Herkku-puhelin
Iso kalu, varmempi saanti! (OSA II)
Kari

En väitä, että iso kyrpä takaisi aina nautinnollisempaa seksiä tai että koolla ylipäätään olisi todellisessa rakkauselämässä niin väliä. Olen silti huomannut, että suuren kyrvän lumon perässä moni nainen on ollut halukas kokeilemaan uutta ja luopumaan jopa periaatteistaan. Petipuuhiin olen päässyt muutaman haluamani naisen kanssa melko pitkälti kookkaan kyrvän ansiosta. Naisellinen kokeilun- ja nautinnonhalu on sopivissa oloissa koitunut edukseni ja ovi makuukammariin on auennut.

Tässä muistossa vanha heilani, Jatta, halusi sauvaani vielä kerran. Varsinainen palkinto odotti kuitenkin vasta myöhemmin.

--

Menin muutama kesä takaperin käymään alkuperäisellä kotipaikkakunnallani, pienehkössä karjalaiskunnassa. Perheen lähipiirissä vietettiin häitä ja meidät oli perheenä kutsuttu mukaan perheystävinä. Meillä ei enää ollut, minulla eikä vanhemmillani, asuinpaikkaa kotikunnassa, olimme siirtyneet muille seuduille. Kun palasin takaisin niille kulmille, josta ylioppilaskirjoitusten ja armeijan jälkeen oli tullut lähdettyä maailmalle, olo oli nostalginen. Kaikki paikat kertoivat tarinaa menneistä kesistä ja lapsuuden ja nuoruuden hyvistä ajoista. Vähän alta kymmenen vuotta sitten oli tullut lähdettyä. Pelkästään myönteisiä olivat muistot. Salaa toivoin, että näkisin vanhoja kavereita, niitä joiden kanssa ei hyvistä aikomuksista huolimatta ollut tullut pidettyä kunnolla yhteyttä enää vuosiin.

Hääpaikalla ovet autojen paukkuivat kun saavuimme suurehkon maalaistalon pihaan. Vihkipari istui hääjuhlassa kaaren alla oman pöytänsä ääressä. Onnittelimme pariskuntaa ja vanhempia. Iso tila oli saamassa pariskunnasta jatkajan. Juhlissa syötiin kunnolla ja ilo oli korkealla. Katsellessani ympärilleni pöytiin, näin monet tutut kasvot vuosien takaa. Muutamille vanhoille koulukavereille nyökättiin iloisesti ja nosteltiin samalla lasia. Erään pöydän päässä näin tutun tytön. Siellä istui Jatta, vanha heilani niiltä vuosilta kun teimme lähtöä kylältä. Jatta ei ensin huomannut minua lainkaan, mutta sitten huomatessaan tervehti ehkä hieman häkeltyen. Voi olla, ettei hän odottanut näkevänsä minua täällä.

Illan edetessä ja loppukesän lämpimän illan hämärtyessä bändi alkoi soittamaan ja oli tanssin aika. En ole tanssimiehiä, mutta mukava seura ja mahtava lämmin sää saivat minunkin jalkani kepeiksi. Jammasimme joidenkin vanhojen kavereiden kanssa hupimielellä. Itse olin kuten yleensäkin selväpäinen mies, mutta joillain kavereilla oli viihdevaihde päällä ihan kunnolla. Eräs piti aavistuksen liian kovaa meteliä jutellessaan ja nauraessaan.

" Muistatko, Kari, kun silloin armeijassa iltalomilla sain sut Jatan kanssa rysän päältä kiinni tossa navetalla!", hän sanoi. "Joo tulit parahiksi, kun oltiin just..."

Keskeytin ja naureskelin vaan. Ei ollut kovin tahdikasta tässä levennellä millään vanhoilla inttijutuilla. Tosin vaikutti siltä, että kaveri oli huolehtinut jutun kertomisesta jo aiemmin. Yhtäkkiä kaveri vaikeni kun Jatta ilmestyi porukkaamme ja lyöttäytyi tanssimaan kanssani. Yritin olla välittämättä äskeisestä keskustelusta ja toivoin, ettei äänekäs kaveri jatkaisi juttuaan enää yhtään.

" Mitäs Kari, pitkästä aikaa", tyttö alkoi jutella samalla kun keinui edessäni. Vaihdoimme kuulumisia ja kertailimme viimeisiä vaiheita. Jatta kertoi asuvansa Jussin, vanhan luokkakaverimme kanssa. Kyllähän minä Jussin muistin, kunnon kaveri. Siitä olin vähän yllättynyt, että Jatta Jussin kanssa oli yhteen päätynyt. Itse kerroin olevani yksin ja viihtyväni ihan hyvin niin. "Vai viihtyvän, taidat vähän naisia viihdytellä sillä viihdykkeelläsi!" Jatta katsoi merkitsevästi alas kohti jalkoväliäni, kääntyi samassa selin ja salsan tahdissa hieroi takamustansa kepeästi kuin vaivihkaa kyrpääni vasten. Olin aika hämmentynyt näin suorasta provokaatiosta. Oliko Jatta päättänyt leikkiä kanssani? Nyt oli varmaan edessä jokin nöyrryytys. Oliko lähtöni muka tehnyt näin kipeää?

Katselin ympärilleni pälyillen. Olivatko vanhat kaverit varanneet jonkin odottamattoman seremonian meikäläistä varten? Eivät ilmeisesti. Kaverit olivat kaikonneet, Jatta tanssi kanssani ja katseli silmiini, katseessa oli tietty tarkoituksenmukaisuus. Ihan en ollut unohtanut tuota hymyä ja tuota mahtavaa kiinteää peppua, joka oli mukavasti säilyttänyt muotonsa lukiovuosien jälkeenkin. Jatta oli silloin voimistelujoukkueessa, pitänyt itsensä kunnossa näköjään nytkin. Sen verran oli kiloja tullut aktiivivuosista, että rinnat olivat mukavasti naisellistuneet. Vaaleat hiukset oli nostettu ylös juhlavaksi kampaukseksi. " Jatta, kuule, missäs nyt mennään...", kysyin. " Ihan missä ja miten haluat... Jussi on työmatkalla!", sain vastaukseksi.

" Ei oo varmaan tosiaankaan mikään hyvä idea. Ootko sä juovuksissa. Mieti nyt, aikuinen nainen..." Koin olevani meistä kahdesta se selväjärkinen, mutta kieltämättä muistot valtasivat minunkin mieleni. Ja toisaalta - mikäs olisikaan verestellä muistoja ihan käytannössä vanhan heilan kanssa joka tarjosi noin auliisti.

Väki oli pidoista vähentynyt illan edetessä. Kohta livahdimme bändin metelin turvin kohti navetan vierashuonetta. Hymy alkoi nousta kasvoilleni. Taisin olla pääsemässä Jatan jalkoväliin.

Vierashuoneessa sitten suudeltiin, kuin silloin joskus, hämärän pöytävalon valaistessa maalaistalon tapaan sisustettua huonetta. En juuri aikaillut, vaan Jatan kepeä kesämekko sai lähteä verhoamasta kaunista kroppaa. "Pidätkö näkemästäsi", Jatta kyseli ja tiesi vastauksen kun myöntelin, että hyvin olet likka säilynyt. Rintaliivit ja pikkuhousut pois, ja Jatta istui sängylle eteeni ja alkoi kopeloida housuja auki. Huohotimme siinä puheet ehkäisystä, pillerit olivat käytössä. Puvun housut valahtivat nilkkoihin ja boksereiden alla pullotti se teltta, jota Jatta niin halusikin päästä näkemään. 24 cm oman kylän pojan vartta nosti komeasti boksereita ja suoraan sanottuna olin jälleen kerran ylpeä kyrpäni koosta. Kun Jatta sitten puoliksi repi bokserit jalastani, niin kyllä tytön silmät olivat näkemisen arvoiset aisani heilahdettua täydessä koossa valmiina täyttämään tämän naisen tarpeita.

"Voi...Kari... sun.. siis se on todella valtava!", Jatta parahteli. "Sun kroppakin on todella jees!"Myhäilin ja myöntelin tyytyväisenä. Olin otettu Jatan sanoista.

Sitten mentiin. Hyväilin ja suukotin malttamattomana Jattaa joka puolelta. Pitkästä aikaa pääsi toimieni kohteeksi Jatan pillu, kaunis vako kevyellä, vaalealla karvoituksella. Sormeilin hiukset auki, nuolin suloista pimppiä kevyesti ja hyväilin rintoja. Rakastajana olin varmasti kouliintuneempi kuin silloin. Tietysti tiesin, että minun roolini Jatan elämässä oli vain tarjota juhlahuumassa isoa melaa, vaihtelua arkeen. Mutta juuri nyt orin rooli tuntui ihan hyvältä ja kyrpäni odotelikin jo malttamattomana Jatan kuumaa pillua, johon kohta varsi uppoaisi. Jatta makasi jalat levällään, minä asetin terskan huulille ja painon sisään. Ai että tuntui hyvältä, mukavasti kiristi, mutta liian ahdasta ei ollut! Nainen allani päästi hullantuneen parahduksen ja kiekaisun välimuodon. "Aaaah..oiih..Kari...se on valtava!" Nain Jattaa lempeästi mutta nautiskellen. Hyvän olon aallot tuntuivat joka työnnöllä. Nainen vaikeroi hurmoituneena allani nostaen notkeat jalat kohti kattoa välillä kietoen ne selkäni ympäri. Kehui aisani kokoa ja pyysi että nauttisin jokaisesta panotyönnöstä. Kohta nostin tytön vatsalleen ja laitoin kontilleen sängyn laidalle. Panin takaapäin ja nautin. Kohta tulinkin karjahdellen Jatan sisälle, tyttö huusi oman orgasminsa kourissa ja vaati lisää isoa kyrpää pienen tauon jälkeen.

"Kuule, mitäs Jussi?..", kyselin. "No se saamaton äijä ei ole mua kosinut eikä vihille vienyt vaikka jo vuosia on yhdessä notkuttu. Kun kuulin, että olet tännepäin tulossa, päätin, että meikälikka on vapaa näin ilman sormusta." En hangoitellut vastaan, vaikka omatunto tietysti soimasi. Jatta vakuutteli, että kaksi aikuista ihmistähän tässä ollaan ja Suomi on vapaa maa. Myöntelin, enkä kysynyt, että mitähän mieltä Jussi olisi tästä vapaudesta jos tietäisi.

Niin kului se yö aamuun asti. Kaksi varvia tyytyväisempänä puin vaatteeni ja läksin jättäen tyytyväisenä nukkuvan Jatan vierashuoneeseen. Painoin suukon otsalle. Varmaan kuultaisiin toisistamme vielä. En tiennyt, että vierashuoneen ikkunan takana meidän touhujamme oli alusta lukien seurannut eräs silmäpari...

--

Siinä aamun valjetessa kuuden aikoihin suunnistin juhlien jäljiltä sekaisen pihan poikki aikomuksena kävellä pari kilometriä majapaikkaani, tuttavien tilalle. Huomasin juhlapaikan hevostallin oven olevan auki, olikohan isäntä sen unohtanut sulkea. Päätin vähän katsoa ympärilleni ja verestellä vanhoja muistoja. Isäntä oli luopunut karjasta jo vuosia sitten, enää tilalla viljeltiin rehuviljaa sekä järjestettiin ratsastusta ja maatilamatkailua. Näiden kaupunkilaisvieraiden huone oli juuri saanut toimia meille lemmenpesänä. Myhäilin mielessäni hyvin sujunutta yötä ja kun tulin tarkastamaan hevostallin kuulumiset.

Tallin käytävällä huomasin, että ihmisiä oli jo liikkeellä. Vahingossa ei tallin ovi ollut jäänyt auki. Käytävällä joku tyttö harjaili hevosta. "Huomenta, täällä ollaan jo tallihommissa", huikkasin. "Joo, olen täällä aika usein aamuisin jo menossa ulos Vivianin kanssa", tyttö sanoi. Hän oli taluttanut hevosensa pilttuusta ja valmistautui lähtemään lenkille komean eläimen kanssa. Puhuimme hetken eilisillan häistä, joissa tyttö kertoi olleensa myös mukana mutta aikaisen aamun takia suunnistaneensa kotiin jo ajoissa. Aamut kuluivat usein tallilla arkenakin, nyt oli vielä parin viikon verran lomia jäljellä ennen kuin koulu alkaisi.

"Hei, mä olen Riina Takala". Hämmennyin hieman kun tyttö esitteli itsensä. Kyllähän minä tytön muistin. Tosin noin kymmenvuotiaana pikkutyttönä. "Ai sä olet, tuota, Jatan sisko-Riina, niinkö?". Tyttö kertoi minun osuneen oikeaan ja kysyi, vieläkö muistan hänet. "No joo, mutta tosiaan olet kyllä kasvanut kovasti!" Riina kertoi kirjoittaneensa ylioppilaaksi keväällä. "No sähän olet jo nuori nainen. En olisi kyllä tuntenut jos et olisi sanonut. Sä kuitenkin näköjään muistat mut?". Riina kertoi muistavansa. Olin tietenkin vaivaantunut, koska juuri äsken olin noussut Jatan vierestä. "Jatta on susta joskus puhunutkin ja jotain kuvia näyttänyt, oot niissä armeijan harmaissa". Naurahdin ja myöntelin.

Toivottelin hyvät päivänjatkot ja sanoin suunnistavani kyläpaikkaani. Riina toivotti tuttavallisesti samaten hyvät jatkot, hän kääntyi hetkeksi minuun päin harjaamasta hevosta - ja sitten oli minun vielä hankalampi olla. Meinasin oikeasti pudottaa silmäni. Riinan yllä oli vihreä tiukahko ratsastajan poolopaita ja ratsastushousut. Ja: paidan alla pullottivat sellaiset rinnat, etten ollut hetkeen nähnytkään. Silmäni jäivät kyllä isoihin meloneihin kiinni vähän liian pitkäksi toviksi, kunnes sain silmäni irti ja heilautettua kättäni. Voi veljet, mitkä rinnat! Pudistelin päätäni mennessäni.

Yöpaikassani sukulaisten tilalla sain yöpaikakseni saunakamarin, vanhemmat yöpyivät sisällä. Juttua sukulaisten kanssa tuntui riittävän päiväkausiksi, ja olimme jäämässä muutamaksi päiväksi kylille tuttuja tapaamaan. Saunakamari oli mukava paikka yöpyä, sai olla rauhassa ja vaikka yölläkin laittaa sauna lämpiämään jos huvitti.

Jatalta tuli pari kiittelevää tekstaria ja kuittasin jotain takaisinkin, tosin varoin pahemmin vihjaamasta öisiin tapahtumiin. Jussi arvatenkin oli jo palannut kotiin ja Jattakin halusi takaisin arkensa juhlan jälkeen.

Parin päivän päästä jo hiljalleen tylsistyessäni verkkaiseen elämänmenoon sukulaisisäntä kehui iltakahvipöydässä ahkeraa apulaistyttöä, joka kuulemma kävi hoitamassa tilalla navetassa eläimiä kun ehti. "Se on näpsä tyttö se Riina", isäntä kehui. Ahaa, Riina siis käy täälläkin päin hommissa. No on ahkera tyttö, mietin. Mielessäni oli päivien aikana kiusallisen usein käväissyt tämä nuori kaunokainen. Siinä kahvia hörppiessä kuin pyytäen Riina kolkuttelikin jo sisälle taloon. Vilkaisi keittiöön, hymyili hyvät päivät ja sanoi menvänsä saman tien navetalle. Isäntä antoi siinä ohjeitaan, mutta huomasin myös, että katse haki ovelta minuakin. Otin kasvoilleni hymyn ja morjenstin iloisesti yrittäen samalla olla vilkaisematta isoja rintoja, jotka paidan alta pullottivat. No toisaalta kai sitä katsoa saa - ainakin siten ettei katseen kohde huomaa. Riina oli sopusuhtainen ja hoikka, sellainen juuri puhjennut nuori nainen. Mutta ne mahtavat rinnat: arvioin kokemuksella, että liikuttiin DD:n maastossa.

Samana iltana asiat alkoivat mennä ennalta arvaamattomaan suuntaan. Lueskelin saunakamarissa vanhoja sarjakuvalehtiä, kun yhtäkkiä Riina koputti ja tulikin sisälle. Tyttö oli tehnyt pitkän päivän navetalla juuri poikineen lehmän takia, joka tarvitsi vasikan kanssa vähän enemmän huomiota. "Olen aika poikki", Riina sanoi ja ilmoitti aikovansa käydä suihkussa saunan puolella. Sanoin, että suihku on käytettävissä ja itsekin poistun kamarilta jos on tarvetta. Riina sanoi, ettei tarvitsisi. Kohta suihkuhuoneesta seinän takaa kuului veden solina kun tyttö meni suihkuun. Yritin keskittyä sarjakuviin samalla kun mieleni paloi jotenkin tirkistellä suikun puolelle nähdäkseni siellä isotissisen enkelin. Hekumalliset ajatukset täyttivät mieleni ja verta alkoi myös pakkautua housun etumukseen.

Kohta suihku pysähtyi. Askeleet tulivat kamaria kohti. Sitten meikäläisellä oli täysi työ pitää katsetta kurissa ja nuhteessa, kun Riina tuli kamariin kuivattelmaan vaaleita hiuksiaan - yllään rintaliivit ja pyyhe lanteilla. Yritin pitää katsettani lehdessä, mutta arvatenkin se karkasi aina kun kuri höltyi Riinan mahtavien melonien suuntaan. Ja jälleen alkoi meikäläisenkin tila olla yhä ilmiselvämpi. Verryttelyhousujen alla alkoi ison kyrpäni nostattama kohouma olla sitä luokkaa, että varmasti tyttö näki, mitä miehellä mielessä oli. Olin huomaavinani, että tytön silmät käväisivät kyrvässäni pariinkin otteeseen. Häpesin vähän tilannetta: olin Riinaa melkein kymmenen vuotta vanhempi. Vaikka täysi-ikäinen tyttö olikin edessäni, oli vähintään hävytöntä osoittaa seksuaalista mielenkiintoa. Asiaa ei helpottanut, että kysymyksessä oli Jatan pikkusisko.

Riina jäi luokseni juttelemaan. Tilanne alkoi osaltani rauhoittua. Ilta läheni yhtätoista ja juttelimme niitä näitä. Vaikka oloni vähän helpottui, jotenkin vaistosin, että Riina oli tullut ihan minun vuokseni kamarille iltaa viettämään ja viihtyi. Ei ollut kiire pois. Riina rikkoi yllättäen henkisen hiljaisuuden. "Kari kuule, kyllä Jatta on susta puhunut... me kyllä siskot tiedetään toistemme tunteet. Kyllä se sua joskus takaisin kaipaili", Riina sanoi. Sanoin olevani hämilläni ja ymmärtäväni kyllä. Juttelin ja kerroin vähän omista fiiliksistäni lähdön aikoihin. Eihän se minullekaan helppoa ollut. Sitten sanoin jotain vähän harkitsematonta: "kyllä sustakin on Riina tullut kaunis tyttö". Kyllä oli: kauniit vaaleat hiukset, suloinen hymy ja tomera, elämänmyönteinen asenne. Niin ja se vartalo.

Samassa Riina sai minut todella hämilleen. Hän nousi seisomaan, katsoi ulos ikkunasta ja kysyi, "onko mun rinnat susta kauniit". Miten tuollaiseen kysymykseen voi vastata? Mieleni sanoi, että tuollaiset mahtavat lollot ovat taivaan lahja miehelle, mutta suustani tuli hienovarainen hymähdys ja toteamus, että "olet saanut, tyttö, kauniit muodot". Katsoin, kuinka isoja rintoja verhosivat pitsiset tuetut rintaliivit. Push-upia ei todellakaan tarvittu. Riina kertoi, että ikäiset pojat eivät muuta teekkään kun tuijottavat hänen poveaan. Hymähdin, koska tiesin, että alta kaksikymppisillä on kokemattomassa mielessä aika paljon tilaa tisseille.

Sitten minulla lähti päälle tunne, etten hallinnut enää siihen asti järjen vahvasti ohjailemaa iltaani. Annoin kyrvän paisua housuissa tietäen, että se varmasti kiinnittäisi tytön huomion. Nyt pitäisi pyytää tyttöä lähtemään, koska ilmeisesti hänenkään ajatuksensa illan jatkosta eivät olleet tyystin viattomat. "Kuule, Jatta on kertonut susta kyllä paljon noin miehenä... siis sängyssä", Riina sanoi katsoen suoraan silmiin ja lähestyen uhkaavasti. Saunakammarissa paloi hämärä lukuvalo, kauniin vartalon kaari oli edessäni ja minua pakotti joka paikasta housuissa. Riina kertoi, että Jatta oli varsin avomielisesti kertonut pikkusiskolleen kaluni koosta ja kehunut sitä isoimmaksi koko kylällä. "Kun naitte eilen illalla, olin ikkunan takana tirkistelemässä... ei puhunut sisko potaskaa, kyllä sulla on siis... mahtava kyrpä!"

Minua kiihottaa kovin se, mikä monia muitakin: kielletty. Nyt mentiin rajan yli, halusin niin paljon naida tuota nuorta tyttöä, entisen heilani pikkusiskoa, joka kyrvälleni oli valmis antautumaan. Karistin pidättyvyyden rippeet, menin tytön lähelle ja suutelin häntä kevyesti. "Oletko varma tästä...", kysyin. "Joo, siis... todella. Jos haluat niin voit rakastella mua.. tai siis me voidaan rakastella", Riina vastasi vähän hermoillen. "Haluan, todella... sä olet ihana, Riina."

Ei mennyt enää montaa sekuntia, kun jo vapisevin käsin availin Riinan rintaliivejä. Pyyhe solahti lattialle paljastaen mukavan, ratsastuksen muovaaman pepun ja reidet. Tytön käsi kiertyi kaulani ympärille kun hän selin minuun suuteli kanssani. Rinnat vapautuivat liiveistä, pullahtivat ulos ahnaiden kourieni puristeltavaksi.

Se rakastelu oli varmasti yksi herkimmistä ja suloisimmista panoistani. Hyväilin kaunista vartaloa. Annoin pillulle kunnon esileikkikäsittelyn kielellä ja sormilla, joka päättyi Riinan suloiseen parahtavaan laukeamiseen käsivarsilleni. "Kari... aah..ihanaa!.." Sitten aloin asetella sisälle hinkuvaa aisaani touhukuntoon. Kun vapautin kyrpäni alushousuista, Riina huokaisi ihastuneena ja samalla vähän peloissaan. Olin varovainen maatessani tytön päällä ja asetellessani isoa, kondomin peittämää terskaani Riinan ihanan, soman pillun huulille. Varoen työnsin, enkä aluksi meinannut edes mahtua. Riina pyysi, että yrittäisin vielä, auttaen samalla sormillaan vakoa avautumaan sopivasti. Lopulta olin muutaman sentin sisällä ja nain kevyesti, kuunnellen, kuinka tyttö huohotti katkonaisesti ja piti kyrvästä kiinni. "Voi Kari, siis... onhan sullakin ihanaa! Nautithan säkin!", tyttö parahti välillä kun otin melani ulos etsiäkseni sopivampaa asentoa. "Nautin, Riina, todellakin! Jatketaan!". Nostin tytön pöydälle makaamaan, sitten nostin notkeat jalat suoraan ylös ja työnnyin sisään pöydän reunalta. Kyrpäni sopi viimein hyvin Riinan pimppiin ja sain nainnin kunnolla alkamaan. Riina voihki työntöjen tahtiin. Itsellänikin oli kestämistä, varsinkin kun mahtavat tissit hyllyivät siinä panotyöntöjen heiluttamina. Riina alkoi voihkia äänekkäästi hurmion huipulla. Pelkäsin, että tämä touhu kyllä kuuluu ulos. Nussin täällä isorintaista mutta selvästi melko kokematonta tallityttöä, jonka mieleen isosisko oli iskostanut kuvan isokaluisesta uroksesta ja jota ilmeisesti oli jo hääillasta alkaen tehnyt mieli. Sitten lastini lähtikin jo liikkeelle. "Riina, voi Riinah!!" Yritin pidätellä huutoa, kun taaksepäin kallistuen, kyrpäni ahtaassa uomassa sykkien ammuin siemenet kohti pillun uumenia. Onneksi kondomi oli välissämme.

Sen yön päätteeksi vielä hellimme toisiamme saunakammarissa. Pano ei enää onnistunut, Riinan ihana pillu tuli sen verran kipeäksi. Sen sijaan keskityinkin tytön mahtaviin meloneihin, joita hyväilin ja makustelin.

Taisin jäädä Riinalle yhdeksi sänky-ylpeilyn aiheeksi. Tiedä vaikka olisi Jatta-siskollekin joskus kehaissut saaneensa Karin isoa kyrpää. Jos niillä vaikka oli pieni kisa miehistä. Itselleni se hääreissu kotikonnuille jäi mieleen parhaana - ikinä. Ensin vanhan suolan tyydytystä Jatan kanssa, sitten suloinen nuori povipommi saunakamariin kuin kruunaamaan reissu. Ei olisi voinut paremmin mennä. Kumpaakaan en niiden öiden jälkeen ole enää nainut, vaikka varsinkin Riina on aina välillä mielessä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute