Herkku-puhelin
Synttärilahja
Balrog

Jaanpa minäkin oman kokemukseni tänne...

Kihlattuni (nykyinen ex) tuskaili, kun ei keksinyt minulle mitään sopivaa syntymäpäivälahjaa. Eroottisena ihmisenä minulla alkoi tietenkin heti päässä liikkua kaikkea mahdollista villiä, joten sovimmekin, että minä saan kirjoittaa/kertoa hänelle jonkinlaisen eroottisen fantasian ja jonka hän sitten minulle toteuttaisi. Minua tietenkin vähän harmitti se, ettei kuitenkaan ketään kolmatta pyörää saataisi mukaan, mutta kahdestaankin meillä oli varsin nautinnollista!

Ja näin siinä sitten lopulta kävi:

Meillä oli kyllä kaikenlaisia seksivälineitä elokuvista ja käsiraudoista erilaisiin dildoihin ja geishakuuliin. Joitakin bondage-juttujakin oltiin joskus kokeiltu, muttei kuitenkaan juuri mitään käsien sitomista ihmeellisempää. Tällä kertaa kuitenkin sopimuksen mukaan kaunis ja pitkähiuksinen naiseni istutti minut (alasti) selkänojalliselle tuolille ja laittoi minulle käsiraudat selän taakse ja sitoi ne tuoliin kiinni. Sen jälkeen myös nilkkani kiinnitettiin tuolin jalkoihin ja olinkin käytännössä täysin hänen armoillaan. Ainoastaan päätäni ja keskivartaloani pystyin liikuttamaan, tosin sitäkin ainoastaan kovin vähän...

Kun olin "paketoituna" naiseni hetken aikaa ihaili aikaansaannostaan ja tilanne suoraan sanottuna hieman jo kiihotti minuakin. Penikseni alkoi jo varovasti nostaa päätään siinä vaiheessa, kun tuon kauniisti meikatun naisen lyhyen hameen alka pilkisti stay-up sukkien yläreunaa ja paljasta reittäkin hänen kyykkiessä edessäni sitomassa jalkojani tuoliin kiinni. Nyt hän istui edessäni sängyllä ja katseli hymyillen avuttomuuttani. Selkeästi hän oli jo saanut jutun juonesta kiinni ja nojautui hieman taakse toisen kätensä varaan sulkien silmänsä. Sitten hän hieman raotti kiilteleviä huuliaan ja taivutti päätään taaksepäin paljastaen herkän kaulansa sivellen sitä kiihottavasti toisen kätensä sormillaan. Hetken kuluttua hän antoi kätensä valua kaulalta alemmas ja rintojen välistä syliinsä silmäni seuratessa sitä herkeämättä.

Kun hän nosti hieman minihameensa reunaa paljastaen kauniit puhtaan valkoiset stringit ja kuljetti sormiaan stringien pintaa pitkin, minulta pääsi jo pieni kaihoisa huokaus. En ollut huomannutkaan, että hän oli avannut silmänsä ja hymyili katsoessaan kiihkosta kiiluvia silmiäni (eikä tässä vaiheessa enää voinut puhua puolijäykästä...).

Juuri kun toivoin seuraavaksi saavani ihanaa suuseksiä tai jotakin muuta nautinnollista hän lähtikin pois jättäen minut yksikseni makuuhuoneeseen. Ei me mistään tällaisesta sovittu kun toiveitani esitin ja hieman jo aloin jännittämään mitä seuraavaksi olisi tulossa. Hermostuneena kuuntelin pientä kolinaa keittiöstä ja pian hän tulikin takaisin katsoen minua jotenkin omituisen muikealla ilmeellä. En ymmärtänyt mistä oli kyse, ennen kuin hän suuteli nänniäni ja tunsin lähes viiltävää kipua. Silloin vasta tajusin, että hänellä oli jääpala suussaan ja se oli niin kylmä, että herkässä nännissä se tuntui todella epämukavalta varsinkin kun en osannut siihen oikein varautua. Tuo kipu aiheutti kuitenkin enemmän kiihottumisen lisääntymistä kuin mitään muuta ja sitäpaitsi se meni ohi aina heti kun jääpala ei enää koskettanut nänniäni. Seuraavaksi ihoni herkistyi jääpalan vaeltaessa pitkin alastonta vartaloani ja vielä ennen kuin se suli pois saatoin pari kertaa nauttia ihanasta lämpötilan vaihdosta hänen viilentäessä sillä ensin suunsa ja antaen sitten penikseni liukua noiden punattujen huulten väliin.

Viileä suu tulikuumana ja tikkusuorana sojottavan penikseni ympärillä tuntui erittäin hyvältä. Nautinnollisen hitain liikkein hän liu'utti suutaan ylös ja alas. Minä kun en meinannut malttaa odottaa niin hidasta liikettä, niin yritin nostaa takapuoltani tuolista ja työntyä hänen suutaan vasten, mutta liikeratani olivat varsin rajoitetut ja hänen oli helppo pitää haluamansa rauhallinen tahti minua kiusoitellen. Taitavasti hän seurasikin reaktioitani, eikä päästänyt minua liian lähelle laukeamispistettä, sillä sen aika ei ollut vielä.

Kun aloin käydä liian kuumana, hän nousi seisomaan ja jätti minut kiemurtelemaan tuolilleni kivikovan seisokkini kanssa. Sitten kuin unohtaen minut hän keskittyi itseensä ja alkoi riisumaan puseroaan ja rintaliivejään välittämättä minusta tuon taivaallista. Myös minihame putosi lattialle ja nyt tuolla kaunottarella oli yllään enää pienet valkoiset stringit ja seksikkäät mustat stay-up sukat. Hän kävi eteeni sängylle selälleen siten, että minulla oli esteetön näkymä hänen haarojensa väliin. Sängyllä hänen vierellään oli myös noin peukalon paksuinen kullan värinen dildo ja liukuvoidetuubi. Hetken hän hyväili itseään silmät ummistettuna selällään maaten ja katseeni sai jälleen seurata tarkasti kuinka hänen sormensa silitteli ihoa ja hellästi nipisteli nännejä ja kiusoittelevasti pyöri häpykummulla. Pian toinen käsi livahti myös stringeihin ja nyt minua harmitti kun en tietenkään nähnyt stringien läpi mitä siellä sisällä tapahtui. Kokonaisuus oli kuitenkin varsin eroottista katsottavaa, eikä ollut pelkoa, että seisokkini olisi jotenkin laantunut.

Pian sai stringitkin mennä ja henkeäni haukkoen katsoin hänen pyörittelevän sormeaan klitoriksensa ympärillä ja huokailevan hiljaa. Kohta hän otti dildon käteensä ja laittoi sen surisemaan. Hiljalleen se laskeutui vatsaa pitkin alemmas ja sen osuessa klitorikseen häneltä pääsi pieni äännähdys. Auliisti naiseni levitti haaransa levälleen, jotta minä näkisin mahdollisimman hyvin. Ja näkymä todellakin oli näkemisen arvoinen. Hän työnsi pienen dildon vähän matkaa sisäänsä ja kun se tuli kirkkaasta kiimaisesta nesteestä kiiltelevänä uudelleen ulos, ei minun ainakaan tarvinnut enää miettiä olenko minä ainoa joka tästä tilanteesta nauttii. Hetken kiihotettuaan klitoristaan ja pimppaansa dildolla hän otti liukuvoidetuubin ja nosti polvenasa koukkuun levittäen liukuvoidetta sekä dildon varteen, että peppureiälleen. Kun näin tuon kultaisen dildon hitaasti uppoavan tiukkaan peppureikään, valui penikseni vartta pitkin jo touhutippa jos toinenkin. Näky oli kerrassaan jotakin uskomattoman kiihottavaa puhumattakaan kiihkeästä ääntelehtimisestä, joka ei todellakaan ollut mitään pornoelokuvien näyttelijöiden tylsän liioiteltua huohotusta, vaan todellisen kaunottaren aidon orgasmin lähestymisestä johtuvaa huokailua ja yninää. Ilmeisesti se myös tuntui hyvältä, sillä kovin pitkään hänen ei tarvinnut dildoa peppureiässään työnnellä samalla klitorista hieroen, kunnes sai voimakkaan orgasmin, joka ravisteli häntä rajusti.

Raukeana hymyillen hän katsoi minua ja kysyi olinko pitänyt näkemästäni. Vinkkasin sinipunaisena seisovaa penistäni kohti ja vastasin: "mitäs luulisit?". Kun naiseni hetken oli orgasmistaan rauhoittunut, hän nousi sängyltä, komensi minut istumaan tuolin etureunalle ja kyykistyi eteeni ottaen penikseni jälleen suuhunsa. Olin niin kiihottunut, että nyt en olisi suuseksiä kestänyt pitkään, mutta tällä kertaa hän vain käyttikin sitä suussaan ja ojentautui sitten jälleen ottamaan liukuvoidetuubin käteensä. Katselin kiihkoissani kuinka hän levitti sitä uudelleen pepulleen ja sitten myös penikselleni... Seuraavaksi hän kääntyi selin minuun ja kuin huumaantuneena seurasin kivikovan penikseni uppoavan sentti sentiltä hänen liukastettuun ja dildolla "rentoutettuun", mutta kuitenkin tiukkaan peppureikäänsä... ja kerralla pohjaan saakka.

Minusta tuntui, että silmissä alkoi sumenemaan ja kun hän alkoi liikkumaan sylissäni ylös-alas, tunsin paineen kerääntyvän suhteellisen rajulla vauhdilla kasseissani. Pitkään en tällaista kyytiä kestäisi, vaikka halusin pitkittää tätä nautintoa niin pitkään kuin vain mahdollista. Pian olin kuitenkin räjähtämispisteessä ja naiseni myös huomasi sen nousten pois sylistäni ja kyykistyen eteeni. Montaa runkkausliikettä hänen ei tarvinnut tehdä, kunnes laukesin huutaen suoraa huutoa hänen ohjatessa spermasuihkuni kaaressa upeille kiinteille rinnoilleen.

(Tästä eteenpäin mulla ei ole muistikuvaa, vaikka ei multa kuitenkaan taju lähtenyt... Tuon kokemuksen jälkeen kaikki muu vain tuntui vähän aikaa niin merkityksettömältä ;)



Palautetta saapi antaa!

Omaa tekstiä kun on niin hankala arvioida, niin en tiedä onko tuo nyt niin kovin kummoinen tarina... mutta täyttä totta se ainakin on.

Ja naiset: jos haluatte miehenne/poikaystävänne iloisesti yllättää, niin eroottinen yllätys ja aktiivisuus ei jää koskaan huomaamatta :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute