Herkku-puhelin
Katsoa saa, mut ei koskea
leo_18

Olen bi. Lyhyt ja ytimekäs totuus siitä mitä olen niin ajatuksiltani kuin myös fyysisesti. Onhan se mukavaa kun elämässä on valinnanvaraa, nimittäin juuri sitoutuminen tiettyihin sääntöihin ja sukupuoleen kytkeytyviin muodollisuuksiin ahdistaa jo ajatuksena. Silti bissenäkin eteen tulee tilanteita, jossa himo ja moraali kohtaavat. Katsoa saa, ei koskea.

Olin eräänä päivänä ystävieni kanssa syömässä ulkona. Ravintolassa oli paljon ihmisiä, ja olin jotenkin latautunut. Olin aivan omissa maailmoissani. Huomasin iskeneeni silmäni muutaman pöydän päässä istuvaan mieheen, joka oli ilmeisesti kaverinsa kanssa lähtenyt lounaalle. Mies oli komea. Vankka, pitkä, lihaksikas, tumma lyhyt tukka ja jonkinlainen parta. Hän oli todellinen herkku. Kuin suoraan playgirl lehden sivuilta.

Olin aivan punainen, kun vilkuilin miestä vähänväliä mielessä mitä uskomattomimpia fantasioita. Keskityin siis kaikkeen muuhun kuin omaan seurueeseeni ja omaan ruokailuuni.

Aikaa kului. Hetkahdin kun näin miesten nousevan pöydästä. Nousin itsekin, ja kerroin ystävilleni lähtevän vessaan. Seurasin miehiä sopivan välimatkan päästä, ja kuin ihme olisi tapahtunut, he menivät vessaan kuten olin toivonut.

Kun pääsin sisälle vessaan, suuntasin pisuaariin. Eihän minulla ollut vessahädästä tietoakaan, mutta kun näin miesten asioivan vierekkäin pisuaarilla, liityin seuraan. Siinä ne turisivat niitä näitä samalla kun vilkuilin unelmamiehen puuhailua. Siinä hän seisoi levollisena, rento kalu kädessään ja pissasi. Hän ei huomannut tuijotustani ollenkaan. Vetelin hitain vedoin kaluani samalla kun ihailin näkyä. Kaveri lähti, ja mies jäi kahden kanssani. Olin aivan kiimassa. Lopulta hän oli valmis. Hän veteli muutaman kerran hartaasti esinahkaansa kalunpäällä ja asetti sen takaisin housuihinsa. Laukesin. Toivon ettei hän viime metreillä huomaisi mitään.. eikä huomannutkaan. Järkytyin pahasti, kun tajusin pisuaarin seinän tulleen spermajäljen. Pyyhin sen pois ja lähdin takaisin ystävieni luo.

Kamala, mutta toisaalta mahtava tilanne. Jännityshän nyt tunnetusti lisää nautintoa.

Toinen tapaus on naapurin mies. Olen kesän asunut tyttöystäväni kanssa, hänen vanhempiensa asunnolla. Viehättävä rivitalo Espoossa. Naapurissa asuu kahden lapsen isä. Tumma ja komea. Taas tyyppi joka saa minulta jalat alta. Monesti olen takapihalta käsin katsellut häntä, kun hän saunan jälkeen liikkuu pihallaan pyyhe lanteilla. Eräänä yönä olin aivan ajatuksissani. Se mies pyöri vain mielessäni. Kello oli jo yli kahdentoista kun lähdin ulos. Oli jo aivan pimeää. Vedin tummat vaatteet päälleni ja lähdin seikkailemaan. Hiivin miehen takapihalle. Pihalla oli vaatteita kuivumassa. Hipsin kuivaustelineelle ja otin yhdet kalsarit käteni. Taas olin aivan kiimassa, ja villi mielikuvitukseni laukkasi jällen. Otin yhdet alushousut ja lähdin takaisin kotiin. Siitä lähtien olen kiimaisena voinut fantasioida miehestä. Vielä joskus tapaan törmätä mieheen lenkkipolulla niin, ettei hän arvaakaan millaiset kalsarit minulla on jalassa...

nämä ovat tarinoita bissen tosielämästä

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute