Herkku-puhelin
Pettinkiä metsässä
Fantasioija

Pururadalla tulee vastaan nuori, pitkähiuksinen, vaalea tyttö, ehkä parinkymmenen ikäinen, johon olen törmännyt usein aiemminkin. Ensi kerrasta lähtien katseemme kohtasivat, ajan myötä katseenvaihto muuttui flirttailuksi. Nyt katseemme viipyvät toisissamme pitkään, ja jo ohitettuamme toisemme päämme kääntyvät, katseemme jumiutuvat toisiimme. Käännymme toisiamme kohti.

Näen edessäni n. 170-senttisen hymyilevän, hoikan ja vaalean kaunottaren, jolla on päällään uudenkiiltävä, hyvin istuva tumman sininen verryttelypuku. Hän katsoo sinisillä silmillään minua silmiin ja tervehtii: "Moi!". Hän on verryttelypuvussaan niin kaunis ja houkuttavan näköinen, että tällaisessa äkillisesti kehittyneessä tilanteessa meinaan panikoida ja jäädä sanattomaksi. Juuri ja juuri saan ääneen vastatuksi "Moi". Jännittävä ja äkillinen tilanne, kaunis tyttö edessä, mitä nuorelle miehelle voisi muutakaan tapahtua; tunnen, kuinka pippeli alkaa paisua ja nostaa päätään. Minua alkaa nolottaa, sieluni silmin näen, kuinka verryttelyhousujeni etumus alkaa pullottaa tytön edessä, jonka kanssa olen vaihtanut yhden sanan.

Tyttö huomaa jännittyneisyyteni, hänen katseensa putoaa kohti jalkoväliäni, jossa pippelini kovana pönköttää. Hänen kasvonsa alkavat punoittaa, hän hymyilee vienosti. Katselemme toisiamme jännittyneinä ja nolostuneina, hänen katseensa käväisee välillä alapäässäni, vaikkei hän sinne kehtaa pitkiä aikoja tuijottaa. "Aika noloa", saan vaivalloisesti sanottua. "Ei se mitään", vastaa tyttö. "Lähetääks käveleen tota hiljasempaa reittiä?". "Joo, lähetään vaan", vastaan. Lähdemme rinnakkain kävelemään pienempää pururataa pitkin sivummalle metsän siimekseen. Tyttö vilkuilee välillä pönköttävää etumustani, joka ei tahdo lasehtia. Sitten hän vielä kerran vilkaisee sitä ja kysyy: "Pitäiskö tolle tehdä jotakin?". "Ihan miten vaan", saan vaivalloisesti sanottua.

Tyttö näkee metsässä laakean kiven ja lähtee kävelemään sitä kohti. Seuraan perässä, en saa katsettani irti hänen takapuolestaan, jonka muoto erottuu selvästi verryttelyhousujen läpi, housujen sauma on painunut kauniisti peppuvakoon. Tyttö istuutuu kiven päälle ja sanoo: "Tuu tähän mun eteen, ni katotaan, mikä sun pippeliä vaivaa.". Hän levittää jalkojaan, ja astun hänen eteensä reisiensä väliin, jotka tuntuvat lämpimiltä ja ihanan pehmeiltä. Hän tunnustelee hellästi pippeliä ja kiveksiä housujen läpi. "Vedätkö housuja vähän alemmas, ni katotaan tota vähän tarkemmin.". "Apua!", ajattelen. Alan vetää housuja rauhallisesti alaspäin, tunnen kuinka pippeli ponnahtaa pystyyn vapauduttuaan housuista. Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen myös kivekset pullahtavat näkyviin. Vaikken kehtaa juuri pitää silmiäni auki, silmäluomien alta vilkaisen pikaisesti tyttöä, näen häen jännittyneen hymyilevät kasvonsa samalla, kun hän kohottaa käsiään paljaita sukuelimiäni kohti.

Tyttö tarttuu vasemmalla kädellään kiveksiin ja puristelee niitä kädessään, oikealla tarttuu pippeliin. Hän alkaa liikuttaa esinahkaa terskan yli ensin sormillaan, sitten koko kädellään. "Tykkäät sä, et mä teen näin?". "Joo, se tuntuu tosi hyvältä". Hän laittaa välillä pippelin hetkeksi suuhunsa kastellakseen tämän, ja jatkaa masturbointia käsin. Tätä, valitettavasti, ei jatku kauan, kunnes alan tuntea orgasmia enteilevää jännitystä alapäässä ja kouristelua. Ei aikaakaan, kun tuntuu kouraisu, tiedän, että se on menoa nyt. Pippelin päästä ruiskahtaa vauhdilla aivan mielettömän iso latinki spermaa suoraan tytön kasvoille, parin sekunnin päästä toinen latinki rinnuksille, sitten vielä kolmas hänen alavatsalleen ja jalkoväliin. Tytön kasvot ovat aivan sperman sotkemat, sitä on hänen hiuksissakin. Hän nuolaisee huuliltaan spermaa ja hymyilee vienosti. Spermaa valuu hänen naamaltaan ja tipahtelee hänen reisilleenkin. Spermaa pulppuaa edelleen pippelin päästä, se valuu hänen käsiään pitkin hihoille, osa tippuu maahan. Hänen housunsakin ovat aivan sotkussa. "Voi pojat", ajattelen.

Kun suurimmat sotkut on saatu siivottua niin hyvin, kuin parilla nenäliinalla voi isoa spermalatausta siivota, ehdotan, että "Olisko nyt sun vuoro?". Tyttö nyökyttelee. Istun kivelle, hän tulee seisomaan aivan eteeni jalkojeni väliin. On uskomaton tunne, kun kaunis ja hyväkroppainen nainen tulee seisomaan lähelle niin, että hänen jalkovälinsä on melkein kasvojeni korkeudella. Ja varsinkin, kun hänen naiselliset ruumiinmuotonsa erottuvat kauniisti ohuiden ja hyvin istuvien verryttelyhousujen läpi, jotka vieläpä ovat omien tuotosteni sotkemat.

Hyväilen hänen häpyään ensin housujen läpi oikealla kädellä, vasemmalla kädellä hyväilen takapuolta. Tunnen hänen pehmeän, kuuman ja kostean pimppinsä housujen läpi. "Voisit sä vetää housuja vähän alemmas, ni katottais sun pimppaa vähän tarkemmin?". Tyttö alkaa vetää hitaasti housujaan alemmas. Housujen alta paljastuu ensin posliiniksi ajeltu häpykumpu. "Ei voi olla totta", ajattelen. Kun häpyhuulet tupsahtavat näkyviin, meinaan laueta uudestaan. Täysin karvaton pimppi, punertavat ja turpeat häpyhuulet, joiden välissä kimaltelee kosteutta. Tämän kauniimpaa näkyä ei voi enää olla olemassa, posliiniksi ajellun tytön alapää kuin kehystettynä verryttelytakin ja alaspäin vedettyjen verryttelyhousujen välissä näytteillä.

Laitan vasemman käden hänen pakaralleen, oikean käden keskisormen upotan hänen lämpimänkosteaan, pehmeään häpyrakoon. Kostutan häpyhuulet hänen omalla kosteudellaan ja puristelen niitä. Hyväilen emättimen aukkoa ja klitorista. Hän kostuu niin valtavasti, että hänen reisiään pitkin valuu kiimanestettä. Pururataa pitkin kulkee pari ihmistä, jotka ihmeissään silmäilevät tytön paljasta takapuolta, jota hyväilen. Mutta tämä ei häiritse meistä kumpaakaan, ja jatkan hänen pimppinsä hyväilemistä. Ei kestä kauan, kun hänen vartalonsa alkaa kouristella. Hän ei voi olla voihkimatta, vaikka kuinka yrittää. Pian hän laukeaa voimakkaan kouristuksen ja voihkaisun saattelemana, sormeni jää melkein vangiksi hänen emättimeensä sen kouristellessa. Aika kuumana kävi tyttökin, kun näin nopeasti laukesi, ajattelen. Hän kumartuu lähemmäksi ja halaa. Pääni on hänen vatsalla, kiedon käteni hänen selkänsä taakse. Olemme tässä asennossa jonkin aikaa, vielä muutamat ohikulkijat ehtivät tuijottaa hänen paljasta, sulavalinjaista takapuoltaan.

Jatkamme kävelemistä, häntä ei nolota lainkaan se, että hänen vaatteissaan on runsaasti märkiä länttejä. Jatkamme matkaa kukin tahollemme, toivotamme hyvät jatkot. "Törmäillään!". "Törmäillään!".

Havahdun tietokoneen äärestä unelmoimasta. Farkkujeni etumus on auki, kivekset muhkeasti pullottavat etuaukosta. Kädessäni on kivikova pippeli, kiiltävä terska näyttää valtavalta. Liikutan kättä edestakaisin, alaspäin vetäessä kivekset jäävät käden ja farkkujen etuaukon alaosan väliin, mikä tuntuu hyvältä. Katson karvatonta alapäätäni ja käteni tahdissa pomppivia kiveksiä, kun pitkään jatkunut kiihotus laukeaa lähes ennalta arvaamatta. Spermat suihkuavat ympäriinsä. Sitä on joka paikassa, paidalla, housuilla, lattialla ja pöydällä.

Siivoamisen jälkeen funtsin hetken tapahtunutta, taidankin lähettää tämän tarinan herkku.netiin. Ties vaikka fantasiani tyttö laittaisi kiihkeää palautetta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute