Herkku-puhelin
Ikimuistoinen mökkireissu 2
Hilla

Sara hyväili Tomin melaa. Se alkoi kovettua, ja muuttui lähes kivisen kovaksi. Sara sulki silmänsä ja tunsi emättimensä kostuvan - kiitos auringon. Hän tunsi Tomin kiusoittelevan kielen. Saran ynähteli ja raotti silmiään. Tomi virnisti ihanasti ja painoi varovaisesti räjähdyspisteessä olevan kullinsa anusaukolle.

"Haluatko sinä tätä kultaseni?" Kysyi Tomi.

"Haluan. Pane niin että tuntuu, rakkaani".

Tomi totteli ja painoi varoen melaansa sisälle Saraan. Sara tunsi viiltävän kivun, ja rentoutui. Hän alkoi tuntea nautintoa. Tomi alkoi panna Saraa rytmikkäästi. Sara voihki. Tomi kutakuinkin hikoili, sitten hän päästi siittiönsä Saran suoleen.

Sara huokaisi. Hän oli ollut niin lähellä, niin lähellä huippua. Tomikin huomasi tämän, ja alkoi hyväillä Saraa. Hän kiusoitteli jälleen klitorista, ja suukotti emätintä. Sara laukesi voimalla, ja Tomi joi parhaansa mukaan nesteet. Sara jäi makaamaan osittain Tomin päälle. Hän rakasti täysillä miestään, eikä ikinä voinut kuvitellakaan rakastavansa ketään muuta. Tomi oli hereillä ja karisti Saran päältään. Tomi alkoi läpsiä pakaroita ja saikin ne käsivoimiensa ansiosta punaisiksi. Sara pani vastaan: "Mitä sä teet? Toi sattuu, lopeta kulta". Tomi suukotteli Saran kuumottavia pakaroita. "Minä rakastan sinua" Tomi murahti ja suuteli intohimoisesti Saraa. "Mutta olisin halunnut piiskata sinua" Tomi lisäsi. "Saat kyllä, mutta minusta ei tule sinun orjatarta." Sara sanoi.

Tomi lähti innostuneena hakemaan pajupiiskan. Sara katsoi sitä pelästyneenä. "Menisitkö kontillesi, rakkaimpani?". Sara totteli kiihottuneena. Tomi kutitteli Saraa piiskalla. Hän tökki klitorista ja Sara ynähti. Tomi sivalsi ensimmäisen iskun ja Sara pysyi vaivoin hiljaa. Punertava juomu jäi muistoksi. Tomi piiskasi vaimoaan ja Sara huusi lähes henkensä edestä. Ei aina kivun tähden, hän näet laukesi.

Tomikin laukesi lasketellen spermat Saran selkään. He lysähtivät maahan raukeina. "Anna anteeksi rakkaani. Et pitänyt siitä näemmä. Se vain kiihotti minua. Ole nii-in seksikäs", Tomi soperteli. Sara painoi etusormensa Tomin pehmeille huulille. "Saat. Ei se tuntunut mukavalta mutta kiihotuin siitä." Tomi suukotti vaimoaan ja hyväili pakaroita, joiden välistä tihkui pari veripisaraa ja spermaa. Tomi suuteli intohimoisesti Saraa, ja tämä vastasi suukkoihin. Sara murahti haluavansa levätä hieman. Tomi jätti ylävartalon rauhaan ja alkoi kiusata emätintä ja anusaukkoa.

Sara ynähteli ja yritti hätistää Tomia pois läheltään. Sara oli silti kiihottunut ja yritti estää itseään laukeamasta. Hän halusi nyt vain levätä.

Late ja Minttu panivat sillä aikaa toisiaan intohimoisesti. He suutelivat ja Late kouri Mintun pyöreitä pakaroita. He laukesivat samaan aikaan. Minttu otti sormenpäihinsä tipan spermoja ja maalaili sillä huulensa. Late naurahti ja suuteli spermat Mintun huulilta. Late siirtyi imemään Mintun kosteaa emätintä, joka suorastaan pulppusi nesteitä ja Laten spermoja. Late joi ahnaasti lemmennesteitä ja omaa spermaansa. Ei hän sperman mausta pitänyt, mutta joi sen urhoollisesti. Late tunki seisovan melansa Mintun kiihkeiden huulien väliin. Ne ottivat halukkaasti Laten kullin sisään. Minttu nuoli kullia palvovasti ja suukotteli karvaisia palleja. Laten 20,5cm kulli mahtui juuri ja juuri huulien väliin. Kulli oli todellakin normaalia isompi.

Late laukesi ja Minttu nieli urhoollisesti spermat. Minttu ja Late lähtivät istumaan puutarhakeinuun.

Millaa kiusoitteli hänen miehensä, huomattavan suurikullinen Pete. Milla oli lähes hätää kärsimässä Peten kanssa, joka pani tätä koko ajan. Milla oli lähes neitsyt. Neitsyyden oli vienyt tietenkin Pete, kukapa muukaan. Milla omasi siis todella tiukan emättimen, jota Pete jaksoi aina kehua. Pete piti S/M leikeistä ja Milla saikin monia päiviä elää pakarat punaisina. Pete kävi hakamassa Tomin käyttämän notkean pajupiiskan ja läimäisi Millaa. Millalla oli normaalia herkempi iho, ja hän alkoi heti kiljua. Pete vain naurahti ja löi yhdeksäntoista iskua vielä. Milla itki katkerasti ja kiroili uhmakkaasti. Pete heitti pajupiiskan Tomille ja Saralle. Milla ei pitänyt yllätyksellisestä selkäsaunasta, sillä nyt ei muutamaan tuntiin tarennut istua. Milla mulkoili uhmakkaasti Peteä joka vain naurahti ja painoi suukon Millan huulille. Milla hillitsi himonsa purra miestä huulesta, mutta Milla omasi jonkinmoiset teräshermot. Petellä oli kaikki rangaistuskeinot käytettävissään. Hän voisi purra ja raapia rintoja, hutkia pajupiiskalla taikka seivästää jättimelallaan Millan. Pete alkoi suudella himokkaasti. Milla antoi anteeksi miehelle, joka siirtyi nyt lipittämään Milla emätintä. Ei tuollaiselle miehelle voinut olla vihainen. Milla ynähteli ja laukesi. Pete katsoi sinisillä silmillään Millaa. Milla ja Pete suutelivat himokkaasti, ja raukeana neito kävi makaamaan Peten päälle.

Hillaa ei kiinnostanut paljon seksi. Hän oli täydellinen futisfani, aivan kuin hänen tuore aviomiehensä. Hilla oli vetänyt T- paidan ylleen ja pomputteli halpaa muovipalloa reideltä toiselle ja potkaisi miehelleen, Rikille, pallon. Rikikin alkoi pomputella ja puski pallon Hillalle. Hilla otti pallon haltuun ja potkaisi sen kaksosten vanhaan leikkimökkiin.

Riki tuli Lähemmäs Hillaa, ja painoi hellän suukon Hillan suulle. Hilla nolostui ja suuteli Rikiä innokkaasti. Hilla tarttui Rikin käteen ja he kävivät raahaamassa peittoja nuorille pareille. He itse ottivat muhkeimman peiton ja ruokaöljyä. puoli öljypulloa annettiin Hillan kaksoissisarelle, ja lopun öljystä he pitivät itse. Hilla heitti bikinit ja t- paidan menemään, ja nolostui tuntiessaan Rikin katseen suorastaan porautuvan häneen. Eilen sheivattuun pilluun oli hieman sänkeä kasvanut, ja Riki hieroi kulliaan häpykumpua vasten. Se alkoi kasvaa huomattaviin mittoihin, ruhtinaalliset kaksikymmentäkahdeksan senttiä. Riki oli tuonut monet nautinnonhetket Hillalle ja päinvastoin. Riki imi Hillan kiinteitä rintoja. Hilla ynähteli ja Riki suukotti Hillan suuta. Hilla lipaisi Rikin kullia ja alkoi valuttaa öljyä vakoonsa. "Oletko valmis kultaseni?" "Olen.", Hilla vastasi.

Riki virnisti ja hän heilautti ruskeita hiuksiaan ja alkoi varoen työntää valtavaa kulliaan Hillan vakoon. Hilla uikutti kiimaisena ja hieroi nännejään. Mela upposi aika nopeasti, olihan vako hyvin rasvattu. Riki aloitti raivokkaan naimisen ja Hillan ei auttanut muu kuin yrittää pysyä tahdissa. Riki laukesi karjahtaen ja Hilla myös samoihin aikoihin. Riki veti melansa ulos. "Haluatko peppunaintia", Riki kysyi aika innokkaana. "Jos et satuta mua", Hilla sanoi. Riki nyökkäsi vastahakoisena ja valutti öljyä rutkasti anukseen. Riki työnsi varovasti kullinsa Hillaan. Anus puristi ihanasti melaa, ja Riki laukesi toisen kerran heti. Hilla ei saanut organismia, ja riki veti kullinsa ulos naisesta. Riki lipoi Hillan emätintä ja pian Hillakin laukesi.

Jatkii

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute