Herkku-puhelin
Vastoin tahtoa?
Minttu

Tässä tapaus noin viiden vuoden takaa, jolloin olin pankin kassana töissä eräällä pienemmällä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Pankki jossa olin töissä oli pieni haarakonttori, jossa pankinjohtajan lisäksi töissä olin ainoastaan minä – pankki palveli lähinnä taajaman vanhempia asukkaita ja oli tietysti jatkuvan lopetusuhan alla (itse asiassa tätä konttoria nyt viiden vuoden jälkeen ei enää ole). Joka tapauksessa, päivä oli lopuillaan ja olin juuri palvelemassa kahta konttorin viimeistä asiakasta, yhtä vanhempaa noin kuusikymppistä miestä ja noin 18-vuotiasta tyttöä. Pankinjohtaja oli jo lähtenyt muutamaa minuuttia aiemmin.

Olin laskemassa tämän vanhemman miehen rahoja, kun pankin ovi kävi ja sisään ryntäsi tummaan verryttelyasuun pukeutunut, lihaksikkaan näköinen nuori mies jolla oli päässä jonkun näköinen koko pään peittävä pipo jossa oli aukot silmiä ja suuta varten. Kädessä oli jonkin sortin pistooli, jolla hän osoitteli meitä kolmea vuoron perään. ”Tää on ryöstö! Nyt vittu kaikki sormet pois kaikilta hälytysnappuloilta. Kaikki meette maahan makaamaan tai tulee reikä päähän”. Pelkäsin niin paljon että vapisin, enkä ehtinyt edes miettiä hälytysnappulan painamista kun se mies oli jo hypännyt särmin ylitse minun puolelleni ja oli osoittelemassa pistoolillaan minua. Sekä tyttö että se vanhempi mies olivat ja makaamassa lattialla toisella puolella. ”Laitat kaikki rahat tähän muovipussiin” Ladoin seteleitä muovipussiin niin nopeasti kuin kerkesin kunnes kassa oli tyhjä. ”Sitten meet sulkemaan tän pankin oven, sammutat valot ja tulet takaisin tänne. Reikä tulee päähän jos meinaat karata”.

Otin avaimet ja kävin sulkemassa oven. Syysiltapäivä oli pimenemässä eikä kylätiellä näkynyt ketään. Kun valot oli sammutettu ulkoapäin näytti siltä että pankki oli jo kiinni. ”Onko holvissa lisää rahaa?” En saanut sanottua mitään joten ryöstäja otti minua käsivarresta kiinni – vahva koura puristui käsivarttani vasten ja ryöstäjä katsoi minua ”Säpäs oletkin kivan näkoinen neito, vastaas nyt kysymykseen” Sydän hakkasi kovaa ja mietin että pääsenkö täältä ollenkaan pois takaisin mun omaan elämääni. Olin vasta vähän yli kolmekymppinen, onnellisesti naimisissa oleva nainen – ja tosiaan ihan kivan näköinen. Minun mieheni suorastaan palvoi mun hoikkaa vartaloa, joka silloin vielä oli hyvässä kunnossa koska lapsia meillä vielä silloin ei ollut. Peppu oli kiinteä ja rinnat pienet ja pystyt – eipähän ainakaan roikkuneet. No, sain lopulta sanottua että holvissa on pankin varakassa, jolloin ryöstäjä komensi tytön ja tämän vanhemman miehen nousemaan ylös lattialta ja seuraamaan meitä holviin.

Holvi oli suhteellisen iso näin pienelle pankille – se olikin tehty tämän talon kellariin joten sinne mentiin pieniä portaita alas. Toisella seinällä oli muutama tallelokero, toisessa päässä oli kassakaappi ja toisella seinällä oli lokerikko pankkiasiakirjoja ja muuta paperia varten. Keskellä huonetta oli kaksi pientä pöytää ja muutama tuoli. Avasin kassakaapin käskystä ja tyhjensin sisällön miehen muovikassiin. Ryöstäjä otti kassin, katsoi minua sekä tyttöä ja vanhempaa miestä ja näytti miettivän jotain. Yhtäkkiä se nosti pistoolinsa ja osoitti minua suoraan päähän ”Painoitsä mitään hälytysnappia tuolla ylhäällä - älä valehtele, sillä jos mä alan kuulla ulkoa sireenin ääntä niin sä saat napin ottaan!” Vastasin totuudenmukaisesti että en ollut ennättänyt painaa paniikkinappia. ”Hyvä” sanoi ryöstajä ”sitten pidetäänkin vähän hauskaa. Jokainen ottaa kaikki vaatteet pois nyt ellei halua päästä hautaan. No niin, vaatteet pois saatana”. Katsoin epäuskoisesti ryöstäjää mutta ilmeesta päätellen mies oli tosissaan, joten aloin ottaa vaatteitani pois. Sivusilmällä näin miten tämä vanhempi mies riisui ja samoin se teinityttö.

Huomasin miten ryöstäjä katseli vuoroin minua ja vuoroin teinityttöä kun me riisuimme. Nuorempi tyttö oli hieman pyoreähkö, mutta rinnat oli isot. Olin kuolla häpeästä kun otin pikkuhousuja pois ja jouduin paljastamaan paljaaksi ajellun pimppini – aviomieheni mielestä se oli seksikästä joten olin muutamaa päivää aiemmin ajellut alapääni karvattomaksi ensimmäista kertaa. Ryöstäjä vihelsi hyväksyvästi kun hän näki tämän. Vanhempi mies oli hoikka ja kaiketi ihan hyväkuntoinen ikäisekseen ja jalkovälissa roikkui paksuhko kulli jolla varmasti oli annettu paljon iloa aiemmin. Kun kaikki olimme alasti, ryöstäjä sanoi ”No niin, nyt niinsanotusti yhdistetään huvi ja hyoty. Sinä – osoittaen teinityttöä - tulet tänne ja sinä –osoittaen minua – menet ton toisen äijän luo. Sä alat imeen mun kalua ja sä otat suihin tolta toiselta. Ja turvat tukkoon saatana – kattokaakin että imette kunnolla niin että me kumpikin saadaan tai muuten ei hyvä heilu”. Ryöstäjä nappasi ilkialastonta teinityttöä kädestä ja painoi tämän polvilleen eteensä. Itse polvistuin vanhemman miehen eteen. Ryöstäjä oli vielä verkkareissaan.

Ase toisessa kädessään hän veti verkkahousujansa hieman alaspäin ja ulos ponnahti isoin kulli mitä olin ikinä nähnyt. Vaikka kulli oli vain puolijäykkä sillä oli pituutta varmaan lähemmäs parikymmentä senttiä – siis tosi paljon isompi kuin mun miehelläni. Terska oli tattimainen ja huomasin että mies oli ajanut kaikki alapääkarvansa pois. Siksi siis hän vihelteli niin hyväksyvästi kun näki minun ajellun alapääni. ”No mitä vittua sä odotat – ala imee sitä kullia” ryöstäjä sanoi aseellaan osoitellen teinille joka katsoi edessään kasvavaa valtavaa kalua vähintäänkin yhtä epäuskoisesti kuin minä. Hitaasti tyttö kohotti kättään ja otti paksusta kullinvarresta kiinni vetäen terskaa varovasti edes taas muutaman kerran – kulli sykki ja alkoi kasvaa uudestaan. Tyttö toi hitaasti päätään lähemmäs kyrpää kunnes hänen huulensa melkein koskettivat terskaa. Hän katsoi ryöstäjää ja ryöstajä nyökkäsi ja heilautti asettaan. Punaiset huulet raottuivat hieman ja kieli lipaisi kyrvän päätä samalla kun pienet kädet varovasti runkkasivat kullin vartta. Lopulta tyttö avasi suunsa ja otti muutaman sentin terskaa suuhunsa. Huomasin että tytön nännit olivat kovettuneet – pieni käsi hieroi ryöstäjän kiveksiä samalla kun tyttö alkoi ottaa miehelta suihin ihan kunnolla.

Eipä ollut teinitytto ihan ekaa kertaa asialla. Kullin varsi kiilteli tytön syljestä samalla kun huulet liukuivat edes taas kullilla. ”oooohhhhhhhhhhhh” Ryöstäjä huokaisi samalla kun hän otti tytön päästä kiinni ja alkoi nussia tytön suuta tasaisin tyonnoin. Tyttö lypsi kullin vartta samalla kun toinen käsi jatkoi kivesten hyväilyä..... Ajatukset katkesivat kun ryöstäjä alkoi osoitella minua aseellaan – käänsin katseeni edessäni olevaan kyrpään, joka viimeisten minuuttien aikana oli jonkin verran paisunut ilmeisesti viereisen näytöksen vaikutuksesta. Koitin miettiä miten pääsisin tästä tilanteesta eroon mutta totesin että keinoa ei ole. Jos en pääsisi tilanteesta eroon, niin ainakin voisin vaikuttaa sen pituuteen – ja auttaa edessäni seisovaa mies saamaan niin pian kuin mahdollista. Otin kullin varresta kiinni ja imaisin puolijäykän vanhan miehen kalun suuhuni. Mies voihkaisi kun tunsi kullinsa uppoavan kuumaan suuhuni. Runkkasin vartta samalla kun imin kullia...otin sitä niin syvälle kuin sain ja pikkuhiljaa miehen kulli alkoi kasvaa. Katsoin miestä silmiin ja näin että mies nautti edessä olevasta näystä. Minä polvillani pikku pyllyni pystyssä imemässä posket lommolla hänen kaluaan. Tunsin hänen kätensä päälläni – mies silitti tukkaani samalla kun hän hiljaa pakotti ottamaan hänen kulliaan yhä syvemmälle suuhuni.

Kulli paisui – se ei enää kasvanut pituutta mutta paksuni, todella paljon. Huuleni liukuivat miehen kyrvällä ja sylki sekoittui huulipunaan kunnes miehen kulli lopulta oli kivikova ”mmmmmmmhhhhhh” mies alkoi huokailla samaan tahtiin kun lypsin hänen kulliaan suullani. Imin ja nuolin terskaa vuoron perään ja liutin kuumia huuliani pitkin kalun vartta samalla kun hyväilin kevyesti miehen pusseja. Tunsin itseni todella huoramaiseksi imiessäni polvillani vieraan miehen kalua, mutta enpä tilanteelle juuri muuta voinut. Runkkasin toisella kädellä kalua yhä vaativammin. Huomasin sivusilmällä että tahti vieressä oli kiihtynyt – ryöstäjä oli istunut pöydälle ja hieroi tytön kookkaita rintoja samalla kun tämä runkkasi ja imi miehen syljestä kiiltelevää kyrpää hiljaa huokaillen. Tytön posket punoittivat ja nännit seisoivat kivikovina miehen hieroessa ja venytellessä niitä sormillaan. Vanha mies vaikeroi nyt ääneen samalla kun jatkoin hänen kullinsa imemistä.

Liu´utin kieltäni kalun alapuolta kohti pusseja ja aloin nuolemaan niitä samalla kun runkkasin kalua.....mies huokaili ja tunsin miten kyrpä alkoi sykkiä. Aloin hieroa toisella kädelläni miehen pussien ja anuksen välistä aluetta – tiesin että ainakin mieheni kanssa tämä aikaansai nopean laukeamisen.....eikä se pettänyt nytkään. Mies jäykistyi ja sopersi ”minä tulen” samalla kun tunsin suuni täyttyvän kuumasta spermasta.....huuleni lypsivät miehen kyrpää ja painelin hänen pussejaan samalla kun nielin hänen lientään....sitä tuli ja sitä tuli, syöksy syöksyn perään niin paljon etten pysynyt perässä ja spermanoro valui suupielestäni rinnoilleni. Pikkuhiljaa kulli suussani alkoi veltostua – mies vetäytyi ja kävi vieressä olevalle tuolille istumaan. Viereisellä pöydälläkin alkoi tapahtua. Tyttö imi hartaasti ryöstäjän kyrpää ja tämä voihki hiljaa – yhtäkkiä tyttö jäykistyi kun tunsi, mitä ilmeisimmin että kaveri alkoi tulla tämän suuhun. Hän oli vetämässä päätään pois miehen kullilta mutta mies esti sen, pakottaen tytön nielemään spermaansa. Spermaa valui tytön suusta kaulalle ja hänen punalaikullisille rinnoilleen – ryöstäjä oli todellakin hieronut niitä kovakouraisesti.

Lopulta ryöstäjä päästi tytön irti ja kävi tuolille istumaan. ”No niin....täähän oli hyvä alku illalle” hän sanoi hengästyneenä ”Nyt tytöt käy noille pöydille makaamaan niin me pojat maksetaan teille takaisin. Nyt äijä imet ton eukon pillua yhtä hyvin kun se imi sua. Naidakin saa jos vielä seisoo – sinä saat ainakin kyrpää tänään” hän sanoi teinia katsellen ”sä imit mun kullia niin hyvin. Nyt tytöt pöydille ja heti”. Olin täysin shokissa. En ollut ollut vieraan miehen kanssa kymmeneen vuoteen ja nyt viimeisen puolen tunnin aikana olin joutunut imemään vieraan miehen kullia ja nyt joutuisin antautumaan täysin tälle vanhalle miehelle. Katsoin ryöstäjän pistoolia ja totesin etten muuta voi. Kävin pöydälle makaamaan ja suljin silmäni. Hetken kuluttua tunsin miten jalkojani levitettiin ja tunsin kuuman hengityksen jalkovälissäni. Mies alkoi antaa pikku suudelmia posliinipilluni ympärille mutta vältti itse pillua. Samalla tunsin kuinka käsi vaelsi pitkin vartaloani ja alkoi hieroa rintaani. Ei, ei, EI mieleni huusi samalla kun kuumat huulet jatkoivat vaellustaan jalkovälissäni. Mies imi ja nuoli pilluni ympäristöä ahnaasti samalla kun käsi hellästi hieroi rintaani. Viereisellä pöydälla teini voihki ääneen samalla kun ryöstäjä imi tämän pillua samalla omaa kulliaan runkkaille. Suljin taas silmäni. Mieleni pani täysillä vastaan mutta alapäässä tuntui kieltämättä ihanalta – miehen kieli läheni ja läheni pilluani kiduttavan hitaasti....tehden pehmeitä liikkeitä aivan häpyhuulieni vieressä...tunsin miten tahtomattani aloin kostua oikein kunnolla....tämä oli kamalaa ja aivan ihanaa samalla kertaa.

Vihdoin mies löysi klitorikseni ja alkoi imeä ja näykkiä sitä samalla kun hän työnsi sormensa valuvaan pilluuni ja alkoi naida minua sormellaan. ”aaaaaahhhhh” en voinut kuin vaikeroida kun miehen kieli hieroi klitoristani ja sormi pumppasi pillussani. Tunsin miten mies laittoi toisenkin sormen pilluuni pumpaten minua yhä kiihtyvällä tahdilla.....ihanaa......aloin todellakin nähdä tähtiä miehen imiessä klitoristani ja häpyhuuliani todella ihanasti. Ilmeisesti hän todellakin halusi antaa minulle saman käsittelyn kuin minä aiemmin hänelle. Mies otti sormensa pillustani ja työnsi kielensä syvälle sisälleni samalla kun tunsin sormen pyllyreiälläni. Kosteat sormet liukuivat vaivatta sisään ja mies alkoi pumpata pyllyäni samalla kuin imi klitoristani.....tämä oli liikaa....silmissä sumeni ja otin miehen päästä kiinni vetäen sitä lähemmäs pilluani. Hieroin kosteaa pilluani miehen naamaa vasten...olin täysin tämän miehen armoilla...paksu sormi liukui edes taas pyllyssäni ja suu pillullani nuoli minua yhä ahnaammin....tunsin miten orgasmi alkoi lähestyä.....kuumat aallot lähtivät lantionpohjasta, yhä nopeammin ja nopeammin...saavutin huipun enkä voinut muuta kuin voihkia nautinnosta. Tunsin miten mies irrottautui minusta....ja sitten tunsin miten kivikova, paksu terska alkoi tunkeutua litimärkään pilluuni....silmäni rävähtivät auki ja näin miten mies otti jaloistani kiinni nostaen ne hartioilleen samalla kun paksu kulli, paljon paksumpi kuin miehelläni liukui sisälleni. EI, EI, EI....sain voihkittua samalla kun mies työnsi koko kullinsa sisälleni.

EI SAA, EI SAA EI SAAAAAHHHHHH, voihkin kun mies pakotti paksua kulliaan pilluuni yhä uudestaan ja uudestaan...edes...taas.....edes...taas....kulli liukui yhä helpommin ja helpommin pillussani ja tunsin miten pilluni alkoi antaa myöden tälle paksulle kullille. Vanha mies nai minua verkkaisesti....työntäen kullinsa joka kerralla pohjaan asti.....pääni oli aivan sekaisin....en halunnut että tämä tapahtuu mutta samalla minua naitiin paremmin kuin koskaan, isommalla kullilla kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana....ja se tuntui aivan älyttömän hyvältä.....tunsin miten pilluni kiristyi miehen kalun ympärille joka kerran kun se tunkeutui sisälleni, voihkin ja inisin enkä mahtanut sille mitään, että aloin painaa lantiollani miestä vastaan, vastaten jokaisen työntöön...haluten tätä ihanaa kullia yhä syvemmälle ja syvemmälle pilluuni.

Tunsin miten pilluni litisi jokaisella työnnöllä, ja miten miehen pussit hakkasivat pyllyreikääni vasten.....mies päästi jalkani vapaaksi ja kumartui ottamaan nännini suuhunsa....vanhan miehen karhea leuka raapi rintaani samalla kuin kuumat huulet imivät nännejän...ja yhä uudestaan ja uudestaan ihanan paksu kulli liukui edes taas pillussani. Tunsin orgasmin jälleen lähestyvän ja samein silmin huomasin miten viereisellä pöydällä ryöstäjä nussi teinitytöä takaapäin kourien samalla tytön rintoja. Tyttö ulisi ja heitteli päätään puolelta toiselle samalla kun paksu kulli liukui edes taas hänen pillussaan....kulli kiilsi tytön nesteista.....tämä oli liikaa....aloin saada....vanha mies jatkoi naimistaan samalla kun minä räjähdin uuteen orgasmiin......voihkin ja vaikersin ja tunsin miten paksu kyrpä raivasi tietään yhä uudelleen ja uudelleen nyt jo halukkaaseen, märkään pilluuni. Yhtäkkia tunsin miten kulli irtautui maiskahtean pillustani.

Ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtuu, ryöstäjä oli päälläni ja alkoi hieroa pitkää kyrpäänsä häpyhuuliani vasten ”Oli aika vaihtaa” ryöstäjä sanoi ” ja huomasin miten vanha mies oli jo siirtynyt tytön luokse, kulli kivikovana edessään huojuen. Tyttö oli yhä pylly pystyssä pöydällä. Hän katsoi vanhaa miestä epäuskoisena mutta ei tehnyt elettäkään vastustellakseen kun tämä alkoi sovittaa paksua kulliaan tämän pilluun. Hitaasti miehen paksu kulli upposi tytön tiukkaan pilluun....tytto sulki silmänsä ja alkoi valittaa ääneen vanhan miehen kouriessa hänen isoja rintojaan. Ryöstäjän kulli ei ollut yhta paksu kun vanhan miehen, mutta huomattavasti pidempi ja suonikkaampi. Tunsin miten paksu terska hieroi pilluni suuta ja alkoi painautua hitaasti pilluuni. Yhtäkkiä yhdellä työnnöllä mies tunkeutui kokonaan sisälleni......huusin kivusta ja nautinnosta kun tunsin miten paksu terska venytti kohtuani...näin syvalle minua ei oltu ennen naitu ikinä.

Mies kumartui ylleni ja otti rintani suuhunsa samalla kun hän aloitti kovan naimisen.....huusin ja voihkin kun tämä toinen vieras kyrpä jatkoi siitä mihin toinen jäi... ihana kyrpä tikkasi edestakaisin kuumassa pillussani. Tämä oli jo toinen vieras kyrpä tänään, ja täytyy sanoa etta tämä oli ihanaa....minua oltiin naitu tanään paremmin ja perusteellisemmin kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. En kestänyt enää...olin täysin tilanteen armoilla ja nautin tästä ihanasta kyrvästa joka nai minua niin vaativasti ja joka upposi syvemmälle ja paremmin kuin ikinä aiemmin...vastasin joka työntöön halukkaasti lantiollani ja tunsin miten joka työntö venytti pilluani uusiin ulottuvuuksiin. Teinityttö viereisellä poydällä näytti saavan samaa...vanha mies oli upottanut peukalonsa tytön pyllyyn ja hyväili toisella kädella tytön rintaa samalla kun hänen paksu kiiltävä kalunsa upposi kerta kerran jälkeen tytön tiukkaan pilluun. Otin ryöstäjän takamuksesta kiinni ja vedin tätä ihanaa kyrpää itseäni kohti yhä uudelleen ja uudelleen. Mies imi rintojani ja murahteli samalla kun litinä ja voihke täytti kassaholvin.....mies nousi päältäni ja veti kullinsa pois....ja asetti sen pään anukselleni.

”Ei.... älä...ei se sinne mahdu.... älä.... älääääähhhh” huohotin mutta mies alkoi painaa tattimaista terskaansa pyllyyni. Mieheni oli nainut minua sinne jonkun kerran, mutta hän oli paljon pienempi....terska painautui sentti sentiltä pyllyyni kunnes lihas antoi periksi.....tuska vaihtui nautintoon erityisesti kun mies alkoi hieroa klitoristani samalla kun hänen vartensa upposi tiukkaan pyllyyni. Mies kiihdytti tahtiaan ja paksu kalu pumppasi suoltani yhä nopeammin ja nopeammin, samalla kun paine klitoriksellani kasvoi miehen hieroessa sitä yhä kovemmin. Voihkin ja vaikeroin....en halunnut tämän enää loppuvan.....halusin tätä kyrpää enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä....tunsin miten orgasmi jälleen alkoi kehityä– yhtäkkiä tunsin kuinka kyrpä pyllyssäni alkoi ruiskuttaa spermaa suoleeni....aloin itsekin saada.....silmissä oikein musteni kun kävin korkeammalla nautinnon huipulla kuin koskaan....kyrpä pyllyssäni sykki sykkimistään ja itse vain sain ja sain....tuntui ettei orgasmi lopu ollenkaan. Vihdoin tunsin kuinka kulli vetäytyi pepustani.

Makasin poydällä pylly spermaa valuen ja aivan hengästyneenä. Viereisellä poydällä vanha mies oli lyyhistynyt teinitytön päälle kulli yha tytön pillussa. Molemmat olivat hikisiä ja ilmeisesti yhtä saaneita kuin minäkin. Ryöstäjä nousi päältäni ja veti verkkarinsa ylos. ”Kiitos vaan neideille hauskasta iltapäivästä. Mä lähden nyt, mutta mä varoitan että teidan olis syytä pysytellä täällä holvissa seuraavat puoli tuntia. Poliisille ei soiteta ennen kun tää aika on kulunut loppuun. Jos mä kuulen sireenien äänta niin mä tuun takaisin ja sitten ei enää pidetäkään näin hauskaa”. Ryöstäjä kääntyi, otti kassin ja nousi rappuset yläkertaan. Kuulin kuinka pankin takaovi kavi. Me kolme olimme varsin vaitonaisia pankkiholvissa. Kaksi alastonta naista reijät täynnä spermaa sekä varsin uupunut vanhempi mies. Siinä hiljalleen puettiin ja sovittiin etta tästä holvijutusta ei puhuta sanakaan kenellekään. Puolen tunnin kuluttua soitin poliisit, ja sanottiin että ryöstäjä oli pitänyt meitä holvissa panttivankeina niin kauan kuin rahat oli kerätty. Muusta emme puhuneet sanaakaan, enkä myöskään sanonut aviomiehelleni mitään. Ryöstäjä saatiin kiinnin parin viikon päästä, ja seuraavan kerran tapasimme raastuvassa jossa meidät kolme oli kutsuttu todistamaan.

Muistan vieläkin kuinka pillussani suorastaan kihelmoi kun ryöstäjä katsoi vuoroin minua, vuoroin teinityttöä todella irstaasti hymyillen koko käsittelyn ajan. Yhden vaikutuksen tämä kaikki on saanut aikaan -silloin tällöin unelmoin vieläkin mahdollisuudesta saada isoa ja kunnolla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute