Herkku-puhelin
Toiveeni toteen!
fun

Mieheni on hyvä sängyssä, mutta ihan viime aikoina olen ollut vailla jotain tuhmempaa, kuin mitä hän haluaa tehdä. Olemme keskustelleet asiasta ja mieheni ei halua esimerkiksi peppuseksiä. Olinkin jo luopunut toivosta ja harrastimme kaikkea muuta kivaa, käyttelimme leluja ja naimme ihmeellisissä paikoissa yms.

Eräänä kesäiltana istuimme terassilla takapihallamme, kun naapurin nuorimies (20v) tuli pihan poikki käymään. Hän oli minun lapsuudenkaverini ja myös mieheni työkaveri. Kaljat sihahtivat auki ja kävin itsellenikin hakemassa siiderin. Oli mahtava ilta. Tänä kesänä niitä on riittänyt. Lämmin tuulenvire kävi terassilla, kun katsoin Jussin käsiä olutpullon ympärillä. Vahvat ja ruskeat työmiehen kourat, kuten miehellänikin. Molemmat olivat oikeastaan aika samantyylisiä raksamiehiä, auringonpaahtamia.

Juttu luisti ja Jussin suupielet kaartuivat pieneen ujonpuoleiseen virneeseen kun kerroin jotain pikkutuhmaa vitsiä. Jostain tupsahti mieleeni ajatus että onkohan hän vielä menettänyt poikuuttaan. Hän asui vanhempiensa luona edelleen. Mistäpäs sitä tietää.. Kylläpä siellä ainakin välistä jotain kemuja pidetään, kun vanhukset ovat poissa..

Päätin lähteä lueskelemaan sänkyyn ja sanoin miehelleni että kerää pullot pois lähtiessään. Toivotin hyvät yöt ja lähdin sisälle.

Olin vaihtanut t-paidan ja pienet läpinäkyvät pitsialushousut jalkaani ja makasin mahallani sängyssä lukemassa kun mieheni sitten ovi kolahtaen tuli sisälle. Sänky painui kun hän istui viereeni ja vähän arkaillen kysyi että mitä mieltä olisin jos hän sitoisi minut kiinni sänkyyn... Olin heti hommassa mukana ja hain pienestä "välinevarastostamme" pehmustetut käsiraudat. Mieheni oli pujottanut aamutakin nyörin sängynpäädyn välistä ja sitoi sen käsirautojen väliseen kettinkiin. Aika hyvä idea, ajattelin. Jää sopivasti liikkumatilaa. Otin t-paidan pois päältäni ja mieheni loksautti käsiraudat paikalleen.

Olipa mahtava fiilis! Siideri oli pikkuisen mennyt päähän, kun en pahemmin yleensä juo, ja kun mieheni haki liukuvoiteen sängylle, olin jo ihan kiihkoissani.

Housut laskettiin alas ja pois. Sen jälkeen hän laittoi liukuvoidetta karkeisiin sormiinsa ja siveli sen peräaukolta ihan klitorikseen saakka. Hitaasti höyhenen kevyesti, jotta häpyhuuleni aivan kerjäsivät kosketusta. Pidän pimppakarvani aina melko pienenä, vain pikkutupsu karvoja saa jäädä klitoriksen yläpuolelle. Mieheni avasi jalkojani enemmän jotta näki märkänä kiiltelevän vittuni kokonaan. Pyysin häntä nuolemaan, mutta hän sanoi ettei ihan vielä.

Sitten hän auttoi minut kääntymään mahalleni. Koska käsiraudat olivat narun päässä, se onnistui hyvin. Oikein kevyt sipaisu taas häpyhuuliini ja nostin peppuni pystyyn kerjäten lisää. Silmäni olivat kiinni ja poskeni patjaa vasten. Yhtäkkiä sain kaksi sormea sisälleni ja ulvahdin nautinnosta. Toinen työntö ja mieheni kumartui sivulleni kontallaan ja kuiskasi korvaani - Sano sitten heti jos et tykkää... - Joo, mutisin, ihan kuin sellaista tulisikin...

Yhtäkkiä tunsin kolmannen käden selälläni. Säikähdin, mutta mieheni kuiskasi taas korvaani että nauttisin nyt. Tunsin yhä mieheni sormet pillussani , hänen toinen kätensä oli pyllynposkella ja sitten nämä oudot karheat kädet käänsivät minut kyljelleni. En olisi halunnut avata silmiäni, mutta uteliaisuus voitti. Avasin silmäni ja naapurin Jussi seisoi shortsit jalassaan edessäni sängyn vierellä. Hän polvistui lattialle sängyn viereen ja sanoi lempeällä äänellä - Sopiihan tämä sinulle? Miehesi sanoi ulkona että haluaisit ja ajateltiin kokeilla.. Vilkaisin mieheeni, joka otti sormet pois vaostani ja alkoi hieromaan kostutetuilla käsillään tissiäni. Hän katsoi takaisin silmät kiihkosta tummina ja nyökkäsi hiljaa. Minä nyökkäsin eteenpäin Jussille, joka luvan saatuaan imaisi mieheni pitelemän rinnan suuhunsa näykkien nännin kovaksi. Olin ihan haljeta halusta ja käänsin selkäni kaarelle, jolloin Jussi otti molemmat rinnat käsiinsä ja mieheni alkoi availla häpyhuuliani. Nostin toisen jalkani ylös hänen olkapäälleen, jolloin Jussinkin katse suuntasi alapäähäni. Hänen silmissään paloi tuli kun hän päästi tissini ja siirtyi nuolemaan klitoristani. ooooh! Nostin koko peppuni ylös, jolloin mieheni otti lantiostani kiinni ja nosti pyllyni nojaamaan rintaansa, jalat kohti kattoa. Jussi otti housunsa pois ja kiipesi sänkyyn polvilleen nuolemaan minua. Mieheni sormet kävivät samalla vaossani ja olin räjähtämäisilläni. Avasin silmäni ja Jussin vehkeet heiluivat silmieni edessä. Voi helvetti!

Kyllä on miehellä paksuutta! Saman tien ulvahdin ja sain. Mieheni työnsi kielen sisääni ja maistoi mehujani. Kohta oli Jussin vuoro. Sormet levittivät mehuni pitkin vakoani ja sitten minut laskettiin alas. Jussin kalu ilmestyi naamani eteen ja hän pyyhki mehujaan huuliini. Avasin suuni ja lipasin kielelläni hänen kullinsa päätä. Nuolin minkä kahleiltani pystyin ja sitten mieheni paljas kalu ilmestyi toiselle puolelle. Otin se vuorostani suuhuni ja Jussi siirtyi alapäähäni makuulleen. Hän työntää päänsä kiinni huuliini ja lipoo kielellään reikääni. Yhtäkkiä tunnen kylmää perseessäni ja henkäisen. Päästän mieheni kullin suustani juuri kun Jussi työntää sormensa tiukkaan peppuuni. Vähän kerrallaan. Liukuvoide valuu kylmänä pyllyvakoani alas ja sormi liikkuu edestakaisin. Jussi nostaa päätään ja katsoo minua tiukasti silmiin. Sitten hän laittaa toisen sormen peppuuni. Voi kuinka minä venyn! Sattuu, mutta tekee myös niin ihanaa, oooh oooh!

Mieheni alkaa uudelleen työnnellä itseänsä suuhuni ja pitää tukastani kiinni. Hän alkaa hengittämään katkonaisesti ja arvaan että hän saa kohta. En ole koskaan saanut spermoja suuhuni ja kun se nyt tapahtuu, olen purra hampaani yhteen. Nielen ja nielen, toisen miehen sormet perseessäni ja saan itse yhtäkkiä tajutessani tilanteen. Sykimme mieheni kanssa yhtä aikaa.

Mieheni vetäytyy ja virnistää Jussille. -Se on nyt sitte sun vuoro! Itse hän siirtyy viereen katsomaan.

Mietin että mitähän mä nyt saan, ja mitähän se Jussi osaa. Olen aivan litimärkä, mehuni valuu, kun Jussi ottaa minua pyllyn alta käsillä kiinni ja painaa paksun kullinsa huulilleni. Pillussa olleet sormet eivät tunnu enää missään kun kulli auraa tietään vittuuni. Pikku työnnöillä Jussi änkeää sisääni ja nostan pyllyäni avuksi. Mieheni alkaa nipistelemään tissejäni, ja alan olemaan taas ihan sekaisin. Nostan jalkapohjani Jussin ruskeaa rintaa vasten, jotta kiiltävä vittuni on kokonaan näkyvissä. Litinä ja lotina kuuluu, kun Jussi pumppaa sisääni. Laukean taas. Sitten minut käännetään kontalleen ja Jussi painaa kalunsa sisääni takaapäin. Vittuni venyy jälleen hänen ympärilleen. Vauhti pysähtyy hetkeksi ja juuri kun alan nostaa päätäni jotta näkisin mitä tapahtuu, niin tunnen jälleen liukuvoiteisen sormen pepussani. Alan ulista ja nytkyttää pyllyäni Jussia vasten. Huoneen täyttää huohotus, litinä ja lotina. Mieheni ilmestyy jälleen näkökenttääni ja tarttuu tukastani kiinni ja työntää kyrvän suuhuni. Kaikki reikäni ovat käytössä. Lutkutan minkä pystyn puolikovaa kullia, kun saan toista pilluuni ja sormia perseeseeni.

Kohta Jussi ottaa sormen pois ja sanoo matalalla äänellä jotain miehelleni, joka ottaa munan suustani ja menee alleni. Jussi ottaa omansa pois vitustani ja pursottaa liukua munansa päähän. Nyt jo tajuan mitä miehet aikovat tehdä ja minuun iskee paniikki. Jussin kyrpä sattuu varmasti liikaa! Mieheni huomaa ja ottaa pyllynposkistani kiinni ja työntää tutun ja turvallisen kullinsa altapäin sisääni. Hän työntää muutaman kerran ja halaan häntä samalla. Sitten tunnen Jussin kourat, jotka silittävät persettäni rauhoittavasti kuin rauhoittelisi vauhkoa hevosta. Kohta tunnen kyrvän pyrkivän suoleeni ja mieheni ottaa omaansa ulos tehdäkseen tilaa. Venyn ja venyn, kunnes sulkijalihas antaa periksi. Silloin myös mieheni työntää sauvansa syvälle ja olen niin täynnä että tunnun halkeavani. Mieheni kääntää nännejäni sormiensa välissä ja lävitseni menee kuin sähköisku. Jussi alkaa pumpata hitaasti mieheni kanssa tahdissa. Pian tahti kiihtyy ja lotina yltyy, kaikki huohottavat hikisinä.

Ensiksi tulee Jussilta. Hän laukeaa perseeseeni pitkään. Tunnen kuinka kuuma spermaa valuu suuresta avonaisesta reiästäni lakanoille. Mieheni lopettaa ja katsoo minua silmiin. Hänenkin tekisi mieli saada. Sitten tajuan mitä hän haluaa. Halleluja!! Mieheni tekee mieli persettä! naurahdan ja ohjaan allapäin olevan kyrvän ylemmäs peppuuni. Se on valmiiksi avoin ja täynnä Jussin siementä, joten mieheni kyrpä uppoaa kuin veitsi voihin. Hän survaisee kerran pari ja saa samaan reikään. Hän vetää kullinsa ulos lotsahduksen säestämänä. Suljen silmäni. Kaikki fantasiani ovat toteutuneet tänä iltana ja rakas mieheni on ollut toteuttamassa ne.

Jussin kädet aukaisevat käsiraudat ja hän kääntää minut rintaansa vasten. Yllätyn läheisyydestä, mutta hän tuntuu todella hyvältä, lämpimältä ja lujalta. Mieheni tulee takaa päin kiinni minuun ja olen kahden miehen hellässä halissa. Kysyn hiljaa Jussilta mitä hän tykkäsi. Hän halaa minua ja sanoo että - Kyllä sä oot laatunainen! Iskee silmää omaan ujoon tapaansa ja rutistaa kerran kunnolla ja nousee ylös. Mieheni katsoo takaani ja sanoo Jussille -Nähään huomenna töissä ja tervetuloa käymään toistekin! Sitten hän halaa minua takaapäin ja puhaltaa niskaani, herkkään kohtaan. Mahaani kihelmöi ja kysyn mieheltäni lähtisikö hän kanssani saunaan.

Tämä on ensimmäinen tarinani ja odotan nöyränä palautetta...;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute