Herkku-puhelin
Anopin synttärit
Jussi

Olimme laivalla viettämässä anoppini 55-vuotis syntymäpäiviä anoppini, vaimoni ja kahden hänen siskonsa kanssa (Sari ja Jonna, joka on nuorempi siskoista). Päivällä kävimme syömässä ja katselin että koko seurueemme joi aika paljon viiniä ruuan kanssa, mikä ei ollut lainkaan tavallista, niinpä naiset humaltuivat melko nopeaan tahtiin. Illalla ensimmäisenä unten maille alkoi painua oma rakas vaimoni jonka saattelin hyttiin untenmaille ja itse menin vielä tanssimaan seurueemme muiden naisten kanssa.

Jonkin ajan päästä väsähti myös vaimoni nuorempi sisko jonka saattelin myös samaan hyttiin jossa vaimoni jo oli nukkumassa. Olin melko kiihottuneessa tilassa koska olin tanssinut koko illan melko seksikkäiden naisten kanssa. Taluttaessani Jonnaa hyttiin käteni osui vahingossa hänen pienille rinnoille ja Jonnalta kuului suusta pieni voihkaisu. Otin uudelleen kiinni hänen rinnoista ja hän ei lainkaan vastustellut kosketustani niinpä siitä rohkaistuneena suutelin hänen huuliaan hellästi ja hän vastasi vain että haluaa pian nukkumaan koska maailma pyörii hänen silmissään, jotenka saattelin hänet hyttiin ja autoin hänet sänkyyn nukkumaan. Menin takaisin tanssiravintolaan ja näin Sarin vielä istuvan pöydän äärellä ja kysyin häneltä missä anoppi on ja hän näytti että tuollahan se on tanssimassa. Juttelimme Sarin kanssa niitä näitä ja koska salissa oli melko kova meteli menin hänen viereen istumaan. Ilman mitään varoitusta hän suuteli minua suoraan suulle ja sanoi että saatathan minut hyttiin ja herrasmiehenähän ei sellaisesta voi kieltäytyä. Kun olimme päässeet hytin oven ulkopuolelle hän kaivoi käsilaukustaan hyttikorttia ja samalla pudotti kaikki tavaransa lattialle ja kun hän kumartui niitä nostamaan tartuin kiinni hänen rinnoistaan ja puristelin niitä hetken aikaa, mutta samalla alkoi käytävällä kuulua ääniä ja minun oli lopetettava koko touhu.

Kun pääsimme hyttiin sisälle tuli Sarille paha olo ja hän halusi vielä käydä ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Menimme kannelle jossa olimme aivan kahdestaan olihan nyt lokakuu ja kello yli 3 yöllä. Hän nautti kylmästä ilmavirrasta mutta hetken päästä hän sanoi että lämmitätkö minua? Siirryin hänen taakseen ja otin vyötäröstä kiinni ja puristin hänet itseäni vasten ja kysyin että onko nyt parempi ja Sari vastasi myöntävästi. Kun olimme katselleet kirkasta tähtitaivasta jonkin aikaa, käteni kuin vahingossa nousivat ylöspäin hänen rintojen alapuolelle ja samalla hän työnsi takapuoltaan minua kohti samalla sanoen että haluaa minut juuri NYT. Nostin hänen hametta ylöspäin samalla kun suutelin takaapäin Sarin niskaa ja kaulaa . Huomasi että tämä tyttelihän ei taida pitää alusvaatteista mutta aina parempi ja asetin hänet nojaamaan kaidetta vasten ja avasin housuni ja kaivoin toisella kädellä mulkun esiin ja toisella kädellä nostin hameen vyötäisille ja sen jälkeen asettelin terskan päätä neitseelliseen riemurasiaan. Tartuin kiinni hänen rinnoistaan ja puristelin niitä työntöjeni tahtiin mutta kohta tahtini sekosi ja tartuin lanteista kiinni ja annoin sperman suihkuta Sarin ihanan pienen ja puristavan riemurasian perukoille. Sen jälkeen hän halusi jo hyttiin lepäämään.

Kun pääsimme hyttiin oli Jonna siirtynyt halaamaan WC-istuinta ja nukahtanut sinne. Sarin kanssa päätimme että antaa nukkua siellä, jos vaikka tulee vielä paha olo ennen aamua. Sari jäi hyttiin nukkumaan ja menin katsomaan joko anoppi alkaisi olla valmiina untenmaille. Anoppi tanssi saman miehen kanssa vieläkin ja kun hän huomasi minut hän lopetti tanssin kesken ja sanoi haluavansa myös hyttiin nukkumaan ja minä kysyinkin että olenko minä jokin palvelija kun kukaan ei tunnu pääsevän hyttiinsä ilman saattajaa. Hän vain nauroi ja lähdimme kohti hyttiä mutta samalla muistin että Jonna nukkuu WC- pöntön vieressä ja kerroin anopille että vessa asiat kannattaa tehdä jo ennen hyttiin menoa ja niinpä suunnistimme erääseen hiljaisella paikalla olevaan yhteisvessaan.

Hän oli siellä jonkin aikaa ja huusi että tule auttamaan hän ei saa vetoketjua kiinni. Samalla minulla ponnahti housuissa kanki pystyyn ja päätin vietellä anoppini tuossa wc:ssä. Siirryin sisälle ja suljin oven takanani ja katselin mitä voisin tehdä asian hyväksi ja koitin sulkea vetskaria siinä onnistumatta ja pyysin anoppia riisumaan housut pois että voimme tutkia mikä niissä on oikein vikana. anoppi hetken vastusteli sanoen että ei hän kehtaa nuoren miehen läsnä ollessa housuja pois ottaa. Sanoin anopille että ei tässä mitään hätää ole ja riisuin hänen housuja ahtaassa wc-kopissa kun hän pyllisti minuun päin tartuin kiinni pakaroista ja puristelin niitä hetken ennen kuin riisuin hänen alushousut puolitankoon. Anoppini siirtyi hieman sivulle ja nojasi pesualtaaseen kun sujautin mulkun aivan litimärkään mutta kuitenkin melko kireän pillun perukoille. Aloitin melkoiset rynkytykset ja kaivoin puseron sisältä rinnat käsittelyyni. Puristelin taas kerran rintoja työntöjen tahtiin kun alkoi tuntua että lasti on taas tulossa, käänsin anoppi ympäri painoin hänet polvilleen ja asetin mulkkuni hänen huulten väliin. Hän yritti kieltäytyä siitä sanoen että! ei ole ikinä ottanut keneltäkään suihin, mutta laiton mulkun suuhun sanoen että kerta se ensimmäinenkin. Hetken päästä laskin siemeneni vasten hänen kitalakeaan ja hän nieli kaiken sanoen että tämäpä on hyvänmakuista. Kun laitoimme vaatteet päälle vetoketjukin toimi niin kuin siinä ei olisi mitään vikaa ollutkaan. Kun pääsimme hyttiin hän riisui vaatteensa pois paitsi pikkupöksyt ja rintaliivit ja meni omaan sänkyynsä nukkumaan. Itse kävin vielä juomassa yhden tai kaksi paukkua ja tulin takaisin hyttiin josta kuului vain tasainen tuhina naisten nukkuessa. En ollut vielä valmis nukkumaan mutta kiipesin kuitenkin vaimoni viereen ja mietin mitä oli oikein tapahtunut illan aikana. Kalu alkoi taas ilmoittamaan olemassaolostaan jotenka käänsin vaimoni kyljelleen ja asetin kalun jo tutuksi tulleeseen paikkaan ja laskin hetken päästä siemenet rakkaan vaimoni jalkojen väliin.

Hetken päästä nukahdin joksikin ajaksi mutta heräsin siihen että minulla oli kauhea kusihätä, niinpä nousin ylös ja menin vessaan, mutta siellähän oli Jonna nukkumassa. Yritin herätellä Jonnaa siinä onnistumatta jotenka otin kiinni hänen lanteista ja nostin hänet istumaan pytylle ja siitä syliini ja kannoin hänet sängyn päälle. Kävin hoitamassa tarpeeni ja tullessani takaisin hyttiin katsoin Jonnan kiihottavan näköistä pyllyä ajatellen että tuota kun vielä joskus saisi naida. Samalla päähäni tuli ajatus että miksipä en tekisi sitä juuri nyt, jotenka varovasti riisuin Jonnalta housut ja puseron pois ja katselin tuota juuri 18-vuotta täyttänyttä erittäin kaunista ja hoikkaa tyttöä kunnes tunsin taas tutun kutinan jalkojeni välissä. Riisuin Jonnalta Pikkuhousut pois ja asetuin hänen jalkoväliinsä ja nuolaisin hellästi tuota pienenpientä ruusunnuppua joka näkyi häpyhuulten välistä ja hetken päästä työnsin mulkkuni pienen pillun perukoille ja aloin varovaiset työnnöt kohti huippua. Riisuin Jonnan rintaliivit samalla kun tunsin että taas tulee lasti, vedin mulkun ulos ja ruiskutin spermani Jonnan maidonvalkeille rinnoille. Lepäsin hetken ja laitoin Jonnalle peiton päälle ja olin siirtymässä juuri omaan sänkyymme kun vaimoni heräsi ja vessassa ja sieltä tullessaan hän suuteli minua kiihkeästi ja sanoi että haluaisi rakastella kanssani täällä kun hänen äitinsä siskonsa ovat samassa hytissä, eikä siinä muu auttanut kuin rakastella vielä viidennen kerran saman illan aikana

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute