieroi sitä rauhallisten työntöjen tahdissa. Vasen käsi puristeli Ninan herkkurintoja, pystynä sojottavia nännejä samaan aikaan kun Romeo katsoi Ninan kiimasta punehtuvia ja vääntyviä ilmeikkäitä kasvoja.

Nina oli niin kiihoittunut ensin karvojensa ajelusta ja pillunsa sormeilusta, ettei mennyt kauaa kun hän orgasmissaan räjähti. Uikutti ja itki. Huusi ja aneli lisää kyrpää pilluunsa.

Romeo paksulla kyrvällään työnsi, Veti ulos ja työnsi uudestaan. Oli rajoilla kunnes lopetti minuutiksi. Aloitti udestaan ja pani. Pani kunnes ei voinut pidätellä enää, Ninani pillu oli niin tiukka ja liukas, että murahdellen työnsi niin syvälle kuin pitkän, suuren kyrpänsä sai ja vapisten antoi oman orgasminsa vavisuttaa vartaloaan tyhjentäen pussit syvälle Ninani pilluun. Nina kun tunsi täyttyvänsä uudella spermalla tuli itsekin jo ajatuksesta ja uikutti taas kuin koiranpentu.”

Tässä vaiheessa Ninan kertomusta oma kyrpäni oli hänen kiihoittamanaan ja hienonhellän käsittelynsä takia niin liukas omista alkuspermoistani, että vähän Ninan taitavien kämmenten hierontaa kyrvänpäähäni ja lennätin ison satsin omaa spermaani Ninani käsille sekä pari pisaraa lensi ylös hänen huulilleen loppujen laskeutuessa vatsani karvoitukselle.

Nina ja Romeo olivat vielä naineet kerran lisää sängyllä nautinnollisesti ennenkuin olivat vetäytyneet suihkuun ja sitten ulos huoneesta ennen Ninan kämppäkaverin paluuta.

Saa antaa palautetta tähän tositarinaan…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute