Herkku-puhelin
Tyttökaverin seksikästä siskoa
-

Makasin väsyneenä raskaan perjantaisen työpäivän jälkeen sohvalla katsellen jotain saksalaissaippuaa tv:stä. Ei sillä ollut väliä, mitä sieltä tuli, kunhan sai ajatukset pois kaikesta. Alkoi olla nälkä, mutta tyttöystävä oli mennyt tuntia ennen tuloani töihin, ja palaisi vasta puolenyön jälkeen. Pornonauhojakaan ei viitsinyt ottaa esille, sillä tyttöystäväni Jonnan pikkusisko Annika oli tulossa pian koulustaan. Olo oli siis äärimmäisen tylsistynyt.

Annika oli aloittanut pari viikkoa aiemmin ammattikorkeakoulunsa ja ensi hätään majoittunut meille, sillä asunnosta ei ollut vielä tietoakaan. Ei minulla kauheasti sitä vastaan ollut. Päinvastoin, kyllä asuntoon aina toinenkin kaunis nainen mahtuisi. Varsinkin, kun kumpikin siskoista oli syötävän seksikäs.

Toisaalta olin tottunut jo kevään ajan viettämään iltani yksin Jonnan työn vuoksi. Olimme asuneet puolenkymmentä vuotta yhdessä, joten tuntui hyvältä saada välillä ihan omaa aikaakin. Mutta Annika oli silti paras mahdollinen vaihtoehto väliaikaiseksi alivuokralaiseksi. Olin aina silloin tällöin runkannut ajatellen sitä, millaista olisi viettää yö Annikan kanssa.

Jonna ja Annika olivat henkisesti lähellä toisiaan, joskus jopa kuin kaksi marjaa. Fyysisesti Jonna oli oikealla tavalla pyöreä, kun taas Annika pienine tiukkoine perseineen taas lähellä mallivartaloa, lukuun ottamatta pituutta, joka ei ylittänyt paljonkaan 160 senttiä. Jonnalla oli tummat, pitkät ja suorat hiukset kun taas Annikalla muutaman sentin lyhyemmät, tummat kiharat. Jonna voitti "tissikilpailun" ihanilla D-kupeillaan, Annika taas meni "persekilpailun" ykköseksi.

Annikan läsnäolon eroottishenkisyyttä lisäsi kuukausi aikaisemmin saamani tekstiviesti "Joskus ois kyl kiva kokeilla onx systerin poikafrendi tosiaan sellanen sexipeto kui systeri sanoo. Mut en mä uskaltais koskaan kysyy :)". Se tuli Annikan kännykästä joku lauantai-ilta puolenyön seutuvissa. En ollut varma, oliko sen lähettänyt Annika kännipäissään tahallaan vai vahingossa, vai olivatko Annikan kaverit vain tehneet käytännön jäynän, syystä tai ilman syytä. Helpointa olisi ollut unohtaa koko viesti, mutta kyrpäni ei antanut unohtaa asiaa. Nytkin kyrpä seisoi kovana, ja ajattelin jo ottaa sen esille, kuinka upeaa seksi voisi olla Annikan kanssa juuri sillä samalla sohvalla.

Samassa ovi kävi ja Annika huusi olohuoneen ovelta: "Hei!". Minä tervehdin takaisin. Annika kertoi, että Jonna oli käskenyt hakea kaupasta jotain ruokaa ja tehdä sitä minulle, "uusavuttomalle sohvaperunalle". Annika itse aikoisi kohta aloittaa pohjien oton. Hän oli menossa opiskelijakavereittensa kanssa illalla kaupungille ja kello oli kohta jo viiden aika.

Käppäsin keittiöön katsomaan, mitä ruokaa kurniva vatsani saisi.

- ”No ei tässä ny ole muuta ku spagettia ja lihapullia, mutta jospa me näistä ateria saatais aikaan”, sanoi Annika tyhjentäessään ostoskassia jääkaappiin ja jatkoi:

- ”Taisin kyllä ostaa itselleni aivan liikaa pohjia, kolme sikspäkkiä. Sulla pitää sitten auttaa, tulee kiire.”

- ”Aikasinpa teidän koulussa pohjia aloitellaan.”

- ”Eiku mä oon vaan niin hidas juomaan. Sitä paitsi pari kaveria on aina myöhässä. Eli voi olla että menee kymmeneenkin ennen kuin lähden.”

- ”Ja siihen mennessä sä ehdit jo sammua pöydän alle”, nauroin.

- ”No enköhän mä viime kerrasta jotain oppinu. Tosin siitä on jo kuukausi aikaa, nii voi olla että napsahtaa aika vauhdilla. Katotaan ny, voi kyllä tosiaan olla että joudut peittelemään mut jo ennen kaheksaa.”

Vai kuukausi? Mitähän silloinkin oikein tapahtui? En kuitenkaan kysellyt, vaan mielummin annoin ajan kulua ja oluen laskeutua Annikan mahaan ja verenkiertoon. Lähdin takaisin pehmeälle saksalaisen "laatusarjan" ääreen.

Pian ruoka oli valmista, ja istuimme pöytään. Annika oli ruuanlaiton yhteydessä ehtinyt juoda jo yhden pullon ja aloitti jo toista. Minä otin itse vasta ensimmäisen pullon, joten juttu ei vielä lentänyt ihan Annikan malliin. Söimme, joimme ja juttelimme. Aika kului nopeasti, ja huomasimme olevamme jo pienessä hiprakassa. Annika itse asiassa jo enemmänkin kuin vain pienissä sievissä.

-”Taisit muuten ihmetellä yhtä viestiä silloin kuukausi sitten”, Annika yllätti.

-”No ainakin väärään paikkaan se tais tulla, nauroin.”

- ”Hieman juu. Toivottavasti siitä ei ole tullu mitään harmia. Mä nimittäin pelkäsin että Jonna lukee sen, ja saisin sitten satikutia.”

- ”Ei siinä mitään sellaista ollut, yksin makasin sohvalla. Tosin hieman se kyllä pisti miettimään.”

- ”Arvaa vaan kuinka aamulla hävetti kun huomasin että sinullehan se viesti meni eikä Minnalle.”

- ”Kyllä minä sellaisia viestejä luen mielelläni, varsinkin noin kauniilta nuorelta naiselta.”

- ”Taitaa nytkin olla seksi mielessä kun noin seisoo”, Annika virnisti.

- ”Ai näkyykö se niin selvästi”, minä hieman punastelin.

- ”No jos et jaksa muutamaa tuntia odottaa Jonnan saapumista, niin minä voin kyllä auttaa”, Annika sanoi, nousi hitaaasti ja tuli minun puolelleni pöytää istumaan, ihan viereeni.

Sydän hakkasi kahtasataa. Tällainen käänne yllätti minut täysin. Mutta en todellakaan osannut enkä halunnut sanoa ei.

Sielläpä tuntuu olevan jotain kovaa. Ei kai haittaa, jos otan sen vähäksi aikaa esille ja katselen,

Annika viekoitteli. Hän suuteli hellästi huulille ja rupesi hitaasti hieromaan kovaa kyrpääni housujeni läpi. En voinut muuta kuin voihkia.

- ”Minä olen halunnut sinua alusta asti vaikka olinkin vain pikkutyttö kun sinut ensimmäistä kertaa näin, Annika kuiskasi ja jatkoi: Halusin niin tuntea kovan kyrpäsi sisälläni. Ja kiima on vain kiihtynyt, kun olen täällä asunut enkä ole muualta saanut kolmeen kuukauteen. Olisiko sinulla muuten mitään erityistä paikkaa missä haluat ottaa minut?”

- ”Sohva pliis”, sain vastattua.

- ”Hyvä, mennään sitten sinne”, sanoi Annika, otti kädestäni kiinni, heitti minut istumaan sohvalle ja alkoi riisua housujani.

Annika avasi housujeni vyön, napit sekä vetoketjun ja veti ne nilkkoihini.

- ”No niin, nyt päästiin asiaan, Annika huokaisi ja alkoi nuolla hitaasti kyrpää.”

Ensin kyrpäni juuresta, sitten hitaasti kohti terskaa. Ruskeiden kiharoiden välistä näin, kun Annikan toinen käsi runkkasi kyrpääni samalla kun terska upposi tasaiseen tahtiin ihanien täyteläisten punaisten huulien väliin. Voihkin nautinnosta ja koskettelin hellästi Annikan päätä ja kiharoita.

Olin jo lähes valmis tulemaan, kunnes Annika yllätti jälleen:

- ”Otahan kultaseni paitasi pois, minä olen jo ihanasta kyrvän imemisestä valmis saamaan kovan kyrpäsi sisälleni.”

Minä kiireisesti ottamaan paitaakin pois, jotta saisin kiimaisena ihastella Annikan riisuutumista ja täydellistä vartaloa. Ensin lähti toppi pois, jonka alta paljastuivat seksikkäät punaiset rintaliivit. Niiden alta paljastuivat puolestaan pyöreät C-kokoiset rinnat, hieman isommat kuin mitä olin kuvitellut, mutta tasan yhtä kauniit. Mustien pitkien housujen alta puolestaan paljastui rintaliivien kanssa sopivat alushousut. Niiden alta paljastui varsinainen yllätys: posliinipillu. Annikan tullessa lähemmäksi pystyin haistamaan Annikan kiiman. Annika ei valehdellut, tämä tyttö oli aivan yhtä kiimassa ja puutteessa kuin minäkin.

Annikan iho tuntui pehmeältä. Tosin kauaa en ehtinyt nauttia pelkästään ihosta, sillä Annika jo kiipesi päälleni. Istuin sohvalla ja Annika tuli hajareisin päälleni. Kyrpäni upposi hitaasti Annikan liukkaaseen ja niin ihanan tiukkaan pilluun. Kumpikin huoahdimme nautinnosta. Annika aloitti hitaan rytmin, minä nuoleskelin ja imeskelin pystyssä törröttäviä nännejä.

Annika tuli jällen yllätyksekseni lähes heti. Orgasmi tuntui olevan niin voimakas, että huone kaikui ekstaasista. Kiihotuin tilanteesta sen verran paljon, että tunsin itsekin pääni ja kyrpäni pian räjähtävän. Huusin itsekin nautinnosta. Tuntui kuin koko maailma räjähtäisi.

Siinä me olimme sylikkäin, suutelimme kiihkeästi ja päätimme lähteä suihkuun. Olimme suihkussa hieman nolostuneita, emmekä puhuneet mitään, kunnes kyrpäni alkoi jälleen herätä. Työnsin käteni hitaasti kohti Annikan pillua. Työnsin keskisormen hitaasti pilluun kun samalla hieroin peukalolla klitorista. Annika tuli aivan hulluksi, ja sai muutaman minuutin sisään pari orgasmia.

- ”Saanko vielä kerran imeä ihanaa kyrpääsi”, Annika kysyi onnellisena, voipuneena mutta vieläkin yhtä kiimaisena.

En ehtinyt edes vastaamaan mitään, kun Annika meni polvilleen lattialle ja alkoi sellaisen imutuksen, että taju meinasi lähteä.

- ”Haluan nussia sinua vielä kerran, tällä kertaa takaapäin”, sanoin pian Annikalle.

Niin Annika otti sopivan asennon suihkussa, ja työnsin kyrpäni syvälle pilluun ja aloitin hitaan ja ihanan tahdin. Tällä kertaa jaksoinkin jo nauttia pitempään tästä ihanasta seksihetkestä nuoren kauniin seksipedon kanssa. Hieroin samalla Annikan nännejä, kunnes aloin tuntea tuttua kutinaa palleissani. Annika oli itsekin jo orgasmin partaalla, kun viimein lennätin spermani pillun uumeniin.

- ”Oi, se oli mahtavaa, otetaanhan pian taas uusiksi”, Annika sanoi suudellessaan minua.

- ”Ihan varmasti”, sanoin.

- ”Kello taitaa olla jo yhdeksän, pakko lähteä matkaan. Sano siskolle terveisiä. Taitaa vain ihmetellä, ettei tänään saakaan kyrpää”, Annika virnisti.

Annika sai oman opiskelijayksiönsä parin viikkoa näiden tapahtumien jälkeen, onneksi vain kilometrin päästä meidän kämpästämme, joten olen käynyt suurin piirtein kerran-pari kuussa piristämässä tylsiä iltojani tämän pienen mutta ah, niin kauniin nymfomaanin luona. Tämä on piristänyt kovasti myös minun ja Jonnan seksielämää. Olo on onnellinen, ja varsinkin tyydytetty. Vielä jos joku päivä saisin kummankin yhtä aikaa sänkyyni... Taitaa jäädä vain haaveeksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute