Herkku-puhelin
Anoppia saamassa
ganku

Oli syyskuinen ilta ja olimme vaimoni kassa anoppilassa kyläilemässä. Appi ukko oli jo muutama vuosi sitten jättänyt tämän maallisen vaelluksen. Anoppini oli niin sanottu kypsä leski joka ei säpsähtänyt vaikka aika rohkeasti puhelin.

Ja tällä kyläreissulla otimme viiniä aika tiuhasti ja vaimoni humaltui ja vähitellen sammui. Anopin kanssa saattelimme vaimoni yläkerran makuualkoviin.

Palasimme anopin kanssa takaisin alakertaan jatkamaan iltaa kahdestaan. Rohkeiden puheitten ansioista laitoin käteni anopin olkapäälle. Maija katsahti minuun, mutta ei sanonut mitään. Maistelimme laseistamme aina vähän ja keskustelu jatkui.

Maija alkoi humaltua. Kysyin häneltä, että onko hän päästänyt Oskarin jälkeen ketään käymään luonaan. Maiju sanoi että hän ei ole kaivannut ketään tänne. Päätin että Maija ei olisi helppo tapaus. En voinut edetä suoraan hänen vitulleen.

Laitoin tunnelma musiikkia soimaan ja pyysin Maijaa tanssimaan sukkasillaan. Sain näin ottaa Maijaa syleilyyn. Hyväilin häntä kevyesti selkää pitkin. Aloin myös kevyin suudellen hänen kaulaansa ja aina välillä kevyin poskisuudelmin. Maija antoi kaiken tapahtua kun sitten otimme aina välillä hieman viiniä.

Jatkoimme tanssimista ja annoin käteni valua hänen täyteläisille pakaroilleen. Hieroin niitä kevyin liikkein ja aina hieman puristaen niitä. Kohotin toisen käden hänen kaulansa ympärilleen ja samalla ohjaten hänen huuliansa huulilleni. Suutelin hätä kevyesti. Toinen käteni nousi ylöspäin hieroen hänen rinnoillaan.

Kun katselin Maijaa, näin silmistä tutun lasimaisen katseen. Hän alkoi pyörittelemään päätään. Ei, tämä ei ole sopivaa kun olet tyttöni mies, vaikka haluaisin. Suutelin hänen rintojaan vain vaatteiden päältä. Tanssimme vielä lähekkäin kappaleita toisiimme kiihkeämmin suudellen.

Vajosimme takaisin sohvalle istumaan. Pujotin käteni hänen rinnoilleen liivien alle puristellen niitä sekä hieroen nänninpäitä. Nostin hänen tunikaa ja liivejä ylös jolloin pääsin suutelemaan ja nuolemaan niitä.

Viimein Maija riisui ylävartalon vaatteista. Hän kävi sohvalle nojamaan selkänojaa vasten jolloin minulla oli suoraa tietä rinnoilleen. Nousimme vielä tanssimaan jolloin ohjailin häntä kohti hänen makuuhuonetta. Matkalla avasin hänen housujen napitusta ja pudotin ne lattialle. Sitten kuorisin häneltä nimettömät pois.

Kaaduimme sänkyyn. Otin myös minulta vaatteet pois. Maiju meni selälleen makaamaan nostaen polvensa koukkuun. En halunnut vielä työntyä hänen pimpsaa, vaan halusin nuolla ja suudella häntä sieltä ensin.

Maija alkoi väristä ja otti minua kyrvästä ja halusi sen vain ja ainoastaan vittuunsa. Sinne tyrkkäsin sen vähitellen, kunnes otin sen aivan huulille ja leikittelin siinä. Maija kävi kuumana ja teki kaikkensa saadakseen kovaa kyrpääni sisäänsä.

Maijalta tuli melkein heti mutta minä lisäsin vauhtia ja nain anoppiani kuin viimeistä päivää. Maija sai vielä kaksi valtaisaa orgasmia ennen kuin suihkutin nesteeni hänen emättimen pohjiin. Nuolimme vielä toisillemme vielä purkauksen.

Aamulla vaimoni ihmetteli miksi hän sammui niin nopeasti. Totuus oli se että hän joi koskista ja olutta sekoitettuna viiniin.

No minä olin siinä syypää.

Maija on käpertynyt ottamaan minulta suihin ja vittuun aina kun olen ollut käymässä hänen luonaan. Ja niitä on ollut usein.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute