Herkku-puhelin
Paska-Pate
worker

Paska-Pate näki Vilman samalla kun tyhjensi koulun roskiksia. Pate survaisi jäteastian takaisin paikalleen ja heilautti suurta kouraansa tytölle, joka seisoi syljeskelevässä tyttöringissä. Vilma vilkutti iloisesti takaisin ja lähti kävelemään Patea kohti. Patella muljahti oudosti munaskuissa. Tuntui vähän kielletyltä, kun Vilma oli kuitenkin Paten sökökaverin ja samalla esimiehen tytär. Tyttö pysähtyi jäteauton luo ja katseli suurilla vihreillä silmillään yli nelikymppistä äijänkörilästä.

- Voitsä Pate heittää mut himaan vai onko sulla kierros kesken? tyttö sanoi ja mässytti purukumia.

- Jos jäteauton hytti kelpaa neidille, Pate murahteli ja raapi parransänkeä.

- Ihanaa, kelpaa, Vilma riemastui.

Patella kävi mielessä oma rupsahtanut eukko ja kersat, mutta raavas mies siirsi ne pois ajatuksistaan, sillä häntä himotti 18-kesäinen pikkupeura. Patesta Vilmasta oli kasvamassa oikein viehättävä nuori nainen. Vilma oli todella hoikka tyttö, mutta sitä ei nähnyt välttämättä vaatteiden läpi. Olihan tytöllä nytkin löysät skeittihousut, jotka jättivät lantion paljaaksi ja iso vihreä huppari, jonka hupun tyttö oli vetänyt vaalean tukkansa peitteeksi niin, että vain iso hiustupsu pyrki räikeästi meikatuille silmille. Jäteauton tunkkaiseen hyttiin tuli tytön myötä nuoren neidin hyvä tuoksu, ajatteli Pate ja kaasutti auton liikkeelle. Pate halusi miellyttää tyttöä ja valitsi radiosta nuorisomusiikkia, sellaista vinkumista mitä omakin tytär kuunteli. Vilma kikatti Paten musavalinnalle ja kehui miestä moderniksi äijäksi.

Ulkona oli lämmin toukokuinen päivä. Kadut pölisivät hiekasta ja tienpientareet suolsivat leskenlehtiä esiin. Vilma oli ensin empinyt kyydin pyytämistä, mutta aina se kuitenkin voitti himaan kävelemisen. Ja tunsihan hän Paten hyvin entuudesta. Paska-Paten. Niin kaikki häntä kutsuivat. Johtui kai ammatista tai siitä, kun mies oli aina niin likaisen näköinen. Jo varhain keväällä aurinko alkoi tarttua Pateen ja hänen ihonsa muuttua tummaksi. Syksyllä hän muistutti melkein neekeriä. Pate miellytti jollain tapaa myös Vilmaa. Hän oli aito ja suorasanainen mies, turvallinen. Pate oli isokokoinen, 190-senttinen ja painoi lähemmäksi satakaksikymmentä kiloa. Rinnassa kasvoi jykevää karvaa, sen Vilma oli joskus huomannut kun isä ja Pate olivat istuneet saunan jälkeen terassilla. Ja se elin. Suuren vatsan alla oli roikkunut varsinainen nakki, vaikka ei Vilma ollut uskaltanut katsoa pyyhkeen paljastamaan kohtaan punastumatta. Nyt Vilma katseli peilin kautta Patea, joka kuritti rajusti vanhan jäteauton vaihteita ylämäessä ja kirosi hiljaa. Paten kulahtanut valkoinen t-paita oli tehnyt muodonmuutoksen harmaaksi ja kutistunut pesussa, sillä se kiristi mahan kohdalta. Kainaloiden kohdalle oli ilmestynyt valtavat ”Dallasit”. Työhousut olivat reisistä tiukat ja kuminen kiiltävä pinta paljasti kumpuilevan etumuksen.

Pate jätti auton kadun laitaan. He olivat uudehkolla ja hyvännäköisellä keskiluokan asuntoalueella, jossa kivitetyillä pihoilla loistivat kalliimman luokan autot.

- Kiitti sulle. Mä olisin muuten joutunut käveleen tänne. Tuu sisään, mä voin keittää kahvit, Vilma sanoi.

- En mä taida. Isäs luulee, että pinnaan työaikana, Pate naurahti ja raapaisi taas rapisevaa parransänkeään.

- Porukat on golffaamassa, ja broidi on skeittaamassa ostarilla. Ja on meillä oluttakin, jos se maistuu.

Paska-Pate tulkitsi sen kutsuksi ja lähti kävelemään keinuperseen perässä. Pate astui sisälle tuttuun taloon, jossa oli käynyt niin monet kerrat, mutta katseli sitä kuitenkin hieman vieraasti. Nyt ei ollut Pekka paikalla, nyt oltiin hieman kielletyllä maaperällä. Ja tuo kielletty hedelmä riisui heti eteisessä hupparinsa pois ja heitti sen naulakkoon. Vilmalla oli hupparin alla tummansininen napapaita, joka paljasti terhakat, laadukkailla rintaliiveillä tuetut rinnat, mutta Pate oletti että nuo ketunkuonot olivat niin kiinteät, että olisivat olleet pystyssä ilman liivejäkin. Paita paljasti myös mantelinvärisen vatsan, joka oli todella littana ja tasainen. Vilman olalle ulottuva tukka oli luonnonvaalea, mutta siinä oli myös hieman tummempia raitoja. Se oli kammattu pöyheästi, muodikkaan välinpitämättömästi. Olemus henki kypsää naista, jos ei ottanut huomioon vahvaa teinimeikkiä. Pate teki näitä havaintoja sohvalla ja vilkuili samalla tytön pyörimistä keittiössä. Kun tyttö palasi takaisin olohuoneeseen, alkoi kahvinkeitin raksuttaa.

- Millon isäs palaa golffaamasta? Pate kysäisi ohimennen.

- Ne tulee varmaan iltamyöhällä, Vilma vastasi ujosti ja veti paitaa vatsansa peitoksi.

- Meillä vaimo lähti jumppaan.

- Kiva.

- Niin on, Pate pyöritti peukaloita. Ilma oli niin jännittynyttä ja sankkaa, että sitä olisi voinut leikata kynnellä.

- Se on kohta valmista, Vilma vilkaisi miestä. – Kahvi.

- Tuollako on sun huone, Pate osoitti avonaista ovea.

- Juu, kato vaan sinne, mä haen sitä kahvia.

Pate astui sisään vaaleanpunaiseen tyttömaailmaan. Huone oli sekoitus lapsen ja nuoren maailmaa. Eminemin julisteet sotivat prinsessaverhoja ja valkealla sängynpeitteellä lojuvia nalleja vastaan. Sisällä tuoksui teinitytölle, Pate nuuhki. Hän kosketti sängynpeitettä ja silitti sitä. Hämmästyksekseen Pate huomasi kouransa jättävän peitteeseen likaisen jäljen. Tuolilla roikkui pienenpieniä erivärisiä naruja, jotka paljastuivat stringeiksi. Vilma asetti kaksi höyryävää kuppia työpöydälle.

- Tällaista täällä on, Vilma sanoi.

- Nättiä. Ihan kuin sinäkin, Pate tunnusti ja astui lähemmäksi prinsessaa.

- Hih, eikä…Vilma kujersi ujona.

- Susta on tullut jo seksikäs pikkunainen. Rinnatkin on kasvaneet, Pate kehui.

- Mä oonkin jo kahdeksantoista, Vilma sanoi ylpeänä ja alkoi kiihottua lähellä olevasta uroksesta.

- Ootko sä ollut jo poikien kanssa? Pate sanoi ja kosketti tytön hiuksia.

- En kunnolla, Vilma vastasi eikä tiennyt mihin olisi kätensä laittanut.

- Haluaisitsä olla?

- Vaikka, tyttö kähisi.

Paska-Patella alkoi olla todella ahdasta housuissa. Hän laittoi romuluiset kätensä tytön lantiolle ja liikutti niitä ylöspäin paidan sisässä. Tyttö sulki silmänsä ja hengitti katkonaisesti. Paten ahneet kädet touhusivat ja menivät rintaliivien alle. Ne löysivät lämpimät ja kiinteät pienet teinirinnat. Nännit osuivat käsiä vasten kuin rautakuulat. Pate työnsi kielensä tytön suuhun ja suuteli.Vilmasta mies tuntui kauhean isolta ja vanhalta, mutta samalla niin turvalliselta. Hän ei laittanut vastaan, kun Pate riisui paidan ja rintaliivit. Miehen suu alkoi samantien näykkiä herkkiä nännejä, kädet hyväillä sileää vatsaa. Se tuntui erilaiselta, kuin sillon liikuntasalin takana. Silloin, kun saman ikäinen Tomppa hieroi hänen rintojaan hätäisesti ja kovakouraisesti. Silloin se oli jäänyt kesken, kun Vilmasta oli tuntunut pahalta. Mutta nyt hänellä oli lämmin ja herkkä olo koko kropassa. Vilma työnsi kätensä Paten t-paidan alle ja kosketti aikuisen miehen parkkiintunutta ihoa. Se oli vahvaa ja kimmoisaa, kuin kamelinnahka. Ja joka puolella kasvoi karheaa kiharaista karvaa. Pate sujautti kätensä Vilman skeittihousuihin ja alkoi hapuilla kohti prinsessan aarretta.

- Ei, ei me voida, Vilma yritti.

- Miksei, Pate hieroi Vilman häpyhumpua housujen läpi.

- Mitä iskäkin sanoo?

- Ei kerrota sille.

- Mut mitä sun vaimos tykkää tästä?

- Se ei ole täällä.

- Silti.

- Ihan vähäsen vaan, Pate tyytyi murahtamaan päättäväisesti ja kellisti tytön tämän vuoteelle.

Pate veti Vilman vihreät lökähousut nilkkoihin ja samalla lähtivät myös stringit. Edessä loisti 18-vuotias pikkupillu, jonka neitseellisyyttä ympäröi vitivalkea haiven, kuin linnunpojan karvoitus. Paten pikimusta sormi sipaisi häpyhuulien välistä ja aisti pimpan hönkivän märkää höyryä. Tyttö ynisi jotain hiljaa, mutta Patea ei kiinnostanut enää. Hän halusi nuorta lihaa mulkkunsa ympärille. Viikkokaudet vaimo oli pihdannut häneltä. Valitellut päänsärkyä, kuukautisia tai sitä, että Pate haisi pahalle. Antanut miesparan kärvistellä äkäisenä ja tuluspussit pulleina. Pate heitti hiestä liimaantuneen t-paidan päältään helvettiin ja sitten veti housut alas. Kulli ponnisti esiin kuin kukkopoika, joka oli saanut vainun kiimaisesta kanasta. Vilma katseli isän työtoverin kullia silmät rävähtäneenä. Oliko se todellakin noin suuri. Oli se. Mulkku oli käyrä ja paksu. Sen nahka oli tummaa ja hieman ruttuista, sen pintaa kiersivät verevät suonet. Terska roikkui erillisenä sinertävänä klönttinä komistuksen päässä. Kivekset olivat pingottuneena kahden nahkapussin sisään ahtaasti, toinen hieman alempana. Tuo siitin oli laittanut alulle Jatan, minun hyvän kaverin, ja kohta se olisi syvällä minussa, kävi Vilmalla mielessä. Pate kiipesi tytön päälle ja istui hajareisin varovaisesti lantiolle. Vanha urosleijona oli onnistunut kellistämään saaliikseen nuoren ja neitseellisen lauman tulokkaan. Paska-Pate lähestyi tyttöä mulkku kourassa. Vilmaa hieman pelotti ukon kourassa seisova turpea kyrpä. Kulli tuli punastuille huulille, mutta pysähtyi. Vilmasta se maistui pahalle. Pissalle ja tunkkaiselle. Lisäksi se sykki inhottavasti, kuin jokin eläin. Pate työnsi sitä itsepintaisesti suuta kohden, mutta Vilma yökkäsi.

- En mä haluu. Maistuu pahalle.

- Hyvälle se maistuu, Pate lohdutti pettyneenä.

Teinipissiksen suu pysyi kuitenkin itsepintaisesti kiinni. No, löytyy varmaan muitakin tiukkoja reikiä, Pate tuumi. Hän avasi sirot sääret ja suukotti reisien sisäpintoja. Körilään karhea kieli maiskutti häpyhuulia ja tunkeutui sisään pimppaan. Vilma oli jo valmiiksi kostea ja alkoi mehustua entisestään. Nuori pilluhiki maistui kirpeältä ja voimakkaalta. Pillu tuntui Paten kieltä vasten maukkaalta. Kun jätekuski oli maistellut lukiotytön lihaa tovin, tuumi hän sen olevan valmis käyttöänsä varten. Vilma kohottautui hieman vuoteelta ja katseli pelästyneenä kun Pate alkoi ojennella häntäänsä.

- Älä satuta mua, se on niin iso, tyttö valitti.

- En tietenkään tyttökulta, Pate räkäisi kullinsa päähän ja vei sen pienelle pimpalle.

- Laita kortsu, Pate.

- Ei tässä nyt kortsuja ehditä, Pate murisi ja painoi suuren terskan sisään tiukkaan tuuheroon.

Pillu alkoi välittömästi puristaa joka solullaan ihanan tiukasti Paten puutteessa olevaa penistä vasten. Pate työnsi kullin vartta syvemmälle, vaikka Vilman valitus yltyi. Toisella kädellään Pate piteli kiinni tytön jalkaterästä ja toisella puristi lantiosta. Teinihuora vikisi vuoteella, kun Paten pussit läiskähtivät häpykumpua vasten. Paska-Pate kiipesi säälimättä pikkuisen päälle ja alkoi nussia tahdikkaasti. Vilma otti miehen vastaan, eikä välittänyt vaikka jätekuskin suuri hyllyvä maha puristi tytön vartaloa. Pate antoi kielareita ja pisteliäs parta hiesti tytön puuteroituja poskia, mutta pikkulunttu oli niin kiimassa, että otti miehen suuren korvalehden suuhunsa ja puri sitä. Äijä könysi päällä kankeasti ja hikisenä. Tytön kädet vaeltelivat Paten lavealla karvaisella selällä, miehen veltot perseposket keinuivat kun suoro upposi puristavaan pikkupiirakkaan. Patella on todella paljon työtä saada uppoamaan vehkeensä nuoren tytön vaginaan, vaikka se oli vetinen kuin syyspäivä. Pillu kertakaikkiaan oli niin tiukka, että miehen piti juntata parru syvälle emättimen perukoille. Yhdellä pistolla suonikkaaseen kullin varteen ilmestyi pillusta immenverta, mutta himokas ukko panna paukautti neitsyttä häikäilemättä. Lökäpöksy teinipimpsa sai kokeneen karjun niin kiiman valtaan, että sisällä kyrvässä alkoi kutittaa ja kihelmöidä. Tytön kynnet selkänahassa eivät helpottaneet yhtään, eikä se, että Vilma otti toisen kiveksen kouraansa ja rutisteli sitä. Paska-Pate repäisi siittimensä emättimestä ja purkautui karjahdellen teinin vatsalle. Pitkään pussien peitossa majailleet siemenet lensivät hengityksen tahtiin värähtelevälle pienelle vatsalle. Kyrpä ei tointunut millään, vaan roiski innolla spermaa sängynpeitteelle ja tytön nallejen päälle.

Paska-Pate makasi saaneena tytön vuoteella. Vilman pieni pillu näytti irvokkaan revityltä ja verenpunaiselta. Tyttö käpertyi hellästi miehen nallekarhumaiseen kainaloon ja silitteli suurta vatsakumpua. Oikoi märkiä karvoja. Prinsessahuoneessa haisi aikamiehen hiki ja hässiminen. Vilma suuteli yli kaksikymmentä vuotta vanhemman kundin rintaa ja ajatteli koko ajan Paska-Paten suurta kyrpää.

- Mahtavan tiukka pillu sulla, Pate kehaisi.

- Sun kulli tuntu niin ihqulta.

- Nyt tyttökulta maistuis se kauppaamas kalja, Pate röyhtäsi ja tonki nöyhtää navastaan.

Vilma katosi makuuhuoneesta pikkuinen takamus pomppien. Pian keittiöstä kuului olutpullon sihahdus. Paska-Pate havahtui tuttuun ääneen ja lähti seuraamaan sitä. Teinityttö kaatoi kaljaa korkeaan lasiin olohuoneen lasipöydän ääressä. Rinnat katsoivat uteliaan kiihottavasti ja tukka roikkui kasvoilla. Tyttö näytti nuorelta, mutta hyvin huorahtavalta. Pate kampesi sadankahdenkymmenen kilon ruhonsa antiikkisohvalle ja jäi ihailemaan nuorta tarjoilijaansa. Tytön kananlihalle käpertyneet perseposket olivat suoraan edessä kuin pienet pallot. Pate läpsäisi toista poskea ja nauroi karheasti. Sitten mies hörppäsi kuplivasta. Vilma seisoi odottavan näköisenä vieressä, kuin hakien hyväksyntää oluelle. Pate nyökkäsi ja hemputti kulliaan. Kalliille sohvalle valui muutama tippa elämännestettä.

- Nyt saat maistaa pikkaisen kullia, Pate sanoi ja laski tyhjän lasin pöydälle.

- En mä osaa.

- Se on hyvin helppoa. Minä opetan. Käy polville.

Tyttö katseli nöyrästi alhaaltapäin, kun jäykistyvä kulli tuotiin huulille. Tällä kertaa pikkulunttu ei sylkäissyt sitä pois, vaan makusteli poskessaan. Meikatut kasvot pullistelivat jättimelan työntyessä suuhun ja pallit löysivät paikkansa tytön kaulalta. Vilma oli selvästi hyvä oppinen, ajatteli Paska-Pate ja ohjaili parruansa teinin kiduksiin. Välillä hän siirsi suun eteen tulevia hiuksia sivuun ja antoi Vilman rauhassa kuolata terskan päälle. Vilma nautti kullista taidokkaasti. Hän helli kielellään Paten kyrvän muhkuraista ja ryppyistä vartta. Kullista aisti kokemuksen. Vaikka mikään makuelämys se ei ollut, halusi tyttö tuottaa isänsä työtoverille mielihyvää. Vilma otti kyrvän jopa niin syvälle, että Paska-Paten kokkareiset munakarvat osuivat huulille. Pate hengitti katkonaisesti ja raskaasti, suuri ihrainen maha täristen. Olihan hän saanut nuoren peuran haarojensa väliin. Päivien aherrus biojätteen, sekajätteen ja pahviroskien parissa palkittiin hyvällä suihinotolla. Kaiken hyvän päälle sai Pate vielä ottaa Vilman pienet rinnat käsikuppeihinsa ja punnita niitä huolella.

- Mene tuohon lasipöydälle vatsallesi ja levitä hieman haaroja, Pate sanoi kesken kiivaan imutuksen.

Pian jäteroudarin edessä oli kaunis näky. Nuori kiinteälihainen prinsessa makasi jalat haarallaan odottaen munaa. Peppu kohosi eteen hyvin pienenä, mutta pyöreänä. Pate hieroi muutaman kerran kovalla kullillaan Vilman häpyhuulilla ennen kuin tuikkasi sisään. Hän otti kiinni Vilman vaaleista hiuksista ja punoi niistä sopivat ohjakset. Pate ei itse uskaltanut tulla makaamaan heiveröisen pöydän päälle, vaan ohjaili tammaansa persialaismaton päällä polvillaan. Kulli liukui sisään jo helpommin, sen otti vastaan puristavat ja märät vaginalihakset. Vilma otti keski-ikäisen miehen kullia sisäänsä häpeilemättä. Oli jopa härskin näköistä, kun lihava mies pani alle viisikymmentä kiloista pientä teinipillua. Söpöt huulet mutrulla teinitypykkä urisi ja heilui Paten kullin nupissa, suorastaan tyrkyttäen skeittaripersettään irstaalle sedälle. Paineet Paten sisällä kävivät niin koviksi, että hän joutui vetämään kullinsa pois, estäen näin liian nopean tulemisen.

- Voi kulta, Vilma suuteli Patea kosteasti likaiselle iholle ja runkkasi pienellä kätösellään miehen kullia.

- Miten sinä nuori tyttö tällaista vanhaa äijää haluat, Pate tuhisi samalla kourien teinin persettä.

- Kun sä oot niin ihanan iso ja vahva, Vilma moiskautti pusun huulille.

- Tuutsä mun syliin?

Vilmaa ei tarvinnut kahdesti pyytää. Pate röhnötti hikisenä sohvalla ja otti tytön syliin. Hän pani kullinsa pillun suuaukolle ja puski sisään. Vilma kietoi kätensä Paska-Paten kaulan ympäri ja alkoi varovaisesti kiipeillä siittimen päällä. Tytön kasvoilla loisti kiima, kun hän tunsi kokeneen parrun painuvan emättimeensä. Pate tuoksahti hieman jätteille ja härskille hielle, mutta Vilmaa se ei enää häirinnyt. Hänen nänninsä olivat himokkaan miehen suussa ja klitoris sai tuntea paksun sormen hierovan sitä osaavasti. Kulli louskutti märässä pimpsaloorassa ja ihot nuijivat toisiaan. Paten mielestä teinitytön tukka ja iho tuoksuivat herkulliselta. Voimakkaan mausteiselta ja kokeneelta, mutta samalla niin viattomalta ja puhtaalta. Juuri alaikäisyyden pannasta vapautuneen heitukan lantio myllytti suurta penistä liukkaasti ja tahtoi kokonaan sisäänsä. Kipu ja nautinto kävivät keskinäistä vääntöä. Maljakot kirjahyllyssä helisivät, kun Pate kiskoi kapeasta lantiosta tyttöä tiukemmin kulliaan vasten ja nai pitkin työnnöin tuoretta pillua.

Kyrpä tuntui nautinnolliselta Vilman sisuksissa ja hän tiesi saavuttavansa pian jotain ennenkokematonta. Karhea penis hiersi juuri oikeasta kohdasta ja silloin vaginaa pitkin lähti kulkemaan hyvänolon väristykset. Ne laittoivat pienen pillun kokonaan tuliseksi hyytelöksi ja lihakset emättimessä kiristyivät äärimmilleen, aivan kuin ne tahtoisivat lypsää kullin tyhjäksi. Hiuspörrö heilahti, Vilma tarrasi Patea kiinni käsivarresta, sulki meikatut silmänsä ja antoi Paten rynkyttää viimeiset työntönsä. Orgasmi räjähti hänessä, koko ruumiissa. Ensimmäinen peniksen tuottama orgasmi. Sen saattelemana myös Paska-Pate tuli neitsyensä sisään. Hän antoi kullinsa lennättää aikuisen miehen väkevää ja siemenrikasta sukusolua teinitytön vittuun. Kohta tuota puuroa valui Vilman reisille ja sohvalle saakka.

Rakastavaiset makasivat omissa eritteissään kapealla sohvalla toisiinsa sekoittuneina. Hiukset pörhöllä ja ihot hiestä kiiltävinä. Haisevina ja saaneina. Jätekuski ja teinipillu. Vilma ihasteli vieläkin tuota suurta norsunkyrpää, joka roikkui Paten jalkojen välissä. Paska-Pate lupasi tuottaa teinille toistekin nautintoa, jos kukaan ei saisi tietää siitä. Vilma nyökkäsi, mutta Pate halusi kuulla mitä Vilma olisi valmis tekemään.

- Minä annan pientä pilluani ja otan sulta suihin, hän lupasi.

Tyytyväisenä lupauksesta Paska-Pate suuteli Vilmaa hyvästiksi ja nousi sitten. Pukiessaan työvaatteita huomasi Pate olohuoneen valkeassa sohvassa pienen punaisen verilaikun. Neitsytveren. Huvittuneena mies pohti miten teini selittäisi sen isälleen. Vilma jäi makaamaan raukeana vielä sohvalle. Hän oli täynnä vanhan karjun pumppaamaa siemennestettä. Ajatus isän työkaverin spermasta hänen sisässään lämmitti pissistä. Vilma imi Paska-Paten jättämää miehistä hajua itseensä ja nukahti pillu venytettynä sohvalle.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute