Herkku-puhelin
Unesta toteen
Peku

Viime keväänä aloin nähdä kummallista kiihottavaa unta. Heräilin keskellä aamuyötä kaluni pystyssä ja hengitystä salpaillen unesta, jossa vaimoni ulvoi ja ulisi vieraan uroon käsittelyssä spermat täytteenään. Hänen kiimainen katseensa sängystä minuun päin tuntui herättävän jotenkin uuden - kiihottuneen olotilan itsessäni, jota oli näiden lähes 20 avioliittovuoden jälkeen vaikea pukea jäsentyneiksi ajatuksiksi, saati puheeksi.

Vaimolleni olen aina kertonut mustasukkaisuuden olevan minulle todella vierasta, mutta siis TÄTÄKÖ minä unelmoin? Olemme nyt nelikymppisiä ja molemmat hyvässä kunnossa ja "muodossa". Haluan siis vieraan kaverin vaimoni lämpimään ja kiinteään vittuun, antaisin toisen korston kairata vaimoni anusta ja päästää kolmannen pyörän suihkuttamaan spermansa vaimoni imettäväksi!? - Nämä ajatukset pyörivät mielessäni koko kevään. Heräilin lähes viikoittain samaan uneen entistä estottomammin kiihottuneena ja katselin aamuauringon nousun kajastuksessa vaimoni sileää ihoa, pyöreitä rintoja ja kauniisti kaartuvaa lantiota miettien, miten tästä voisi kertoa viattomalle vaimolleni.

Tuli toukokuu ja eräänä lauantaisena aamuna vaimoni kysyi miksi kaluni on näin kova ja virittynyt heti aamusta. - Päätin, että nyt on aika kertoa unelmani sanoiksi vaimoni korville. Kerroin asian sekavin tuntein ja soperrellen, tiesinhän vaimoni asenteen olevan hyvin perinteinen. Juttutuokio aamuhämärissä menikin odotusteni mukaan, vaikkakin hän oli vilpittömän iloinen avoimuudestani. Kysyin häneltä mielipiteen, voisiko sellainen olla mahdollista, johon vastaus oli siis: EI!

Sinä aamuna juttu päättyi rakasteluun - pitkästä aikaa. Yllätyin työntyessäni vaimoni pilluun, sen olevan aivan märkä ja turpea. Rakastelun jälkeen jäin yksin miettimään:"---Kiihottiko ajatus sittenkin vaimoani?---" Unet jatkuivat...

Toukokuun lopulla huomasin, tai aavistelin, muutoksia vaimoni tekemisissä. Hänen pukeutumisensa muuttui viikko viikolta vapaamielisemmäksi entisten alusasujen muuttuessa mustan seksikkäiksi ja asusteet "avonaisemmaksi". Kävipä niinkin, että eräänä iltana hänen tullessa asiakastilaisuudesta näin hänen vaivihkaa riisuvan mustat sukkanauhakiinnityksin varustetut pitsisukat jalastaan. Tämä ensimmäistä kertaa sitten häiden! Mutta mieleni vahvistui vasta, kun kesäkuun alun terassikierroksen jälkeen hän saapui kotiimme pikkutunneilla luullen minun nukkuvan. Hän riisui päältään "pikkumustan kotelomekon", ja kuinkas: rinta vavahdellen huomasin hänen olevan ilman pikkuhousuja tuossa lyhyessä hameessa. Jäin miettimään mitä tehdä.

Mielessäni liikkui kaksi vaihtoehtoa: hän tosiaan on alkanut kiinnostumaan ajatuksesta tai hänhän jo toteuttaa sitä minun tietämättä. -Päätin alkaa seurata tilannetta lähemmin. Eipä aikaakaan, kun seuraavalla viikolla olin omien asiakkaitteni perässä lähdössä työmatkalle ja autoni hajosi kesken alkumatkan. Tulín huollosta kotiin klo 11 aamupäivällä kävellen ja näin vaimoni auton pihassa. Jokin sai minut varovaiseksi ja päätinkin tulla alakerran takaovesta sisään hiirenhiljaa. Mietin matkalla, että minähän taidan olla ihan sekaisin näistä unista näkemässä vaimoni spermalla kuorrutettuna sängyllämme.

Tultuani sisään tajusin että nyt olikin jotain tapahtumassa. Siistit mustat kiiltävät miesten kengät naulakon alla eivät olleet minun. Ymmärsin taas kiihottuvani ja kaluni puskevan lahkeeseen kolmannen haaran. Etenin hiljaa yläkertaan ja kuulin äänet keittiöstä. Hiljaista puheen sorinaa ja hankauksien ääntää... kiihotuin entisestään. Tulin aulaan ja tiesin keittiöön olevan parhaan näköalan olohuoneen korotetulta baaritiskiltä jonka päältä hämärästä pystyi estotta näkemään valaistuun keittiöömme. Keittiössä olevaa miestä en ollut ennen tavannut, mutta... MITÄ?!

Vaimoni oli keittiössä läpinäkyvässä aamutakissa, joka juuri ja juuri ylettyi hänen pillunsa varjostukseen. Vieras mies hyväili häntä kuin keväinen kolli kiimaista narttukissaa. Vaimoni alusasut lentelivät ovenkahvoille. Mietin mielessäni, että olenko minä siis tätä haluamassa - kannattelen tässä vain tätä baaritiskin aisaa suu kuivana. Vaimoni kääntyi keittiön tiskiä vasten ja kurotti pillunsa esille notkistaen selkäänsä ja miehen käsi hieroi vaimoni jalkoväliä oikein olan takaa ja siirsi jalkoja kauemmaksi toisistaan saadakseen paremman kulman tuohon lämpimänä odottavaan tuheroon. Vaimoni käski selvällä komennolla: "Nai mua Kimmo! Nai mua niin lujaa kun pystyt - mä haluun tietää voinko mä näyttää sun taitoja miehilleni!" - Mikä domina ja alistuja samassa roolissa, mietin mielessäni hiljalleen nykien kulliani kädellä. Hetken voihkittuaan keittiön tiskiä vasten mies luikautti kyrpänsä ulos ja odotti hetken, kunnes vaimoni: "Mitä nyt?" - "Tuu tonne aviovuoteesees ni mä teen susta kunnon huoran!" totesi mies.

Tässä kohtaa vaimoni ilme oli hiukan ujostunut hänen marssiessaa ilkosillaan miehen pitäessä tukasta kiinni ja ikään kuin retuuttaen sängylle. Kiihkoni oli muuttunut jo laukeamispisteeseen baaritiskin raosta kurkistaessani.

Makuuhuoneemme on alakerrassa ja sieltä on omat portaat suoraa ylös, joten sen katto on siis yli 5 metriä korkea. Äänet loittonivat alas makuuhuoneeseen ja uskaltauduin ovensuulle todistamaan näkyä joka alkoikin muistuttaa uneni toteumaa, mutta en vielä tiennyt mitä odottaman piti...

Mies oli sen verran rotevarakenteinen ja lihaksikas, että hänellä ei ollut vaikeuksia pitää vaimoani lähes ilmassa revittäessään seisaaltaan takaapäin vaimoni käsien hädin tuskin kosiessa petiämme. Hänen voihkintansa oli muuttunut ääniksi joita en ollut kuullut ennen: ne muistuttivat kovaäänistä hihkumista joka oli kuitenkin kimeää ja holtitonta... meno yltyi. Vaimoni sai nyt elämänsä kyytiä - tätä hän ei ikinä olisi minulle suonut kunnon perheenäitinä. Mies siirtyi myös sängylle ja vaimoni asento oli kuin mahalleen liiskatulla sammakolla miehen käsittelyssä. Yhtäkkiä miehen käsi oli vaimoni yöpöydän voidepurkissa josta hän raapaisi reippaasti voidetta. Tätä hän alkoi sumeilematta hieroa vaimoni anukseen ja omaan käsittämättömän paksuun pamppuunsa. Kuulin vaimoni laukeavan tähän käsittelyyn jo ennen kuin poimuista pyöreää persreikää oli kairattu. Vaimoni ääni oli suoraa kirkumista! Se kuulosti kauhulta, mutta silkkaa kiimaa se oli.

Mies odotti hetken ja sanoi kuuluvasti: Kuka sun käski laueta kesken kaiken! - "...a...Anteeks! Pane vaan lisää Kimmo...",voihki vaimoni tyynyn kulmasta hikisenä. No sitähän sä huora halusit - ja saamas pitää! kajautti mies tähän. Hetkessä paksu kulli alkoi hitaasti työntyä vaimoni ruskeaan mättääseen hitaasti, mutta varmasti. Ne äänet kaikuvat vieläkin mun korvissa: "Eeeiiiii, iiiiih, aaaaaaaa!" Siis suoraa huutoa. Mies runnoi pyllyyn välillä levittäen pakaroita ja välillä runtaten vaimoni patjan ja itsensä väliin. - Itse olin lauennut vahingossa olohuoneen lattialle spermalammikon ja kauhusta jäykkänä jatkon näytelmän seuraamista.

Mies laukesi ensimmäisen kerran vaimoni anukseen syvälle ja se hörähteli kuumana valuttaen spermaa lakanalle vaimoni halutessa käsin edistää omaa laukeamistaan. Tämän mies kuitenkin päättäväisesti esti. - Seurasi noin 10 minuutin hiljainen hetki jolloin oloni tuntui tukalalta. Tajusin kännykkäni olevan päällä ja se alkoi piristä eteisessä. "Paljastunko mä nyt tässä spermalammikko edessäni aisaa kannattaen housut alhaalla omassa olohuoneessa"

Vaimoni tokaisi lakonisesti sängyllä: "Jätti sitten kännykkänsä", jatkaen miehen uudelleen suoristuneen kullin hyväilyä. Mies murahti ja lopetti tauon kuin seinään. Hän nosti itsensä vaimoni päälle 69 asentoon kontilleen ja alkoi leuhutella pamppuaan vaimoni poskikuoppia kohti samalla työntäen terävän kielensä vaimoni vitun uomasta sisään. Alkoi n. 5 minuutti kestänyt "vikinä" jossa vaimoni kiimaa nostettiin äärimmilleen. Hän aneli miestä lopettamaan kielellä kiusoittelu ja samalla yrittäen kurkottaa terskan päätä imemään.

Samassa "vikinä" loppu kuin mies rojautti lantionsa alas ja työnsi kulliaan syvälle vaimoni kitaan. Siinä kiimassa käsittämätön imeminen ei ottanut loppuakseen. Mies oli sen verran pitkä että kieli olikin jo anuksen ympärillä jossa se välillä kieriskeli palaten häpyhuulten kautta ylemmäs. Tuntui kuin tuo mieskin olisi imenyt vaimoni pimppiä, joka oli ympäriinsä turpea ja punainen. Vaimoni tuli taas kuin salama kirkkaalta taivaalta, nyt riemusta kiljahdellen. Mietin siinä miten hyvin naapurit tätä kiimaa kuuntelivat: mies murahteli ja vaimoni kiljahteli!

Jotain vielä kuitenkin puuttui. - Miehen katsellessa hymyillen vaimoni kiljuntaa hänen käteensä oli tarttunut takin taskusta kesäkurpitsa (siis sellainen kurkkua hieman paksumpi...!!) jota vaimoni ei kylkiasennossa vielä nähnyt. Samassa kurpitsa oli jo peiton alla rasvattuna, kun mies uudelleen alkoi takaa päin lykkiä nyt jo puolitajutonta vaimoani. Ensin rytisten vittuun syvälle rytmikkäin vedoin ja kun lennosta sisään anuksen mustaan aukkoon, joka alkoi näyttää jo luolalta vaimoni yltä päältä hikisessä ja spermaisessa vartalossa. Salavihkaa kesäkurpitsa oli miehen kädessä ja vaihtui sisään työntyväksi valtavaksi esineeksi. Vaimoni ääni muuttui eläimelliseksi matalaksi korahteluksi väsyneen naisparan yrittäessä estää rasvatun esineen liukumista pohjiin. Siinä hän makasi puolitajuttomana, avuttomana vaimonani miehen työntäessä vatsallaan kesäkurpitsaa eteenpäin samalla lykkien valtavaa kulliaan alapuolelta vitun uumeniin. - "JUURI TÄMÄ TUNNELMA JUURI TÄMÄ HÄPEÄLLINEN KIIHKO", mietin mielessäni unta.

Päätin häpeissäni laskeutua alas portaita kummankaan kuulematta. Istuin peilipöydän tuolille ja katsoin... vaimoni käänsi raukeat kivusta turrat kasvonsa minuun päin ja hymyili väsyneesti. "Miltä näyttää?", hän kysyi. En saanut sanaa suustani. "Tämä on kolmas kokeilupanokaveri... ajattelin että tää vois kelvata" hän tokaisi sitten miehen jatkaessa tuota elinten venyttämistä kiihtyvään tahtiin. - "No miltä susta tuntuu?", vaimoni kysyi vielä. Sitten kesäkurpitsa tuntui painuvan anuksen uumeniin ja mies kiihdytti viimeiset mahtipanot vaimoni kirkuessa valtavaa kivun sävyttämää orgasmia huutaen suoraa huutoa. Noiden kahden hengitysten rauhoittuessa katsoin lasittunein katsein, häpeissäni ja silti äärimmilleen kiihottuneena vaimoani ja sanoin: "Hyvältä tuntuu, uni kävi toteen..."

Kävelin ulos tilanteen lauettua tupakalle ja en edes miettinyt minne se toinen korsto lähti. Minuuttien kuluttua palasin makuuhuoneeseen, jossa vaimoni makasi riettaana ja tyydytettynä. "Tätä mää sitten haluan lisää ... ja paljon?", vaimoni jatkoi edellisiä mietteitään.

---

Nyt muutama kuukausi kaiken tämän jälkeen olen saanut olla todistamassa 3 samanlaista näytelmää, jossa yhdessä sessiossa on ollut 3 miestä samaan aikaan. Itse en saa liittyä näihin ilonpitoihin, vaan ainoastaan katsella aisalta. Vaimoni "toinen puoli" on tullut täysimääräisesti esille, hänen säädellessä vieraiden miesten käytöstä provosoivalla pukeutumisella ja salaisilla kosketuksilla arkisissa tilanteissa.

-PEKU-

PS. Te kaikki jotka luitte tarinani: kertokaa mielipiteenne ja kommenttinne. Olen edelleen hieman hämilläni miten tässä näin kävi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute