Herkku-puhelin
Paha Pukki
kimuli

Joulupukki ei suinkaan herännyt Korvatunturilta pajastaan, vaan alkoi könytä alas runkopatjaltaan pienen yksiönsä nurkasta. Sisällä haisi vanha viina ja sukkamehu. Pukki vääntäytyi ylös ja vilkaisi loskamylläkkää ulos. Parhaillaan Turussa alettiin julistaa joulurauhaa, mutta pukkia ajatus ei juurikaan lämmittänyt. Koko eilinen ilta ja yö oli mennyt viihdyttäessä ison firman pikkujouluissa. Mukaan tarttunut joulumuorikin oli hävinnyt jättäen itsestään muistoksi sillisen pillunhajun tunkkaiseen kämppään. Pukki raapi parrastaan eilisiä kinkun jämiä ja pieraisi kunnon lanttulaatikkojysäyksen. Aikaa aaton kierrokseen olisi vielä hieman, mutta pukki ei jaksanut edes alkaa järjestellä saksalaista neljäntuhannen pornoleffan kokoelmaansa, vaan tyytyi tissuttelemaan halvalla viskillä aamupalaksi.

Pukki oli tilattu kello neljäksi Raatihuoneenkatu 12:ta. Tilaaja oli neiti Tyyne Horola, 19-vuotias abiturientti ja sivutoiminen Elannon kassa. Tyyne oli pitänyt Joulusta ja Joulupukista lapsesta saakka. Hänellä vieläkin suorastaan nipisti vatsanpohjasta, kun Kosti Kotiranta tiuski lapsille Joulupukin Kuumassa Linjassa. Tyyne oli näyttävän näköinen nuori neiti. Terävä diivamainen nenä, kastajanruskeat silmät ja pikimusta Lumikin tukka pitkälle selkään saakka. Kroppaa ei voinut kehua uhkeaksi, mutta soma se oli. Pieni pyöreä sporttipeppu - jonka kulmat olivat hioutuneet aerobikissä - ja pystyt b-kupin rinnat, jotka pomppivat paidan alla mukavasti. Näin Jouluna neiti Horola oli pukeutunut tonttutytön unelmaan. Punaiseen mekkoon, joka ulottui hädin tuskin pienen pimpan yli. Mekkoa koristivat valkoiset karvaröyhelöt, samanlaiset olivat myös tytön tonttulakissa. Jalassa Tyynellä oli mustat lateksisaappaat.

Pukki horjahteli Tyynen ovelle ennen puolta viittä ja otti viimeiset kulaukset pullostaan ennen kuin kilkatti kelloa. Ovi aukeni salamana. Pukki alkoi haukkoa henkeään nähtyään asiakkaan ja oli varma, että tänne jos mihin oli tilattu kassien täydeltä tavaraa.

- Onkosh täällä kilttejä lapsiaaaaa...? Pukki sammalsi ja puski sisään nahkasaappaat kurassa.

- Ainakin Tyyne on ollut kilttinä, neiti seisoi jalat ristissä eteisessä ja räpsytteli pitkiä ripsiään.

- Tuhmalta se Tyyne minusta näyttää, pukki tuumi ja istahti sohvatuoliin. - Tulepas ishtumaan pukin syliin, hän komensi.

Tyyne loikkasi minimekossaan äkkiä pukin sykkyyn ja moiskautti kunnon pusun pukin otsalle. Tyyne alkoi kertoilla, että hän oli tykännyt aina todella paljon kunnon pukista. Se oli mannaa vanhan pukin korville, jonka kokenut sarvi alkoi kovettua neidon alla. Tyyne silitteli pukin partaa ja kertoili pukille vuoden aikana tehdyistä hyvistä teoista, mutta pukki ei jaksanut kuunnella teinityttösen jorinoita vaan kurkki irstaasti paljastavasta kaula-aukosta sisään tonttusen tisuja. Tytön mehevä perä sai humaltuvan pukin niin kuumaksi, että hän tarrasi tytön tisuun kiinni ja puristeli sitä vähäsen.

- Mites she Tyyne ajatteli makshaa pukille tämän keikan?

- Käykö pukki luonnossa?

- En minä metshässä jaksa käydä, vihaan luontoa, pukki sönkkäsi.

- Ei kun jos minä vähäsen imaisen pukin sauvaa.

- Kyllä vähän väliäkin pitäishi saada? kiima alkoi palaa pukin silmissä.

- Voin minä pimppaakin antaa.

- Eikun siis rahaa. Vaikka vitonen lisähksi.

Kaupat oli tehty. Pukki raotti hieman univormunsa vyötä ja päästi muutaman viikon vaihtamattomina olleista kalsareista kyrpänsä esiin. Elin näytti vanhalta, mutta paksulta. Hieman tummunut ja ryppyinen kalu haisi luotaan työntävältä. Kuselta, kullinjuustolta ja vanhalta tussulta. Neiti kuitenkin imaisi pukin peniksen suuhunsa ja alkoi lutkuttaa sitä pienessä poskessaan. Pukki urahteli sohvalla ja katseli miten tytön suppusuu imeskeli pukin terskaa, joka näytti Petteri Munakuonon nenältä. Tyyne Horola myös imeskeli pukin vanhoja pusseja, joista oli jaettu arvokasta tavaraa jo useimpina jouluina. - Tää...lurps...on sellainen mun fantasia...saada pukin...jormaa, Tyyne puheli samalla kun otti kyrpää suuhun. Pukki piteli tyttöä kaulasta kiinni ja seivästeli innoissaan parruaan, sillä vanha pukki tiesi kohta saavansa nuorta poroa. Pukin kalu oli aika herkillä tytön suuhoidossa, eikä hän halunnut laskea mällejään vielä. Niinpä pukki nosti limaisen kullinsa herkkumontusta ja pukkasi tontun selälleen olohuoneen karvamatolle. Hän könysi tytön päälle suuren ruhonsa kanssa ja kiskaisi tiukkaa hametta ylöspäin. Nuori pillu tuntui pukin kourissa karhealta ja märältä. Pukki uitti sormeaan sisässä vaaleanpunaisessa lihassa. Pukin paksu kalu seisoi kovana tytön reittä vasten, kun karvasuu alkoi näykkiä tytön kovia nännejä. Pukki oli ahnaalla päällä, kun kerran sai nuoria rintoja. Tyttö runkkasi pukin jormaa kuin hengenhädässä ja pieni rasia kostui entisestään. Pukki päätti päästää neidon pinteestä ja työnsi kullinsa sisälle piirakkaan. - Oih, pukki! Tyyne huokasi onnellisena. Pukki alkoi puskea kyrpää tiukkaan tavaraa. Perskannikat heiluen pukki nussi nuoren tytön litisevää vittua. Tyyne hyväili pukkia parrasta ja lakista, mutta pukki siirsi sirot kädet nyyteilleen ja nautti ennemmin tytön sorminäppäryydestä siellä. Pukki työnteli anteliaaseen reikään pitkiä työntöjä. Hän ihaili miten paksu kulli upposi sänkiseen pieneen haaroväliin ja miten irstaalta se näytti.

Pukki nussi räkä kurkussa, mutta mällit eivät meinanneet irrota. Niinpä viinalle lemuava isäntä kellahti selälleen tytön päältä ja oli valmis vaikka sammahtamaan. Tyyne ei kuitenkaan ollut vielä valmis, vaan tarrasi pukin sauvaan kiinni. Hän kiipesi poron selkään, nosti hieman mekkoa ja työnsi vanhan melan sisään. Tyyne huokaisi nautinnosta ja alkoi ratsastaa gubbella. Ukko myös virkosi hieman, kun näki miten kiinteä nuori perse upotti parrua sisään pilluun. Kaksi kaunista perseposkea heilahtelivat ja kutsuivat pukkia kourimaan niitä. Tiukka pillu lypsi kullia äänekkäästi, supistellen. Pukin hepissä tuntui hyvältä. Pukki ohjaili neiti Horolaa päällään ja kähmi estotta nuorta ruumista. Tyynen kiivas laukka kiihtyi. Tyttö vikisi orgasmin kourissa ja oli kynsiä pukin pallit elävältä. Vastaavasti pukki repi tyttöä pikimustasta tukasta ja piti huolen, että tyttö pysyi pukin reen kyydissä. - Körö körö kirkkoon, pukin hepin nuppiin, ruskealla reiällä, valkealla spermalla...pukki alkoi tapailla säveliä Tyynen huutaessa ja hytkyessä satulassa. Nuori liha irroitti myös viimein pukilta idut. Sperma lähti liikkeelle kuin tykin suusta ja Tyyne ehti vaivoin kiskaista suihkun pois suojaamattomasta tussustaan. - Hou hou hou, pukki huusi, kun hänen kyrpä suolsi valkeaa nestettä tytön mustalle tukalle, kasvoille ja punaiselle mekolle.

Nauru tarttui jotenkin tiukaksi palaksi pukin kurkkuun. Myös lämmin viski velloi eilisten joulumuonien seassa ja korvensi. Kesken naurun alkoi pukin suusta ja parran seasta tulvia oksennusta. Kinkunpalat lensivät pukin takille ja tytön kauniille matolle. Neiti Horola ei kuitenkaan keskeyttänyt juuri aloittamaansa pukin kullin puhdistusoperaatiota, vaan imi limaista kullia säihkyvän puhtaaksi pukin samalla oksentaessa. Pukki kuivasi suunsa ja totesi kalunsa olevan puhdas. Tyyne antoi suukon spermaisella suullaan ja muistutti pukkia, että Horolalla oli joulu useamminkin kuin kerran vuodessa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute