Herkku-puhelin
YönPrinssi
DarkPrincess

Saavuin sunnuntai-iltana kotipaikkakuntani asemalle. Olin tulossa junalla ystävättäreni opiskelupaikkakunnalta juhlimasta. Viikonloppu meni hyvin, mutta elämäni miestä sieltä ei löytynyt - taaskaan.

Syy tähän johtuu siitä, että olemme ystäväni kanssa hieman erilaisia. Olisin mielelläni lähtenyt viettämään iltaa paikallisiin metallikuppiloihin pitkähiuksisten muusikoiden seuraan, mutta hän halusi eliittiklubille, jonne hänellä oli vip-asiakkuus.

Korkeat nahkasaappaat pakottivat jalkojani, vyötärökorsetti puristi ja kantaessani laukkuja molemmissa käsissäni synkkä syystuuli pääsi nostamaan lyhyen hameeni helmoja.

- Mahtavaa, ajattelin.

Vielä muutaman kilometrin matka käveltävänä kotiin.

Laskeuduin portaat alas asematunneliin, olin viimeinen laiturilla. Kuulin kuinka juna jatkoi matkaa eteenpäin.

Pimeässä asematunnelissa oli aina ollut jotain pelottavaa. Kolkko, öisin vallitseva kaikuva tyhjyys sai jokaisen rasahduksen tuntumaan väijyvältä murhaajalta.

Nopeutin askeleitani.

Yhtäkkiä tumma hahmo pitkässä nahkatakissa kääntyi eteeni kulman takaa.

Pelästyin ja tiputin laukkuni, mutta samassa tunnistin hahmon puolitutuksi kundiksi, jota olin aikoinaan katsellut sillä silmällä, kun olimme pyörineet samoissa porukoissa.

Silloin kundi vaikutti täydelliseltä. Pitkä, hoikka, jäntevä vartalo, pitkät tummat hiukset, enkelin kasvot ja pirun silmät.

Ja kaiken lisäksi muusikko. Olin aina ollut hulluna heihin.

Jätin silloin koko homman vain katseluun, hän saisi paljon kauniimpiakin tyttöjä.

Mitä hän teki täällä?

Hän pysäytti matkani nopeasti ja parilla askeleella oli niin lähellä minua, että peräännyin sivulle seinää vasten. Hän asetti molemmat kätensä seinää vasten minun ympärilleni, niin että olimme vain muutamien senttien päässä toisistamme.

Tunsin hengitykseni kiihtyneen.

Sekunnit, jotka tuijotimme toisiamme tuntuivat ikuisuudelta.

Hämmennys, pelko ja tietty kiihottuneisuus sekoittuivat mielessäni. Mietin, mitä hän minusta halusi.

- Vapiset, hän sanoi tummalla, pehmeällä äänellä.

Vastasin vain hieman hätääntyneellä hengenvedolla.

- Älä pelkää. Tiesin, että olisit täällä tänään, hän jatkoi.

Tiesi? Mutta miten?

Hän tuijotti minua silmiin suden katseella ja pyysi minua luottamaan itseensä. Hän tarttui kädestäni kiinni. En pystynyt vastustamaan häntä. Vuosien takainen kaipuu pyrki takaisin mieleeni.

Hän lähti kuljettamaan minua takaisin asematunnelin perälle.

- Laukkuni, voihkaisin, ja osoitin maassa lojuvia kassejani.

- Älä huoli, kaikki järjestyy, luota vain minuun, hän sanoi.

Olin unessa. En tiennyt, mitä tapahtuisi, mutta luotin sokeasti häneen.

- Kävele rappuset alas, hän pyysi avatessaan jykevän kivioven tunnelin perällä.

Pelko hiipi takaisin. Miksi hän halusi minut pimeään käytävään? Jalat täristen lähdin laskeutumaan rappusia pimeään. Ovi pamahti kiinni.

Olin jo paniikissa, kunnes tunsin käden hapuilevan hieman pimeässä kättäni. Horjahdin ja meinasin kaatua rappuset alas. Vahvat kädet tarttuivat vyötäröltäni.

- Jatka vain alaspäin, olen tässä, hän sanoi ja tunsin hänen lämpöisen hengityksensä niskassani.

Yhtäkkiä hän pyöräytti minut selkä seinää vasten, nojautui minuun ja sanoi kuiskaten:

- Toivottavasti haluat tätä yhtä paljon kuin minä, sillä en tiedä juuri nyt, mitä olen tekemässä.

Hän tarttui toisella kädellään kiinni lanteistani, toisella hiuksistani ja veti pääni takakenoon, alkoi suutelemaan ja näykkimään kaulaani.

Tunsin kiihkon nousevan sisälläni ja jalkani alkoivat täristä. Haroin hänen hiuksiaan, kasvojaan, käsivarsiaan ja vartaloaan yrittäen samalla ymmärtää, mitä oli tapahtumassa ja missä olimme.

Hän lopetti suutelemisen ja sanoi:

- Tule, tätä tietä.

Hän laittoi valokatkaisijasta hämärät valot päälle ja näytti tietä huoneeseen.

- Käytimme tätä ennen bändikämppänä, sain tämän lainaan tätä hetkeä varten.

Olin ymmälläni ja seurasin häntä huoneeseen. Huoneessa oli katettu pöytä, johon tämä mies sytytti kynttilät.

Vieressä oli sänky.

Hän käveli taakseni, otti takkini pois yltäni ja alkoi hitaasti aukoa korsettini nyörejä. Tunsin kostuvani. Lämmin hengitys niskassani voimistui myös. Halusin hänet.

Kun hän oli hitaasti irrottanut korsettini, hän pyysi minua istuutumaan sängyn laidalle.

Tunsin kuinka nännini kovettuivat ohuen silkkipaidan alla.

Mies kävi hakemassa lasillisen viiniä, jonka asetti sängyn viereen ja pyysi minua käymään selälleni sängylle. Tottelin häntä.

Yhdellä repäisyllä ohut silkkipaitani oli poissa ja mies oli rintojeni kimpussa. Voi kuinka halusin häntä.

Hän auttoi minut riisumaan vaatteeni samalla aukoen omaa paitaansa.

Hänen vartalonsa oli täydellinen.

Hän pyysi minua sulkemaan silmäni ja rentoutumaan. Hetken maattuani, tunsin jotain viileää ja kosteaa vartalollani.

- Maistuuko viini mon cheri, hän kysyi kumartuen ylleni ja suuteli minua punaviinin makuisin huulin.

Olin ekstaasissa.

Hän alkoi vaellella alaspäin pitkin vartaloani suudellen kaatamaansa viiniä pois vartaloltani.

Olin lamaantunut. En pystynyt liikkumaan.

Juuri häpykumpuni tuntumassa hän lopetti suutelemisen ja vetäytyi pois. Huokaisin pettymyksestä.

- Toivottavasti pidät tästä hän sanoi ja tunsin kuinka hän otti ranteeni jykevään otteeseen ja sitoi ne kaulahuivillani yhteen, jonka sitten kiinnitti suhteellisen korkealle ristikkokuvioiseen sängyn päätyyn. Kaulahuivinsa hän sitoi silmieni ympärille.

Mietin, mistä hän tiesi? Rakastin sitomista. En mitään rankkaa s/m:ää, vaan kevyttä alistamista. Tunsin kuinka kosteasta jalkovälistäni alkoi valua nestettä reisilleni.

Hän tarkkaili hetken minua ja tuli viereeni.

Muutaman kiihkeän suudelman jälkeen hänen kätensä alkoivat vaellella pitkin vartaloani.

- Tahdon katsella hetken, kun nautit, hän sanoi.

Miehen kädet alkoivat määrätietoisesti suunnata kohti kosteaa vakoani. Hän kiusoitteli pitkään häpyhuuliani varoen koskematta vielä herkempiin osiin.

Aivan varoittamatta hän työnsi sormensa syvälle sisälleni. Voihkaisin nautinnosta. Hitaasti sisälle ja ulos työnnellen, peukalollaan klitoristani hieroen, hän tarkkaili reaktioitani.

Tuskallisen pitkään jatkunut hidas kiusoittelu vei minut orgasmin partaalle, mutta kun hän huomasi minun kiihottuneen liikaa, hän veti sormensa ulos ja siirtyi hyväilemään kehoni muita osia.

Hän lopetti koskettamisen taas hetkeksi ja kuulin kuinka vyönsolki kolahti lattialle.

"Vihdoin", ajattelin.

Mies laskeutui päälleni ja suuteli minua pitkään ja hitaasti. Tunsin hänen suuren elimensä lantiotani vasten. Paljas iho vasten ihoa. Kaksi tulivuorta räjähtämässä, kaksi eläintä aikomassa tehdä yhtä niistä asioista, jotka olivat ohjelmoituja ihmiskehoon.

Hän työntyi sisääni. Suuri kalu täytti minut ja aloin samalla hetkellä väristä orgasmin partaalla.

Hitaat työnnöt, kevyet näykkäisyt, kovat puraisut, tiukka ote vartalostani, kaikki sekoittuivat ihmeelliseen huumaan, jota tunsin.

Hän kiristi tahtia, ja tunsin kuinka oma orgasmini läheni huippuaan. Hengitykseni oli kiivasta.

Vartaloni nousi kaarelle täydellisen tunteen täyttäessä minut, hänen yhä jatkaessa oman nautintonsa saavuttamista. Hitaita työntöjä, pitkiä työntöjä, nopeita työntöjä yksi toisensa perään tunsin kuinka värähtelin ja vapisin.

Pian myös hän purkautui sisääni ja tunsin kuinka hänen elimensä sykki sisälläni.

Emme pystyneet hetkeen puhumaan mitään. Molemmat huohottivat hikisinä siinä pimeässä huoneessa, josta hetki sitten en ollut tiennyt mitään.

Hän kääntyi viereeni ja suuteli otsaani, hiuksiani, kaulaani, kasvojani. Oloni oli onnellinen, jotenkin vain tiesimme kaiken. En kysellyt mitään. Luotin.

Molemmat nauroimme onnesta emmekä saaneet katsettamme irti toisistamme.

- Rakkaani, olethan ikuisesti minun?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute