Herkku-puhelin
Koeajo
Jussi

Tässä joitakin aikoja sitten anoppini kysyi minulta voisinko tulla hänen kanssaan kiertämään autoliikkeitä, sillä hän oli aikeissa vaihtaa autoa. olin tästä ehdotuksesta enemmän kuin tyytyväinen sillä olin jo pitkän aikaa mielessäni kehitellyt ajatusta kuinka voisin päästä "sänkyyn" hänen kanssaan. Muutaman kerran olen nähnyt hänet aivan alasti kun olemme vierailleet hänen luonaan saunailtoina, ja voin kertoa että se näky saisi kaikki miehet aivan hulluiksi. Olimme kiertäneet jo joitakin liikkeitä ja minun ajatukseni ei oikein jaksanut pysyä autoissa vaan ajattelin kokoajan kuinka saisin toteutettua unelmani.

Eräästä liikkeestä otimme koeajoon yhden auton ja ajoimme kaupunkia pitkin jonkin aikaa kunnes menimme kokeilemaan autoa myös vähän pienemmille teille. Anoppini pyysi minua pysäyttämään sillä hänen tarvitsisi käydä hieman metsässä pisulla. Pysähdyimme ja minä katselin autoa sillä aikaa kun hän kävi pisulla ja kun hän tuli takaisin hänkin vilkuili auton konepellin alle vaikka ei sieltä kyllä mitään ymmärtänyt.

Minä kävelin hänen taakseen ajatelleen että nyt tai ei koskaan ja otin kiinni hänen vyötäröltään ja käänsin hänet ympäri ja suutelin häntä himokkaasti suoraan suulle, yllätyksekseni anoppi vastasi suudelmaani erittäin kiihkeästi, niinpä laskin käteni hänen takapuolensa päälle ja nostin hänen hameenhelmoja ja huomasin ettei hänellä ollut pikkuhousuja lainkaan. Hän huomasi ihmetykseni ja kertoi ottaneensa ne äsken pissatauolla pois, koska hän oli mielessään päättänyt että haluaisi rakastella kanssani juuri tällä paikalla.

Nostaessani hänen hameen melkein korviin asti hän samalla avasi housujani ja kaivoi kivikovana seisovan kaluni ulkoilmaa haistelemaan. Suljin auton konepeiton ja asetin anoppini konepeiton päälle selälleen ja nuolaisin muutaman kerran hänen taivaallisen ihania häpyhuulia joiden välistä mehut valuivat aivan valtoimenaan .

käänsin anoppini ympäri ja työnnyin hänen kiimaisen kuumaan pilluun takaapäin valtavien huokauksien saattelemana. Otin lanteista kunnon otteen ja aloin painamaan kuin hullu ja kun tunsin että kohta lähtee kuti otin kaluni ulos ja käänsin hänet selälleen makaamaan ja nostin hänen jalkansa olkapäilleni ja työnnyin uudelleen hänen kiimapilluun .Kaivoin hänen rintansa ulos hänen puseron sisältä ja näykin hampaillani nännejä jotka sojottivat kuin nortin natsat. Kun tunsin että kohta minulta tulee otin kaluni ulos ja ruiskin nesteeni hänen vatsalle ja rinnoille, sen jälkeen lyyhistyimme huohottavaksi kasaksi ja suutelimme intohimoisesti. Kun ajoimme takaisin autoliikkeen suuntaan kysyin anopilta mitä mieltä hän olisi tästä autosta hän sanoi että tämän hän ostaa sillä tämän auton kanssa hän sai elämänsä parhaat orgasmit.

Olemme saaneet useita mahdollisuuksia jälkeenpäin harrastaa usein seksiä ja olemme ne kaikki myös käyttäneet.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute