Herkku-puhelin
Part V: Salaaminen
rnd

Aamukahvin tuoksun leijuessa asunnossani, kurotin varovasti huoneeni ovenkahvaan. Vatsassa lentelevät perhoset pysäyttivät minut hetkeksi miettimään mitä tulisin tekemään seuraavaksi. Lopulta hitaasti raotin ovea ja kurkistin sisään. Katseeni löysi sängyssäni vielä nukkuvan Päivin, jonka näkeminen sai pikaisen hymyn käymään kasvoillani. Kasvoni palautuivat nopeasti peruslukemille ja jatkoin vakavana astelua kohti sänkyäni.

Tuijotin Päiviä kasvoihin, miettien samalla kymmeniä tapoja kuinka herättäisin hänet, häntä miellyttävällä tavalla. Kohtalon kyllästyessä hidasteluuni potkaisin vahingossa lattialla olevaan tyhjään siideripulloon, saaden sen kaatuman kolisten. Kömpelyyteni sai Päivin nostamaan unisena päätään. Pikaisen ympärille vilkuilun jälkeen hänen katseensa pysähtyi minuun. Pieni hymy kohosi hänen huulille, jota seurasi iloinen huomenta sana. Vastasin pikaisesti takaisin ja ilmoitin keittäneeni kahvit ja laittaneeni aamupala tarvikkeet valmiiksi.

Päivin kiitettyä pyörähdin ympäri ja lähdin mahdollisimman rauhallisesti kävelemään kohti huoneeni ovea, pääsemättä kuitenkaan perille asti. Päivin noustessa sängyltä ylös hän kysyi oliko minulla aamutakkia tai jotain muuta kevyempää ennen suihkussa käyntiä. Käännyin ympäri ja sanoin

- On minulla. Ne on…

Lauseeni katkesi, kun näin Päivin nousevan sängystä istumaan sen reunalle. Katsoin kuinka hän kumartui nostamaan stringit maasta, laittaen ne samalla kumarruksella jalkaansa nousten lopulta seisomaan. Katsoin hänen kiinteitä pakaroita ja kuinka stringit upposivat niiden väliin. Asetellessaan stringit huolellisesti päällensä hän antoi minulle tarpeeksi aikaan ihailla virheetöntä lantion seutua. Yllättäen hän kääntyi ja kysyi hymyillen ”niin?”. Punan kohotessa kasvoilleni osoitin hänen takanaan olevaa kaappia ja sanoin antavani yhden hänelle.

Lähdin kävelemään häntä kohti, yrittäen olla katsomatta hänen lähes alastonta vartaloa.

Päivi väisti edestäni päästäen minut kaapille. Avasin kaapin ja etsin hänelle hopeansinisen aamutakin. Käännyin ympäri levittäen aamutakin hänen eteensä kysyen hänen mielipidettä siitä. Pelkällä hymyllä vastaten hän otti vaatekappaleen kädestäni heittäen sen välittömästi sängylle, ottaen samalla askeleen minua kohti. Hengitykseni salpaantui odottaessani mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Päivi asetti kätensä lantioilleni ja antoi hellän suudelman ensin huulille siirtyen suudelmilla leuan kautta kaulalle asti. Olin lähes jähmettynyt, kun tunsin kylpytakkini löysän solmun aukeavan ja käden liukuvan vatsaani pitkin oikean rinnan päälle. Suljin silmäni antautuen nautintoon kylpytakin tippuessa lattialle. Annoin Päivin kääntää minut sänkyyn päin ja hitaasti hän laski minut selälleen. Kädet painautuivat rintojeni ympärille jättäen kuitenkin nännit käyttöönsä. Varovasti näykkien ja välillä rajummin imaisten hän sai minut huokailemaan voimakkaasti. Päivi laski vartaloani hivellen kätensä vatsalleni, lopulta pujottaen sen hitaasti alushousujeni sisään kohdaten hieman märän pilluni. Hän hieroi kämmenellään usein pitkin vedoin saaden vatsalihakseni jännittymään jokaisella vedolla.

Tunsin rintojeni vapautuvan ja näin Päivin laskeutuvan lattialle levittäen samalla hieman reisiäni. Hän veti alushousuni kokonaan pois antaen samalla ensimmäisen suudelman kummulleni. Levitin käteni ja puristin sormeni nyrkkiin valmistautuen ottamaan vastaan Päivin kosketuksen. Ensimmäinen odottamani kosketus oli suudelma sisäreidelleni, jota seurasi lähes polvitaipeista alkanut hellä käden liike aina häpyhuulille saakka. Hitaasti hän avasi häpyhuuleni alkaen samalla pyöritellä klitoristani kielellään. Hengitykseni kävi aina vain raskaammaksi Päivin taidokkaasti nuollen herkkää aluettani. Tunsin orgasmin lähenevän ja tein kaikkeni estääkseni saamasta sitä sillä en halunnut tämän hetken päättyvän koskaan. Jouduin kuitenkin antamaan periksi jääden laukeamiseni jälkeen makaamaan sänkyyn rentona.

Hengityksen hieman tasaannuttua avaisin silmät ja näin Päivin vieressäni jo antamani aamutakki päällä mittailemassa katseellaan vartaloani. Katsoimme hetken toisiamme, kunnes nousin myös kyynärpääni varaan. Annoin hänelle suudelman huulille ja asetin toisen käden hänen lantiolle. Yllätykseni hän kuitenkin nousi pystyyn sanoen hieman huvittuneena.

- Olisikohan nyt jo aamupalan vuoro?

- Joo… mutta.. sopersin vastaukseksi

- Kyllä sinä kerkeät palauttamaan palveluksen takaisin vielä monta kertaa. Päivi vastasi saaden minut hymyilemään ja huokaamaan helpotuksesta.

Iloisena nousin sängystä ja laitoin alushousut takaisin jalkaan, sekä nostin kylpytakin lattialta pukeakseni sen taas päälle. Huomasin Päivin katselleen minun pukeutumista. Katsoin hetken takaisin kunnes lähdin kävelemään kohti ovea samalla kysyen häneltä.

- Tykkäsitkö mitä näit?

- Sinulla on aivan täydelliset rinnat… Päivi sai vastattua hetken hiljaisuuden jälkeen.

- Sinä olet aivan täydellinen. Sanoi puoliksi nauraen ja kävelin ovesta ulos.

Kuulin Päivin sanovan saman minusta ennen kuin seurasi minua keittiön puolelle.

Aamupala meni vanhoja muistellessa ja yläasteen jälkeisiä tapahtumia kerrottaessa, olimmehan tavanneet eilen ensimmäistä kertaa vuosiin. Päivi kertoi hänellä olleen aikaisemmin yksi tyttöystävä, mutta tämä tyttö oli paljastunut vain teini-ikäiseksi kapinoitsijaksi. Sillä hän oli lähtenyt ensimmäisen tapaamansa mukavan pojan mukaan. Itse kerroin oman kokemukseni Katrin ja Karin kanssa, jättäen kuitenkin nimet mainitsematta. Hieman yllättyneenä Päivi kehuin otteitani ensikertalaiseksi, jatkaen sitten vakavana.

- Miten sinä haluat jatkaa tämän jälkeen?

- Mitä tarkoitat? Kysyin hieman hämmentyneenä

- Niin siis. No… minä olen todella ihastunut sinuun ja en halua jättää tätä tähän, mutta ymmärrän jos et halua olla minun kanssa. Päivi sanoi siirtämättä katsettaan pois pöydällä olevasta tyhjästä lautasesta

- Niin… en minäkään halua lopettaa tätä tähän. Vastasin

- Miten muut? Kerrotko heille vai? Se saattaa olla vanhemmille kova paikka. Tunnen monta naista joilta on mennyt puhevälit vanhempiin sen takia. Päivi jatkoi vakavana.

- En minä tiedä, en ole poikaa kohtaa tuntenut ikinä mitään tänne päinkään, joten haluaisin ehdottomasti kertoa. Vastasin, katsoen Päiviin, joka edelleen katsoi pöydällä olevaa lautasta.

- Mutta vanhempani ovat melko hartaita uskovaisia, niin he sekoavat varmasti. Jatkoin hieman haikeasti.

Viimein hän nosti katseen ja sanoi vakavana.

- Mitä jos tehtäisiin näin, että ollaan yhdessä salaa niin kauan että olet varma mitä haluat tehdä.

- Se olisi mukavaa, vastasin hymyillen.

Useat viikot menivät salailun puolesta helposti, sillä olihan meillä molemmilla oma asunto lähempää kontaktia varten. Kavereiden kanssa Päivi meni ihan kaverina, kunhan vain maltoin pitää käteni erossa. Ja miksi en malttaisi sillä illalla hän olisi kokonaan käytettävissäni aivan kuten minä hänen.

Kesän jo lähetessä loppuaan ja elokuun viimeinen kokonainen viikko oli jo hyvää matkaa menossa ja meidän vanha yläasteen ja lukion aikainen vahva kaveriporukka oli hajoamassa, jokaisen muutettua kuka mihinkin jatkamaan opintoja syksyllä. Joten suunnitelmissa oli unohtumaton viikonloppu vain kavereiden kesken, mutta hyvää paikkaa ei tuntunut löytyvän millään. Lopulta kuulimme Karilta, että Jukan isä olisi lähdössä naisystävänsä kanssa etelään, joten talo olisi aivan tyhjä. Saimme myös kuulla että Jukan isä asui maalla joten omakotitalolla oli neliöitä enemmän kuin tarpeeksi ja naapureita ei ollut monen kilometrin säteellä.

Itse en kuitenkaan ollut Jukan kanssa kovinkaan hyvissä väleissä, eikä ryhmästämme kaikki muutkaan mutta yhdessä päätimme että kestäisimme häntä viikonlopun. Olihan maatilalla pinta-alaa johon piiloutua.

Tila vapautui perjantaiaamuna jo kello 05 Jukan isän lähtiessä ajamaan kohti lentokenttää ja sitä myöten kohti etelän lämpöä. Me ilmaannuimme paikalle hieman jälkeen iltapäivä kolmen. Kaupassa koimme hienoisia vaikeuksia vakuuttaessamme myyjälle, että ostimme alkoholimme viikonloppu reissua varten emmekä olleet myymässä niitä alaikäisille. Lopulta vanha kärttyinen nainen möi juomat, selvästi epäileväisenä ja me pääsimme viikonlopun viettoon.

Iltapäivä ja ilta etenivät hyvää tahtia erinäisiä pallopelejä harrastaessa aina jalkapallon kautta sulkapalloon ja siitä krokettiin. Toki illan viettoon liittyi suomalaisille perinteiset kesänviettotavat eli grillaus ja saunominen. Nauru raikui ja kaikki tuntuivat nauttivan olostaan koko illan.

Kellon lähestyessä 02 yöllä lähdimme lähes kaikki yhdessä nukkumaan Jukan näyttäessä mahdollisia nukkumispaikkoja. Itse tyydyin olohuoneen sohvaan, Päivin käydessä olohuoneen lattialle levitetylle patjalle. Kari ja Katri sekä Mikko ja Hanna menivät viileään aittaan, vaikka yölämpötila oli siellä vain noin 15 astetta tähän aikaan vuodesta. Jukka itse valtasi isänsä parisängyn kun taas Eeva asettui vierashuoneen sänkyyn.

Talon hiljettyä käännyin varovasti sohvalla kääntäen katseeni kohti Päiviä, mutta pimeydessä en nähnyt kuin mustan hahmon makaamassa lattialla. Huomasin käsieni nousevan rinnalleni vaistomaisesti kun ajatukseni kääntyi Päiviin. Puristelin hetken rintaani paidan läpi kunnes en malttanut enää olla nousematta ylös. Hiivin hiljaa Päivin viereen ja kävin polvilleni hänen vireen. Hän makasi kyljellään patjalla rauhallisesti hengittäen, mutta aukaisi silmänsä kun saavuin hänen viereen. Nostin käden hänen yli patjan toiselle puolelle, hänen samalla kääntyessä selälleen vastaan ottamaan tulevaa suudelmaani. Suudelmasta muodostuikin pitkä ja nautinnollinen.

Epäilin Eevan ja Jukan voivan olla vielä hereillä, joten kuiskasin Päivin korvaa meneväni ulos. Sen enemmän suostuttelematta Päivi seurasi minua terassille. Heti oven sulkeuduttua otin häntä kädestä kiinni ja jatkoin kesken jäänyttä rajua suutelemista, liimaten käteni hänen pyöreälle takapuolelle. Hän vastasi suudelmaan vähintään yhtä voimakkaasti työntäen minut terassin kaidetta vasten. Hänen kätensä kiertyivät kainaloitteni ali olkapäille vetäen minua kovemmin ja kovemmin kohti itseään. Suudelma jatkui useita minuutteja voimakkaana ja intohimoisena. Hän hellitti otettaan olkapäistäni ja laski toisen kätensä rinnalleni, kun toinen jatkoi matkaa aina jalkoväliini asti. Alushousuni olivat jo valmiiksi märät enne ensimmäistä hieraisua. Sitä seurasi toinen joka sai minut lopettamaan suutelemisen. Kolmas aiheutti kiimaisen ynähdyksen. Seuraavat vedot saivat aikaan jatkuvan huokailevan hengityksen, kun Päivi jatkoi lähes kovakouraisesti pilluani hieromista alushousujen läpi. Käsittelyn rajuudesta, tai ehkä siitä johtuen sen aiheuttama nautinto tuntui taivaalliselta.

Tunsin nesteiden valuvan reittäni pitkin ja orgasmin lähestyvän, jolloin Päivi hidasti tahtia samalla estäen orgasmini, mutta kuitenkin pitäen kiimani yllä tehokkaasti. Hän nosti huulensa suudelmaan, jonka otin käskynä ottaa häntä olkapäistä kiinni ja työntämään hänet kohti vieressä olevaa puutarhapöytää. Hän nousi vaivatta istumaan matalahkolle pöydälle.

Pikaisen suudelman jälkeen työnsin hänet selälleen, jääden hetkeksi katsomaan hänen solakkaa vartaloa. Asetin käteni hänen rinnoille puristaen niitä muutaman kerran ennen kuin annoin käsieni valua hänen vyötärö pitkin aina reisiin asti. Tartuin hänen topin helmaan vetäen sen aina rintojen yli. Otin hänen pienehkön nännin suuhuni imien sitä samalla kun puristelin samaa rintaa voimakkaasti, toisen käden tehdessä saman toiselle. Päivi kasvot vääntyivät välillä jopa pieneen irvistykseen kivusta, mutta hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään estääkseni minua.

Viimein kuulin hänen pyytävän minun antamaan hänelle elämänsä rajuimman orgasmin, jolloin siirryin alemmaksi siirtäen nopeasti hänen stringit pois tieltä. Päivi siirsi kätensä rinnoille jatkaen niiden puristelua, kun minä aloitin klitoriksen hyväilyn työntäen samalla toisen käden etusormen hänen märkään pilluun. Hitain edes takaisin vedoin aloin naimaan häntä sormella, kuunnellen hänen nauttivaa äännähtelyä. Vaihdoin klitorista hyväilevän sormen kieleen ja aloin pienin hellin liikkein heiluttelemaan kieltä.

Päivi nautti tilanteesta raskaasti huokaillen, mutta ei minun mielestäni lähellekään tarpeeksi. Vaan lisäsin keskisormen etusormen kaveriksi hänen pilluun, joka saikin aikaan käänteen parempaan. Raskas huokailu muuttui hiljaiseksi voihkimiseksi, joka sai itseni takaisin hetki sitten vallinneeseen kiimaan pakottaen vapaan käteni siirtämään alushousuni sivuun ja upottamaan sormen sisääni. Hitaasti nopeutin tahtia sekä kielelläni että kädelläni, hidastaen kuitenkin aina kun tunsin Päivin orgasmin lähestyvän.
Hänen anominen tuotti lopulta tuloksen. Lopetin itseni tyydyttämisen saadakseni tukea pöydästä, jotta pystyisin antamaan hänelle hänen vaatiman rajun orgasmin. Päivi siirsi kätensä klitorikselleen antaen näin minulle täyden rauhan sormettamiseen. Hitaasti kiihdyttäen aloitin sormien työntelyn, ja näin hänen hierovan klitoristaan samalla kiihtyvällä tahdilla. Nopeutin edelleen tahtia kunnes huohotus vaihtui hiljalleen hiljaiseksi voihkimiseksi. Hän hieroi itseään niin nopeasti kuin suinkin kykeni minun samalla lähes hakaten sormiani hänen sisälle.

Nautinnon äänet olivat jo lähes muuttuneet huudoiksi, mutta en halunnut enää perääntyä vaikka koko kylä heräisi. Tyydytin häntä rajusti lopulta saaden aikaan ensimmäisen voimakkaan supistuksen kovan huudon kera. Tämä sai hänet vetämään kätensä pois klitorikselta, aiheuttaen liikkeellään kovan kolauksen. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, vaan jatkoin vielä hetken voimakasta sormettamista, nähden samalla kuinka Päivi tärähteli pöydällä. Orgasmin huipun mentyä ohi vedin hitaasti sormet viileään kesäyöhön ja jäin katsoin henkeä haukkovaa Päiviä joka vielä hieman vavahdellen makasi pöydällä.

Noustuani seisomaan katselin hänen rintojen kohoilua hengityksen tahtiin, ennen kuin terassinovenikkunasta tulvahti valoa ulos. Hätääntyneenä tartuin Päiviä käsistä ja vetäisin hänet istumaan, sanoen samalla että joku on tulossa. Vieläkin nautinnosta toipuva Päivi nousi hitaasti seisomaan käyttäen minun olkapäätäni tukenaan. Kännyin häneen päin ja vedin hänen toppinsa alas peittämään rintoja ja ojensin hänen stringit. Niitä hän ei kuitenkaan kerinnyt pukea kun terassinovi aukesi ja Eeva astui ulos.

Pimeyden turvin hän tuskin tajusi mitä hetki sitten oli tapahtunut, koska kysymykset olivat, ”mitä te täällä teette” ja ”mikä se ääni oli”. Vaikkakin Päivi seisoi takanani pelkkä toppi päällä. Nopeasti selitin että emme saaneet nukuttua, niin tulimme ulos juttelemaan, ettei häirittäisi muita. Ja kun olimme menossa sisälle, jotain kai tippui lattialle. Vastaukset selvästi tyydyttivät Eevaa, joka onneksemme lähti heti takaisin sisälle sanoen menevänsä takaisin nukkumaan. Tokaisin hänelle meidän tekevämme saman.

Katsoin Päivin vetävän stringit takaisin jalkaan, jääden hetkeksi nojaamaan kaiteeseen ja katsomaan kaukana sijaitsevan metsän tummiin puunlatvoihin. Kävelin hänen vireen ja asetin hänen puoleisen käteni hänen käden päälle kääntäen katseeni samaiseen metsänlaitaan. Ihanan romanttiselta tuntuvan hetken jälkeen hän kääntyi vakava ilme kasvoillaan minuun päin. Hän asetti kätensä poskilleni kurottautuen antamaan hellän suudelman otsalleni, jonka jälkeen katsoi minua tiukasti silmiin, sanoen taikasanat lopullisesti minun sydämeeni, minä rakastan sinua.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute