Herkku-puhelin
Ajo-ominaisuuksia
Jorma

Muutin 80-luvun alussa kotoani kauas maaseudulle toiseen lääniin. Maaseudulla ei joka notkossa ole kapakoita ja välimatkat on muutenkin pidemmät. Kun sain hankittua itselleni ajokortin, tuntui, että koko maailma on käsissäni, ainoa rajoite oli raha. Kavereiden kanssa innostuimme kulkemaan lavatansseissa ja niissä oli aina yksi tunti varattu naistenhaulle. Eräällä tanssireissulla löysin ihanan vaaleaverikön, jota hain tanssimaan usein illan aikana. Kerran olin taas eturivissä valmiina syöksymään lattian yli tyttöäni hakemaan, mutta myöhästyin. Ajattelin että takaisin en tyhjin käsin käänny ja pokkasin lähimmälle naiselle, häntä sen tarkemmin katsomatta. Kohta tanssiessamme hidasta valssia, huomasin hänen olevan ainakin 50-vuotias. Kaverini naureskelivat lattian reunoilla ja kun tanssi päättyi ja olin saattanut naisen takaisin, he alkoivatkin ilkkua että meillä taitaakin olla eri kotimatka tänä yönä.

Alkoi naisten haku, ja kaverini sanoivat että tuo nainen ei tulisi hellittämään, ennekuin on saanut minut sänkyynsä, sellainen palo hänen silmissään kuulemma oli. Yritin paeta lavalta kahvioon, kun nainen, nimeltään Anneli, tavoitti minut: ”eikö tämä tanssi ole meidän” kuului takavasemmalta ja lämmin käsi laskeutui olkavarteni päälle. Lähdin tanssimaan hänen kanssaan hidasta kappaletta, sellaista tunnelmapalaa, jota nimitimme kaveriporukassa ”korvasuussa” tanssittavaksi kappaleeksi. Heti tämän jälkeen nopea foxi, ja nainen alkoi tehdä itseään todella tykö. Taisi olla Reijo Taipaleen keikka, ja hän lauloi ruusun ihanuudesta ja Kolibrista. Normaalisti olisin nauttinut tanssimisesta hyvän bändin säestäessä Taipaleen kaltaista huippusolistia, mutta nyt olin kauhuissani kun Anneli alkoi puhua kesämökistään jolla hän yksin oli käymässä. Kun tämä ei tuntunut purevan minuun, hän kertoi millainen auto hänellä on: ” Ostin uuden auton enkä ole vielä oikein päässyt sinuiksi sen kanssa, lähtisitkö viemään minut mökilleni tanssien jälkeen?”. Kaverini kuulivat tämän, ha soppa oli valmis. Kun naisten haku loppui, Anneli pyysi minut kanssaan ulos autolleen. Ajattelin että käydään nyt katsomassa, ja menimme autolle.

Autossa hän kävi kimppuuni kuin yleinen syyttäjä, käsi livahti sepaluksestani sisään ja puristui mulkkuni ympärille ” tämä tarvitsee opetusta, sopiiko että katson tarkemmin?” Yritin kieltäytyä, sanoin että kaikki näkevät, auto on katulampun alla. Pääsin livahtamaan tilanteesta ja yritin löytää kaverini. Kävin parkkipaikalla ja huomasin että automme oli kadonnut! Anneli seurasi minua ja sanoi ” Älä välitä, lähde kanssani mökilleni vien sinut huomenna kotiisi kun lähden kaupunkiin”.

Mökillä Anneli kertoi, ettei hänellä ole toiseen vuoteeseen liinavaatteita, joten nukkuisimme ”parisängyssä”, n. 120cm leveässä vuoteessa. Anneli alkoi riisua vaatteitaan, isot rinnat heilahtelivat ja minulla alkoi tuntua mulkussa tuttu pakotus. Riisuin äkkiä päällysvaatteeni ja livahdin peiton alle, selin Anneliin. Anneli asettui viereeni ja tunsin kuinka hänen kätensä vaelteli kylkeäni pitkin housuihini ja kiinni seisovaan kyrpääni:” Oho, ja tätä sinä yrität minulta peitellä ja piilotella” hän sanoi ja runkkasi kyrpääni. Käännys selälleni ja samassa Anneli imaisi mulkkuni suuhunsa. Tunsin että laukean kohta ja yritin sanoa sen ääneen, mutta Anneli tulkitsi yninäni niin, että nosti oikean jalkansa ylitseni, istuen päälleni 69:iin. Anneli työnsi perseensä kiinni naamaani ” nuole vittua poika, nuole!”. Tein niin sanomattakin, kiimaisen vitunhaju tunkeutui sieraimiini, imin klitorista, otin sen huulieni väliin nenä kiinni Annelin takapuolessa. Kohta laukesin, Anneli jatkoi vain imemistään ynisten mielihyvästä, työntäen samalla takapuoltaan naamaani vasten.

Kohta Anneli kääntyi toisinpäin, ohjasi mulkkuni sisäänsä alkaen julmetun ratsastuksen. Tunsin kuinka Annelin mahlat valuivat kulliani pitkin ja kiihotuin aina vain enemmän. Hetken kuluttua Anneli nousi päältäni, pyllisti minulle ohjaten kyrpäni taas riemurasiaansa. Nussin takaapäin kuin raivohärkä, nousin jalkojeni varaan ja vedin Annelia lantiosta itseäni päin samassa tahdissa. Mulkkuni lipsahti pois liukkaasta vitusta ja samalla laukesin, Spermat lensivät Annelin selkään ja hiuksiin. Anneli kääntyi selälleen, levitti reitensä ja käski nuolemaan minut hänelle orgasmin. Häpykukkulan punaista karvapehkoa lukuun ottamatta Annelin pillu oli ajeltu paljaaksi. Hän levitti häpyhuulia ja näin suurimman ikinä näkemäni klitoriksen törröttävän pystyssä kuin pienen peniksen. Otin sen suuhuni ja imin sitä kuin tikkaria, ”Jessus poika, sanoisit edes nimesi, olet aikamoinen panomies ikäiseksesi, oletko saanut oppia joltain vanhemmalta naiselta?” Kerroin nimeni ja Annelin mielestä se sopi minulle kuin valettu ” Jorma, Jorma, ime ja lutkuta sitä, ota välillä vähän tissiä ota Jorma, ota”. Nousin vähän ylemmäksi ja aloin kouria suuria tissejä, nännit törröttivät pystyssä kuin tv-masto nännipihat olivat suuret ja tummanpunaiset. Kourin ja imin tissejä minkä ehdin ja kohta nousin hajareisin Annelin vatsanpäälle ja työnsin kyrpäni noiden hinkkien väliin. Anneli alkoi nauraa ” Olet aika naissankari” ja puristi tissinsä yhteen ” Nussi Jorma, nussi, nai minua tissien väliin”. Kohta Anneli alkoi hamuta kyrpääni suuhunsa ja tarjosin sitä hänen huulilleen, Anneli alkoi runkata sitä ja sanoi ” kun laitan sen suuhuni ala nussia kuin pillua, alathan?” Tein toivomuksen mukaan ja kohta sain elämäni orgasmin

Levättyämme hetken Anneli kysyi ” Onko sinulla vielä jotain temppuja joita en tiedä”? Kysyin onko häntä nussittu perseeseen johon vastaus oli ”sauvalla joskus olen yksinäni leikkinyt” Aloin hieroa Annelin persereikää sormillani, painaen peukalon samalla vittuun. Kohta alkoi taas mahlat juosta pillusta. Kaivoin takin taskusta kortsupaketin ja vedin yhden kyrpäni päälle. Pyysin Annelia nostamaan molemmat jalkansa olkapäilleni ja vedin hänet kiinni itseeni ujuttaen mulkun vittuun. ” Eikö puhe ollut persepanosta rakas”? Häkellyin tuosta ja tunsin punastuvani, aloin ujuttaa mulkkuani Annelin perseeseen ja kohta aloin nussia yli 50-vuotiaan naisen persettä, sen kummemmin sitä säälimättä. Anneli voihki ja valitti, kysyin että lopetanko ” Älä missään nimessä, nussit sitä vaikka aamuun jos siltä tuntuu”. Vaihdoimme asentoa kolmasti, takaapäin ja kyljellään kunnes Anneli sanoi haluavansa spermat suuhun. Vedin kortsun paperin kanssa mulkun päältä pois ja Anneli makasi suu avoinna, ”runkkaa spermat naamalle tai ei anna kun imen” Kävin Annelin päälle 69-asentoon ja aloin nuolla vittua kun samalla Anneli otti suihin. Työnsin naamani niin syvälle Annelin syliin kuin pystyin ja kohta hän kouristeli orgasmin kourissa, tunsin kuinka hampaat osuivat kullinvarteen, näykkien sitä ja samassa aloin sylkeä siementäni Annelin suuhun. Painoin naamani Annelin vittuun ja imin klittaa hullun lailla kourien pakaroita.

Makasimme kyljillämme tässä asennossa vielä aamun sarastaessa. Ilahduin kun sain silmäni auki ja ensimmäinen asia minkä näin, oli karvainen häpykukkula ja vittu, punertava aikuisen naisen vittu, aloin leikkiä sillä ja Annelikin heräsi, suudellen terskaani, ” huomenta Jorma-sonni, sanoinko muuten eilen, että olen ammatiltani keinosiementäjä” En kommentoinut vaan jatkoin leikkimistä häpyhuulilla kun Anneli levitti reitensä, kohta hän nousi ja kysyi: ” Mikä on lempiasentosi” Vastasin että eniten tykkään nuolla vittua kun nainen istuu naamalleni. Saman tien Anneli tuli naamani päälle ”näinkö? Et voi olla tosissasi” Työnsin vastaukseksi kieleni Annelin pilluun ja aloin lipoa klitorista. ”Näköjään olet” sanoi Anneli, kourin tissejä ja imin klitorista, kohta Anneli sai orgasmin ja istui naamalleni koko painollaan. ” Haluaisin vielä yhden peppupanon ja mällit suuhun kiitos”.

Makasimme iltapäivään asti ja naimme välillä. Illalla Anneli vei minut kotiin, ja hän harmitteli että menisi ainakin kaksi kuukautta ennen kuin hän ehtii seuraavan kerran ”tansseihin” kanssani. Illalla kaverini tulivat tarkistamaan olinko päässyt kotiin. Ihmetys oli suuri kun sanoin että tämä oli elämäni paras tanssireissu. ”Miksikö”? Pojat ihmettelivät, sanoin etten ole 4-vuoteen saanut niin hyvää kyytiä kun nyt sain. Kysymys kuului ” millainen auto sillä akalla oli?” Vastasin että yhdessäkään autossa ei ole sellaisia ”ajo-ominaisuuksia” kuin tässä merkissä on. Meni vielä kolme kuukautta, ennen kuin kavereille valkeni totuus ”ajo-ominaisuuksista” tanssilavan parkkipaikalla: Anneli otti minulta suihin autossa juuri kun kaverini kulkivat ohitse ja tunnistivat minut ja auton.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute